Pinehill-Extreme 2019 -vieraskynä #1: Pasin raportti ajosta

Tulevissa blogeissa palataan Pinehill-Extremeen vierailevien kirjoittajien myötä. Itse kirjoitin ensimmäisen osan, keskittyen pääasiassa ripeämmin etenevän Täysmatkan etenemiseen.

Vierailevien kirjoittajien teksteistä ensimmäinen on Täysmatkan toisen ryhmän pääoppaan Pasin kirjoitus. Teksti on Pasin tuotos ja allekirjoittanut on lisännyt mukaan kuvia, joista kiitokset kuuluvat Aki Pekkaselle ja Tero Hiironniemelle.

----

Pinehill-Extreme 300 hitaamman ryhmän puolesta muutama sananen näin vetovastuullisen osalta.

Hitaamman 300 km täysmatkan spekseissä oli mainittu hieman rauhallisempi eteneminen kuin nopealla ryhmällä. Runkoreitti oli molemmilla ryhmillä sama, noin 300 km, mutta hitaalla ryhmällä aikatavoite oli 3 tuntia vähemmän, joka matemaattisesti tarkoittaa 1,4 km/h hitaampaa keskituntinopeutta. Tämä ei ehkä kuulosta paljolta, mutta matkan kesto huomioon ottaen, nopeusero voi olla jaksamisen suhteen hyvinkin merkittävä. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä puhua Hahtokarin Mikan minulle opettamasta termistä ”perusnopeus”. Kullekin polkijalle tuo perusnopeus voidaan määritellä sellaiseksi henkilökohtaiseksi nopeudeksi, jota pystyy ylläpitämään hyvinkin pitkään. Vauhti on jossain PK2-alueella. 

Täysmatkan oppaat Pasi (vas.) ja Juha.

Ryhmässämme oli useita oppaita. Minä ja Juha ajoimme koko matkan ryhmän mukana ja Laura liittyi ryhmään alkukiemuroiden jälkeen Ylöjärveltä. Siihen saakka Laura oli osaltaan järjestämässä Ylöjärven huoltopistettä puuroineen. Tästä kolmikosta minulla on hitain perusnopeus, joten melko luontevaa oli, että minä vedän ryhmää kahdesta syystä. Ensinnäkin ryhmän vetäjän paikka on fyysisesti kaikkein kevyin. Toiseksi ryhmän raskain raskain paikka on ryhmän peräpäässä, jossa siis perusnopeudeltaan nopeammat pärjäävät paremmin. Juhan kanssa olemme ennenkin ryhmiä vetäneet ja kokemuksesta tiesin, että Juhan perusnopeus on minun vastaavaa nopeampi. Kun vetopaikka ryhmässä vaihtuu (Juha keulille ja minä perään), tietää se minulle kovia aikoja.

Matkan ensimmäiset metrit.

Matkantekoa Luurankolenkillä.

Matkaan startattiin heti nopean ryhmän perään ja ajettiin käytännössä sama Luurankolenkki alkaen lyhyellä polkuosuudella ennen Hepovuoren nousua. Meidän pitkän matkan ryhmän mukaan lähti kourallinen perjantain ilta-ajoon osallistuvia. Ihan kaikille hitaamman ryhmän nopeus tai luurankolenkin teknisyys ei sopinut ja odotteluhetket hieman hidastivat ryhmän etenemistä. Kokonaisuudessa tämä saattoi olla tuleville tunneille pelkästään positiivinen asia. Pieni reitin viilaus toteutettiin lennosta, mutta talven tuhojen jäljiltä polku oli melko tukossa. Se säätö meni kyllä mönkään. Luurankolenkki otti aikaa melko tarkasti kaksi tuntia.

Ensimmäinen huoltotauko kahden tunnin ajon jälkeen.

Ensimmäisen huollon jälkeen suunnattiin omiin lenkkimaastoihini, Lamminrahkan alueelle, jonne on syntymässä Tampereen ja Kangasalan yhteishankkeena uusi kaupunginosa. Lamminrahka on ollut lenkkimaastonani noin 15 vuotta ja viimeisen vuoden aikana olen hieman haikeana seurannut, kun polku toisensa jälkeen muuttuu avohakkuuksi, tiepohjaksi tai tonttialueeksi. Nämä rakennustyöt muuttivat melkoisesti Lamminrahkan polkuosuutta viimeisen parin kuukauden aikana. Tämä taisi olla sitten viimeinen tapahtuma valitettavan monella kyseisen alueen polulla. Lamminrahkalla pidettiin tauko hieman ennen auringon laskun aikaa, otettiin valokuvia ja ihailtiin vanhaa turpeentuotantoaluetta, josta viimeiset turpeet on nostettu yli 110 vuotta sitten.

Lenkille kohti Lamminrahkaa

Matka jatkui edelleen pääosin polkuja ja latupohjia Jussilaan, jossa viriteltiin lamput kiinni yötä varten. Jussilasta Laureeninkallion kautta Matkajärven kiertoon ja Aitovuoren polkujen kautta matka jatkui Ojalaan. Aitovuoren ja Ojalan välistä oikaistiin noin 400 m polkuosuus lähinnä aikataulusyistä. Ojalasta palasimme Niihamaan tauolle Kumpulan, Tasanteen ja Niihaman siirtolapuutarhan kautta. Toinen lenkki otti aikaa hieman alle 4 tuntia ja Niihaman toisella tauolla olimme kokolailla tasan puolen yön aikaan.

Ilmakuvaa Ruutanan suunnalta.

Paluu Niihamaan Ruutanan/Lamminrahkan kierrokselta.

Tauon venähtäessä odotettua pidemmäksi tuli seuraavan määränpään tavoittamisen osalta hieman kiire. Kahden ensimmäisen lenkin jälkeen henkilömäärä supistui muutamalla polkijalla.  Reitti ajettiin suunnitelman mukaan aina Tampereen keskustan ja Pyynikin kautta Pyhäjärven rantoja seuraillen aina Mustavuoreen saakka. 

Mustavuori on siis laskettelurinne Tampereen ja Nokian rajan tuntumassa ja se on ollut suljettuna pitkään. Tulevana talvena Mustavuori Oy on aloittamassa siellä vilkkaan toiminnan ja rinteet avataan laskettelijoille pitkän tauon jälkeen. Viimekesänä rinne-alueen toiminnasta saatiin jo esimakua Mustavuori 24h MTB:n muodossa ja myös vuotuinen Tour de Tampere starttasi Mustavuoresta. Yölliset maisemat kuvattuamme todettiin aikaa seuraavaan huoltoon olevan noin 12 minuuttia ja kilometrejä jäljellä melkoisesti. Juha otti ohjat ja veti melko suorin vedoin, mutta kuitenkin reittiä mukaillen Ylöjärven huoltoon ja aamupuurolle. Runsaasta oikomisesta huolimatta matkaan mahtui ilahduttavan paljon polkua eikä ryhmämme oikomisista huolimatta nopeaan ryhmään verraten kilometrejä ollut menetetty startista laskien kuin noin 3,5. Huoltoon saavuimme hieman aikataulusta myöhässä, mutta nopean ryhmän vielä tyhjentäessä puurokattilaa, vältimme suurimman ruuhkan. Hyvä näin.

Laura liittyi Ylöjärveltä kolmanneksi oppaaksi ja hänen kotipolkujensa vuoksi Laura otti ohjat ryhmässä. Mielessä käväisi, että kaupunkiin saatiin uusi sheriffi, kun tanner pöllysi ja Itä-Tampereen teknisten polkujen jälkeen kilometrejä alkoi kertyä ihan uudella sykkeellä Ylöjärven harjualueen neulaspoluilla. Lauran tuoreet jalat todellakin saivat nostamaan sykettä ainakin itselläni, muulla ryhmällä oli siis tässä vaiheessa jo noin 90 km pohjilla. 

Reitti vei Pikku-Ahveniston, Julkujärven, Metsäkylän ja Pinsiön kautta Ketunkivenkankaalle. Aamu alkoi olla tässä vaiheessa sen verran pitkällä, että lamput pakattiin reppuihin ja aurinko hoiti reitin valaistuksen.  Kolmostien ylityksen jälkeen seurasimme Pirkan Taipaleen reittiä, joka maaliskuun alussa on kovassa käytössä Pirkan Hiihdon ladun mennessä kyseistä reittiä pitkin. Rokkakoski laskettiin alas, mikä alamäkenä jyrkkyydestään huolimatta ei ehkä kovin vauhdikas ole reitin ollessa märkä ja kurainen. Huolimattomalla reittivalinnalla on riskinä, että pyörä pysähtyy pyöräilijän jatkaessa matkaansa.

Hieman ennen Lintuharjun neulaspolkuja pääsimme Tuijan ja Jaskan huollon antimista nauttimaan. Mainittakoon, että poljimme lähestulkoon nopean ryhmän kiinni tällä huoltovälillä.

Huollon jälkeen reitti suuntasi Lintuharjun ja Kyröskosken kautta Hämeenkyrön lentokentälle. Sieltä alkoi lähes yhtämittainen harjupolkuosuus Vatulaan. Tämä pätkä on ollut suosikkini jo pitkään ja ollut Pinehill-Extremen ohjelmistossa jokaisena järjestettynä kertana. Vatulassa harjunpäällä ihailimme hetken maisemia patukkatauon lomassa. Samalla saimme tiedon, että Kuninkaanpolku kannattaa kiertää hiekkatien kautta ja siirtyä takaisin poluille vasta Hämeenkankaan harjuosuuden alkaessa, Näin myös teimme. Ajelimme Hämeenkangasta pitkin Jämille aamupalalle. Taisipa valtaosa käyttää Jämillä myös suihku-option ja jatkaen matkaansa kuivin ja puhtain varustein.

Ryhmä saapuu Jämille aamupalalle.

Pasi Hotelli Jämin edustalla.

Mika "Hammer" Hahtokari liittyi Jämiltä mukaan.

Matka jatkuu Jämiltä kohti Kankaanpäätä.

Jämin ensimmäisen huollon jälkeen lämpötila oli hiipinyt jo yli 20 asteen, joka tiesi lämmintä iltapäivää. Jämin ja Kankaanpään välissä oli ollut merkittävästi tuulenkaatoja, joita ei vielä ollut siivottu pois. Alun perin suunnitellut reitit jouduttiin monin paikoin korvaamaan nopealla latupohjalla. Maastopyörätapahtuman hengessä reitti oli monin paikoin valitettavan mielenkiinnoton, mutta ultrapyöräilytapahtumissa on aina enemmän tai vähemmän nopeata ulkoilureittiä, joten siltä kannalta ajatellen kyseinen osuus sopi tapahtumaan oikein hyvin. Läheltä Kankaanpäätä löytyikin oikein mukavaa polkua, joka yllätti erittäin positiivisesti, sillä ihan kaikkia tämän vuoden reittejä en ollut itsekään aiemmin ajanut. Näillä osuuksilla ryhmämme kärsi ainoasta teknisestä murheesta koko matkan aikana, kun yhden fillarin takarengas alkoi laskea ilmaa pihalle ja muutaman kilometrin välein pidettiin nopea pumppaustauko luottaen ”litkun” tiivistävän vuodon. Vuoto kuitenkin osoittautui vioittuneeksi venttiiliksi ja sisärenkaan asennus oli ainoa vaihtoehto. Kankaanpäässä paikallisella kuntoutuskeskuksella käväistiin kahviosta hakemassa pikkupurtavaa, allekirjoittanut tyytyi jäätelöön.😊

Kankaanpään jäädessä taakse olimme ohittaneet reitin kauimmaisen pisteen ja paluu kohti Tamperetta oli alkanut. Paikallisia latupohjia ajellessa käväistiin pykälää hitaammalla osuudella, joka oli ihan puhtaasti suota ja sitä riitti parisen kilometriä. Suon vieressä paikoin kulki myös lahohkot pitkospuut, mutta kaikki eivät niiden ajelusta ollut innoissaan. Suon jälkeen oltiinkin Niinisalon varuskunnan aitoja kiertävillä poluilla, jota seurasi samat vauhdikkaat latupohjat kohti Jämiä, joita ajettiin aiemmin. Jämin toista huoltoa lähestyttäessä oma lihasvoima alkoi uhkaavasti hiipua, joten Jämillä oli syötävä tukevasti ja monipuolisesti.

Jälkimmäinen Jämin huolloista jää taakse ja viimeiset 80 kilometriä odottaa edessä.

Jämin lounas hieman venähti pitkän puoleiseksi, sillä lounastimme siellä kokolailla pahimpaan ruuhka-aikaan. Ehkä yllättäen kaksi ryhmäläistä keskeytti maastoajon Jämille ja päätti palata asvalttiteitä pitkin lähtöpisteeseen. Tiedän ensimmäisestä Pinehill-tapahtumasta (joka silloin ajettiin Tour de Tampereen osana), kuinka kurjaa on keskeyttää, kun matkaa on jäljellä enää muutama kymmenen kilometriä. Mutta aina keskeytys ei katso aikaa eikä paikkaa. Silloin minulla hajosi takavaihtaja ja pyörästä tuli ajokelvoton. Tekninen keskeytys on ehkä hieman armeliaampi syy kuin se, että oma elimistö päättää toisin. Sekin on koettu. 

Jämiltä lähtiessä lämpömittari näytti yli 24 astetta ja aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta. Tämä tiesi nestettä kuluvan reippaasti. Jokseenkin voimaton oloni ei huollon antimista juurikaan kohentunut, välillä runsaasti ylämäkiä sisältäneillä osuuksilla tunsin olevani melkoisen voimaton ja todella useita mäkiä taluttelin ensimmäistä kertaa elämässäni. Syyksi epäilen energian imeytymisen häiriötä. En tiedä mikä sen aiheutti, koska vastaavaa en ole aiemmin kokenut. Tyypillisesti imeytymisongelmiin liittyy huonovointisuutta tai vastaavaa, mutta muuten olo oli ok, lihasvoimaa ylämäkiin ei vain ollut. Epäilin jopa kuumetta, mutta kotiin päästyäni lämmöt olivat korkeat, kuitenkin normaalin lämpötilan rajoissa. Syitä saattaa olla monia: liian vähän nestettä ja/tai ravintoa, monin paikoin omaa perusnopeutta suurempi vauhti tai korkea lämpötila tai näiden kombinaatio.

Asetin itselleni tavoitteen selviytyä ensin Vatulaan. Siellä olisi käytännössä yksi jyrkkä nousu harjulle ja seuraava etappi olisikin tasamaa-voittoista polkua Kyröskoskelle huoltoon. Kyröskosken huolto tuli vastaan tuskien kautta, mutta tuli kuitenkin. Jämiltä loppumatkalle opasryhmään liittynyt Mika valoi uskoa minuun ja peilasi aiempiin koettuihin reissuihin. Ilman Mikan tsemppausta olisin heittänyt pyyhkeen kehään. Kiitos Mika! Nämä ovat niitä ultra-tapahtumien ja kisojen pieniä juttuja, joista Mikko kirjoitteli. Tällä reissulla se kolahti minulle itselleni, ryhmän vastuuvetäjälle, kun raahauduin voimattomana muun ryhmän perässä.

Kyröskosken huollossa yritin juoda mahdollisimman paljon, täytin repun nestevarannot, napostelin karkkeja, banaania ja leipää siinä toivossa, että edes jokin toimisi. Tiesin, että vastassa on kaksi koettelemusta ennen Topintuvan huoltoa: ennen Sasia savinen metsäautotie sekä ns. ”Pikku-Venäjän” kolmen kilometrin alati jyrkkenevä ylämäki. Kylmänahteen nousu oli kaikille sama ja varmaan kokolailla kaikki talutti mäen, olihan kilometrejä takana noin 250 ja mäki kohtuullisen jyrkkä. 

Mielessäni laskeskelin, että Topintuvalle päästyäni homma on taputeltu ja selviydyn maaliin. Tällä etapilla voisin todeta voimien hieman palanneen, mutta ei kuitenkaan merkittävästi. Suunta oli kuitenkin oikea. Laura ryhmän kärjessä piti ketjun kireällä ja matka taittui joutuisasti. Topintuvalle saavuttiin reittisuunnitelman mukaan nauttimaan lenkin viimeistä kertaa Tuijan ja Jaskan huoltopöydän antimista.

Topintuvalla vähän speksattiin paluureittiä, päätettiin, ettei noudateta ihan orjallisesti runkoreittiä, vaan edetään reippaasti maaliin. Kuitenkin matkalta poimitaan ne parhaat polut. Näihin kuului mm. Julkujärven soramontun reunaa kiertävä single track, Pikku-Ahveniston polku ja kierrettiin Teivaalan harjullakin muutama takuupolku. Lamminpäästä Näsijärven rantoja seuraillen ajettiin Naistenlahteen, josta matka jatkui latupohjaa pitkin Niihamaan. 

Kellot pysähtyivät Niihamassa aikaan 26 h 27 min, joten 27 tunnin aikabudjetti oli alitettu.

Matkamittarit näyttivät ryhmällä muutaman kilometrin hajontaa, itselläni matkamittariin kertyi noin 289 km. Kokonaismatkana 300 kilometrin täyttymisen varmistaakseen osa ryhmästä kävi ajamassa vielä muutaman kilometrin sakkolenkin maaliin saapumisen jälkeen.

Kovaa sakkia! Täysmatka selätettynä ja Niihamassa odottaa sauna, uinti ja ruoka sekä myöhemmin lepo.

Maalin saavutti matkaan lähteneistä kahdeksan henkilöä plus matkalta mukaan liittyneet oppaat. Vilpittömät onnittelut kaikille!  Leikin kesken jättäneille toivon hyviä treenikilometrejä ja parempaa onnea ensivuonna. 😊

Maalissa odotti lasillinen kuplivaa, sekalaista naposteltavaa sekä muutamaa erilaista keittoa Niihaman ulkoilumajan loihtimana. Kyllä maistui!

Omasta laitteesta mitattuna hitaan 300 km ryhmän Garmin-statistiikkana: 289 km, aika liikkeellä 19h 19 min, keskimääräinen liikkumisnopeus 15 km/h, 2650 nousumetriä ja 9881 kilokaloria, ave 120 bpm. Mainittakoon, että nopeassa ryhmässä keskimääräinen liikkumisnopeus oli 15,9 km/h.

Kiitokset osallistujille, tapahtuman organisoijalle oppaille sekä erityisesti huollon väelle ja tapahtuman kuvaajille!

-Pasi Mäenpää-