Tahko lähestyy… Oletko valmis?

Näin kuuluu fillarifoorumilla yksi kilpailuosion suosituimmista maastopyöräsäikeistä. Viime vuonnahan matkaa kertyi kolmen kierroksen verran, kun tänään klo 24.00 starttaa neljän kierroksen pituinen urakka. Iloa siis riittää koko rahan edestä, tai sanonpa siten että reitti tarjoaa ekan kierroksen pimeäajon lisäksi kuraa, märkää ja väsymystä mooonta tuntia! Eilen kävin pienen lenkin reitillä tekemässä, ja aiempiin neljään Tahkoon verrattuna rata on paikoittain hyvinkin märkä. Hyvä, ettei ainakaan liian helpolla tuosta pikku kisailusta selviä :) 

Syntymälaiskana kirjoittajana pohjustan tulevan viikonlopun fiiliksiä kopioimalla tähän viimevuonna fillarifoorumille kirjoittamani tekstin. Huomiota kannattaa kiinnittää muun ohella myös tekstin viimeiseen lauseeseen:

(Kirjoitettu 4.7.2011) Laitetaanpa hieman omia mietteitä kuluneesta Tahkosta ja siihen valmistautumisesta omasta näkökulmasta.
Vuosi sitten kahden kierroksen maaliintulon jälkeen alkoi kyteä ajatus osallistumisesta tälle vuodelle 5.00 lähtöön. Toisaalta kilpailullista kestävyysurheilukokemusta sen kummemmin omaamatta ajatus kyllä vähintäänkin arvelutti. Päätöksen tein vasta kesäkuun alussa kun tuntui siltä, että harjoittelu kolmea kierrosta varten oli onnistunut melko hyvin.

Ja sitten itse kisaan:
Lähtöhetki klo 5.00 oli odottava, joskin se hiljaisuus ja rauhallisuus oli jotain tyystin erilaista verrattuna aiempien vuosien lähtöihin. Aivan upea hetki. Useat yöajajat kävivät tsemppaamassa oman urakkansa päätteeksi.
Muutaman kymmenen osallistujan joukko lähti liikkeelle edeten alun tiesiirtymät yhtenäisesti letkassa. Tässä vaiheessa olisi itsellä ollut menohaluja, mutta ajatus tulevista kierroksista kummasti rauhoitti liikaa intoilua. Ennen Kinahmille johtavaa muorinmäentien nousua kärkiryhmä oli jo kaikonnut, mutta matkaa jatkettiin melko isossa letkassa. Aika hienolta tuntui, kun pitkä letka kipusi samaan tahtiin Kinahmi 1:n nousua jalkautumatta. Hyvistä poluista ja inhimilliseltä tuntuvasta lämmöstä johtuen ajo tuntui hyvältä. Loppukierros taidettiin ajaa fillarifoorumin MikMyn kanssa samaa matkaa. Ensimmäinen kierros meni aikaan 3.10.

Toiselle kierrokselle lähdin verkkaisen huoltotauon jälkeen. Lämpötila tuntui jo sen verran nousseen, että oli pakko rauhoittaa menoa että voimia riittäisi loppuun saakka. Lämmönnousun ohella toiseksi ongelmaksi jo ensimmäisellä kierroksella osoittautui energiansaanti. Muulloin niin hyvät marjapiirakat eivät laskeneet, vaan aiheuttivat ainoastaan puistattavan olon. Energiageelit tekivät saman. Toisen kierroksen huoltopisteillä tulikin sitten lähinnä syötyä suolakurkkua ja ruisleipää (ja kaadettua kylmää vettä niskaan, sananmukaisesti). Huoltopisteillä jaksettiin kannustaa ja sillä oli kyllä iso vaikutus omaan jaksamiseen. Kierros meni lähes kokonaan ilman matkaseuraa. Viimeisen kolmanneksen aikana klo 9.00 startanneet 60 ja 120 km:n kärkikuskit tosin alkoivat mennä vauhdilla ohi.. Keskimmäinen kierros tuntui henkisesti kaikkein raskaimmalta. Toisaalta kuumuudesta huolimatta toiselle tauolle tullessani hieman ennen puoltapäivää, aikaa oli kulunut 40 minuuttia vähemmän kuin edellisen vuoden loppuaika oli kahdella kierroksella. Tämä antoi uskoa jaksaa vielä se kolmaskin kierros.

Kolmas kierros alkoi sekoilulla alun asfalttisiirtymällä. Palasin jo takaisin päin, kun luulin ajaneeni ohi hiekkatielle vievästä risteyksestä. Sieltä edestähän se risteys sitten löytyi. Sama harhailu toistui ekan huollon jälkeisen pitkän hiekkatieosuuden jälkeen, kun ajoin ohi Kinahmille kääntyvän polun kohdasta. Ehkä tässä vaiheessa olisi tosiaan pitänyt tehdä niitä saksankielen testejä.. Toisaalta näiden mokien jälkeen tuli kyllä tarkkailtua omaa olotilaa ja ajatuksenjuoksua, eikä mitään loukkaantumiseen johtavaa ajovirhettä onneksi päässyt tulemaan väsymyksen tuoman herpaantumisen vuoksi.
Niin huoltopisteillä kuin toisilta kisaajilta tuli oman jaksamisen kannalta arvokasta tsemppausta. Tästä isot kiitokset! Kun Kinahmi 2.n raskas (!) nousu oli viimeisen kerran ohi, alkoi viimein tuntua siltä, että kyllä tästä maaliin selvitään. Ja lopussa oli varmaan jonkinlaista euforiaa, kun vielä kolmannellakin kierroksella onnistuin nousemaan El Granden jalkautumatta, vaikka tuntui, ettei reisissä ole enää yhtään paukkuja. Maaliin pääsin lopulta hieman alle 11 tunnin suorituksella.
Matka oli kyllä jälkikäteen ajateltuna aivan tajuttoman raskas. Eniten siihen vaikutti varmasti lämpötila. Toivottavasti ensi vuoden ilmoittautumisen aikana nämä mietteet ovat vielä mielessä, eikä tule tehtyä hulluja päätöksiä pidemmistä matkoista!

 -Mikko

Sekuntiviisari jätättää - Kadenssi

Terminä sen verran oleellinen, että ruotsalainen pyöräalan lehtikin sitä käyttää. Kadenssilla tarkoitetaan sitä, millä nopeudella pyöräilijä pyörittää kampea kokonaisen kierroksen. Itse pyrin pyörittämään suhteellisen tasaista kadenssia haarukalla 70–80 kierrosta minuutissa. Täytyy toki saman tien todeta, että vaihteluväli on laajemmin 60 – 110 kierroksen välimaastossa, vähän treenin tarkoituksestakin riippuen. Vaihtelua on hyvä pitää pyöritysnopeudessa, ettei jalka liiaksi totu ja rajoitu työhön pelkästään tietyllä nopeudella. Maantiellä kadenssia on verrattain helppoa kontrolloida ja vaihdella tarpeen mukaan. Toisin on maastossa, jossa juurakot, kivikot ynnä muut estävät tasaista etenemistä silloin kun ei liikuta tasaisella single trackillä, neulaspolulla. Usein ei liikuta. Välillä, etenkin tuolla maaston puolella, huomaa runttaavansa vähän liian suurilla välityksillä ja pienellä kadenssilla. Paha tapa, josta tulisi päästä eroon, ettei ketju katkea ;)

Spinningiä tai siis sisäpyöräilyä ohjatessa kadenssi näyttelee melko isoa osaa. Oikeastaan kadenssivaihteluista rakentuu ohjaamieni tuntien runko.  Toissijaisena, joskaan ei mitenkään vähäpätöisenä tulee sitten musiikin tyylilaji ym. taiteelliset seikat ja se että mukaan saadaan myös yksi kappale Stam1naa tms. ärjyntää... Sisäpyöräilyssä kuten maantielläkin on helppoa kontrolloida kadenssin lisäksi myös tasaista pyöritysliikettä. Jalan tulisi jakaa voimia reiden etuosan lihasten lisäksi myös pakarasta, lonkan koukistajasta sekä säären etu- ja takaosan lihasten toiminnasta. Jos näitä joutuu liiaksi miettimään, ei pyörivä liike ole automatisoitunut. Pistänpä purtavaksi havainnollistavan kuvan:

Ai niin, mainitaanpas nyt tähän kohtaan, ettei Giantin hajonneelle rungolle ole takuuversiota vielä saatu. Niinpä sitten juhannuksen alla päätin hankkia itselleni joululahjan, alkaahan se päivä näillä main käydä yhä lyhyemmäksi. Uusi kulkine on nyt sitten allaolevan kuvan mukainen ja tottelee nimeä Spessu. Ainakaan Tahkolla ei pitäisi jäädä pyörästä kiinni, joten tietää ketä osoittaa sormella, jos matka ei taitu… :D

 Specialized Epic 2011 S-Works.

Treenaamisen sietämätön keveys - Kipu on vain ruumiista poistuvaa heikkoutta..

Lohkesipa varsin filosofinen otsikko… Juoksemisen filosofiasta on keskusteltu laajemmin kuin pyöräilyn. Kommentoi saman tien, mikäli tiedät hyviä linkkejä filosofisen puolen pyöräilylinkeistä. Saadaan tieto jaettua tietämättömälle kansanosalle.

Kipu on varmasti jossain vaiheessa ollut harjoittelussa läsnä jokaisella hieman kovemmin harjoittelevalla urheilijalla. Itse en voi sanoa olevani mikään huippu-urheilija, mutta oman osani olen onnistunut tästä tunteesta saavuttamaan :D

Nostan esiin pari eri tapausta, joihin olen törmännyt treenaillessani.

Ensinnäkin valmistautuessa pisimmillään 30 tunnin kestoisiin kilpailusuorituksiin joutuu pyörän selässä istuskelemaan myös harjoitteluvaiheessa melko pitkiä aikoja. Työviikkojen aikana pyrin harjoittelemaan 10-20 tuntia viikossa. Lomaviikoilla sitten harjoitellaan hieman enemmän. Viime kesäloman ensimmäinen viikko sisälsi 34 ja viimeinen 42 tuntia reeniä pyörän päällä. Tämä kesäloma alkoi 41 tunnin viikolla, saapa nähdä miten päättyy. Enimmäkseen kipu ilmenee jossain vaiheessa treeniä ja etenkin kisasuorituksissa reisissä tuntuvana poltteena. Joku voisi todeta tämän olevan ns. tervettä kipua. Näinhän se onkin. Suorituksen jälkeen tätä tilaa seuraa endorfiinien vapautuminen kehoon. Olotila on kivulle täysin vastainen. Tämä endorfiinihumala on kokemuksieni perusteella aika suoraan verrannollinen suorituksen aikaisiin terveen kivun tiloihin. Toki – myönnetään nyt tämäkin – ei liene tarpeen kertoa, missä muualla kipua tuntuu, kun istuu yhden ruumiinosan päällä tunnista toiseen. Noh, Bepantheenilla siittä seleviää!

Toinen kipuiluesimerkki ei tule pyöräilystä, vaan pesäpalloilusta, jota ehdin aikoinaan 20 vuoden ajan pelata. Laji tarjosi upeita kokemuksia ja paljon ystäviä, mutta kääntöpuolena olkapää ja polvi on leikkauspöydällä operoitu jokusen kerran. Laji jäi aiheuttamansa kivun vuoksi, mutta tilalle tulikin täysin uusi laji -pyöräily.

Edellä mainitut ovat melko mitättömiä äärimmäisiin kiputiloihin verrattuna. Niitä ei todellakaan toivo kenellekään. Päätän tämän kirjoituksen yhden menestyksekkäimmän maantiepyöräilijän, Lance Armstrongin osuvaan sitaattiin. Painoarvoa lisää varmasti se, että mies kykeni selättämään syövän urheilu-uransa aikana:

” Cycling is so hard, the suffering is so intense, that it’s absolutely cleansing.”                                      - L. Armstrong

Pirkan pyöräilyä ja palauttelua

Treenimielessä varsin kova viikko on takana. Se huipentui sunnuntaina Pirkan pyöräilyyn 34 km/h porukassa. Vaikka sunnuntaiaamun lähdössä 7.00 oli melko kostea keli, meni matka mukavasti, kuten aiempina vuosinakin. Pirkassa on hyvä tunnelma, joka mielestäni johtuu suuresti siitä, että kilpailullisuus tapahtumasta puuttuu. Tämä lisää merkittävästi myös turvallisuutta. Ymmärtämystä myös autoilevilta kanssaliikkujilta löytyi edellisvuosia enemmän. Poikkeus tosin vahvistaa säännön, kun joku karavaanari päätti lähteä hasardinomaisesti ohittamaan varsin pienessä välissä ryhmäämme. Porukassa mukana oli myös ministeristason urheilija, Alex Stubb. Pääsin häntä jututtamaan valmistautumisestaan tulevaan Frankfurtin Ironman kisaan. Täytyy vain ihmetellä, kuinka hänellä riittää vuorokaudessa tunnit! Treeni kun täytyy sovittaa varsin vaativaan työhön ja muuhun elämään. Kovasti taisi tapahtumasta pitää, bloginkin Pirkan tapahtumista kirjoitti lentomatkalla Tanskan konferenssiin. Tsemppiä loppuvalmistautumiseen!

Yhteiskuva Pirkanpyöräilyporukasta. (Kuva: Markku Rantanen)

Kovaa treeniviikkoa seuraa kevyempi, osin maastopyörättömyydenkin vuoksi. Toki myös viime viikosta palautuminen vie aikaa kevyemmän treenin ja lihashuollon parissa. Eilen tosin kävin vielä pitkästä aikaa ohjaamassa bodypumpin Ylöjärven Fressillä. Kesällä ohjaukset jäävät pyöräilyjen vuoksi vähemmälle, mutta talven treenit koostuvat pääasiassa omien spinning- ja pumppituntien ohjauksista ja niihin asiakkaan muutoin osallistuen. Kiva oli käydä pitkästä aikaa salilla. Tästä innostuneena laskeskelin hieman menneen ajan harjoituspäiväkirjaa. Kuntokeskuksen seinät ovat ympäröineet aika montaa treeniä. Viime kesäkauden lopulta eiliseen olen ohjannut 65 tuntia ja osallistunut muutoin tasan yhtä monta kertaa. Sisätreenejä kuntoillen siis 130 tuntia, joiden aikana ehtii kerätä pyöräilynälkää kesän poluille. Päällimmäisenä näistä ehkä jäi Bodypumpin koulutusviikonloppu, jolloin pumppi tuli kolmen päivän koulutuksen aikana tehtyä alusta loppuun 7 kertaa, eikä siinä porukassa oikein kehdannut painoissakaan himmailla.

Tietenkään kaikki talvitreenit eivät tulleet salilta. Vaihtelua toivat salibandyt, sulkapalloilut, hölkät ja hiihdot. Pyöräilyä ei tämän talven aikana kovinkaan montaa tuntia kuitenkaan tullut. Säästyipä kesälle paremmin intoa, kuten viimeviikon 40 treenituntia satulassa todistaa. :D

Persus penkkiin ja baanalle!

9.6.2012

Kulunut viikko sisälsi monia pyöräilyllisiä asioita, sekä hyvässä että pahassa. Ensin niitä hyviä asioita:

Sunnuntaina Korsossa pääsin haistelemaan maastokisatunnelmia. Sijoituin lähtökarsinassa jälkikäteen ajatellen liian taakse. Ajatuksena alun perin oli, etten ainakaan ole sitten tien tukkona poluilla. Lopultahan siinä kävi sitten hieman toisin päin, joten eka kierros meni rauhalliseen tahtiin pyöritellen ja sopivissa paikoissa edellä meneviä ohitellen. Toisella kierroksella sain ajaa omaa vauhtia ja kisa kokonaisuudessaan oli oivaa harjoittelua Tahkoa varten. Keskisykkeet kisassa jäivät noin 15 lyöntiä/min normaalikisaa alhaisemmiksi, joten virtaa oli tarpeeksi myös tulevan viikon pidemmille treenimatkoille.

Hymy on herkässä, kun maastokisoja ajelee...(Kuva: Ari Alanko)

 

Maanantai oli ensimmäinen virallinen kesälomapäivä. Sen kunniaksi lähdettiin Anssin kanssa ajamaan Ilmajoen Ahonkylästä kolmipäiväiselle retkelle. Ekaksi yöksi oli Karvialta varattuna maatilamatkailumajoitus. Matkaa ensimmäiselle ajopäivälle kertyi 134 km, ja se koostui noin kolmasosaltaan poluista. Loput sitten rullailtiin asfalttia ja hiekkateitä keskustellen tulevasta Norjan kisasta.

Gianttimiehet evästauolla. Matkaa taitettuna jo kymmenisen kilometriä!

Tiistai oli retken toinen ajopäivä. Aloitettiin se noin 40 kilometrin siirtymällä Niinisaloon munkkikahveille. Hinta oli yhtä edullinen kuin taannoin vuoden pakollisen sotilasurani aikana.. Niinisalosta jatkettiin maastoja pitkin Pirkan uraa seuraillen. Tällä pätkällä on useita varsin nautittavia singletrackejä, suosittelen testaamaan. Sää oli pyöräilylle varsin otollinen. Viime vuonna samassa reissussa oli muistaakseni jatkuva helle lämpötilan noustessa maastouran hiekkapätseissä kolmen ja neljänkymmenen asteen välimaastoon. Kyröskoskelta maasto jatkui edelleen pääosin Pirkanhiihdon uraa seuraillen. Varsinkin loppuvaiheen kivikkopätkät Ketunkivenkankaalla pitivät keskittymisen ajamisessa ja Työläjärvenkankaan jälkeinen ”pikkukinahmin” nousu haastoi mukavasti äijiä. Ylöjärvellä, 138 kilometrin ajomatkan päätteeksi pizza ja sauna maistuivat.

Keskiviikko oli tämän retken viimeinen ajopäivä. Pääosiltaan se koostui hiekka- ja kestopäällystesiirtymistä, mutta saatiin Ylöjärven, Seitsemisen ja Ilmajoki-Seinäjoki-akselin poluilta sentään muutama kymppi maastoajeluakin. Ylöjärven ja Kihniön hiekkateitä ajellessa tuli mieleen, että jos täällä autolla olisi liikkeellä, niin olisi jo melko pahasti eksyksissä...

 Kolmannen ajopäivän luksus: maastoajoa. Paikkana Seitseminen.

Ajoaikaa taukoineen näille kolmelle päivälle kertyi noin 29 tuntia ja matkaa 464 kilometriä. Varsin hyvää treeniä Norjaa varten siis. Alla vielä Garminin tallentamat reitit matkalta:

Ilmajoki - Karvia - Ylöjärvi (1. ja 2. ajopäivä)

Ylöjärvi - Ilmajoki (3. ajopäivä)

Viikkohan ei kuitenkaan vielä ole ohi, vaan on aika kaivaa maantiepyörä naftaliinista. Sunnuntaina nimittäin on vuorossa Pirkan pyöräily. Tietää siis varhaista herätystä, kun matkaan lähdetään Hakametsän parkkipaikalta jo aamuseitsemältä.

Sitten niitä huonompia uutisia: Eilen maastopyörää huoltaessa huomasin rungon haljenneen satulaputken ja vaakaputken välisestä hitsauskohdasta. Tämä tarkoittaa sitä, että sillä rungolla ei ajeta enää metriäkään. Tai voi sillä toki ajaa, mutta saattaa mennä kahteen osaan kesken ajon. Yhteydenotto maahantuojaan oli kuitenkin hedelmällinen, sillä uusi runko menee takuuseen, kuten tällaisessa tapauksessa kuuluu ollakin. Silti parhaan treeniajan ollessa käsillä on piinaavan pitkä aika odottaa uuden rungon saapumista. Toivottavasti kuitenkin maasturi on kasassa ennen kesäkuun loppua.

Kisailut alkavat

Kesäkuu. Sateesta huolimatta kesä taitaa olla jo ovella. Sehän tietää myös sitä, että kalenteriin merkattuja kisoja täytyisi siirtää käytäntöön. Reistaillut takavaihtajakin sai purkamisen, pesun ja öljyämisen jälkeen uuden elämän, joten mikäpä tässä kisaillessa. Ensimmäinen mahdollisuus kisaintoilun ruokkimiseen on tulevan sunnuntain XC-maratoncupin osakilpailu Vantaan Korsossa. Kävin viime vuonna ensimmäistä kertaa tapahtumassa, ja pidin kyllä kovasti radasta. Mukavaa oli myös se, että paikalla oli verrattain paljon alan harrastajia. Maracupin kisoja ajetaan toukokuun puolenvälin paikkeilta syyskuun lopulle saakka keskimäärin joka kolmas viikonloppu. Ahkerimmat kiertävät lähes kaikki osakilpailut. Itse en ole ehtinyt näitä kisoja kovinkaan paljon kiertää, mutta pari tapahtumaa kesässä täytyy yrittää ihan pyöräilijän yleissivistyksen kannalta osallistua. Matkana näissä maratoneissa on suunnilleen 60 kilometriä, aina kuitenkin hieman radasta riippuen. Siinä ajassa on ehtinyt saada hien pintaan. Viime vuonna kiersin radan aikaan 2:41:37. Kilpailun kärki oli jo siihen mennessä ehtinyt loppuverryttelyt tekemään… No, vauhtihan se tappaa eikä matka, ja tyhjin käsin ei tarvinnut Tampereelle palata, kun muutaman cup-pisteenkin ansaitsin. Sadetta on tulevalle viikonlopulle luvattu, joten viime vuoden aikaan täytyy töitä polulla tehdä.

Korsolainen silta viime vuodelta. (Kuva: fillarifoorumin nimim. "Mc Mursu")

Kuukauden kääntyminen kesäkuuksi tarkoittaa, että kuluvan kuun viimeisenä päivänä on luvassa ajoa Nilsiäläisellä perinnereitillä. Neljä kierrosta Tahkolla on enää neljän viikon odottelun päässä. Startti ei kuitenkaan ole neljältä, vaan puoliltaöin. Viime vuoden startti kolmelle kierrokselle oli aamuviideltä, mutta kun jännitykseltäni en edellisenä yönä unta saanut, niin samahan se on lähteä edellisen päivän silmillä nauttimaan. Joku voisi tulla Kinahmi 2 nousussa kysäisemään aamukahdelta tai -kuudelta, että nautitko. Todennäköisesti vastaan, että en. Mutta jos kysyy samaa nousun päällä vastaus on toinen.

Norjalaista tunturiylänköä MtbSeikkailussa 2011. Samanlaista maisemaa lupailee OffroadFinnmark tänä vuonna. (Kuva: Pasi Mäenpää)

Kesäkuu tarkoittaa myös, että heinäkuu on lähellä. Seitsemän viikon kuluttua tänä samaisena perjantaina olen kuvan sinipaitaisen Anssin ja muiden joukkueiden kanssa kilpailijapalaverissa Norjan Altassa. Tuskin sitä seuraavana yönäkään saan nukuttua, vaikka koulun lattialta onkin makuupussipaikka varattuna. En tiedä, kumpi lopulta on pahempaa. Se, että odottaa kisan alkavan vai kisan aikainen uupumustila. Parasta tässä kaikessa lienee kuitenkin valmistautuminen – harjoittelu – tuleviin tapahtumiin. Vanha ja kulunut fraasi: matka on päämäärää tärkeämpi pitää tältä osin täysin paikkaansa.

Päämääräkin on tärkeä, joten lopetan tekstin lainaamalla erästä Texaania:

                      Pain is temporary. Quitting lasts forever.
                                                                                       Lance Armstrong