sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

2019 Korso Mtb 64km

Nyt on sitten hidasvauhtinen ja diisselinkäryinen vääntö pitkillä matkoilla hetkeksi ohi ja maastopyöräilyn kilpailukalenteri omalta kohdalta auki! Nimittäin 2.6. sunnuntaina ajettiin Korson oivallisessa maastossa maraton cupin toinen osakilpailu.

Korson kisan maasto on alustaltaan varsin tyypillistä Suomi-juurakkoa ja valtaosaltaan reitillä saa ajaa oikeaa maastoajoa. Kisapäivän alla oli satanut jonkin verran ja etukäteen ajattelin reitin olevan kinkkinen liukkaiden juurien vuoksi. Varsin sujuvasti kuitenkin pääsin etenemään ja ainoastaan muutaman kerran liukas viistojuuri pääsi yllättämään. Ilman pahempia pannuja siis maaliin.

Lähtö tapahtui 12.00 Vierumäen koulun läheisyydestä. Jälkeenpäin ajatellen olin lähtöryhmittelyssä hieman vaatimmattomalla asenteella liikkeellä, mikä tarkoitti ensimmäisen kierroksen ajoa varsin maltillisella teholla. Toki tämä saattoi olla hyvä toista kierrosta ajatellen, mutta kilpailulle ominainen kärsimysefekti jäi kyllä tyystin saavuttamatta. Kierros meni aikaan 1h 36min 7s.

Toiselle kierrokselle tultaessa oli helppo lähteä hieman kiristämään vauhtia, kun oli tietoa siitä missä kohdissa on mahdollista tehdä järkeviä ohituksia, mikäli letkassa vielä ajetaan. Tätä ongelmaa ei tosin toisella kierroksella suuremmin ollut, mutta muutamia ohituksia päsin tekemään.

Ohituksia tärkeämpää avauskisan osalta oli nähdä, miten kroppa reagoi eri vauhteihin ja kuormiin nopeammassa maastoajossa. Varsin hyvin pääsin tähän tavoitteeseen, sillä toisen kierroksen puolivälissä iskivät ensimmäiset krampin oireet reisiin. Pahoja ongelmia ei onneksi tullut tämän suhteen, mutta hieman joutui menoa rauhoittamaan. Toinen kierros meni ensimmäistä hieman nopeammin: 1h 34min 38s.
Pikku fiilistelyt maaliin tullessa. (Kuva: Mikko Koivu)


Kokonaisaikani kisassa oli siis hieman alle 3h 10min ja sijoitus M40-sarjassa 18.

Kisan kaikki tulokset täällä linkissä!

Kaiken kaikkiaan Korson kilpailu, joka tämän vuoden tapahtumassa oli osaltani poikkeuksellisesti 64 km, oli hyvä startti kesän koitoksille, joita kilpamielessä maastossa ajan näillä näkymin kaksi: TahkoMtb 180 km ja Offroad Finnmark 700 km. Se, mitä kisakalenteri noiden kisojen jälkeen tarjoaa on vielä itsellenikin hämärän peitossa!

Jälkikirjoituksena omaan kisasuoritukseen mainittakoon, että olihan se meno varsin diisselinkäryistä edelleen! Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kesäkuuta eteen päin.