TahkoMtb 240km, vm.2016

Menneenä viikonloppuna järjestettiin Suomen suurin ja kaunein maastopyörätapahtuma, TahkoMtb. Osallistujia oli jälleen huima määrä, kun yli 2100 polkupyöräilyn ystävää oli saapunut nauttimaan Pohjois-Savolaisista maastomaisemista, haastaen itsensä niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Matkavaihtoehtoja oli tarjolla 25 kilometristä aina 240 km:iin, päämatkan ollessa 60 km kierroksen ajaminen (aikojen alussahan TahkoMtb oli nimeltään TahkoMtb120km, mutta nykyään siis perusmatka on kierroksen mittainen). 

Fyysistä suorituskykyä täytyi lähteä välivuoden jälkeen testaamaan ja koska mentaalisella puolella on tapahtunut jo aikoja sitten jotain peruuttamatonta, osui oma ajoni jälleen tuohon pisimpään matkaan.

Puoliyö ja lähtölaukaus on pamahtanut. (Kuva: Ivo Kraus Photography)

1. ja 2. kierros

Startti pitkälle matkalle tapahtui perjantain vaihtuessa lauantaiksi, kellon osoittaessa aikaa 00.00. Matkaan lähdettiin johtoauton saattelemana ja edelleen matka jatkui verrattain leppoisalla vauhdilla kohti Nilsiän taajamaa. Vetovuoroon en uskaltautunut, sillä tiesin ympärilläni olevan ainakin tusinan verran minua vahvempijalkaisia kuskeja. Pikemminkin koitin pidätellä sykkeitä aisoissa 

Muorinmäkeen ja sitä seuraavaan Kinahmin ensimmäiseen nousuun saakka. Kuten aiempina vuosina, myös nytkin polkunousu löi alkutahdit jalkojen tiukemmalle kuritukselle. Oli pakko nousta satulasta ja taluttaa pyörä ylös polkunousussa. Edessä Aki, Iiro, Pekka ja Ari pyörittivät vahvalla jalalla mäkeä ylös. Kinahmin päällä meno oli kuitenkin melko sujuvaa, ja ohitinkin ennen Eskolaa Pekan ja Arin. Sen sijaan Iiro ja Aki olivat kadonneet jo kauas horisonttiin. Kinahmin toisen nousun aikana Ari ja Pekka ohittivat jälleen, ja tästä alkoi yksinäinen matkanteko, jota jatkui vajaan kahden kierroksen ajan. Suomeksi sanottuna siis joko 110 km tai kuusi tuntia.

Kilometrit toisensa perään taittuivat. Samoin vaihtelivat omat fyysiset ja henkiset olotilat. Kuuluu ainakin omien aiempien kertojen kokemusten perusteella kuvioon. Nykyisin niihin osaa kuitenkin suhtautua jo hieman analyyttisemmin, eikä hätkähdä omaa väsymystä. Varsinkaan ennen viimeistä kierrosta ei saa antaa itselleen lupaa miettiä, koska maali mahtaisi häämöttää. Muutoin epäusko valtaa mielen.

Väsymys

Väsymyksen kanssa olen oppinut kuluneen vuoden aikana elämään. Todennäköisesti kyse on jossain määrin kroonisesta, joskin varmasti pahimman vaiheen yli on menty. Vuosi sitten TahkoMtb jäi itseltäni väliin iloisen perhetapahtuman vuoksi, perheeseemme syntyi esikoinen. Kuluneen vuoden aikana olen ollut kuitenkin etuoikeutettu saadessani tehdä kuitenkin harjoituksia riittävästi. Isovanhemmat ovat olleet korvaamaton apu, kuten myös Lauran ja minun siskot. Mallorcalla pääsimme tekemään laadukkaita harjoituksia Lauran kanssa, samoin hiihtoladulla on talven mittaan kyetty ylläpitämään ja kehittämään kestävyyttä. Harjoituksia on päässyt päiväkirjan mukaan tekemään hyvin, mutta uni ja palautuminen ovat ehkä jälkeenpäin ajatellen olleet liiaksi paitsiossa.

Valvotusta yöajosta huolimatta selkeää univäsymystä ei missään vaiheessa tullut. Jalat sen sijaan tuntuivat varsin väsyneiltä. Olen aiempina vuosina kahdesti ajanut neljä kierrosta ja kahdesti kolme kierrosta, joten jonkinlainen kuva on muodostunut siitä, mitä tuollainen matka tulee sisältämään. Silti tänäkin vuonna neljän kierroksen kilpailu osoittautui kaikkea muuta kuin helpoksi. Krampit vaivasivat ensimmäisen tunnin jälkeen, loppuen vasta toisen kierroksen puolivälissä, noin neljän tunnin ajon jälkeen. Loppumatkasta krampit eivät enää vaivanneet. Olen parin päivän aikana koittanut miettiä syitä siihen, ja niitä syitä mietin edelleenkin. Toki kroppaa on rääkätty loppukesän suurta koitosta OffroadFinnmarkia varten. Juhannuksen jälkeisellä viikolla olisi ollut syytä keventää enemmän harjoittelua, sillä pidin ainoastaan yhden lepopäivän ja senkin aikana kävin hierojalla (joka meikäläisen lihasjumeilla vastaa vähintäänkin keskikovaa punttiharjoitusta...)

3. kierros

Kilpailun tullessa puoliväliin sain ajoseuraa. Piazzan huoltopisteellä näin Arin, jonka kanssa samoihin aikoihin lähdin ajamaan kolmatta kierrosta. Ari totesi, että hän ei pysy vauhdissa, vaan rauhoittaa hieman menoa. Hieman myöhemmin Nilsiässä jouduin pysähtymään takavaihtajan teknisten ongelmien vuoksi. Samassa Juha Tiitta tuli ohi ja tästä hieman hämääntyen lähdin välittömästi hänen peräänsä hoitamatta takavaihtajaa kuntoon. Matkaa taitettiin Juhan kanssa samaan tahtiin muorinmäkeen, jonka puolivälissä olin analysoinut tilanteen siten, että noutaja tulisi, jos en korjaisi vaihtajaa. 

Mikä se vika sitten oli? No jostain syystä ylempi rissa osui takapakkaan lähes koko ajan. Ainoat vaihteet, jotka toimivat, olivat 36-piikkinen edessä ja jokin neljästä pienimmästä takarattaasta. Noilla oli vedetty jo parikymmentä kilometriä Rahasmäestä muorinmäkeen ja viimein maltoin laittaa pyörän väärinpäin ja kaivaa työkalut esiin. Osoittautui varsin järkeväksi ratkaisuksi, sillä matkaa oli vielä jäljellä 105 kilometriä. Jäin toki tuossa kohden jälkeen Juhasta, mutta onnistuin saamaan hänet kiinni ennen Kinahmin laskua Eskolaan. 

Loppukierroksen tein jälleen yksinäistä ajoa ja kolmannen kierroksen olin ajanut ajassa 10.20, joka oli puoli tuntia toissavuotista hitaampi väliaika. Tuossa vaiheessa kilpailua tiesin olevani kolmantena kisassa.

4.kierros

Matka jatkui viimeiselle kierrokselle, jossa ajoseurasta ei tullut olemaan pulaa. Ohituksia tein lukemattoman määrän, mutta kanssakilpailijat antoivat kiitettävästi tietä ja pysähtelivät polun reunalle. Kiitokset siitä kaikille samoin kuin kiitokset lukuisista tsemppauksista viimeisen kierroksen aikana.

Myös neljännellä kierroksella Nilsiässä tapahtui. Ohitin Iiron, jolla oli ongelmia energian imeytymisen kanssa. Tässä vaiheessa olin siis kisassa toisena. En ollut tuossa kohtaa ollenkaan tyytyväinen oman ajoni etenemiseen, joten hieman jopa hävetti tämä ohittaminen. Harvoin tulee ajateltua toisten kilpailijoiden ajoa, mutta tässä kohden harmitti melko paljon Iiron puolesta. Mies on ajanut kuitenkin huomattavasti itseäni kovempia kisa-aikoja. Matka kuitenkin jatkui, oma pyörä toimi ja kymmenen lähdössä matkaan lähteneiden kanssa jutustelusta sai hieman lisäenergiaa.

Matka poluilla sujui ohituksista huolimatta varsin sujuvasti ja siirtymillä pääsin sitten pidempien letkojen ohi. Viimeisellä huoltopisteellä Rahasmäessä päätin pysähtyä nauttimaan niitä kovasti kehuttuja vohveleita. Ja totta, varsin hyviä olivat. Toisaalta, jos olisin tiennyt että kolmanneksi kisassa sijoittunut Juha Tiitta oli minua jäljessä ainoastaan pari minuuttia, olisi vohvelien määrä saattanut jäädä huomattavasti pienemmäksi. Voimat olivat hyvät vielä viimeistä kertaa Grandea noustessa ja rinnelaskussa sai jo fiilistellä tunnetta, että tämä kaikki olisi kohta viimein ohi.

Ajassa 14h5min21sek tämä kaikki oli viimein ohi.

Maali (ja Buff) saavutettu. (Kuva: Kaisa Kekola)

240km podium. Keskellä häikäisevän ajon ajanut voittaja Aki Färm. Hopeaa Mikko (vas.) ja pronssia Juha Tiitta.

Maali

Tämän vuotinen Tahkon kisa oli itselleni testi siitä, millaisessa kunnossa rahkeet ovat kisaamiseen pitkillä matkoilla. Kuukauden kuluttua täytyisi jaksaa 700 km.n pituinen erämaa-/vuoristorata, joka on varsin erityyppinen Tahkoon verrattuna. Paikoin matkanteko kivikoissa, suossa, joissa tai vaivaiskoivikoissa yli 10 km/h tahdilla vaatii jo suurta ponnistelua. Tuulen kääntyessä puhaltamaan pohjoisesta saattaa sade tulla alas räntänä tai lumena. Huoltopisteiden välimatka nousee 40-60 kilometriin, jonka vuoksi repussa on ajon aikana melko paljon täytettä. En ole täysin tyytyväinen tämän vuoden aikaani Tahkolla. Jäin kahden vuoden takaisesta noin puoli tuntia. Kuitenkin olen huojentunut siitä, että suorituskyky on tässä vaiheessa sellaisella tasolla, että kykenen ajamaan Norjassa kilpailun läpi, mikäli kalusto kestää.

240 kilometriä Tahkon radalla ei ole läpihuutojuttu. Tästä kertoo melko suuri keskeyttäneiden määrä. Haluan onnitella täysmatkan ajaneita, sekä kaikkia teitä kanssakilpailijoita, jotka uskalsitte lähteä haastamaan tätä matkaa vaikka neljä kierrosta ei täyteen olisi tullutkaan. Se kertoo rohkeudesta ja pelottomuudesta, sekä toivottavasti antaa hyvän kipinän jatkaa tiellä kohti tulevien vuosien täysmatkoja!

Iltajuhlan palkintojenjako ja fiilikset kohdillaan. (Kuva: Ari Autio)