Ehtikin kulua tovi siitä, kun viimeksi olen xc-maraton -kisaan
osallistunut. Niinpä hieman arvoitus itselle oli se, kuinka keho suhtautuu
tuollaiseen parin-kolmen tunnin intensiiviseen maastoajoon. Alkulämmöt otin
varsin perusteellisesti, puolitoista tuntia siirtymineen ja rataan
tutustumisineen. Silti lähdön jälkeisessä ensimmäisessä ylämäessä iski kunnon
hapot, eli sopivaa kärsimystä olisi luvassa 56 kilometrin verran. Tervettä
kipua!
Joupiskan kisa on ollut pitkään xcm-cupin osakilpailu ja
sillä on varsin pitkät perinteet. Kisattiinhan tänä vuonna Jouppiskalla jo
kymmenettä kertaa! Tänä vuonna kisalla ei ollut cup-statusta ja samaan aikaan
Suomen kärkiajajat olivat Liedossa kisaamassa XCO:n Suomen mestaruuksista. Joka
tapauksessa Seinäjoelle oli saapunut mukava määrä maastopyöräilyn harrastajia
ympäri Suomea. Omiin aikatauluihin kisa sopi hyvin, sillä kuun lopulla
ajettavaa Offroadfinnmarkia varten tästä sai hyvän testikisan niin kuskia kuin
pyörääkin ajatellen. Samalla päästiin käymään koko perheen voimin mummolassa.
Takaisin itse kisaan. Reitti rakentui yhdestä lyhyestä 10
km:n ja sitä seuranneista kahdesta pidemmästä 23 kilometrin kierroksesta.
Ensimmäinen kierros, jolla myös minimaratoonarit ajoivat, ajettiin teknisesti
hieman helpompaa reittiä. Kärkikuskit ajoivat kahdessa letkassa, joista itse
olin jälkimmäisessa. Tuossa vaiheessa sijoitukseni oli jossain parinkympin sakissa. Toiselle kierrokselle lähdettäessä alkoi sataa. Käytännössä se tarkoitti
tökkivää menoa poluilla. Jonossa ajaessa matka ei ainakaan liian nopeasti
edennyt. Noin 12 kilometrin
ajon jälkeen eturengas lähti alta liukkaan juuren vuoksi ja ajosta alkoi
sujuvuus kadota. Tuossa kohtaa letka alkoi venyä ja rauhoitin hieman ajotahtia
pyrkien pitämään tasaisen rytmin.
Aiemmilta vuosilta tuttu teknisempi pätkä ennen pitkää
elämysreitin siirtymää osoittautui tänä vuonna sateen liukastamien juurien ja kivien vuoksi erityisen haastavaksi.
Ensimmäisestä letkasta Kimmo oli kaatunut teknisen osan lopulla ja piteli
säärtään, johon oli tullut arviolta parinkymmenen sentin viilto. Pysähdyin
kysymään, kävikö pahasti. Hän sanoi pärjaavänsä, mutta tarvitsi kuitenkin apua
paikalle. Puhelinta ei matkassa ollut, joten ajoin lähimpien liikenteen
ohjaajien luo kertomaan paikan ja mitä oli tapahtunut. Tuossa kohtaa letka oli
kadonnut horisonttiin. Tiesin, että edellä meneviä en saisi ainakaan
siirtymäosalla kiinni, joten pyrin ajamaan omaa ajoa. Toinen kierros ja suuri
osa kolmattakin meni yksikseen ajaen, sillä vasta kolmannella kierroksella elämysreitille
tultaessa näin edessä pari ajajaa. Heillä ei suurempia vetohaluja enää ollut,
joten tyytyivät vauhdinpitooni tuossa kohtaa. Polulla heitä ei enää sittemmin
takana näkynyt. Oma kone oli lämmennyt vasta 40 kilometrin kisa-ajon
jälkeen, vaikka lämmittelyitäkin koitin pitkän kaavan kautta tehdä. Nyt ajo
tuntui hyvältä. Viimeiset polkupätkät ja nousut menivät sen verran mukavasti,
että ehdin ennen maaliin tuloa nauttia huoltoteltan antimista.
Aikaa 56
kilometrin kisaan kului muutaman sekunti alle 2h 41min ja sijoitus kaiken
kaikkiaan 15. Olin ilmoittautunut kisassa M30 -sarjaan, ja tuossa sarjassa olin
ajanut ripeintä vauhtia. Mukavaa oli ajaa pitkästä aikaa kisailumielessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti