lauantai 14. toukokuuta 2016

Osallistujainfo: TdT-Extreme 2016 (reittikuvaus, gps-trackit ja alustava aikataulu)

Infopaketti TdT-Extreme vol. 2 osallistujille:


Kartoituslenkkejä on kevään mittaan tehty, vaikkakin n. 70 % poluista on viime vuodelta tuttuja. Reiti on siis koettu ja hyväksi havaittu.

Reitti sanallisesti

Yleisesti ottaen matkanteko noudattelee seuraavaa kaavaa (huom. alustavat huoltopisteet ja -aikataulut tämän blogin lopussa).

1. kierros lähtee Pirkkahallilta Nokian suuntaan josta jatketaan Ylöjärvelle ja myöhemmin Pirkan Hiihdon uraa hiihtoreittiin nähden vastaisesti aina Jämille saakka. Jämiltä palaamme Hämeenkyröön, josta jatkamme Sasin suuntaan, edelleen Julkujärvelle ja Mustavuoren kautta Pirkkahallille.

2. kierros on lyhyempi, Roineen kierto. Tänä vuonna reittiä edetään vastapäivään, eli Valkeakoskelle vievä osuus noudattelee Pirkan Hölkän uraa (jälleen vastasuuntaan), kunhan sille Vuoreksen jälkeen päästään. Valkeakosken keskusta päästään melko sujuvasti ohittamaan maastoja pitkin jatkaen Korkeakankaan hiihtokeskukselle, josta matka jatkuu Pälkäneelle, Vehoniemeen, Kangasalle ja Kisapirtin kautta Kaukajärvelle, josta loppumatka on helppoa ulkoilureittiä.

Jäikö joku kohta epäselväksi?

Ei hätää. Tarkemmat gps-trackit löytyvät alla olevista linkeistä. Lataa siis nämä laitteeseesi ennen tapahtumaa.

GPS-tracks

Jämi (reittijälki)
Roine (reittijälki)



Alustavaa aikataulua huoltopisteiden (ja täten myös reitin etenemisen) osalta.

Varustepakkaamiset huoltoautoon ja ajajainfo18.30-19.00. Olethan ajoissa paikalla!

perjantai 27.5.
19.00 Lähtö Jämin suuntaan
n. 21.00 Kanuunasilta/ Ylöjärvi
22.30 Metsäautotien pää Ketunkivenkangasta vastapäätä (Kohta, josta Pirkan hiihto tekee mutkan ja jatkuu kolmostien suuntaisesti)
24.00 Kyröskosken R-kioski (vaihtoehtoisesti viereinen grilli, jos onpi auki...)

lauantai 28.5.
00.45 Hämeenkyrön lentokenttä
02.45 Jämi hotellin piha
05.30 Kahvila-huoltamo TeePee (Kärrykuja 7, Hämeenkyrö)
08.00 Topintupa
9.45 Pirkkahalli takaisin, josta välittömästi alkaa Roineenkierto
10.00 R-Tech -huolto
12.30 Valkeakoski (Viialan kotileipomo, Salomaantie 9, Valkeakoski)
15.00 Pälkäne Aapiskukko
18.00 Pirkkahalli takaisin

Kahden viikon kuluttua se on sitten ohi tältä vuodelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti