sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Mallorcan 3. ajopäivä



Tänään matka suuntautui paikallisille fillarimessuille. Ei suinkaan Arenaliin, vaan Alcudian suuntaan, Playa de Muroon. Olisi ensin mainitussa paikassa saattanut olla ainakin messujen osalta hiljaista, mikäli ei ennen matkaan lähtöä olisi kuullut oikeasta sijainnista.

Venge ja Tarmac Spessun standilta.


Messuvilinässä


Matka messualueelle oli varsin rauhallista porukassa ajoa. Rannikolta päätettiin Karen kanssa jatkaa hieman ripeämpää vauhtia eteenpäin. Messujen ja kahvin jälkeen matka jatkui sadealueita vältellen. Päädyttiin ajamaan tietä numero 3330 Petran suuntaan. Tämä tie on mainitsemisen arvoinen, sillä se tarjosi sopivasti kumpuilevaa tietä, jossa oli hyvä pitää sopivaa matkavauhtia yllä. Autoliikennettä ei tälle tielle ainakaan sunnuntaina osunut kovin paljon.

Petran lähellä sijaitsi 317 metriin kohoava Puig de Bon Any, joka kylän suunnalta katsottuna vaikutti varsin houkuttelevalta. Saatiin tälle suhteellisen tasaiselle reitille siis myös yksi mäki kiivettäväksi. Näkymät huipulta olivat jälleen sen arvoiset, että kiivetä kannatti.

Näkymä Puig de Bon Anylta.

Ermita de Bon any


Loppumatkalla poikettiin vielä Sineussa ja jatkettiin matkaa Lloretin kautta takaisin Montuiriin. Matkaa tälle päivälle kertyi 102 km nousujen jäädessä maltilliseen 840 metriin. Kuormitukseltaan päivä jäi siis noin puoleen, jos sitä vertaa edellisiin ajopäiviin.

Linkki kolmannen ajopäivän reittiin täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti