keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Alkukesän pyöräilyä - Korso 96 Mtb



Siirrytään ajassa puolitoista viikkoa taaksepäin, edelliseen maastopyöräkisaan. Aiempina vuosina Korsossa on järjestetty XCM -sarjan osakilpailu. Täksi vuodeksi tapahtuman konsepti on muuttunut kuntoilijapainotteisemmaksi, ja kisasta on tehty erillinen tapahtuma, Korso96 MTB. Sunnuntaina 2.6. ohjelmassani oli ajaa maastopyörällä mahdollisimman nopeasti kolmesti noin 30 kilometrin rata, siirtymineen siis yhteensä 96 kilometrin verran. Sää oli loppukeväälle tyypillinen hellesää. En tiedä, rikkoiko lämpömittari missään kohtaa 30 asteen rajaa, mutta nestettä kului paljon. Vaikka matkan varrella oli huoltoa tarjolla Laura V:n ja Outin toimesta, joutui vesipulloja täyttämään myös virallisilla huoltopisteillä. Riittävä juominen tosin tarjosi itselleni kevään ensimmäisen kisan, jossa krampit eivät missään vaiheessa vaivanneet.

Matkaan lähdettiin kellon kääntyessä puoleenpäivään. Parin kilometrin ajan mentiin johtoauton perässä, jonka jälkeen päästiin maastoon. Alku, kuten aiempinakin vuosina, oli melkoista tungosta, mutta yllättävän nopeasti meno muuttui tasaiseksi ajoksi. Samanvauhtisessa ryhmässä ajoin ensimmäisen kierroksen lähes loppuun. Yhdessä juuressa eturengas lähti alta ja vaikken varsinaisesti kaatunutkaan, meno hidastui sen verran, että letka pääsi karkaamaan. En yrittänyt ottaa sitä enää kiinni, vaan tyydyin ajamaan omaa vauhtia.

Korson radalla oli tyypillistä Suomalaista kangasmetsää. Kuivat polut mahdollistivat ripeän ajon, kunhan vain kampea jaksaa pyörittää. (Kuva: Jarkko Pohjola)

Toinen kierros menikin sitten suurimmaksi osaksi itsekseen ajellen, kunnes yhtäkkiä meitä olikin kolme etenijää. Toinen kanssakulkija, Jani on myös Kanuuna ja toinen pääkaupunkiseudun menijöitä. Kuuleman mukaan jälkimmäinen oli käynyt ajamassa TransVesubiennen kovan maastokisan Alppien jylhissä maisemissa. Kovien menijöiden kanssa siis sai matkaa hetken taittaa. Molemmat jahtasivat menestystä kahden kierroksen matkalla. Niinpä toisen kierroksen lopulla jättäydyin heidän vauhdistaan, että se kolmaskin kierros menisi hyvissä voimissa. 

Kolmannen kierroksen vedinkin sitten lähes kokonaan itsekseni. Yhdessä kohtaa tuli tuttu Kanuunapaitainen kulkija vastaan. Arttu oli kärsinyt koko matkan nesteiden ja energian imeytymisongelmista, ja valitettavasti joutui jättämään tällä kertaa matkanteon kesken. Oma ajoni oli loppuun saakka tasaista. Ei mitään tykitystä, muttei välttämättä myöskään ihan kilpikonnavauhtia. Maaliin saavuin ajassa 3.58,53 ja sijoituksella 13. Olin kisasuoritukseeni tässä vaiheessa kautta ihan tyytyväinen. Vielä tyytyväisempi olin Lauran sijoitukseen N/64km -sarjassa.

Lauran meno 64km:n sarjassa oli vakuuttavaa. Ainoastaan esim. Singenin XCM:n U23 EM-tittelin aiemmin keväällä voittanut Jasmin Kansikas ehti maaliin aiemmin. (Kuva: Jarkko Pohjola)
 
Korson kilpailun tulokset voit lukea täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti