Tahko lähestyy… Oletko valmis?

Näin kuuluu fillarifoorumilla yksi kilpailuosion suosituimmista maastopyöräsäikeistä. Viime vuonnahan matkaa kertyi kolmen kierroksen verran, kun tänään klo 24.00 starttaa neljän kierroksen pituinen urakka. Iloa siis riittää koko rahan edestä, tai sanonpa siten että reitti tarjoaa ekan kierroksen pimeäajon lisäksi kuraa, märkää ja väsymystä mooonta tuntia! Eilen kävin pienen lenkin reitillä tekemässä, ja aiempiin neljään Tahkoon verrattuna rata on paikoittain hyvinkin märkä. Hyvä, ettei ainakaan liian helpolla tuosta pikku kisailusta selviä :) 

Syntymälaiskana kirjoittajana pohjustan tulevan viikonlopun fiiliksiä kopioimalla tähän viimevuonna fillarifoorumille kirjoittamani tekstin. Huomiota kannattaa kiinnittää muun ohella myös tekstin viimeiseen lauseeseen:

(Kirjoitettu 4.7.2011) Laitetaanpa hieman omia mietteitä kuluneesta Tahkosta ja siihen valmistautumisesta omasta näkökulmasta.
Vuosi sitten kahden kierroksen maaliintulon jälkeen alkoi kyteä ajatus osallistumisesta tälle vuodelle 5.00 lähtöön. Toisaalta kilpailullista kestävyysurheilukokemusta sen kummemmin omaamatta ajatus kyllä vähintäänkin arvelutti. Päätöksen tein vasta kesäkuun alussa kun tuntui siltä, että harjoittelu kolmea kierrosta varten oli onnistunut melko hyvin.

Ja sitten itse kisaan:
Lähtöhetki klo 5.00 oli odottava, joskin se hiljaisuus ja rauhallisuus oli jotain tyystin erilaista verrattuna aiempien vuosien lähtöihin. Aivan upea hetki. Useat yöajajat kävivät tsemppaamassa oman urakkansa päätteeksi.
Muutaman kymmenen osallistujan joukko lähti liikkeelle edeten alun tiesiirtymät yhtenäisesti letkassa. Tässä vaiheessa olisi itsellä ollut menohaluja, mutta ajatus tulevista kierroksista kummasti rauhoitti liikaa intoilua. Ennen Kinahmille johtavaa muorinmäentien nousua kärkiryhmä oli jo kaikonnut, mutta matkaa jatkettiin melko isossa letkassa. Aika hienolta tuntui, kun pitkä letka kipusi samaan tahtiin Kinahmi 1:n nousua jalkautumatta. Hyvistä poluista ja inhimilliseltä tuntuvasta lämmöstä johtuen ajo tuntui hyvältä. Loppukierros taidettiin ajaa fillarifoorumin MikMyn kanssa samaa matkaa. Ensimmäinen kierros meni aikaan 3.10.

Toiselle kierrokselle lähdin verkkaisen huoltotauon jälkeen. Lämpötila tuntui jo sen verran nousseen, että oli pakko rauhoittaa menoa että voimia riittäisi loppuun saakka. Lämmönnousun ohella toiseksi ongelmaksi jo ensimmäisellä kierroksella osoittautui energiansaanti. Muulloin niin hyvät marjapiirakat eivät laskeneet, vaan aiheuttivat ainoastaan puistattavan olon. Energiageelit tekivät saman. Toisen kierroksen huoltopisteillä tulikin sitten lähinnä syötyä suolakurkkua ja ruisleipää (ja kaadettua kylmää vettä niskaan, sananmukaisesti). Huoltopisteillä jaksettiin kannustaa ja sillä oli kyllä iso vaikutus omaan jaksamiseen. Kierros meni lähes kokonaan ilman matkaseuraa. Viimeisen kolmanneksen aikana klo 9.00 startanneet 60 ja 120 km:n kärkikuskit tosin alkoivat mennä vauhdilla ohi.. Keskimmäinen kierros tuntui henkisesti kaikkein raskaimmalta. Toisaalta kuumuudesta huolimatta toiselle tauolle tullessani hieman ennen puoltapäivää, aikaa oli kulunut 40 minuuttia vähemmän kuin edellisen vuoden loppuaika oli kahdella kierroksella. Tämä antoi uskoa jaksaa vielä se kolmaskin kierros.

Kolmas kierros alkoi sekoilulla alun asfalttisiirtymällä. Palasin jo takaisin päin, kun luulin ajaneeni ohi hiekkatielle vievästä risteyksestä. Sieltä edestähän se risteys sitten löytyi. Sama harhailu toistui ekan huollon jälkeisen pitkän hiekkatieosuuden jälkeen, kun ajoin ohi Kinahmille kääntyvän polun kohdasta. Ehkä tässä vaiheessa olisi tosiaan pitänyt tehdä niitä saksankielen testejä.. Toisaalta näiden mokien jälkeen tuli kyllä tarkkailtua omaa olotilaa ja ajatuksenjuoksua, eikä mitään loukkaantumiseen johtavaa ajovirhettä onneksi päässyt tulemaan väsymyksen tuoman herpaantumisen vuoksi.
Niin huoltopisteillä kuin toisilta kisaajilta tuli oman jaksamisen kannalta arvokasta tsemppausta. Tästä isot kiitokset! Kun Kinahmi 2.n raskas (!) nousu oli viimeisen kerran ohi, alkoi viimein tuntua siltä, että kyllä tästä maaliin selvitään. Ja lopussa oli varmaan jonkinlaista euforiaa, kun vielä kolmannellakin kierroksella onnistuin nousemaan El Granden jalkautumatta, vaikka tuntui, ettei reisissä ole enää yhtään paukkuja. Maaliin pääsin lopulta hieman alle 11 tunnin suorituksella.
Matka oli kyllä jälkikäteen ajateltuna aivan tajuttoman raskas. Eniten siihen vaikutti varmasti lämpötila. Toivottavasti ensi vuoden ilmoittautumisen aikana nämä mietteet ovat vielä mielessä, eikä tule tehtyä hulluja päätöksiä pidemmistä matkoista!

 -Mikko