Tummutin maska…

…eli Mammutin tuska, järjestettiin viime viikonloppuna Tammelan ja naapurikuntien alueen maastoissa. Matkan varrelle oli löydetty kaksi kansallispuistoa, Liesjärvi ja Torronsuo. Lisäksi reitille osuivat Saaren kansanpuisto ja Melkuttimet. Myös Ruostejärven virkistysalueen vierustaa ajettiin tovi matkalla kohti maalia.

Ensimmäistä kertaa mammuttimarssin historiassa (tietääkseni?) vaihtoehtona oli valita tuska -niminen reippailu. Sen sijaan aikaisemmin pisin vaihtoehto, mahoton oli kilpailusta poistunut. Ilmeisesti järjestävä taho oli todennut mahottoman sarjan sittenkin olleen melko mahdollinen (joskin itse viime vuonna jouduin tuon keskeyttämään). Siispä kartalle piirrettynä reitti ei olisikaan enää runsaan 170 kilometrin pituinen, vaan nyt lyhin ”pyörä olalla” -tyyppinen reitti olisi pituudeltaan runsaat 200km. Muut sarjat (maraton, marssi ja runtu) olivat pitäneet pintansa ja pituutensa.

Jostain kumman syystä pitkät matkat vetävät pimeydessä kuntoilevaa kansanosaa puoleensa kuin hunaja mehiläisiä. Niinpä nytkin pyöräsarjojen osalta tuska taisi olla suosituin matka. Ilmeisesti vakiohinta houkuttelee kisaamaan koko rahan edestä, sillä kilometriä kohden laskettuna tämä onkin ylivoimaisesti edullisin vaihtoehto.

Sää helli osallistujia tänä vuonna: pakkasen puolella taidettiin hetkellisesti käydä ainoastaan aamuauringon sarastaessa. Uintirastilla ei myöskään ollut jäähileiden välissä pujottelua, vaan ajankohtaan nähden mukavassa +6 -asteen lämmössä sai sammakkouinnin tekniikkaa tapailla.

Koska sekä matka että siihen käytetty aika tuossa kisassa oli pitkä kuin syntilista, en lähde käymään sitä tarkemmin läpi. Sen verran kuitenkin totean, että aiempiin kertoihin verrattuna reitti oli huomattavasti enemmän suunnistustaitoja vaativa. Ei siis suoranaisesti suosinut allekirjoittanutta. Jo toiselle rastille hakeminen tuotti runsaan puolen tunnin pummin. Myös rastille 28 löytäminen ja sitä seuraavalle hakeutuminen tuottivat runsaita menetyksiä kisa-ajassa. Voisin kuvitella, että niillä, jotka GPS -täppiä tämän kisan osalta seurasivat, oli varsin hauskaa. Ja jos vielä haluat seurata kisaa, onnistuu se tämän linkin kautta GPS-pisteitä seuraillen. Niin, ja tulihan niitä onnistuneita rastilähestymisiäkin!

Yleisesti ottaen kisasta jäi melko hyvä fiilis. Siis ottaen huomioon se tosiasia, että tarkoitus on kurjistella pimeässä ja märässä umpimetsässä yötäpäivää yhteen soittoon. Sen sijaan hieman kritiikkiä täytyy antaa reitin suunnittelusta. Mielestäni pyöräilysarjan rasteja ei kannattaisi sijoittaa paikkoihin, joissa pyörällä ei voi/saa ajaa. En tarkoita jalkautumista rastin ollessa mäen päällä tai tunkkaamista suon ja tiheikön läpi vaihtoehtona pitkälle tiekierrolle, vaan esimerkiksi sitä, että kansallispuistoissa ei saa pyörällä ajaa. Välttämättömiä jalkautumisia oli kilometreissä laskettuna useampi (tosin suhteellisiahan nämä pitkät talutukset ovat: runsaan vuoden takainen maastopyöräkisa Pohjois-Norjassa tarjosi pyörän tunkkaamista ja kantamista runsaat 80 kilometriä).

Kuvia en suoranaisesti lähtenyt kisasta ottamaan, mutta muutamalla rastilla ei rastilippua näkynyt, joten niistä laitan todistusaineistoa myös tänne blogiin.

Otos rastilta 11, Karjaharjulta. Kello näyttää ehkä noin 4.30. Takana siis 8 ja ½ tuntia ajoa ja talutusta risukossa.

Huikean hieno näköala Kiljamon lintutornilta (rasti 25) kohti Torronsuota. Valvotun yön jälkeen punaiset silmät ehkä katsovat hieman kieroon...

Rastimääritteistä osapuilleen puolet jo löytynyt tässä kohtaa.

Selfie nro 2: rasti T11 ei oikein ottanut löytyäkseen. noin kolmen vartin etsiskelyn jälkeen löytyi sattumalta sata metriä eri paikasta kuin mihin rastikoordinaatit osoittivat.

 

Etukäteen reittiä suunnitellessani arvioin matkaksi noin 230 km, mutta koska matkalle osui varsin huonokulkuista polkureitistöä, päädyin jossain osin kiertämään isompia teitä pitkin. Näin ollen matkan pituudeksi muotoutui jotain 260-270 km.n välimaastossa. Aikaa tässä hupsuttelussa kului 22½ tuntia, joten voisi sanoa, että pitkästä PK-harjoituksesta meni.

Tuloksia kisasta löytyy täältä.