Mallorcan 5. ajopäivä

Ajamista vuoristossa. Pitkään ajamista vuoristossa. Aamulla lähdettiin hieman normaalia aiemmin liikkeelle, jotta ehdittäisiin päivälliselle takaisin. Ehdittiinhän sitä iltaseitsemäksi. Matkalla aikaa siis kului noin kymmenen tuntia. Ajoa toki vähemmän, pitäähän sitä pyöräilyn ohella myös pysähtyä syömään ja kahvitauoille.

Montuirista lähdimme Incan ja Selvan kautta kohti Caimarin nousua. Ajoryhmässä tämä mäki tunnetaan nimellä huoltoasemanmäki, joka sananmukaisesti päättyi huoltoasemalle. Ja kahvitauolle. Luonnollisesti. Ensimmäinen päivän mäistä, Col de sa Batalla, nousi 576 metriin.

Huoltoasemalla, Caimarin mäki takana.

Calobraan vie retkeläisten tie.

Matka jatkui Solleriin vievää tietä, poiketen kuitenkin Sa Calobralle. Paikka, jota ainakin itse olen viime vuoden jälkeen odottanut pääseväni kiipeämään. Kymmenen kilometriä pitkän laskun aikana ehti muutaman kerran miettiä, että tämä pitäisi vielä kiivetä ylöskin. Ja niinhän sitä sitten kiivettiin. Reitti oli tosin viime vuodesta hieman lyhentynyt, ainakin nousuajasta päätellen. Helpolta se nousu ei kuitenkaan tuntunut.

Merenrannalla. Taustalla ravintolan takana riittää mäkeä ylöspäin.

Yhtä mäkeä myöhemmin otettu kuva. (Kuva: Kare Eskola)

Yksi ehkä upeimmista reiteistä Mallorcalla on siirtyminen tekojärvien ohi vuoristotietä kohti Solleria. Arviolta 15 kilometrin laskussa alamäkeen ehtii nauttia vauhdista riittävästi. Kun sen sai tänä vuonna tehdä auringon paistaessa, niin ei voi valittaa.

Pakollinen kuva huikeissa maisemissa. Tästä eteenpäin olikin toistakymmentä kilometriä pelkkää laskua. (Kuva: Kare Eskola)

Sollerissa pidettiin tauko. Viime vuonna matka jatkui Deian suuntaan, mutta tänä vuonna lähdimme pikku Sollerina kutsutun Coll de Sollerin huippua (497m) tavoittelemaan. Tästä matka jatkui Bunyolaan.

Seuraava huippu, Coll de Soller.

Bunyolassa näytti siltä, ettei 3k:n nousumetritavoite täyttyisi. Ehdotin porukalle, että lähdettäisiin vielä kiertämään Orientin kautta kohti Montuiria. Mukava asia oli, että muut suostuivat tähän pyyntöön. Niinpä lähdimme tavoittelemaan vielä yhtä nousua, Col de Honoa (550 m). Tästä noususta jäi viime vuodelta hyvät muistot, olihan kyseessä ensimmäinen vuoristopäivä omalla pyöräilijänurallani. Ja hyvä fiilis oli nousta samaa mäkeä myös tänään. Mäen päällä nousua oli kerättynä 2970 m, joten kolmen tonnin raja menisi rikki helposti. Eri pyöräilijät asettavat itselleen tavoitteita nousumetreistä. Jostain syystä itselleni jäi viime vuodesta mieleen tämä 3000 m:n raja todellisesta vuorimäkipäivästä. Tänään niitä metrejä kertyi karvan alle 3200 ja matkaa yhteensä lähes 160 km. Täysi työpäivä.

Viimeisen nousun speksit.

Col de Honor. (Kuva: Kare Eskola)