Tummutin maska…

…eli Mammutin tuska, järjestettiin viime viikonloppuna Tammelan ja naapurikuntien alueen maastoissa. Matkan varrelle oli löydetty kaksi kansallispuistoa, Liesjärvi ja Torronsuo. Lisäksi reitille osuivat Saaren kansanpuisto ja Melkuttimet. Myös Ruostejärven virkistysalueen vierustaa ajettiin tovi matkalla kohti maalia.

Ensimmäistä kertaa mammuttimarssin historiassa (tietääkseni?) vaihtoehtona oli valita tuska -niminen reippailu. Sen sijaan aikaisemmin pisin vaihtoehto, mahoton oli kilpailusta poistunut. Ilmeisesti järjestävä taho oli todennut mahottoman sarjan sittenkin olleen melko mahdollinen (joskin itse viime vuonna jouduin tuon keskeyttämään). Siispä kartalle piirrettynä reitti ei olisikaan enää runsaan 170 kilometrin pituinen, vaan nyt lyhin ”pyörä olalla” -tyyppinen reitti olisi pituudeltaan runsaat 200km. Muut sarjat (maraton, marssi ja runtu) olivat pitäneet pintansa ja pituutensa.

Jostain kumman syystä pitkät matkat vetävät pimeydessä kuntoilevaa kansanosaa puoleensa kuin hunaja mehiläisiä. Niinpä nytkin pyöräsarjojen osalta tuska taisi olla suosituin matka. Ilmeisesti vakiohinta houkuttelee kisaamaan koko rahan edestä, sillä kilometriä kohden laskettuna tämä onkin ylivoimaisesti edullisin vaihtoehto.

Sää helli osallistujia tänä vuonna: pakkasen puolella taidettiin hetkellisesti käydä ainoastaan aamuauringon sarastaessa. Uintirastilla ei myöskään ollut jäähileiden välissä pujottelua, vaan ajankohtaan nähden mukavassa +6 -asteen lämmössä sai sammakkouinnin tekniikkaa tapailla.

Koska sekä matka että siihen käytetty aika tuossa kisassa oli pitkä kuin syntilista, en lähde käymään sitä tarkemmin läpi. Sen verran kuitenkin totean, että aiempiin kertoihin verrattuna reitti oli huomattavasti enemmän suunnistustaitoja vaativa. Ei siis suoranaisesti suosinut allekirjoittanutta. Jo toiselle rastille hakeminen tuotti runsaan puolen tunnin pummin. Myös rastille 28 löytäminen ja sitä seuraavalle hakeutuminen tuottivat runsaita menetyksiä kisa-ajassa. Voisin kuvitella, että niillä, jotka GPS -täppiä tämän kisan osalta seurasivat, oli varsin hauskaa. Ja jos vielä haluat seurata kisaa, onnistuu se tämän linkin kautta GPS-pisteitä seuraillen. Niin, ja tulihan niitä onnistuneita rastilähestymisiäkin!

Yleisesti ottaen kisasta jäi melko hyvä fiilis. Siis ottaen huomioon se tosiasia, että tarkoitus on kurjistella pimeässä ja märässä umpimetsässä yötäpäivää yhteen soittoon. Sen sijaan hieman kritiikkiä täytyy antaa reitin suunnittelusta. Mielestäni pyöräilysarjan rasteja ei kannattaisi sijoittaa paikkoihin, joissa pyörällä ei voi/saa ajaa. En tarkoita jalkautumista rastin ollessa mäen päällä tai tunkkaamista suon ja tiheikön läpi vaihtoehtona pitkälle tiekierrolle, vaan esimerkiksi sitä, että kansallispuistoissa ei saa pyörällä ajaa. Välttämättömiä jalkautumisia oli kilometreissä laskettuna useampi (tosin suhteellisiahan nämä pitkät talutukset ovat: runsaan vuoden takainen maastopyöräkisa Pohjois-Norjassa tarjosi pyörän tunkkaamista ja kantamista runsaat 80 kilometriä).

Kuvia en suoranaisesti lähtenyt kisasta ottamaan, mutta muutamalla rastilla ei rastilippua näkynyt, joten niistä laitan todistusaineistoa myös tänne blogiin.

Otos rastilta 11, Karjaharjulta. Kello näyttää ehkä noin 4.30. Takana siis 8 ja ½ tuntia ajoa ja talutusta risukossa.

Huikean hieno näköala Kiljamon lintutornilta (rasti 25) kohti Torronsuota. Valvotun yön jälkeen punaiset silmät ehkä katsovat hieman kieroon...

Rastimääritteistä osapuilleen puolet jo löytynyt tässä kohtaa.

Selfie nro 2: rasti T11 ei oikein ottanut löytyäkseen. noin kolmen vartin etsiskelyn jälkeen löytyi sattumalta sata metriä eri paikasta kuin mihin rastikoordinaatit osoittivat.

 

Etukäteen reittiä suunnitellessani arvioin matkaksi noin 230 km, mutta koska matkalle osui varsin huonokulkuista polkureitistöä, päädyin jossain osin kiertämään isompia teitä pitkin. Näin ollen matkan pituudeksi muotoutui jotain 260-270 km.n välimaastossa. Aikaa tässä hupsuttelussa kului 22½ tuntia, joten voisi sanoa, että pitkästä PK-harjoituksesta meni.

Tuloksia kisasta löytyy täältä.

Kisa: SappeeMtb 2015

Muutaman vuoden tauon jälkeen maastopyöräkisaaminen Sappeen alueella Pälkäneellä sai jälleen jatkoa. Tapahtuman järjestäjätaho oli muuttunut ja muiden kommenttien perusteella myös reitti oli kokenut täydellisen muutoksen. Itse olen jälkimmäiseen seikkaan huono kommentoimaan, sillä ensimmäistä kertaa näillä tanhuvilla olin pyöräilemässä, saati sitten kisaa ajamassa.

Kisasivut 

Samaan aikaan etelässä järjestettiin myös Luukin XCM-osakilpailu, joten suurin osa kisoja kiertävästä maastopyöräkansasta oli toisaalla. Kuitenkin myös Sappeeseen oli saapunut runsaat 80 harrastajaa. Lähtöryhmityksessä uskaltauduin tällä kertaa eturiviin, sillä kisaamattomuudesta huolimatta oli vahva tunne selviytyä maaliin lähempänä kärki- kuin keskijoukkoa.

Reitti kiersi alussa laskettelurinteiden tuntumassa ja heti alkuun lähdettiin vauhdikkaaseen laskuun, jota sitten seurasi nousu takaisin lähtöalueen tuntumaan. Siitä matka jatkui edelleen enduroreittiä laskien kohti Laipanmaan aluetta. Laipanmaa on järjestäjätahon mukaan yksi eteläisen Suomen suurimmista yhtenäisistä erämaa-alueista ja yleisesti ottaen kävelyretkeilijöiden suosimaa seutua.

Heti alussa muusta ryhmästä erkani viiden hengen joukko, joka kymmenen kilometrin kohdalla oli edelleen hajonnut kärkikolmikkoon ja kaksikkoon sijoilla 4. ja 5. Itse kuuluin Aution Arin kanssa tuohon jälkimmäiseen. Kärkiryhmässä kulkivat Tarmo Lehtinen ja Jarkko Pakkanen Kanuunoista sekä kolmantena Heikki Köykkä.

Pyöräiltävinä matkoina tarjolla oli 24-, 38- ja 60 km. Keskimatka oli houkutellut jopa enemmän kuskeja (39 osallistujaa) kuin pisin (36). Reitti molemmilla oli sama, mutta Laipanmaalla pitemmän matkan valinneet tekivät kaksi silmukkalenkkiä. Erämaa tarjosi erämaa-ajoa, eli maastopyöräilyä moneen muuhun tapahtumaan verrattuna varsin paljon. Maastopyöräily tässä yhteydessä tarkoittaa maastossa pyöräilyä. Usein maastopyörillä ajetaan polkuja, nyt käytiin välillä poluttomilla taipaleilla, maastossa siis. Huolimatta polkujen puuttumisesta useissa kohdissa, kokemus oli mielestäni varsin upea. Töitä eteenpäin pääsemiseksi sai tehdä varsinaisen kokovartalojumpan merkeissä. Ja olihan siellä tietysi myös sitä polkupyöräilyäkin. Toki reitti oli mielestäni rytmitetty varsin sopivasti siten, että vuoroin tuli palauttavia metsäautoteitä ennen kuin taas jatkettiin juurakko- ja kivikkojumppaa.

Ensimmäisen silmukkalenkin jaksoin sinnitellä Arin matkassa, mutta ennen toiselle silmukalle pääsyä etenin matkaa vahvalla vitossijalla. Ketään ei näkynyt sen kummemmin edessä kuin takanakaan. Välillä toki kuulin jarrutusääniä, jotka eivät tulleet omasta pyörästäni.

Reitillä hieman huomaamattakin tuli kerättyä nousumetrejä varsin mukavasti runsaat 800 metriä. Tuo yhdistettynä varsin teknisiin pätkiin aiheutti kisan puolivälin paikkeilla kramppeja reisiin. Tosin osasyynsä saattaa olla myös melko vähäisellä kisakokemuksella tälle vuodelle, olihan kyseessä vasta kolmas kisaa maastopyöräillen. Matkantekoa joutui tuosta syystä välillä hieman rauhoittamaan, kunnes krampit hetkeksi taas helpottivat ennen seuraavaa lihasten äkillistä kiristystä.

Etäisyyden kasvaessa ero niin edellä kuin takana ajaviin kasvoi tasaisesti. Ensimmäisellä kierroksella eroa oli viisi ja toisella jo kymmenen minuuttia. Loppumatkasta krampit alkoivat hieman hellittää ja kykenin jopa hieman kiristämään vauhtia. Reitin viimeiset kilometrit kruunasi hieno loppunousu, jossa meno tuntui jopa hyvältä. Maalissa eroa oli silti kertynyt noin varttitunti voittoaikaan. Sijoitus alusta loppuun säilyi viidentenä, joka kyllä oli odotettu tulos, kun tiesi keitä edellä ajaa. Kokonaisuudessaan 60 kilometrin urakkaan aikaa kului 3h27min50s.

Sappee Mtb oli mielestäni hyvin järjestetty kisa ja toivon tapahtuman saavan jatkoa myös tulevina vuosina. 

Täältä voit vielä tarkastella tuloksia kisasta.

Kuvia tapahtuman facebook –sivuilla 

Kisaraportti: Offroadfinnmark 300, 2015

Kisafiilistä heti alkuun järjestäjän videosta, jonne pääsee täältä.(Copyright: Offroadfinnmark/Finnmarksrittene)
------------------------------------------------------------------------

Tiimin värit. Taustalla Altavuonon takana Altan taajama. Kuva: Aki Pekkanen

Tänäkin vuonna kävi matka pohjoiseen Norjaan. Neljännellä kerralla odotti matkana lyhyempi 300 kilometrin lenkki, sillä sen verran tuoreessa muistissa oli viime vuoden 700km, ettei sitä tarvinnut vielä lähteä könyämään.

Keskiviikkona vettä tuli melko paljon, mutta itse kisa meni sateettomassa säässä. Kuva: Minttu Petäjämäki

Aiempina vuosina kisa on sujuvasti ollut osa pidempää Lapin lomamatkaa, mutta tänä vuonna tein reissun lyhyemmällä kaavalla, sillä kotosalle kisastudiota jäivät kaksistaan pitämään pieni Eeli-poika ja Laura. Itsellä jo kisamatkaan lähteminen oli jossain määrin taistelua, sillä näin pitkiä aikoja en ole Eelin syntymän jälkeen poissa kotoa ollut.

Altaan saavuimme tiimikaverini Outin sekä huoltajina jo useasti mukana olleiden Mintun ja Akin kanssa keskiviikkoiltana. Torstaina tutut välppäykset kamojen kanssa sekä ajajakuvassa ja -infossa käynnit. Henkilökohtaisesti voisin sanoa, että aiemmille vuosille tuttu ylimääräinen jännitys loisti poissaolollaan. Välillä mietin, olisiko kyse alilatautuneesta tilasta, mutta toisaalta kaikki valmistelut oli tehty hyvissä ajoin. Sai siis vain odottaa starttia.

Kaupin Kanuunojen värit. Mikko ja Outi pari tuntia ennen kisastarttia. Kuva: Aki Pekkanen

Puoli tuntia ennen kisaa rengaspaineet kohdalleen. Kuva: Aki Pekkanen

Kymmenen minuuttia ennen starttia ryhmittyminen lähtöpaikalle. Kuva: Aki Pekkanen

Lähtöalueelle ryhmittyi yhteensä n. 190 kuskia. Tavoitteena 300 kilometriä. Kuva (C): Offroadfinnmark/Finnmarksrittene

Tänä vuonna 700km sarjaan lähti 15 joukkuetta, jälleen tiistaina. Meidän vuoro oli torstaina, jolloin matkaan lähti noin 190 kuskia. Lähdössä joukot oli jaettu kolmen johtomönkijän taakse. Miesten kärkiryhmä oli ensimmäisenä, seka- ja naissarjat toisen takana sekä reitin läpäisyyn tyytyvät kolmannessa lähtökarsinassa.

Kisan alku

Ensimmäinen kierros meni Altajoen rantoja seuraillen, kunnes tultiin muutaman kilometrin asfalttisiirtymälle. Edelleen matka jatkui Gampvannsliaan, kohti ensimmäistä ylämäkeä, joka loi esimakua siitä, mitä seuraavan vuorokauden aikana olisi tarjolla useasti. Loppuosa ensimmäisestä kierroksesta kulki suo-, kallio- ja latupohjia ja ensimmäiselle checkpointille tulimme ajassa 2h36min.

Noin kymmenen kilometriä kisaa jo takana. Vielä hymyilyttää. Kuva: Aki Pekkanen

50km ajon jälkeen odotti ensimmäinen checkpoint. Kuva: Aki Pekkanen

Ripeät huoltotoimenpiteet ja hieman turhaakin hosumista allekirjoittaneen osalta. Sitten matkaan kohti ison lenkin ensimmäistä huoltopistettä, noin sadan kilometrin kohdilla odottelevaa Tuttebergetia. Matka eteni varsin mukavaan tahtiin ja ensimmäisen kierroksen ruuhkat loistivat poissaolollaan. Altan keskusta-alueen kuntoradan ohituksen jälkeen ylitettiin Altajoen ylittävä silta, jonka jälkeen jo oltiinkin nousussa, joka jatkui läpi Tverrelvdalenin kohti tunturiylänköjä. Nousussa matkaa taittoi useita muitakin tiimejä ja oikeastaan missään vaiheessa ennen Tuttebergetia ei ajettu niin, etteikö muitakin kuskeja olisi ollut näkyvissä. Toiselle checkpointille saavuimme kahden muun mix-sarjan joukkueen kanssa. Matkaa tuohon mennessä oli taitettu 5h34min ja meno maistui vielä varsin hyvälle.

Takana noin 90 kilometriä. Edessä odottaa seuraava checkpoint, Tutteberget. Kuva (C): Offroadfinnmark/Finnmarksrittene

Tuttebergetista kohti Masissa sijaitsevaa checkpointia

Puoleen yöhön aikaa oli vielä parisenkymmentä minuuttia. Liiaksi ei Tuttebergetissa viivytelty -  ainoastaan ketjujen öljyäminen ja nestettä pulloon ja juomapussiin. Ajelimme Outin kanssa kahdestaan lyhyen siirtymän ennen paluuta tutuksi tulleille ATV-urille. Pian alkoi takaa liittyä samaan letkaan muitakin kuskeja ja matkaa teimme isohkona joukkiona noin puoliväliin etappia. Tuossa kohtaa matkantekomme alkoi hidastua, mutta melko sujuvalla tahdilla kuitenkin pääsimme Masin huoltoon. Kisassa tiimien tuli jokaisella checkpointilla pitää viiden minuutin tauko ja vähintään yhdellä tunnin mittainen pit stop. Tiimit saivat itse päättää paikan pitkälle tauolle. Meillä tuo tunti odotti Masissa. Kello näytti aikaa 3.11 aamuyöllä. Matkaa oli tuohon saakka taivallettu 9h11min

Mustia pilviä Masin yllä

Tunnin mittaisella tauolla ehtii tehdä monia asioita kuten käydä suihkussa, vaihtaa kuivat ajokamat, huoltaa pyörä (jossa huoltotiimimme Minttu&Aki toimi upeaa työtä tehden), syödä ja juoda sekä tehdä täydennykset reppuun. Oma olo oli vuorokaudenaikaan nähden lähes tuore. Jutustelua muiden kuskien ja huoltotiimin kanssa ruokailun ja kahvihetken lomassa. Ahdistuksen toi kuitenkin Outin huono olo ja kykenemättömyys tankata energiaa. Tässä vaiheessa mietin ensimmäistä kertaa, joskohan matka jatkuu maaliin saakka.

Matka kuitenkin jatkui kohti haastavaa Masi-Suossjavri -etappia. Etapin alun teimme matkaa erittäin maltillisella tahdilla odottaen, että Outin olo kohenisi. Useat joukkueet ohittivat meidät tuolla etapilla ja mielessäni pyöri yhä vahvemmin keskeytys Suossjavrella. Sitkeästi Outi kuitenkin jatkoi matkaa käytännössä varmaankin ihan nollaenergioilla. Tämä etappi oli arvioitujen kärkiaikojen osalta kaikkein hitain. Ensinnäkin siksi, että alkuetappi sisälsi suhteellisen paljon suoylityksiä. Toisaalta siksi, että matkan varrelle osui myös tunkattavaa parin kilometrin matkalle. Tuo pyörän taluttamisen määrä sai vuosi sitten uuden merkityksen, sillä pitkä matka oli luonteelta tyystin erilainen. Tämän kertainen muutaman kilometrin tunkkaus oli pientä verrattuna viimevuotiseen kymmenien kilometrien taluttamiseen vaivaiskoivikossa. Joka tapauksessa 6h 30min meni tähän etappiin aikaa, kun esimerkiksi kärki ajoi vastaavan matkan 3h 59min.

Suossjavri ja keskeytys

Kaikesta huolimatta Outi oli tsempannut jo pitkän tovin Masista Suossjavrille. Pidimme rauhallisen tauon, josko toipumista tapahtuisi. Jo pienen määrän syöminen tuossa kohtaa aiheutti kuitenkin olon pahenemisen. Syömättäkään ei oikein voisi olla, sillä energiahukka kahdensadan kilometrin tunturiajon jälkeen on valtava. Tauon jälkeen lähdimme seuraavalle etapille tavoitteena Jotka. Parin kilometrin siirtymäosuuden jälkeen kohti ATV-uraa ja ylämäkeä. Tässä kohtaa Outi totesi, että täytyy hetki levätä. Matkaa oli taitettu edellisen tauon jälkeen noin kymmenen minuuttia. Totesin seuraavan etapin olevan moottoriajoneuvojen saavuttamattomissa. Edessä odottaisi ajotahdillamme 7-8 tunnin rupeama seuraavalle checkpointille, jolle ei sinnekään vielä pääsisi autolla mahdollista evakuointia ajatellen. Odottelimme hetken, jonka jälkeen kaikki, mitä edellisellä huollolla oli saatu alas, tuli vauhdilla ylös. Päätös keskeytyksestä oli helppo tehdä. Palasimme takaisin Suossjavrille. Tällä kertaa Team Kaupin Kanuunojen matka riitti 200 kilometriin.

Kisan ulkopuolelta Finisheriksi

Offroadfinnmark on 2-3 ajajan tiimeistä koostuva kilpailu. Kukaan ei saa maastossa edetä yksin. Eipä se tuolla olisi kovin viisastakaan. Suossjavrilla oli jo tovin odotellut norjalainen Jostein Lundberg mahdollisuutta liittyä johonkin joukkueeseen, sillä myös hänen tiimikaverinsa oli keskeyttänyt. Päädyimme jatkamaan viimeisen satasen yhdessä. Sijoituksia ei enää haettaisi, sillä kummallakaan ei ollut tiimiä mukana. Toisaalta jo sinällään erittäin arvokas ja tavoittelemisen arvoinen Finisher-titteli oli vielä tarjolla.

Matkalla kohti Suossjavria olin kantanut huolta tiimikaverin puolesta, niin kuin tällaisessa kisassa kuuluukin. Toisaalta myös mahdollisimman hyvä sijoitus pyöri ajatuksissa, kuten joka kilpailussa kuuluukin. Nyt matkaa sai taittaa sen kummemmin stressaamatta. Ajo oli varsin nautittavaa. Norjalainen, lähes viidenkympin ikään ehtinyt maastokuski näytti alamäissä ajamisen mallia ja itse sai tehdä töitä pysyäkseen kyydissä mukana. Toisaalta ylämäissä homma kääntyi toisin päin. Aurinko paistoi ja matka taittui. Kummallakaan ei ollut suurempia tavoitteita maaliin pääsyn ajan suhteen, vaan sovimme etenevämme sujuvalla tahdilla ja tarpeen mukaan evästauolle pysähtyen. Ikään kuin olisi palannut jälleen MtbSeikkailulle!

Kisareitille osui useita puroylityksiä sekä pari leveämmän joen ylitystä. Kuva (C): Offroadfinnmark/Finnmarksrittene

Ajamisen ohessa keskustelimme molempien kotimaastoista ja siitä, minkä tyyppisillä alustoilla enimmäkseen treenaa. Ei liene yllätys, että Oslon läheltä Spikkestadista kotoisin oleva ajokaverini kertoi ajelevansa enimmäkseen vuoristossa ylä- ja alamäkiä. Hieman erityyppistä kuin Tampereen sinänsä upeat polut. Alamäissä tuon vuoristoajotaustan huomasi. Juttelun lomassa edessä saattoi näkyä joukkue ja kaverini arveli heidän olevan noin viiden minuutin etäisyydellä. Aluksi ihmettelin kommenttia, mutta myöhemmin huomasin, että vauhti pyrki hieman kasvamaan kyseisen kommentin jälkeen. Tämä toistui moneen otteeseen. Vaikka mitään kisatahtia ei ollut tarvetta pitää, ohitimme matkalla Jotkaan arviolta 30 kuskia.

Jotkassa pidimme rauhallisen tauon syöden ja paistatellen päivää upeassa auringonpaisteessa. Tuulenvire oli heikentynyt ja lopulta ilma oli täysin tyyni. Viimeisellä etapilla pääsisi siis nauttimaan Finnmarkin räkkämahdollisuuksista. Toki viimeisellä etapilla Jotkasta Altaan pääsisi vielä nauttimaan myös ylä- ja alamäistä. Olihan matkaa jäljellä noin 50km. Tuon etapin aikana pääsi ensimmäistä kertaa tänä kesänä nauttimaan auringosta niin paljon, että iho paloi hieman.

Loppumatka Jotkasta maaliin taitettiin yhdessä joukkueen Team Spirit kanssa. Tuohon joukkueeseen kuuluivat Tom-Viggo Vårdal ja Anun Vileid. Ensin mainittu muuten saavutti tänä vuonna arvostetun 5*Finisher -tittelin, päästen kisan ns. Hall of Fameen. Jälkimmäinen taisteli polvikivuista huolimatta elämänsä ensimmäiseen OF-maaliinpääsyyn. Sen verran kahdesta edellä mainitusta ajajasta mainittakoon, että he osallistuivat keväällä Tour de Tampereen Extreme -ryhmään pitkänä demoharjoituksena Offroadfinnmarkia ajatellen. Olivat kovasti pitäneet pirkanmaalaisista poluista. Jopa niin paljon, että Tom-Viggo ilmoittautui jo ensi kevään tourille, mikäli se samanlaisena järjestetään!

Hieman ennen iltayhdeksää perjantaina maaliin saapui Team Spirit, Anun Vileid (vas.) ja Tom-Viggo Vårdal. Kuva: Aki Pekkanen

Hetki tämän jälkeen myös kaksikko Jostein Lundberg (vas.) ja Mikko Petäjämäki. Kuva: Aki Pekkanen

Hieman ennen iltayhdeksää ylitimme maalilinjan. Matkaa oli taitettu lähes 27 tuntia. Pyörä ja keho olivat säästyneet pahimmalta rääkiltä ja kaatumisilta. Ensimmäistä kertaa tämän kisan jälkeen olo oli jopa jossain määrin hyvä! Kiitin uutta maastopyöräilijätuttavuutta matkanteosta ja vastailin muutamaan kisajohtajan haastattelukysymykseen. Vaikka kärki oli tullut maaliin jo aikoja sitten, oli Altan keskustorin aukiolle kokoontunut runsaasti paikallisia perjantai-iltaa istumaan. Saatiin kannustavat taputukset niin heiltä kuin luotettavalta huollolta, Mintulta ja Akilta.

Fiilikset tämän vuoden Offroadfinnmarkin jälkeen olivat hyvät. Kuva: Aki Pekkanen

Silmistä saattoi nähdä valvotun yön, vaikka itse ajo meni varsin hyvin ja tuoreen oloisesti. Kuva: Aki Pekkanen

Kilpailun tulossivut löytyvät tästä linkistä. 

Jälkikirjoitus:

Offroadfinnmark on hyvä esimerkki siitä, kuinka pyöräilytapahtuma parhaimmillaan voidaan järjestää. Toisaalta kisan nopeimmat kuskit ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka kova ajaja täytyy olla menestyäkseen näin vaativassa kisassa. Emme suinkaan olleet ainoa joukkue, joka joutui keskeyttämään (vaikkakin kisasijoitusten ulkopuolella pääsinkin maaliin saakka). Erityisen harmillista oli suomalaisen sekajoukkueen, Idströmien keskeyttäminen vahvalta kakkossijalta vain noin 50 kilometriä ennen maaliviivaa. Normaalisti tuollaisen matkan ajaisi vaikka pelkällä tahdonvoimalla, mutta näissä maastoissa vaativuus on sitä luokkaa, että spekulointi on täysin turhaa. Onnittelut Lissulle ja Antille, jotka ainoana suomalaisjoukkueena tämän vuoden kisassa raivasivat tiensä maaliin saakka!

Offroadfinnmark300/ 2015 – ennakko

Viime vuosina olen viettänyt heinä-elokuun taitteen Pohjois-Norjassa. Niin myös tänä vuonna. Neljättä kertaa olen osallistumassa paikalliseen MTB Adventure Raceen, Offroadfinnmarkiin, jossa kierretään reitti Finnmarkin upeissa puitteissa. Kaksi ensimmäistä kertaa matkana oli 300km ja viime vuonna ensimmäistä kertaa pitkä lenkki, 700km. Tänä vuonna tapahtuu paluu 300 kilometrille, tosin hieman uudistetulla reitillä.

Ensimmäistä kertaa tuolla ollessani olimme Anssin kanssa ainoat suomalaisedustajat. Kehitystä tuossa suhteessa on tapahtunut, sillä tänä vuonna kisaamassa on ennätysmäärä suomalaisia maastokuskeja, yhteensä kahdeksan. Kaksi lähtee valloittamaan pitkää reittiä. Osallistujalistat löytyvät tästä linkistä.

Kisa starttaa 700-sarjalla tiistaina 28.7. ja 300-sarjalla torstaina 30.7. Täydellinen kisa-aikataulu löytyy tämän linkin takaa.

Tapahtumien kulkua voi seurata liveseurantana, jonne pääsee täältä.

Aiempien vuosien tapahtumia voi fiilistellä kisajärjestäjän kuvista,

tai vaikka edellisten kisojen kisaraporteista:

2014 

2013: Mikko, Laura.

2012 osa1, osa2, videofiilistelyä

Jouppiska mtb-maraton 2015

Ehtikin kulua tovi siitä, kun viimeksi olen xc-maraton -kisaan osallistunut. Niinpä hieman arvoitus itselle oli se, kuinka keho suhtautuu tuollaiseen parin-kolmen tunnin intensiiviseen maastoajoon. Alkulämmöt otin varsin perusteellisesti, puolitoista tuntia siirtymineen ja rataan tutustumisineen. Silti lähdön jälkeisessä ensimmäisessä ylämäessä iski kunnon hapot, eli sopivaa kärsimystä olisi luvassa 56 kilometrin verran. Tervettä kipua!

Joupiskan kisa on ollut pitkään xcm-cupin osakilpailu ja sillä on varsin pitkät perinteet. Kisattiinhan tänä vuonna Jouppiskalla jo kymmenettä kertaa! Tänä vuonna kisalla ei ollut cup-statusta ja samaan aikaan Suomen kärkiajajat olivat Liedossa kisaamassa XCO:n Suomen mestaruuksista. Joka tapauksessa Seinäjoelle oli saapunut mukava määrä maastopyöräilyn harrastajia ympäri Suomea. Omiin aikatauluihin kisa sopi hyvin, sillä kuun lopulla ajettavaa Offroadfinnmarkia varten tästä sai hyvän testikisan niin kuskia kuin pyörääkin ajatellen. Samalla päästiin käymään koko perheen voimin mummolassa.

Takaisin itse kisaan. Reitti rakentui yhdestä lyhyestä 10 km:n ja sitä seuranneista kahdesta pidemmästä 23 kilometrin kierroksesta. Ensimmäinen kierros, jolla myös minimaratoonarit ajoivat, ajettiin teknisesti hieman helpompaa reittiä. Kärkikuskit ajoivat kahdessa letkassa, joista itse olin jälkimmäisessa. Tuossa vaiheessa sijoitukseni oli jossain parinkympin sakissa. Toiselle kierrokselle lähdettäessä alkoi sataa. Käytännössä se tarkoitti tökkivää menoa poluilla. Jonossa ajaessa matka ei ainakaan liian nopeasti edennyt. Noin 12 kilometrin ajon jälkeen eturengas lähti alta liukkaan juuren vuoksi ja ajosta alkoi sujuvuus kadota. Tuossa kohtaa letka alkoi venyä ja rauhoitin hieman ajotahtia pyrkien pitämään tasaisen rytmin.

Aiemmilta vuosilta tuttu teknisempi pätkä ennen pitkää elämysreitin siirtymää osoittautui tänä vuonna sateen liukastamien juurien ja kivien vuoksi erityisen haastavaksi. Ensimmäisestä letkasta Kimmo oli kaatunut teknisen osan lopulla ja piteli säärtään, johon oli tullut arviolta parinkymmenen sentin viilto. Pysähdyin kysymään, kävikö pahasti. Hän sanoi pärjaavänsä, mutta tarvitsi kuitenkin apua paikalle. Puhelinta ei matkassa ollut, joten ajoin lähimpien liikenteen ohjaajien luo kertomaan paikan ja mitä oli tapahtunut. Tuossa kohtaa letka oli kadonnut horisonttiin. Tiesin, että edellä meneviä en saisi ainakaan siirtymäosalla kiinni, joten pyrin ajamaan omaa ajoa. Toinen kierros ja suuri osa kolmattakin meni yksikseen ajaen, sillä vasta kolmannella kierroksella elämysreitille tultaessa näin edessä pari ajajaa. Heillä ei suurempia vetohaluja enää ollut, joten tyytyivät vauhdinpitooni tuossa kohtaa. Polulla heitä ei enää sittemmin takana näkynyt. Oma kone oli lämmennyt vasta 40 kilometrin kisa-ajon jälkeen, vaikka lämmittelyitäkin koitin pitkän kaavan kautta tehdä. Nyt ajo tuntui hyvältä. Viimeiset polkupätkät ja nousut menivät sen verran mukavasti, että ehdin ennen maaliin tuloa nauttia huoltoteltan antimista.

Aikaa 56 kilometrin kisaan kului muutaman sekunti alle 2h 41min ja sijoitus kaiken kaikkiaan 15. Olin ilmoittautunut kisassa M30 -sarjaan, ja tuossa sarjassa olin ajanut ripeintä vauhtia. Mukavaa oli ajaa pitkästä aikaa kisailumielessä!

Kisan tulokset

Kesän 2015 pyöräkisat

Alkuun kiitokset teille, jotka olette kirjoituksiani lukeneet. 30000 lukukerran rajapyykki on ylitetty!

Sitten otsakkeen aiheeseen: Omasta kisakalenterista mainittakoon, että aiemmista vuosista poiketen tänä vuonna pyöräkilpailut ovat loistaneet poissaolollaan. Toki alkukesästä oli pyöräilyllistä ohjelmaa TdT-extremen ja Pirkan pyöräilyn tiimoilta. Noilla vaativilla lenkeillä ei kuitenkaan varsinaista kilvanajoa ollut tarjolla, vaikka hienoja tapahtumia olivatkin. Sen sijaan uudenlaisia haasteita pyöräkilpailujen ulkopuolella ovat tuoneet arkirutiinit, jotka ovat muuttuneet merkittävästi haikaran saapumisen jälkeen. Pienen miehen ehdoilla on kulunut kuukausi menty ja vaipanvaihdossa olen jo varsin rutinoitunut. Ohjelmaa siis riittää vaikka väliin ovat jääneet niin Rajamäki, Korso, Laajavuori kuin Tahkokin.

Alkukesästä ehdin tehdä melko mukavasti pitkiäkin lenkkejä, mutta mainitusta syystä lenkit ovat sittemmin olleet ripeämpiä, ensinnäkin ajallisesti, mutta toisaalta myös tehollisesti. Pienenä ja vaatimattomana ajatuksena voisi asettaa itselleen nopeuden lisäämisen tehoharjoittelun kautta nyt, kun määrän sijaan tulee panostettua tuohon tehopuoleen. Saas nähdä miten sitten käytännössä tulee näkymään.

Tulevana viikonloppuna ajattelin avata kauden 2015 kisakauden, Jouppiskan maastopyöräkisassa. Samalla tapahtuu paluu lähtökuoppiin, sillä noista maisemista olen ensikokemukseni maastopyörän kanssa hankkinut. Mukava päästä kisaamaan hyvien pyöräkavereiden järjestämään kisaan varsinkin, kun kannustusjoukotkin ovat yhdellä kasvaneet. Kunto on kyllä täysi arvoitus, kun kisastartit ovat vielä tältä kesältä nollissa. Jokatapauksessa kirjoittelen Jouppiskan kisasta raporttia kisan jälkeen.

Toinenkin kisa on heinäkuun lopulla tulossa, Jäämeren rannalle Altaan olisi jälleen suunnattava Offroadfinnmarkia ajamaan. Olen kiitollinen siitä, että kotona tuohon kisaan on suhtauduttu varsin myönteisesti. Tämän vuoden kisa toki vedetään lyhyemmän kaavan kautta, 300km:n uusitulla reitillä. Outi Seppä lähtee tiimikaverina tuota reittiä ajamaan lähtöpamauksen kajahtaessa klo 18.00 torstaina 30.7. Pari yhteislenkkiä olemme kisaa varten käyneet tekemässä ja niiden perusteella odotan varsin mielenkiintoista kisaa. Offroadfinnmarkista lupaan kirjoittaa tuonnempana sekä kisaennakon, että -raportin. Mukava on ollut huomata, että suomalaisjoukkueita paikanpäälle saapuu ennätyksellisen paljon Finnmarksviddanin upeita maastoreittejä ajamaan.

Tour de Tampere-Extreme: Matkantekoa lähes vuorokauden ajan

Ennakkoa

Viime syyskuussa istuimme porukalla parvekkeella iltakahvilla syysillan auringonpaisteessa jutellen niitä näitä. Ei liene ihme, että Arin kanssa puhe siirtyi melko pian pyöräilyaiheisiin. Menneen kesän tapahtumia kerratessa juttu alkoi luistaa varsin korkealentoisesti pitkiin matkoihin. Mietimme, josko Tour de Tampereen yhteydessä voisi tehdä hieman pidempää lenkkiä. Tahkon kokemuksien kautta tuli puhetta siitä, kuinka matkanteon voisi aloittaa jo aamukuudelta, ehkä jopa viideltä. Tällöin saataisiin jotain Tahkon kolmen kierroksen kaltaista haastetta ehkä aikaan. Kuten niin usein, lämpöisellä kotisohvalla – tai tässä tapauksessa ilta-auringon paisteessa – ajatuksilla on tapana nousta ehkä jopa suurempiin sfääreihin kuin mitä terve järki voisi myöten antaa. Jopa keskiyön lähdöstä keskusteltiin. Naureskeltiin idealle, mutta jokin jäi kytemään mielen perukoille.

Olen viime vuosina saanut kokea paljon kisatessani Tahkolla pisimpiä matkoja ja toisaalta löytänyt uuden ulottuvuuden pitkien taipaleitten kulkemisessa maastopyörällä, kun Pohjois-Norjan Finnmarkviddania olen Offroadfinnmarkin puitteissa päässyt kiertämään  alkuun noin vuorokauden kisoina ja viimeisimpänä vajaan kolme vuorokautta kestäneen kisan aikana. Ensikosketus alueen maastopyöräolosuhteisiin tuli tosin jo vuonna 2011, kun olin mukana Mika Hahtokarin järjestämässä Mtb-Seikkailussa Tapio Huttusen suunnittelemalla reitillä. Viimeisessä kisassa myös Pasi ja Juha olivat tutustumassa tuohon tunnelmaan, kuten myös Mtb-Seikkailun merkeissä.

Ajatus Tour deTampereen yhteydessä järjestettävästä ultramatkasta oli kaksien eri keskustelujen myötä kasvanut niin suureksi, että alkoi olla polte lähteä toteuttamaan sitä todenteolla. Luonteviksi suunnittelijakavereiksi matkan varrella tulivat Ari, Pasi ja Juha, joiden kanssa asiaa hiljakseen lähdettiin kehittämään eteenpäin.

Reitin kartoitusta olin tehnyt loppusyksystä itsenäisesti jo melko paljon. Pasin ja Juhan kanssa saatiin alkukuva reitistä Tampere – Jämi, kun lähdimme kartoitusretkelle pimeänä keskimarraskuun aamuna. Valoja tarvittiin, vaikka hyvin kevyt lumipeite osaa reitistä jo peittikin. Pimeästä pimeään tuo matka kesti. Paluumatka Jämiltä Tampereelle tulisi noudattamaan Pirkan hiihdon uraa sopivin maastopyöräilyyn soveltuvin poikkeuksin. Marraskuun lopussa 2014 teimme Juhan kanssa vielä Roineen kierron kartoituksen. Ehkä suurin hölmöistä ideoista vuonna 2014 osui joulukuun puoliväliin, jolloin Arin kanssa todettiin, että tuon koko reitin voisi ajaa talvipäivänseisauksen aikana läskipyörillä. Saatiin vielä kolmaskin hullutukseen mukaan, kun Anssi lupasi tulla mukaan. Vuoden pimeimpänä päivänä 21.12. starttasimme matkaan auringon laskiessa. Kaverit tulivat matkassa pitkän matkaa, mutta ihan loppuun ei rahkeet tuolloin riittäneet. Itse olin tuolla reissulla puolenvälin jälkeen jo mielestäni valmis, mutta jotenkin sisu ei antanut periksi jättää leikkiä kesken. Ensimmäisen kerran TdT-extreme -reitti oli ajettu 22.12 iltana. Tuon lenkin aikana ilta-aurinko oli painunut mailleen jo kahdesti. Aikaakin kului 27 tuntia ennen kuin maali tuli näkökenttään.

Kuvia talvipäivän seisauksen kartoituslenkiltä: Ari,, Anssi ja Mikko (yllä). Keisarinharju Kangasalla (kesk.). Kanuunasillan taukopaikka

Talvikuukaudet pyörä oli naftaliinissa poissa suksivoitelutelineen tieltä. Maaliskuun lopulla oli aika palata reitin pariin. Enimmät lenkeistä tuli tehtyä läskipyörällä aluksi maaston lumisuuden ja myöhemmin märkyyden vuoksi. Huhtikuussa kiersin apuohjaajien kanssa kahteen kertaan Roineen ja kahteen kertaan Pirkkahalli – Jämi – Pirkkahalli -lenkin. Viimeisin näistä tehtiin Arin kanssa vappuaaton ja -päivän välisenä yönä, ja yön yli -ajona se oli oivallinen kenraaliharjoitus varsinaista tapahtumaa ajatellen.

Toukokuu meni pitkistä lenkeistä palautellen, joskaan liikuntaa ei täysin tullut unohdettua. Suunnistusta ja lyhyitä teräviä maastopyörälenkkejä kuului ohjelmaan edelleen. Toukokuussa ehti myös hoitaa käytännön järjestelyjä TdT-extremen huollon ja reitin varavaihtoehtojen suhteen, sekä infota osallistujia tulevasta. Työtä tapahtuman eteen oli tehty tässä kohtaa noin kahdeksan kuukautta. Nyt kaikki oli valmiina koitosta ajatellen.

22.5.2015 TdT-extreme

Edeltävällä viikolla tuli muutamia ilmoituksia poisjäänneistä. Niin työkuviot, kuumeilu kuin kylkiluumurtumat verottivat osallistujia. Pirkkahallille alkoi silti saapua mukavasti osallistujia ja matkaan päästiin klo 20.00.

Lähtöhetki. Kissa ja koira eivät seuranneet meitä, vaan jäivät odottamaan seuraavia TdT-ryhmiä! Kuva: Laura Salminen

Alkukierroksen osalta matka eteni varsin joutuisasti. Teknisiltä murheilta vältyttiin, samoin kuskit olivat vaatimusten tasalla. Ensimmäiseltä kierrokselta palattiin aamiaiselle Pirkkalan ABC:lle. Tästä eteenpäin matkanteko hidastui, kuten valvotun yön jäljiltä sopi odottaakin. Silti matka eteni edelleen jopa hieman edellä aikataulua. Hämeenkyröön saavuimme noin aamuseitsemältä. Etukäteen ennakoin tämän kohdan olevan henkisesti kaikkein haastavimman. Nyt kuitenkin jokainen tähän saakka kyennyt ajaja jatkoi matkaa edelleen varsin hyvävoimaisena kohti Jämiä.

Jämi saavutettiin täsmälleen aikataulussa. Ennakoitua vauhdikkaampi ajo alussa antoi mahdollisuuden tasoittaa menoa Hämeenkyröstä Jämille. Tämän uskon jälkikäteen säästäneen arvokkaita voimia loppumatkaan. Paluumatkalla kohti Pirkkahallia jokainen ryhmän jäsen vaikutti olosuhteisiin nähden erittäin hyvävoimaiselta. Jotenkin tuntuu siltä, että menoa olisi voinut jatkaa pidempäänkin, vaikka muutamat ketunlenkit Ylöjärven poluilla päästiin vielä nauttimaan.

TdT-extremestä en kirjoita tämän enempää. Arin video (linkki videoon) kertoo kaiken oleellisen! Uskoisin, että osallistujat saivat sitä, mitä olivat tulleet hakemaan. Kiitos kaikille mukanaolleille osallistujille, kuten myös huollolle joka piti meistä hyvää huolta. Kiitos eritoten Juha, Pasi ja Ari, kun toteutitte kanssani tämän hienon elämyksen.

Reitti kahdessa osassa:

Roine

Jämi

Osallistujaesittelyyn pääset täältä.

Osallistujaohjeet TdT-extremeen osallistujille.

Aika 22.5. perjantaista (klo 19.00) 23.5. lauantaihin (n. klo 18.00). 

Huom. pidempimatkalaiset: varaa riittävä aika lepoon ennen kotimatkalle lähtöä, tai hanki kuski, joka vie turvallisesti kotiin (itse et tuolloin pysy hereillä auton ratissa).

-         Lähtö Tampereen messu- ja urheilukeskuksen pihasta (ent. Pirkkahalli) klo 20.00. Olethan paikalla viimeistään 19.00 niin saadaan informaatiot jaettua, pyörät vertailtua ja selfiet otettua.

-         Välikäynti Pirkkahallilla noin 3.30, matka jatkuu 4.00.

-         Maaliaika Pirkkahallilla lauantaina 18.00. Siihen ainakin pyritään… Maalissa lämmin suihku ja keittoruoka.

Osanottomaksu 20 euroa paikan päällä maksettuna. Ennakkoon 15.5. mennessä 15 euroa. Ennakkomaksusta ohjeet Fillarifoorumin säikeessä.

Ajosuoritus:

-         Matka ja ajoaika on pitkä. Joulun alla tehtiin testilenkki, jonka pituudeksi tuli 286km. Aikaa tuolloin kului 27 tuntia. Toukokuussa ei toivottavasti ole yli kymmentä senttiä lunta, joten pyrimme ajamaan reitin annetussa ajassa, 22 tunnissa. Tauot kun laskee tuohon mukaan, tulisi keskivauhdin olla 15 km/h hujakoilla. Käytännössä keskivauhti tarkoittaa sujuvaa etenemistä: ei kisavauhtia, mutta ei turhia koko ryhmän pysähdyksiäkään. Noin tunnin välein pidämme parin minuutin tauon, jolloin ajovaatteita ym. ehtii säätää ja patukan syödä tai käydä puskassa.

-         GPS-träkki noudattelee pääosin träkkejä, jotka ovat nähtävissä tapahtuman Facebook -sivulla. Lataa träkit GPS-laitteeseesi, kuten myös maastokartta. Jos siis edellä menevän ajajan selkä katoaa näköpiiristä tai muuten poikkeat reitiltä, träkkiä seuraamalla pääset kiinni ryhmään.

-         Ongelmat reitillä: Ohjaajia ryhmässä on neljä.

o       Teknisten tai muiden pulmien vuoksi yksi ohjaajista jää auttamaan. Muu ryhmä jatkaa menoa, ja ohjaaja tuo pulmista kärsineen ryhmään mukaan siirtymiä hyödyntäen.

o       Pyörä hajoaa tai ajaja väsyy: huoltoauto hakee kuskin ja pyörän sovitusta paikasta. Yksi ohjaajista odottaa osallistujan kanssa huoltoauton saapumista, paitsi jos paikka on selkeä/lämmin (esim. auki oleva huoltoasema).

o       Ongelmien välttämiseksi huolla pyörä hyvin ennen H-hetkeä ja valmistaudu edeltävä viikko, kuten olet pitkään kisaan tottunut valmistautumaan (lepo, tankkaus). Muista myös oman pyöräsi kriittiset varaosat mukaan (takavaihtajan korvake, ketjuliittimet, varapinnoja, sisärengas)

Varusteet ajorepussa:

o       Puhelin ja GPS-laite

o       Varavirtaa niin puhelimen kuin GPS-laitteen lataamiseen.

o       Juomaa ja energiaa riittävä määrä.

o       Henkilökohtaiset allergia- tms. lääkkeet, myös parasetamoli/ibuprofein saattaa tulla jossain kohtaa loppureitillä tarpeeseen.

o       Vaatetta: kevytkuorivaatteet, kerrasto mahdollista tummumista/kylmettymistä varten. Märällä säällä kuoret kenkiin ja varahanskat

o       oman pyöräsi kriittiset varaosat: korvake, ketjuliittimet, varapinnoja, sisärenk. x2

-         Ohjaajilla mukana on yksi ensiapulaukku, yksi takavaihtaja x10, yhdet ketjut x10, pumppu, iskaripumppu, monitoimityökaluja, ilmastointiteippiä.

Omakustanteiset ruokailumahdollisuudet ajon aikana:

- Aapiskukko, Pälkäne (n. 23.00). Tauko 30 minuuttia.

- ScanBurger, Hämeenkyrö (n. 7.00), noutopöytäaamiainen. Tauko 45 minuuttia.

- Hotelli Jämi, Jämijärvi (n. 10.00), noutopöytälounas (tilattu ryhmälle lasagne tms. pastaruokaa. Saa nähdä mitä tulee...). Tauko 60 minuuttia

- R-kioski, Kyröskoski (n. 14.00), kahvia ja pullaa tms..

Varustesäilytykset:

-         Yksi kassi nimilapulla varustettuna jää Pirkkahallille. Tuohon kassiin maaliintulon jälkeiset tavarat sekä ne kamat, joita haluat vaihtaa aamuneljältä ennen isommalle kierrokselle lähtöä (puhdas ajovaatekerta, evästä. Jos märkää, niin kuivat ajokengät ehkä).

-         Pienempi reppu nimilapulla varustettuna (näitä tulee siis auton peräkonttiin yhteensä parikymmentä, joten pieni mielellään, kun konttikin on pieni). Reppu kuljetetaan Jämille lauantaina, joten ennen lounastaukoa on mahdollisuus vaihtaa jälleen kuiva ajoasu ylle, lisäillä ajoreppuun patukoita jne... Pienet reput palautetaan Pirkkahallille.