Offroad Finnmark 700 km, 2019

”Kyllä ei tarkene täällä!”

1. Alkusanat

Tämä blogikirjoitus käsittelee Pohjois-Norjassa järjestettävää tapahtumaa omasta näkökulmastani. Kyseessä on kisaraportti,mutta toisaalta tarkoitukseni ei ole pelkästään luetella matkan aikana tapahtuneita asioita, käänteitä tai sijoituksia kilpailun eri vaiheissa.

Offroad Finnmark 2019 on ollut itselleni valmistautumista kilpailuun viimeiset yhdeksän kuukautta. Ainoastaan viimeiset 700 kilometriä olisi enää Altaan saapumisen jälkeen jäljellä.

Vuoden 2019 reitti. Sinisellä on merkattu Check pointit ja alla reittiprofiili.

2. Kilpailuun valmistautuminen

Varusteet. Ylläpidettävät varusteet ovat ensiarvoisessa osassa ajettaessa leveyspiirillä, jossa toisinaan uran vierustalla näkyy jäätikköä. Heinäkuussakin saattaa olla yllättävän viileää. Navigointiin tarvitaan elektroniikkaa, lisävirtaa ja johtoja. Turvallisuuden vuoksi pidin varalla myös vara-GPS-laitetta ajossa mukana ja puhelin kuului pakollisiin varusteisiin hätätilan varalta. Monia pienempiä pakollisia tarpeitakuului mukaan ja tietenkin juomat ja energiat. Toisaalta repussa ei mielellään kanna yhtään enempää painoa kuin on pakko. Tässä mielessä repun pakkaaminen on jatkuvaa harkintaa keveyden ja varman päälle pelaamisen välillä. Säätiedotukset ennen kisaa antavat osviittaa ajokelistä, mutta täysin niihin ei voi luottaa.

Harjoittelu on viime syksystä alkaen tähdännyt ainoastaan tähän kisaan. Tavoitteessa, jossa laittaa kaikki munat samaan koriin, on olemassa  riskinsä: Mitä jos sairastun flunssaan juuri ennen tapahtumaa, kuten kävi kesäkuussa Tahko Mtb:n jäädessä osaltani väliin. Olisiko kaikki harjoittelu ja valmistautuminen mennyt harakoille, mikäli en jostain syystä olisikaan päässyt kisaamaan? Aiemmin olin taipuvainen ajattelemaan tällä tavalla. Ajattelisin asian kuitenkin siten, että jokaisesta mahdollisuudesta päästä kisaan täytyy olla kiitollinen. Kisan selvittäminen kunnialla maaliin on koko prosessin viimeinen etappi, eivätkä menneet tapahtumat olisi menneet hukkaan, vaikka se olisi jäänyt saavuttamatta.

Saavuimme Altaan Villen ja Maijan kanssa lauantaina, kaksi päivää ennen kisan alkua.

Omaa kilpailuun valmistautumista oli ohjannut tieto siitä, että ajamme tiiminä Villen kanssa miesten elite-sarjassa. Tähän tuli muutos kymmenen päivää ennen starttia. Patellajänteen tulehdus oli tehnyt Villen osallistumisen tämän vuoden kisaan mahdottomaksi. 700 kilometriä vaativassa maastossa saa ehjänkin polven ainakin hetkellisesti rikki, joten tulehduksen kanssa maastoon lähtö tuolle matkalle olisi typeryyttä. Onnistuin siirtämään oman osallistumiseni solo-sarjaan, joka oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa mahdollista. Tiimikisaa pääsemme tekemään ensi vuonna! Ville osoitti olevansa erinomainen tiimikaveri. Hän lähti Maijan kanssa mukaani, ja heistä oli todella iso apu ennen kisaa sekä sen jälkeen. Kisan aikana huoltotoimet omalla huollolla olivat kiellettyjä, toisin kuin tiimisarjassa. Kielto takaisi kaikille ajajille tasapuoliset olosuhteet. Kisajärjestäjän huollot olisivat toki riittävät.

Maija (vas.) ja Ville. Taustalla virtaa Alattionjoki.

Ville (vas.) ja Mikko. Tämä tiimi tulee olemaan vahva vuoden 2020 kisassa näissä maisemissa!

3. Keskittyminen

Olen oppinut itsestäni paljon kisatessani pitkiä matkoja. Miten tunnetilat voivatkaan vaihdella kisan edetessä äärimmäisestä onnellisuudesta valtavan elämänvirran kautta täydellisiin turhuuden kokemuksen tunteisiin. Näihin palaan myöhemmin.

Yleensä olen OF:ia ennen viettänyt yöt hotellissa, mutta tänä vuonna majoituin lattiamajoituksessa koululla, jossa oli paljon muitakin kisaajia. Heti alkuun voi sanoa, että tutustuin moneen hienoon ihmiseen, joille luonnossa vaeltaminen ja maastopyöräily ovat yhtä aikaa elämäntapa ja intohimo.

Näin ympärilläni hyvin monenlaisia valmistautumismalleja. Osa pyrki viettämään aikaa ruokala-aulassa jutellen toisten kanssa, toisten vetäytyessä keskittymään omiin oloihinsa. Ensikertalaiset keskustelivat mahdollisista sijoituksista, kun taas osa kokeneemmista ajajista mietti huoltopisteiden välisten etappien olosuhteista sekä lepoajan jakautumisesta niin pakollisissa huolloissa kuin muilla check pointeilla. Mitä lähemmäs starttihetki tuli, sitä enemmän kilpailijat alkoivat vetäytyä omiin ajatuksiinsa. Keskittyminen oli käsin kosketeltavaa. En osaa sanoa, mitä muiden mielessä liikkui tuossa kohdassa. Itselläni viimeiset tunnit koululla menivät valmistautuessa seuraavasti: pyörälaukkujen pakkaaminen ja kiinnitys, ruokailu, lepoa (joskaan unta en yleensä tämän kilpailun alla tunnu enää saavan, kun jopa yöt menevät tietynlaisessa valmiuden tilassa), pakolliset kilpailuun rekisteröitymiset ja ajajainfot, ruokailut, lepoa, ja viimein lähtöpaikalle.

Startin alkaessa asiat muuttuvat helpommiksi. Riittää, että ajaa pyörällä reittiä, joka GPS-laitteeseen piirtyy. Sen sijaan vaikeampaa on odottaa kisan alkua.

Ajajakuva ennen kisaa. Kilpailuun rekisteröityminen ja ajajainfo takana. Kuva: Ari Autio.

4. Kunto

Ensimmäisen vuorokauden ajan kisa kysyy fyysistä kuntoa. Tämän jälkeen vauhti vakiintuu omalle perusvauhdille, jolla on mahdollista jatkaa seuraavat vuorokaudet. Edellyttäen tietenkin, ravinto imeytyy ja sitä saa riittävästi. Nuo vuorokaudet asettavat haasteen mentaalipuolelle. Kovasta päästä on kerrankin hyötyä! Pitkällä matkalla ei ainakaan minun mieleni kykene käsittämään matkan pituutta seuraavaa huoltopistettä kauemmas. Maaliin on liian pitkä matka.

Startti maanantai-iltana klo 21.00.

Kilpailureitti koostui alun prologista, jossa kierretään 30 km lähialuetta. Tämän jälkeen palataan lähdössä sijaitsevalle check point (CP) ykköselle. Enimmät höyryt saa XCM-tyyppisessä ajossa purettua. Veturina tämän vuoden lähtökierroksella toimi maastopyöräilyn maailman cup -kokemusta omaava Martin Stövern. Hurjimmat uskaltautuivat tuohon kyytiin. Itse totesin ajavani jalat alta ennen Altaa, mikäli lähden mukaan. Jättäydyin kyydistä ja ajoin osana seuraavaa neljän ajajan ryhmää. 

Matka taittui aikaan 1h 10min, silti vain viisi minuuttia kärjelle jääneenä.

Alkukierroksen vauhtia. (Kuva: Jon Vidar Bull)

Ch1 / Alta. Matka 27 km, aika 1h10min

Prologi toimii siirtymäriittinä kohti varsinaista kisaa. Prologia seuraa lähtö kauas pois.

Päivän vaihtuessa lauantaihin oltiin jo matkalla kohti Kvänang-vuonolle vievää ylänköä. En tiedä kumpi on pahempi: että tietää mitä tuleman pitää, vai että kaikki iskee uutuutena kuin märkä rätti molemmille poskille. Olin viime vuonna ajanut samat etapit. Valmistautuminen oli ehkä helpompaa, mutta vähän ahdisti, kun tiesi mitä tuleman pitää.

5. Kylmyys

Tuuli oli työntänyt edellisten päivien aikana viileää ilmaa Jäämereltä. Ennusteiden mukaan tuulen suunta ei tule seuraavina vuorokausina muuttumaan. Tämä tiesi kylmää ilmaa. Sade onneksi puuttui, joskin sumua oli yölle luvassa. Tämä tuntui ylängöllä ajaessa terävinä sadepisaroina poskilla.

Energiatalouden kannalta oleellista olisi käyttää varannot kampien pyörittämiseen lämmön ylläpitämisen sijaan. Niinpä ajajapalaverin jälkeen olin työntänyt reppuun lisää vaatetta, mm. lobsterit, kuorirukkaset sekä kengänsuojat. Kaikille oli käyttöä ensimmäisenä yönä.

Sääennuste ensimmäsen illan ja...

sääennuste ensimmäisen yön osalta. (föles som = tuntuu kuin)

Ch2 / Kvaenang. Matka 105 km, aika 7h19min.

6. Kokemukset

Mitä rankempi etappi, sitä vahvemmat muistot siitä jää elämään.

Tämän vuoden reitti oli enimmäkseen vuosien 2017 ja 2018 mukainen. Korkeimmat paikat saavutettaisiin ensimmäisen vuorokauden aikana. Toisaalta samassa yhteydessä näkee upeita maisemia.

Korkeimmat alueet tuovat omat haasteensa ajoon. Ei ole sattumaa, että suuri osa ensikertalaisista jättää leikin kesken Bidjovaggin CP:lla. Tämä on vasta kolmas kaikkiaan yhdestätoista CP:stä ennen maalia. Usko yksinkertaisesti loppuu, kun vasta neljännes urakasta on takana ja olo on sellainen, että olisi saanut kunnolla selkäänsä.

Ch3 / Bidjovaggi. Matka 175km, aika 14h16min

7. Kilpailu

Maastopyöräkilpailuissa sijoitukset ovat oleellisessa roolissa, kuten missä tahansa urheilussa. Olen siinä mielessä hieman oman tieni kulkija, että koen tulevani aina voittajana maaliin, kun tässä kisassa maaliin yleensäkin pääsen. Finisher-paita on ulkoinen merkki siitä. Haluan painottaa, että mitenkään rallatellen en reissuun ole koskaan lähtenyt. Tosissaan ajetaan kilpaa, mutta omaa rajoitinta vasten. Toisten vauhtia seuraillen itselle saapuisi noutaja ennen aikojaan. Oma vauhdinpito antaa sijoituksen, jonka olet ansainnut.

Ch4 / Kautokeino. Matka 231km, aika 18h24min.

Kautokeinon pitkän huoltopisteen saavutan tiistaina klo 15.24. Lähdöstä on kulunut 18 tuntia ja 24 minuuttia.

8. Kaatuminen

Tein matkaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa yksin. Itse asiassa turvallisuussyistä johtuen kukaan ei ennen tätä vuotta saanut lähteä matkaan yksin. Matkaan lähti solo700-sarjassa 22 kuskia. Kaikki kokeneita maastokuskeja. Aistin kilpailunjärjestäjistä todellista skarppaamista, ehkä pientä hermostuneisuutta jo ajajapalaverissa ja lähtöä ennen. Meitä tarkkailtiin, pyöriä käytiin läpi, reppujen painoa analysoitiin, varusteita tarkastettiin. Näin tehtiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, vaikka itse starttasin täällä jo seitsemänteen kisaan. Turisteilla ei olisi tähän yksin ajettavaan kisaan asiaa.

Ch5 / Masi. Matka 307km, aika 27h58min.

Solo-sarjassa ajaminen osoittautui todelliseksi yksinajamiseksi. 95 % matkasta ajoin siten, että ketään ei näkynyt sen paremmin edessä kuin takanakaan. Apu mahdollisen onnettomuuden sattuessa odottaisi ainakin puolen tunnin päässä, kun seuraava ajaja saapuisi paikalle. Tämä rauhoitti omalta kohdaltani etenkin alamäkiin ajamista. Muutoinkin teknisimmät kivikot talutin suosiolla, jottei kaatumisia tapahtuisi.

Ch6 / Suossjärvi1. Matka 340km, aika 30h51min.

Kolme vuorokautta yksikseen ajaessa ehtii miettiä monenlaisia asioita. Useasti pohdin, mitä tehdä, jos kaatuisin esimerkiksi kivikossa tai alamäessä. Millaisen vamman kanssa pystyisin ajamaan mahdollisesti maaliin saakka? Millaisella vammalla vielä pystyisi nilkuttamaan seuraavalle huoltopisteelle? Miten löydän puhelimelle verkkoa, jos esimerkiksi tulee murtuma? Kauanko menee seuraavan ajajan saapumiseen, jos kaatuessa menee tajuttomaksi? Edellä mainitut kysymykset pitivät ajon skappina ja ajolinjat järkevinä. Siitä huolimatta kaatuminen tapahtui.

Kivikkoa reitillä Kvänangeniin. Kuva: Offroad Finnmark.

Ironista kyllä, kaatuminen sattui yhdellä tutuimmista osioista, Suossjärven jälkeen Mollisjohkaan vievällä kivikkouralla noin 33 tunnin ajon jälkeen. Vauhti ei ollut iso, mutta lensin joka tapauksessa ohjaustangon yli kivikkoon eturenkaan jämähtäessä paikalleen kahden kiven väliin. Löin olkapääni ja käsivarteni alastulossa. Murtumia ei tullut, mutta OTB:n aikana pyörä lennähti perässä päälleni ja jokin tylppä kohta siitä löi vasempaan pohkeeseen puujalan.

Tästä eteenpäin matkan eteneminen näkyi todennäköisesti vauhdin hidastumisena kisan jälkimmäisellä puolikkaalla niille, ketkä matkan etenemistä kotikoneilta seurasivat.

9. Kipu

 

Lääkkeillä voi estää kivun tunnetta. Kokonaan sitä ei saanut pohkeen osalta blokattua. Erityisesti alamäkien tärinä iski, samoin pyörän taluttaminen jyrkimmissä ylämäissä. Kävellessä matka taittui enimmäkseen yhden jalan vedolla, oikean jalan johtaessa ja vasemman tullessa mukana.

Ch7 / Karasjoki. Matka 422km, aika 38h11min.

Karasjoen pitkän huoltopisteen saavutan keskiviikkona klo 11.11. Lähdöstä on kulunut 38 tuntia ja 11 minuuttia.

10. Kunnioitus

Matka jatkuu Karasjoen huoltopisteen jälkeen Tuuli puhaltaa viidettä vuorokautta suoraan pohjoisesta noin kahdeksan metrin sekuntivauhdilla. Puuskissa nopeus on arviolta tuplat. Matkaa olen taittanut lähdön jälkeen niin, että kolmas yö odottaa edessä.

Etenen kisassa neljäntenä, mutta vauhti kärkikolmikkoon sekä viidentenä etenevään paikalliseen maastopyöräikoniin Alf Christian Losvariin verrattuna on osoittautunut hitaammaksi.

Ch8 / Skoganvarri. Matka 485km, aika 48h32min.

Kilpailu on edennyt siihen vaiheeseen, että ajan kisan vaativinta etappia Skoganvarresta Mollisjokkiin. Vieressä siintävät Stabbursdalenin näkymät yli kilometrin korkeuteen nousevilla teräväkärkisillä huipuilla antavat vihjeen siitä, että itse on lopulta aika pieni palanen tässä luonnon kokonaisuudessa.

Miesten tiimikisassa elite-sarjan johdossa ajanut hollantilaistiimi KMC oli pitänyt ainoastaan lyhyen tauon Skoganvarren CP:llä ennen siirtymistä Stabbursdaleniin. Tämä osoittautui virheeksi, sillä heillä energiatasot putosivat kertarysäyksellä. Tiimi joutui pysähtymään ja tekemään tulet tunturissa, jottei noutaja tulisi joko helikopterilla tai jossain muussa muodossa.

Kunnioita matkaa ja sen haastavuutta. Ennen kaikkea kunnioita itseäsi. Kilvanajo ei voi olla elämää suurempi asia.

Noin kymmenen kilometriä ennen Mollisjokkissa sijaitsevaa CP:tä Losvar ohittaa minut. Kokeneen tekijän matka taittuu hyvävoimaisesti. Mies oli asettanut itselleen kovan tavoitteen tänä vuonna. Hänen oli tarkoitus ajaa kaikki kolme kisamatkaa saman viikon aikana. Launtaina oli hyvällä vauhdilla edennyt 150 km kisa. Maanantai-iltana koitti startti 700 km kisaa, josta 69 tunnissa täytyisi ajaa maaliin, jotta ehtisi 300 km kisalähtöön torstai-illaksi. Luonto ja säätilat päättivät toisin. Losvar oli toki maalissa viisi minuuttia ennen starttihetkeä, mutta jos hän oli edes osittain niin väsynyt kuin itse olin, ymmärrän päätöksen hyvin.

Ch9 / Mollisjokk. Matka 552km, aika 57h06min.

Oma ajo jatkui yhdeksännelle CP:lle Mollisjokkin tunturimajalle. Siellä söin ja otin 20 minuutin pikaunet. Ulkona alkoi samaan aikaan sataa. Matka kohti toiseksi viimeistä CP:tä jatkui pitkin reittiä, jossa olin runsas vuorokausi aiemmin kaatunut. Edessä olisi vielä 130 kilometriä.

11. Kyseenalaistaminen

Mikä järki on kiusata niinkin mukavaa miestä kuin omaa itseä? Järjellistä syytä vuodesta toiseen samaan tapahtumaan osallistumiselle on vaikea antaa. Ehkä tämä kuitenkin iski jo ensimmäisellä kerralla vuonna 2012 niin syvälle omaan mielenmaisemaan, että tänne haluaa palata yhä uudelleen.

Ch10 / Suossjärvi2. Matka 584km, aika 59h51min.

Vahvimmat kyseenalaistamisen tunteet kisassa osuivat matkalle Suossjärveltä Jotkaan ja etenkin viimeiselle etapille Jotkasta maaliin. Noina yksinäisinä hetkinä vastatuuleen puskiessa tunteet löivät pintaan niin, että niitä ajatuksia on vaikea jälkeenpäin ymmärtää.

Ch11 / Jotka. Matka 637km, aika 66h00min.

12. Kaiken vaivan arvoinen

Matka Jotkan CP:lta kohti maalia jatkui pohjoisesta puhaltavassa tuulessa. Kylmyyteen keho ei edelleenkään ollut tottunut. Lähemmäs merenrantaa tullessa korkeus reitillä oli edelleen 500 metrin luokkaa. Palelun vuoksi jouduin laittamaan hätävarana mukanani kantamiani kerrastoa ja kuorihousuja ajoon. Nuo olivat kuuluneet pakollisiin hätävarusteisiin, mikäli erämaassa joutuisi teknisen tai muun syyn vuoksi pysähtymään pitkäksi aikaa. Nyt lämpö kehossa nousi kuoriasun sisässä hitaasti mutta nousi kuitenkin. Normaalisti hikoilisin tuollaisessa varustuksessa ja ajaminen olisi varsinaista kiehumista. Tällä kerralla kehon energiat alkoivat olla tyystin finaalissa. Toisaalta niinpä olisi ajokin pienen ajan kuluttua.

Alhaalla laaksossa Jotka tunturimökit. Kuva: Offroad Finnmark.

Vuosittaiset harjoitusmääräni ovat kuluneen vuosikymmenen pyörineet 550-650 tunnin haarukassa lukuunottamatta huippuvuoden 2014 kokonaisaikaa, joka oli 758 tuntia.

Ensimmäisestä kerrasta vuonna 2012 lähtien tämä on ollut itselleni päätavoite, niin tänäkin vuonna.

Maali! Aika 69h58min.

Tällä matkalla pääsee maaliin, jos on riittävä määrä harjoittelua takana ja pääkoppa kestää loputtomalta tuntuvan taipaleen. Tällä kertaa matka päättyi kellon näyttäessä aikaa 69h58min. Sijaluku miesten solo-sarjassa oli 5.

Palkitut,men solo 700km: vasemmalta alkaen Steffen Lindner (2.sija), Martin Stövern (1.), Kjetil Johansen (3.), Alf Christian Lösvar (4.), Mikko Petäjämäki (5.), Kjetil Suhr (6.), Steffen Berg Persen (7.), Niels-Erik Bisgaard (8.)

 

13. Kiitollisuus

Suurin kiitoksen aihe on tietenkin oma perhe, niin nykyinen kuin lapsuuden perhe. Kisaa ajatellen täytyy olla kiitollinen myös omasta fyysisestä ja psyykkisestä suorituskyvystä, joka mahdollisti maaliin pääsyn. Vieläpä omalle suorituskyvylleni erinomaiseen aikaan. Edellä menneet ovat niittäneet mainetta maastopyöräilyssä niin maailman cup-tasolla kuin menneiden vuosien voittajina men elite-sarjassa sekä 300 että 700 kilometrin sarjoissa. Tuntuu jopa epätodelliselta kisata tällaisten huippujen kanssa samassa sarjassa.

Ison kiitoksen ansaitsevat Ville ja Maija, jotka pitivät huolta ja tukivat käytännön asioiden pyörityksessä sekä ennen kisaa että varsinkin sen jälkeen. Oma maaliintulon jälkeinen toimintakyky oli jäänyt vastatuuleen jonnekin Suossjärven ja Jotkan välille. Lisäksi lähdössä mukana kannustamassa olivat Ari ja Anssi, sekä Anssin vanhemmat Pirjo ja Pauli, joita on kiittäminen siitä, että olen päässyt tutustumaan Lappiin vaelluksien muodossa. Kisaraportoinnista huolehtivat Ville ja Ari, jotka viestivät kotisuomeen tapahtumien kulkua ja että tällä kisaajalla asiat ovat väsymyksestä huolimatta hyvin. Iso kiitos myös kaikille, jotka innostuivat koti-Suomessa kilpailuani jännittämään! Kiinnostus kisaamistani kohtaan lämmitti suuresti mieltäni!

Kyllä täällä tarkeni!

Tulokset (linkki)