perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kuntoilijan superviikonloppu – XCM Laajavuori ja Jämsä-Jukola, ennakkospekulaatiota



Tuleva viikonloppu tarjoaa paljon mielenkiintoista toimintaa Keski-Suomalaisissa maastoissa, sillä lauantaina keskipäivällä starttaa Jyväskylän Laajavuoressa maastopyöräilyn maratoncupin osakilpailu sekä muutamaa tuntia myöhemmin Suomen suurimmat kuntoilijamäärät keräävä Jukolan/Venlojenviesti Jämsässä. Molempiin olisi allekirjoittaneen tarkoitus osallistua.


Laajavuori tuli itselleni tutuksi opiskeluaikoina jossain määrin sekä maastopyöräillen että hiihtäen, mutta jostain syystä (ehkäpä juuri tieto reitin korkeuseroista) uskaltaduin ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna mukaan kisaan. Viime vuoden kilpailu oli yksi harvoja hellesään tapahtumia, kesä kun nyt säiden puolesta oli mitä se oli. Tulevan viikonlopun aikana ei todennäköisesti helle kiusaa, mikäli Forecan sääennustus pitää paikkaansa. Toivotaan ettei ihan noin sateista tule. Kisan luonne nimittäin muuttuu kovan savialustan muuttuessa todella liukkaaksi. Myös notkopaikoissa saattaa vettä olla riittämiin, ja maalissa näkynee kisan jälkeen normaalia kuraisempia kuskeja. Joka tapauksessa hieno kisa on odotettavissa. Tahkoa silmällä pitäen tätä voi pitää erinomaisena viimeistelyharjoituksena, vaikka aikaa Nilsiän lähtöön onkin vielä kaksi viikkoa.

Jämsä-Jukola taas on itselleni täysin uusi kokemus, jos ei TV:n kisalähetysten seuraamista oteta huomioon. Metsässä voi olla ruuhkaa, kun joukkueita Jukolan viestiin on ilmoittautunut 1624 ja Venlojen viestiin 1235. Ylen mukaan tämä on ennätysmäärä, joskin viime vuonna Vantaan Valio-Jukolassa taisi olla muutama sata osallistujaa enemmän. Jukolassa osuuksia on seitsemän ja Venloissa neljä, joten yhteensä pihkaniskoja on matkassa 15141. Saman verran, ellei enemmänkin, paikan päälle saapuu toimitsijoita, lehdistöä ja kannustusjoukkoja, joten kuhinaa varmasti Jämsänkoskella riittää. Kisanöösinä jo tapahtuman seuraaminen osallistujana on valtava kokemus, puhumattakaan omasta urakasta pitkällä yöosuudella. Joukkueemme nimi on Eränaali 1, ja etänä meidän (ja muidenkin) menoa voi seurata kisasivustolta. Myös Yle lähettää massiivisen Jukolapaketin. Täällä uutinen hetkeä ennen h-hetkeä.

Odotukset viikonlopun suhteen ovat korkealla. Eivät niinkään muiden, vaan itsensä voittamisen suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti