sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Pinehill-Extreme 2019: osallistujaohjeet #1


Vajaa kaksi viikkoa aikaa lähtöön.

Toivottavasti olet treenannut satulassa istumista. Tällä viikolla voi vielä harjoitella normaalisti, mutta tapahtumaviikolla kannattaa keventää harjoituskuormaa ja tankata energiaa hieman varastoon pitkää ajoa ajatellen.

Onhan myös pyörä laakereineen odottamassa huoltoa tai jo huollettu viimeisen päälle kiiltäväksi.


SAAPUMINEN TAPAHTUMAKESKUKSEEN

Julkisilla ei perille saakka pääse, joten suosikaahan joko pyöräilyä tai kimppakyytejä. Parkkitilaa Niihaman majan edustalla on hyvin.

Varsinaista tiekylttiopastusta tapahtumapaikalle ei ole, joten navigaattorin ohjeita seuraamalla pääsee varmimmin perille.

Muista olla ajoissa Niihaman majalla. 
Osoite: Pikku-Niihamantie 80, 33560 Tampere
 

TÄYSMATKALAISET

  • Aloitamme huoltoauton peräkärryn pakkaamisen perjantai-iltana klo 17.00 ja paikalla on hyvä olla viimeistään 17.30
  • Startti tapahtuu klo 18.00. Ennen starttihetkeä pidetään myös pieni info- ja esittäytymispalaveri osallistujien kesken. 
  • Niihaman kahvio on auki ennen lähtöä ja tukijoukot voivat sitä hyödyntää iltasella.


200+ km -RYHMÄ:

  • starttiaika on lauantaiaamuna klo 04.00. Paikalla on hyvä olla jo ennen tätä, jotta ehdit laittaa Jämille lähtevän varustekassisi huoltokärryyn ja tehdä muut tarvittavat toimet ennen ajoa. 
  • Niihaman majan kahvio aukeaa 03.30 ja ennen ajoon lähtöä ehtii ostaa aamiaista eli puuroa tai leipää jne.



Alla vielä viime hetken muistilista valmistautumista varten.

VARUSTEET AJON AIKANA:  

  • Normaalit ajovaatteet, -lasit ja kengät kelin mukaan. Ja tietenkin kypärä, joka on pakollinen ajon aikana. Sääennusteet ovat vaihdelleet, joten niitä kannattaa seurata perjantaille saakka.

  • GPS-seurantalaite ja akkulaturi, jos tarpeen. (laitan noin viikkoa ennen tapahtumaa liitetiedostona sähköpostiin GPX-tiedostot, joista reitit ovat ladattavissa). Ilman laitettakin toki hätätapauksessa pärjää.
 
Ajoon tuleva reppu, jossa mukana:

  • kuoritakki ja -housut sekä kerrasto ajajan hyytymisen ja totaalisen energialopun varalta.

  • energiaa ja juomaa vähintään riittävästi. Huoltoautossa tarjolla evästä noin kolmen tunnin välein.
  • monitoimityökalu
  • varasisuri, takavaihtajan korvake, ketjuliittimet.
  • TÄYSMATKA ja PE-ILTA-AJO: Ajovalo sekä akku. Järjestävä taho suosittelee ”tuplavarmistusta”, eli kypärälamppu ensisijaisena valona sekä ohjaustankoon kiinnitettävä ”kakkosvalonlähde”. Pimeäajoa on luvassa kelistäkin riippuen n. klo 22.30-03.30. Tuona aikana ajetaan paljolti myös metsän siimeksessä.
  • Puhelin vesitiiviisti pakattuna.
  • Henkilökohtaiset lääkkeet. Muutenkin etenkin kipulääke saattaa tulla tarpeeseen jossain kohden tapahtumaa.
 

Peräkärryssä kulkee jokaisen henkilökohtainen huoltokassi:

VARUSTEET HUOLTOAUTO2.n PERÄKÄRRYYN:
  • Pakkaa nimelläsi varustettu reppu tai putkikassi myös huoltoauton peräkärryyn.
  • Nämä varusteet ovat saatavilla Niihaman ensimmäisillä tauoilla sekä Jämin huoltopisteellä kahdesti. ja sieltä voi tehdä täydennyksiä myös ajoreppuun.
Huoltokassiin mukaan:
  • energiaa (patukoita, geeliä, jauhetta tms. mitä olet muutenkin tottunut pitkissä ajoissasi käyttämään)
  • kuivaa vaatetta (ajovaatteita voi vaihtaa tarvittaessa useastikin, ja kertaalleen on myös Jämin huoltopisteellä suihkumahdollisuus):
  • Varahanskat, -buffit, -ajokengät, -lasit tms. oman harkinnan mukaan.
  • Täysmatkalaisille vihjeenä, että Kankaanpään kääntöpisteessä on muutaman kilometrin pituinen suo, jota ei ainakaan kartoituslenkeillä selvitetty kertaakaan kuivin jaloin… Vara-ajokengät saattavat tulla tarpeeseen (vaihtoehtona toki voi olla SealzSkins -tyyppiset sukat tms. ratkaisut)
  •  Mikäli tarpeen, märällä säällä ajokamat voi vaihtaa kolmeenkin kertaan, n. 60km (Niihama) 160 km (Jämi1) ja 210 km (Jämi2) kohdalla. 200+ km -ryhmän ajokamat odottavat myös Jämillä, mutta Niihamassa niitä ei tarvitse vielä vaihtaa...
  • Pyyhe ja pesuaineet (Jämillä mahdollisuus suihkussa käyntiin).


·         Huoltoautossa on mukana pyörähuollon kannalta joitain tarvikkeita: jalkapumppu, ketjuöljyä, joitain sisureita ja renkaita sekä työkaluja. Ne ovat saatavilla noin kolmen tunnin välein, sekä ongelmatilanteissa pienellä odotuksella nopeamminkin.


Tärkeintä ei ole reipas tekeminen, vaan hyvät eväät!
 
JÄRJESTÄJÄN TARJOAMAT EVÄÄT PINEHILL-EXTREMELLÄ:
  • pääsääntöisesti pikkutauot (noin tunnin välein) mennään omien patukkojen ja juoman voimalla.
  • Huoltotauot/ huoltoauto (noin kolmen tunnin välein):
  • vaaleaa ja tummaa leipää +levite/juusto/leikkele, suolakurkkua, banaania
  • lämmintä juotavaa (kahvi, tee, kaakao, mehu) ja kylmää juotavaa (mehu, vesi, urheilujuoma)
  • Lisäksi tauoilla huoltovälineistö pyörän säätämiseen sekä muuhun huoltamiseen.

OMAKUSTANTEISET TAUOT:

Niihaman majalla huoltojen yhteydessä mahdollisuus hyödyntää kahviopalveluja
  • TÄYSMATKAT: ennen lähtöä, pe ~20.00 ja maaliin tullessa.
  • 200+ km RYHMÄ: ennen lähtöä klo 03.30 ja maaliin tullessa.
Jämillä tarjolla aamupalabuffetti alkaen klo 8.00 ja lounas alkaen klo 12.00. Huoltoauto paikalla myös.
 
Hämeenkyrö (Kehäkukka): Kahvila, jossa tarjolla makeaa ja suolaista purtavaa sekä lämpimiä/kylmiä juomia. Huoltoauto paikalla myös.


Ylöjärvellä lisäoptiona tarpeen vaatiessa ABC-Teivo ja Shell-Metsäkylä.


AJON JÄLKEEN

Tapahtuman jälkeen maalissa Niihaman majalla on tarjolla maineen ja kunnian lisäksi lämmin ruoka lisukkeineen. Lisäksi saunatilat on varattu tapahtuman käyttöön.

Maalissa odottavat vaatteet ja varusteet voi jättää Niihamaan.


Tapahtuman jälkeen on valvottu puolitoista vuorokautta yhteen menoon ja välillä vähän hengästyttykin. Niinpä autolla ei ole syytä lähteä ajamaan pitkää matkaa. Joko yöpyminen ennen paluuta tai oma hovikuski tekee kotimatkasta turvallisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti