30. kesäkuuta
järjestettiin Suomen suurin maastopyöräilytapahtuma, TahkoMTB. Kisa on vuodesta
toiseen kerännyt ylivertaisen määrän alan harrastajia Nilsiän Tahkolahdelle.
Tänä vuonna osallistujia eräiden arvioiden mukaan oli noin 1900. Tarkempaa
lukua en tähän kohtaan osaa sanoa. Matkavaihtoehtoja on tarjolla useita: 25
(km), 45, 60, 120 ja 240. Olin ilmoittautunut näistä viimeiseen. Hinta per kilometri
oli kohdillaan.
Aiemmista
vuosista poiketen lähdin Tahkolle jo torstaina. Syynä tähän oli puoleltaöin
tapahtuva startti, jota ennen halusin saada kunnon yöunet. Tosin jos ihan
rehellisesti kerron, niin yöunet olivat olleet kortilla koko edeltävän viikon
ja hieman pätkissä meni uni myös Sokos hotel Tahkolahden majoituksessakin. Vika
ei ollut majoituksen laadussa, vaan puhtaasti siinä, että jännitti ihan
helevatasti. Torstaina kävin tutustumassa rataan joltain osin. Kinahmilla asti
en käynyt vaan käännyin 45 km
radan suuntaan, josta alkaen oli Nygårdin sanoin märkää. Harrastaakohan Petri pyöräilyä?
Perjantai meni
aikaa tappaessa. Kävin kävellen tutustumassa uudistettuun loppulaskuun (kuvat alla).
Vaikutti aiempaa jyrkemmältä. Normiolosuhteissa mukavan haastava, mutta kuinka
yöllä hämärässä onnistuu tämän ajamaan? Muutama muukin oli rataan tutustumassa,
fillarilla tosin
Taustalla kisan loppulasku. Kuva on otettu suunnilleen niiltä kohdin, kun se alkaa pienellä metsäkierroksella.
Loppulaskun puoliväli. Tässä kohden saattaa jarrulevyt lämmetä.
Tahkoviikonloppua
ollaan vietetty aika vakiintuneella mökkikokoonpanolla, joskaan ei koskaan ihan
täysin samalla kahta vuotta peräkkäin. Tänä vuonna joukosta poissa oli 120 km kestomenestyjä Mauri, joten
muille kasaantui sitten hieman menestyspaineita ;) Mökkikavereita (Ari, Jarkko
ja Mikko) alkoi saapua paikalle iltapäivän mittaan. Siinä sitten pyöriä
säädeltiin, spekuloitiin reittimuutoksia ja annettiin vinkkejä ensikertaa
mukana olevalle Mikolle, joka otti uutena Tahkonkävijänä upeasti 60 km:n
haasteen vastaan. Ari ja Jarkko lähtivät tutustumaan loppulaskuun, kun taas
itse jäin toteuttamaan yhtä lempiharrastuksistani, nimittäin syömistä. Tällä
viikolla sitä on tullut harrastettua ehkä jopa normaalia enemmän, sattuneesta
syystä…
Kello 20.00.
Neljä tuntia olisi aikaa starttiin. Ei oikein tiennyt, mitä tekisi. Laitoin
Faceen viestin, että täällä sitä odotellaan kun ei muuta voida. Telkkarista
tuli yleisurheilua, ei pysty jälkikäteen sanoa mitä lajeja seurasin. Ajatukset
jossain ihan muualla. Anssi saapui mökkiseuruetta täydentämään ja omaa oloa
rauhoitti, kun paikalle tuli toinenkin, joka on ottanut hullun haasteen
vastaan. Anssin kanssa tosin on aiemminkin tullut mentyä ihme juttuihin. 26
vuotta sitten ekan kerran risuista puuhun majaa kasaten, kunnes iskät
ymmärsivät rakentaa tilalle kestävämmän puumajan. Neljä viikkoa takaperin
ajettiin kesälomien alkamisen kunniaksi kolmessa päivässä maastopyörillä 30
tuntia ja 470 km.
Välillekin on mahtunut monenlaista elämää, mäkeä ylös ja alas niin kuin
elämässä aina. Tuossa ajassa muodostuu aika tarkka kuva edellä menevästä kaverista.
Niin iso luottamus, että uskaltaa lähteä lapin erämaihin, vaikka tietää että
henki saattaa olla tuon henkilön varassa. Puhua ei välttämättä tarvitse, sillä
lapsuuden naapurin ajatuksia osaa tulkita muutenkin. Tuolla kolmen päivän
matkalla kuulemani mukaan oikea pohkeeni on isompi (tai sitten vasemmassa ei
ole lihaksia, ajattelin). Kummasta pitäisi olla enemmän huolissaan; kokoerosta vai Anssin tutkimuksista? :D
Kello 21.00.
Kolme tuntia aikaa lähtöön. Keitin aamupuurot vasta nyt, vaikka heräsin jo 19.00
runsaan puolen tunnin päiväunilta. Ari totesi, että syön jatkuvasti.
Protestiksi laitoin kaurapuuron sekaan vielä vähän lisää voita, melko runsaasti
suolaa ja nauroin makeasti päälle. Nauru ei peittänyt sitä, että jännittää ihan
penteleesti. Katsoin sääennustuksia ties monennenko kerran tulevalle yölle.
Päivällä säällä ei ole niin suurta väliä. Ajaa voi missä tahansa säässä, mutta
mielialan ja kisan alkamisen kannalta yön kierroksen selvittäminen kuivana
olisi hyvä. Hyvältä näytti ennusteet. Taivaskin on kirkas. Saattaisi selvitä ilman valoja
vaikka olinkin pakannut matkaan otsalampun, lähinnä henkiseksi tueksi. Kiinanihmekin olisi matkassa, mutta sai luvan jäädä mökkiin.
Kello 22.00.
Kaksi tuntia lähtöön. Minuutit kuluivat hitaasti. Jokohan sitä pukisi ajokamat? Ei kai
vielä. Puin kuitenkin kun Anssikin kerran. Huoltolaatikon tarkastus: 12 geeliä
(kolme per kierros), riittävästi patukoita, sipsipussi, lakuja, magnesiumia ja
leipiä (jotka viime vuonna oli ainut asia, mitä sai syötyä), tarvittavat
varaosat sekä varalle Mp3-soitin 2. ja 3. kierroksen ajaksi, jos yksin joutuu
ajamaan.
Kello 23.00.
Tunti aikaa, vähän liian aikaista lähteä lähtöalueelle, mutta lähdettiin silti. Porukkaa alkoi kertyä Piazzan edustalle. Puoliltaöin starttaa
sekä 240km että yötahkon ajajat. Kilpailijoiden lisäksi paikalla oli useita
ajokavereita, jotka käyvät tsemppaamassa tulevaan koitokseen. Tämä kannustus oli itseeni suuresti vaikuttavaa, sillä ajamalla Tahkon radan kiertänyt tietää, miten rankalta tuntuu 60 km mäkistä maastoajoa. Jos on ajanut 120 km:n, tietää miltä kaksi kierrosta Tahkoa voi tuntua. Sen voi mielessään sitten vielä tuplata. Tällaisia ehti pyöriä mielessä, joten nöyrät kiitokset kaikille matkaansaattaneille ajokavereille. Kroppa kävi
tuolloin aikamoisessa ADHD-tilassa, mutta muistelisin, että Jyrki, Sakari ja
Harri aka. Gekko kävivät tsemppaamassa. Myös viime vuoden MtbSeikkailijat Pasi
ja Mika käyvät toivottamassa onnea. Jälkimmäiset tosin pienellä virneellä,
muistuttaen tulevasta Norjan matkan viidennestä kierroksesta. Isot kiitokset
kaikille teille, ja muillekin jos jäi tässä mainitsematta. Alla Pasin ottama
kuva pari minuuttia ennen lähtöä. Vielä hymyilyttää…
Kaksi minuuttia ennen starttia lähtijöillä vielä hymy irtoaa. Taustalla MtbSeikkailussa mukana olleet Anssi Tervonen (vas.) ja Kari Veikkolainen. (Kuva: Pasi Mäenpää)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti