keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

TahkoMtb 2017 -tänä vuonna kolmen kierroksen verran



Palataan edellisten ulkomaanmatkojen jälkeen takaisin kotipuoleen, mutta kuitenkin itäiselle puolelle Suomea. Kisaraporttia luvassa siis Nilsiän seudulta, tutummin TahkoMtb:n maastoista.

Tahkolla pisin matka vuorottelee siten, että parittomina vuosina matka on kolmen, parillisina vuosina neljän kierroksen verran. Luvassa tämän vuoden kisassa oli siis 180 kilometrin verran maastopyöräilyn juhlaa.

Kulunut kevät on harjoitteluni osalta ollut varsin katkonainen ja harjoitusmäärät niin touko- kuin kesäkuussa ovat jääneet noin puoleen verrattuna aiempiin vuosiin. Syynä tähän ovat olleet poikkeuksellisen sitkeät flunssakaudet. Toisaalta viikko alppimäkien nousua tuli Tahkon kannalta otolliseen aikaan, joskaan se ei ollut perimmäinen syy poiketa kesälomareissulla Itävallassa. Etukäteen jännitti oma suorituskyky sen verran, ettei oikein tiennyt, millaista kyytiä kisassa uskaltaisi lähteä näitä polkuja tallaamaan.

Kolmen kierroksen kisa Tahkolla oli itselleni järjestyksessään kolmas. Viimeksi ajoin tämän matkan neljä vuotta sitten. Silloin kisani päättyi toiselle sijalle, Pasi Pohjasvuon painaessa hurjaa kyytiä läskipyörällään voittoon. Tänä vuonna läskipyöriä lähtöviivalle myös tällä hurjalla matkalla asettui poikkeuksellisen paljon. Etukäteen ajattelin podiumin karkaavan tänä vuonna tavoittamattomiin, sen verran kovia nimiä matkaan oli ilmoittautunut. Mukaan olivat ilmoittautuneet aiemmat Tahkon voittajat Pohjasvuo, Aki Färm ja Ville Mäkelä. Kovimpana nimenä tätä kisaa ajatellen mainittakoon Färm, joka lähti tavoittelemaan hurjaa kolme tuntia per kierros -tahtia koko kolmen kierroksen ajaksi. Myöhemmin sekä oma sijoitukseni, että edellä mainittu hurja voittoaikatavoite osuivat ennakko-odotuksien mukaisiksi.

Matkaan lähdettiin aiempien kertojen tapaan klo 5.00. Heti alussa neljän ajajan ryhmä erottui muusta ryhmästä. Kinahmille vievän ensimmäisen polkunousun kohdassa kärkikaksikko lähti omaa kyytiään ja ajoin Villen kanssa yhdessä matkaa ensimmäisen kierroksen ajan. Takana tulevia ei näkynyt. Vasta ensimmäisen kierroksen loppulaskussa takana näkyi kaksi kuskia, Ville Perälä ja Vili Arvonen (joista Vili teki matkaa FatBikella!).

TahkoMtb tarjoaa välillä nousuja kivuttavaksi. Kuva: TahkoMtb

Ripeiden huoltojen jälkeen matka jatkui toiselle kierrokselle. Lähdimme samaan aikaan Mäkelän kanssa taittamaan matkaa, tässä kohtaa sijoilla 4. ja 5. Perälä oli ehtinyt lähteä vaihdosta aiemmin, mutta Nilsiästä alkaen jatkoimme matkaa kolmisin. Käytännössä toinen kierros meni sijoitusten osalta siten, että kärkikaksikko teki omaa matkaansa jo kaukana edellä, mutta sijat 3.-6. etenivät minuutin sisällä lähes koko kierroksen.

Noin 100 kilometrin kohdalla itselleni sattui Tuulivaaran jälkeisessä lyhyessä irtokivilaskussa huolimattomuusvirhe, jonka seurauksena tein tuttavuutta ajouran vieressä sijaitseviin kiviin oikea kylki edellä. Onni oli onnettomuudessa. Kypärä suojasi hyvin kovasta kopsahduksesta huolimatta. Samoin olkapää osui kivikkoon hartialihaksen kohdalta solisluun sijaan. Kovimman iskun itseensä otti polvi, josta muistutuksena ruhjeiden lisäksi pieni narina. Tulehdus patellajänteessä oli siis Tahkolta kotiintuomisina. Vili pysähtyi kysymään, kävikö pahasti ja tarvitseeko auttaa. Sanoin kaiken olevan ok, ja että lähellä on ensiapu, josta tarvittaessa saan apua. Sinänsä matkaa olisinkin voinut heti kaatumisen jälkeen jatkaa, mutta aiemmin hieman vaivanneet reiden krampit eskaloituivat kaatumisessa niin tiukasti, että sekä molemmat etureidet että molemmat pohkeet (!) vetivät samanaikaiseen kramppiin. Ensiavun edustaja oli ehtinyt rysäyksen kuultuaan tulla paikalle kysymään vointia mieheltä, joka istui puoliksi pyöränsä päällä. Totesin, ettei tässä kummempia, mutta hetki tekee mieli istuskella vain. Ennen tulevaa jatkokysymystä selvensin, etten pääse tästä ylös, kun reisilihakset käskevät koukistamaan polvia ja pohkeet käskevät polvia suoristamaan. Pattitilanteessa istuin vain ja hörpin vettä. Lopulta sain EA-miehen avustuksella könyttyä itseni ylös. Sanoin, että hyvältä tuntuu ja lähdin jatkamaan ajoa. Lopulta tähän episodiin ei kuitenkaan paria minuuttia pidempään kulunut, vaikka siinä kohdassa aikaa tuntui kuluneen kisan kannalta pieni ikuisuus.

Matka jatkui loppukierroksen osalta omassa seurassa sijalla kuusi. El Grande -loppunousun päällä katsojat olivat jo odottamassa kuudenkympin kärkikuskeja. Lopulta tuon kisan voittaja Sasu Halme ohittikin loppulaskun alussa minut.

Vaihtopaikalla kokosin itseäni henkisellä puolella. Kaatumisesta ei tullut pahoja fyysisiä vammoja, mutta ajorytmi tuntui kadonneen. Kolmannella kierroksella tein matkaa pääasiassa yksin. Ainoastaan 120km kisan kärkinelikko sekä muutama 60km kisan nautiskelija osuivat samaan aikaan samoille poluille.

Tuulivaaran huollossa näin oman sarjan ajajan. Ville Perälän kanssa tehtiin matkaan hetki, mutta oma vauhti oli tuossa kohtaa ripeämpää, joten jatkoin matkaa kisan viimeiset kympit sijalla viisi. Ajorytmi alkoi oikeastaan vasta tuossa kohtaa nousta kaatumisen jälkeen, ja loppumatka kulkikin hyvässä nosteessa. Maaliin tulin loppuajan ollessa 10h 10min 50sek ja sijoituksen ollessa neljäs.

Loppulaskussa kolmannen kerran. Kohta urakka valmiina! Kuva: Tarja Kivirinta


Jälleen kerran Tahkolla oli mukava haastaa omaa kuntoaan ja ajotaitoaan! Ensi vuonna tuleekin kuluneeksi 10 vuotta ensiosallistumisesta.

Tulokset löytyvät täältä.