maanantai 30. toukokuuta 2016

Tour de Tampere-Extreme, vol 2.



Järjestyksessään toinen ultrapituinen reissu järjestettiin osana varsinaista Tour de Tampere -tapahtumaa.

Osallistujia varsinaisessa TdT:ssä kirkkopyöräily mukaan lukien oli arvioiden mukaan noin 450, varsin kunnioitettava määrä. Toinen varsin kunnioitettava tosiasia oli yhdeksän osallistujan ja neljän oppaan lähteminen maastomatkalle, jonka kesto tulisi olemaan 23 tuntia ja jonka aikana ajettaisiin Pirkanmaalaisia polkuja yli kolmensadan kilometrin edestä. Vaikka melko tarkkojakin etukäteissuunnitelmia reitistä ja siihen käytettävissä olevasta ajasta on tehty, saattaisivat odottamattomat ongelmat esimerkiksi pyörän tekniikan kanssa aiheuttaa muutoksia reitin toteutukseen.

Ajajat vasemmalta: Ari, Johanna, Hannu, Pasi, Kari, Mikko, Niko, Jarno, Janne, Laura, Tero, Juha ja Esa. (Kuva: Minttu Petäjämäki)

Lähtöselvitysten ja huoltoauton pakkaamisen jälkeen 13 ajajan ryhmä lähti matkaan iltaseitsemältä kohti auringonlaskua. Siirtymän jälkeen ensimmäiset varsinaiset metsäajot odottivat Nokialla Sarpatin, Kankaantaan sekä Koukkujärven ympäristössä. Viime vuoteen verrattuna matka-aikaa oli lisätty yhdellä tunnilla ja se aika käytettiin tehokkaasti hyväksi kiertämällä Nokian polkuja. Tosin ihan perinteisiä takakallioita ei tällä lenkillä ehditty testata.

Nokialta matka jatkui kohti Ylöjärveä. Teivaalanharjun maisemista lähdimme seurailemaan Pirkan hiihdon uraa, poimien uran molemmilta puolilta maastopyöräilyllisesti hyväksi havaittuja polkuja. Keskimäärin reitin tekninen vaativuus oli helppo. Polut etenkin Kyröskosken ja Jämin välillä muodostuivat nopeakulkuisista ja varsin nautittavista kangaspoluista. Vuorokaudenajasta johtuen näitä polkuja päästiin ajamaan sekä pimeässä että valoisaan aikaan.

Vatulantiellä hieman ennen aamuneljää. (Kuva: Mikko Petäjämäki)

Yöhuollot hoituivat huoltoautosta löytyvien varustelaukkujen sekä kevyen välipalan ansiosta hyvin. Näin jälkikäteen oli jopa hyvä, että huolloissa ei yöaikana käyty sisätiloissa. Täten ajajien valmius jatkaa matkaa tauon jälkeen pysyi paljon parempana. Ensimmäiseen huoltoon sisätiloissa pääsimme puoli kuudelta aamulla Hämeenkyrössä. Buffetaamiainen sekä lämpimät tilat aiheuttivat salakavalasti raukeudentunteen, joka tovin seurasi mukana etapilla kohti Sasia.

Sasiin ja edelleen Pinsiöön vievä reitti koostui pääosaltaan helposta alustasta, joka toisaalta oli näihin leveysasteisiin nähden varsin mäkinen. Varsinaisen polkuajon makuun pääsimme sitten Työläjärvenkankaan maastoista. Polku jatkui melko yhtenäisenä aina Mustavuoren rinteille saakka. Alkulenkistä oli tässä vaiheessa jäljellä enää siirtymä Pirkkahallille, jossa matkamittarin lukema osoitti 191 ajettua kilometriä.

Aamuauringon paisteessa Mustavuoren huipulla. (Kuva: Mikko Petäjämäki)

Kellon osoittaessa aikaa 9.45 poikkesimme TdT:n lähtöpaikalla, jossa ryhmät olivat valmistautumassa lähtöön. Kunniakierros sisällä yu-kentällä, jonka jälkeen kutsui tauko virallisella huoltopisteellä R-Techissä. Huoltopiste oli laittanut parasta pöytään ja pyöriä huollettiin samoin hyvällä tekemisellä. Kiitokset vielä tätäkin kautta, R-Tech!

Toisen kierroksen matka alkoi ajolla Vuoreksen läpi kohti Pirkan Hölkän uraa. Alkuun jälleen helppoa polkua ja siirtymää, ennen kuin päästiin teknisemmille osuuksille Savontien molemmin puolin. Vaikka matkaa oli taitettu jo pitkä tovi, ryhmän ajajat pitivät yllä hyvää ja tasaista vauhtia. Muutenkin ryhmän vauhti koko reitin ajan pysyi juoheana, ei mitään kisatykitystä, muttei toisaalta myöskään turhia taukoja. Huomasi, että kokeneita matkantekijöitä olivat tämänkin vuoden Extremeläiset. Hienoa työtä kaikilta kuskeilta!

Valkeakoskella olimme hieman puolenpäivän jälkeen. Tauko paikallisessa kahvilassa, sekä repputäydennyksiä ja pyörän huoltoa. Uutta polkua oli kartoitettu tämän vuoden reitille ja seuraavana sitä olikin luvassa, kun kiersimme Lotilanjärven kierroksen. Edelleen matka jatkui Korkeakankaan hiihtokeskukselle, jossa kuuleman mukaan täytyy ottaa joka kerta yhteiskuva, kun Roinetta kierretään. Kuva otettiinkin, mutta se on hukassa...

Matka eteni mukavasti, mutta hieman nopeammin eteni aika. Äimälässä jouduttiin tekemään harmillinen ratkaisu jättää Lahdentien itäpuolinen polkuosuus väliin. Niinpä suuntasimme lyhempää reittiä Aapiskukkoon pikahuollolle ja edelleen kohti Vehoniemeä. Upeat polkuverkostot Pälkäneeltä Kangasalle ja edelleen Kaukajärvelle ovat Tamperelaisen maastopyöräilyn klassikkoja, joten tänäkin vuonna ne käytiin läpi. Väsymys 22 tunnin ajon jälkeen alkoi olla jo tosiasia, joten teknisimmillä osuuksilla sai todella keskittyä pyörän käsittelyyn. Jälleen hatunnosto koko joukolle siitä, kuinka hyvin reitti vietiin yhdessä loppuun saakka.

Loppumatka Kaukajärveltä Pirkkahallille edettiin siirtymiä pitkin fiilistellen kaikkea sitä, mitä matkalla oli koettu. Matkan loputtua oma pyörälaitteeni näytti edetyksi matkaksi 302 kilometriä ja nousuakin oli kertynyt päälle kolmen kilometrin. Hieno oli reissu tänäkin vuonna ja siitä kiitos kuuluu osallistujille ja huoltoporukalle!

TdT-Extremen reitti löytyy tästä linkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti