Pelko, pelko

Pelko on vahva tunne. En liioittele, kun sanon, että pelkään vajaan kolmen viikon päässä odottavaa kilpailua Norjassa. Tunne tällä hetkellä on varsin samankaltainen, mitä se oli kaksi vuotta sitten, osallistuessani ensimmäistä kertaa Offroadfinnmarkiin. 300 kilometriä oli tuolloin pisin koskaan ajamani suoritus, enkä oikein tiennyt mitä odottaa a) omasta suoriutumisesta ja b) reitiltä ja sääolosuhteista. Viime vuosi meni luottavaisesti, koska tiesi suunnilleen, mitä tuleman pitää. Jännitystä toki oli ilmassa tuolloinkin. Nyt edessä odottaa suuri tuntematon. Ei niinkään maaston tai reitin osalta, vaan nimenomaan siinä, mitä keho kertoo vuorokausien mittaisesta kilpailusuorituksesta. 700 kilometriä on pitkä matka.

Pelko on vahva voima. On järkevää pelätä. Se saa harkitsemaan asioita sekä valmistautumaan niihin parhaan kykynsä mukaan. Fyysinen valmistautuminen on ollut kahden aiemman vuoden tasolla, aavistuksenomaisesti enemmän harjoitusten yhteydessä tapahtuneeseen mentaalipuolen harjoitteluun painottuen. Käytännössä siis ohjelmassa on ollut yöajamista ja fyysisesti väsytettynä ajamista, tavanomaisen harjoittelun ohessa.

Pelko on elämää. Varsinkin pelon voittamisen jälkeinen tila, joka on parhaimmillaan euforiaa. Kuvittele eläväsi neljän muurin sisällä, kaukana maailman pahuudesta. Näkisitkö silloin sen hyvyyden? Seuraava video, tai pikemmin ”slaid-shöy”, kuvaa aiempia vuosia ukkosen jyrähdellessä. Olkoon tämä myös kunnianosoitus muun muassa kaikille niille, joiden kanssa olen saanut matkaa taittaa.

Jos yllä oleva ei aukea, tästä linkistä pääset youtubeen katsomaan sen.