Raportti vuoden 2024 kisasta.
Tänä vuonna ohjelmassa oli arkisten kiireiden vuoksi Offroad Finnmarkin tarjoama pikamatka. 150 kilometriä Jäämeren rannalta Finnmarksviddalle ja takaisin.
150 kilometrin kilpailun reitti. |
Edellisenä vuonna olin ensimmäistä kertaa ajamassa tätä rataa ja tykästyin kovasti. Olihan nimittäin kiva ajaa mönkijäuraa skarppina ja tuoreilla jaloilla. Noita etappeja kun on pääsääntöisesti ajettu pitkien kisojen loppuvaiheessa, kun takana on ollut ajoa sellaiset 80 tuntia ja 650 kilometriä.
Tänä vuonna 150 km kisa erosi viimevuotisesta siinä, ettei tarvinnut säästellä voimia 700 km kisaan. Se puolestaan tarkoitti, että tänä vuonna oli mahdollisuus ajaa alusta pitäen rajoitinta vasten. Melko hyvin suunnitelmaa vanhalla diesel-koneella pystyinkin toteuttamaan.
Ajajaesittely ennen starttia kuuluu kisan protokollaan. (Kuva: L. Petäjämäki) |
Lähtöä edeltävä kuva. Kelissä ei ole moittimista, paitsi hieman viileämpikin olisi voinut olla. (Kuva: L. Petäjämäki) |
Matkaan lähdettiin jälleen johtomönkijän saattelemana läpi kaupungin, josta edelleen jatkettiin aiemmilta vuosilta tutulle prologikierrokselle. Maasto oli kuivaa ja täten varsin nopeaa ja hyväkulkuista. Lämpötila oli kivunnut hellerajan yläpuolelle, joten palella ei tosiaankaan tarvinnut - pikemminkin päinvastoin. Itselläni oli kisafiilikset korkeimmillaan, olihan edellisestä maastopyöräkisasta kulunut jo aikaa lähes vuosi. Edellinen kisahan olikin juuri näissä maisemissa.
Ajokuva reitin alkupuolelta, Altajoen varrelta. (Kuva: Jon-Vidar Bull) |
Hyvällä fiiliksellä ajoin alkukierroksen, sillä varsin useassa paikassa oli paikallisia kannustamassa kisaajia. Ensimmäinen huolto oli samassa paikassa kuin lähtö ja sinne saavuin 26,7 kilometrin ajon jälkeen ajassa 1:11.37.
Alta - Jotka Fjellstue: 58,4 km
Altan huollon jälkeen matka jatkui Altajoen vartta etelää kohti ja parinkymmenen kilometrin ajon jälkeen noustiin kohtuullisen tiukkaa ylämäkeä ensin Detsikabrottalle, ja edelleen Nálganasille. Jälkimmäisen myötä maisema alkoi hiljalleen näyttää merkkejä tunturiylängön lähestymisestä. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja kehossa tuntui kevyitä kiehumisen merkkejä. Krampeilta onneksi ainakin vielä säästyttiin.
Nalganasilta meno jatkui kohti kaakkoa ja Jotkan tunturitupaa. Ylängöllä puhalteli kevyt vastatuuli, mikä hieman hidasti perusvauhtia. Toki meno tuntui mukavalta ja vauhtikarkkeja napsien meno eteni. Jopa maisemista ehdin hieman nauttia, sillä näkyvyys tunturiylängöllä oli hyvä.
Noin 85 kilometrin ja 4:49.24 ajon jälkeen saavuin Jotkaan, jossa oli toinen kisan huoltopisteistä. Pullojen täyttö ja energiaa mielenkiintoisella yhdistelmällä: Cokis, sipsit ja sokerilla höytetty kaurapuuro. Tuo yhdistelmä toimi mukavasti! Meno jatkui runsaan 13 minuutin tauon jälkeen. Mainittakoon tässä kohtaa, että kisasäännöt määräävät jokaisen tauon minimipituudeksi 10 minuuttia. Lyhyemmän tauon pitäneille tulee aikasakkoa.
Vaikka ajo-olosuhteet olivat kuivat, pääsi reitillä myös vesielementin ääreen. (Kuva Anders Abrahamsen) |
Jotka Fjellstue - Alta: 61,9 km
Jotkasta meno jatkui muutaman kilometrin verran etelää kohti, kunnes reitin suunta kääntyi kohti luodetta. Tuon suunnanmuutoksen myötä tuuli oli myötäinen ja meno eteni todella sujuvasti. Harvoin olen noissa maisemissa kokenut samanlaista ajamisen flowta.
Maaliin takaisin Altaan saavuin ajassa 8:14.38. Aika oli runsaan tunnin nopeampi kuin edellisenä vuonna. Osin ajo-olosuhteiden vuoksi ja osin siksi, ettei tarvinnut pitää ajaessa käsijarrua, kuten edellisen vuoden tuplakisassa. Sijoitus kaikki kisaajat huomioiden oli 24.
Kisan päätteeksi kiitokset ja onnittelut kisassa samaa matkaa ajaneelle Per Arne Helgesenille. Hänelläkin on vyöllään 700 km kisan finisher-status (Kuva: Offroad Finnmark) |
Kilpailun lopputulokset täältä.
Linkki kilpailun videokoosteeseen (Bankettivideo, norjaksi).
Loppusanat
Tämän vuoden Offroad Finnmark meni omalta osaltani lyhyellä kaavalla. Suomalaisia oli lisäkseni myös 150 km kisassa. Lisäksi pidempiin kisoihin suomalaiskuskeja osallistui tänä vuonna runsaasti 300 kilometrin kisaan. Pariskunta Jussi ja Riikka osallistuivat ensimmäistä kertaa 700 kilometrin kisaan, suoriutuen upeasti maaliin kisassa, jonka suuri osa joutui keskeyttämään!
700 mix-sarjan voittoisa kaksikko Jussi ja Riikka. Onnittelut! (Kuva Offroad Finnmark) |
kaunis kuva palkinnoista
VastaaPoista