Vuoden 2014 TahkoMtb 240km

Jälleen oli Tahkolahden rannalle saapunut koko joukko maastopyöräilyn ystäviä.Oli siis TahkoMtb vuosimallia 2014

Alla kisaraportti omasta menosta, kronologisessa järjestyksessä. Raportti on pitkä, joten kiireisemmät voivat katsoa lyhennetyn version Garmin datasta täältä.

perjantai-ilta: Jännitys

Alkuillasta koitan ottaa pienet torkut, mutta haaveeksi jää. Tähän ei näytä tottuvan. Pari vuotta aiemmin olin ensimmäistä kertaa neljän kierroksen kisassa mukana ja muistakin pidemmistä maastoajoista on jo jonkin verran kertynyt kokemusta. Silti kuulen sydämen jyskytyksen MP3-soittimen läpi sängyllä maatessani.

Iltakymmenen aikoihin syön hyvin varhaisen aamupuuron, jutustelen hetken mökissä ystävien kanssa ja lähden hölkkäilemään kroppaa hereille. Sen jälkeen suihku ja ajokamat ylle. Kohta pääsee matkaan, mikä onkin huomattavasti helpompi asia odotteluun verrattuna.

Varttia vaille kaksitoista lähtöalueelle. Lähtöpaikalla oli yö- ja pitkänmatkan pyöräilijöiden lisäksi ilahduttavan paljon kannustajia saattamassa ajajat matkaan. Suuri osa pitkämatkalaisista oli viime vuoden lähdöstä tuttuja kasvoja. Mielenkiintoisena lisänä pitkän matkan ajajajoukossa oli Skinsin maastomaestro Simo Sohkanen.

Lähtökarsinan edustalla kuuluttaja päätti ottaa selfien. Kuva: Kaisa Kekola.

1. kierros: Vauhtia ja janontunnetta.

Puoliyö ja startti. Matkaan lähdetään melko vauhdikkaasti. En uskonut, että vauhdinpitäjiä liiaksi löytyisi avauskierrokselle. Toisaalta yöpyöräilyä oli ajamassa aikoinaan Tahkon 120km:n voittanut Paavo Hiltunen, joka oli ripeällä jalalla liikkeellä. Siinä sitten letkassa edettiin pitkänmatkalaiset perässä. Hiekkatielaskussa 25km:n reitin erkanemisen jälkeen oli Garmin näyttänyt lukemaa 58,4 km/h. Aika jännää iltahämärässä, kapeahkolla soratiellä vetää jonon mukana tuota vauhtia, kun tietää että hieman yli 230 kilometriä olisi vielä jaksettavana.

Matkaa jatkettiin odottavissa tunnelmissa Muorinmäen juurelta kohti Kinahmin ensimmäistä polkua. Pitkänä näytti jono edelleen olevan takana. Edessä ajoivat Simo, Tahkon moninkertainen mestari Tiimo Tönisson, pari yöpyöräilijää, ja maastomaratontykit Kare Eskola Korson Kaiusta ja Iiro Sairanen Imatralta. Kinahmin päällä, metsäpolkujen alkaessa jono oli jo venynyt niin että eteen oli matkaa jo 50 metriä. Eskolan huollon kohdalla nappasin edellä menevät kiinni ja jatkoimme neljästään matkaa. Sohkasen Simon vauhdissa ei kukaan Kinahmi ykkösen laskuissa ollut pysynyt.

Matka sujui joutuisaa vauhtia ja oma meno tuntui hyvältä kova vauhti huomioiden. Rahasmäen kohdilla geelin jälkeen alkoivat krampit napsia reisissä. Väliaikaista helpotusta tuohon sai juomalla reilummin. Kramppitiheys kasvoi, ja juomaa kului. Toisaalta krampit eivät tulleet yllätyksenä, sillä kuljin tällä hetkellä joukossa, jossa muut ovat XCM -cupissa ajaneet kisa toisensa jälkeen 15-30 minuuttia kovempia aikoja kuin minä. Onneksi vesi elektrolyyttitabletilla maustettuna toimi ensihoitona. Siis sihen asti kunnes se loppui. Loppuminen osui sujuvasti hiekkatiesiirtymälle, jonka jälkeen alkaisi Grandelle johtava double track. Siinä sitten pienintä vaihdetta silmään ja pyörittämään kevyimmällä vaihteella. Taktiikka auttoi tasaisimmat osiot, mutta kuten moni tietää, Grandessa noustaan myös ylöspäin. Turhautti aavistuksen nousta pyörän selästä talutuspuuhiin, kun edellä väki menee vauhdikkaammin. Ihan nousun loppuvaiheilla reisi antoi myöden pyöritysliikkeelle. Kello kääntyi kolmeen, joten tulisi varmuudella uusi kierrosennätys Tahkolla. Ei huono suoritus näin aamuyön ajeluksi! Ajelin varovasti loppulaskun alas manaillen samalla juoman loppumista. Seuraavalle kierrokselle riittävästi nestettä mukaan, amatööri!

Kierrosaika 3.04:07. Kaikesta huolimatta kestin hyvin mukana ensimmäisen kierroksen vauhdikkaampien ajajien seurassa.

Rauhallinen huoltotauko Piazzan kuusen juurella. Kärkikolmikko jo toisella kierroksella ja Tiimokin lähdössä. Juon puoli litraa jugurttia ja puoli litraa urheilujuomaa. Yksinäistä menoa olisi edessä, joten MP:t korville ja rokki soimaan. Leipää ja patukoita taskuun sekä juomavarastoja riittävästi mukaan, ettei aiempi pääse toistumaan.

2. kierros: Kylmyys

Sanotaan, että juuri auringonnousun aikaan on viileintä. En tiedä miksi, mutta tiedän että näin oli. Osaltaan lyhyt tauko yhdistettynä energiannauttimiseen saa ääreisverenkierron siirtymään kohti ruuansulatusta. Talvisilla lenkeillä tämä on helppo huomata. Onneksi nyt ei tullut lunta, räntää eikä edes vettä. Lämpötila sen sijaan oli Garminin mukaan alimmillaan +1 Celsiusastetta. Keskikesän ihanuutta.

Neste teki sen, että jalat toimivat jälleen. Koitan jauhaa leipää nieltävään kuntoon, ihaillen samalla järvestä nousevaa usvaa peilityynellä pinnalla. Sylki ei erity, joten koko asfalttisiirtymä puusillan jälkeen kuluu siihen, että kaksi pientä ohrarieskaa ovat saavuttaneet vatsalaukun. Meno Nilsiän keskustan kohdalla maistuu paremmin kuin leipä. Näen edessä Karen, joka ajaa vastaan kierroksen ensimmäisen huollon kohdalla, ja ilmoittaa, ettei polvi kestänyt. Olen oikeasti Karen puolesta harmissani, mutta mielestäni mies teki viisaasti keskeyttäessään, sillä vaihtoehto olisi saattanut pahimmillaan olla sairaslomaa kohtuuttoman pitkään. Hänen kanssaan olimme edelliskeväänä kämppiksiä Mallorcan treenileirillä ja tuolta on jäänyt hauskoja muistoja, näin Diesel-Legendan näkökulmasta.

Tämä diesel muistuttaa Tahkon pitkän reitin menijöistä ehkä eniten 1980-luvun mersua (sillä autonhan kuuluu olla saksalainen). Vauhtia on maksimissaan jonkin verran alle moottoritien rajoitusten ja ohitukseen tarvitsisi loivan alarinteen ja muutaman kilometrin näkyvyyden. Edellä porhalsivat sitten korkeaviritteisemmät turbot. Toisaalta en ollut huolissani, sillä tämä diesel nakuttaisi tasaisesti eteenpäin. Huhujen mukaan nokivasaramersullakin sisäänajo on vasta puolen miljoonan kilometrin kohdalla.

Matka taittuu omaan tahtiin ja ensimmäisiä ohitettavia yöpyöräilijöitä alkaa tulla Tuulivaaran huollon kohdalla. Tutut polut ja siirtymät ennen Grandea, joka menee viime kierrosta muistellen melko vauhdikkaasti ajamalla ylös.

Laura on tullut vaihtopaikalle kannustamaan ennen omaa urakkaansa. Jos on itsellä mennyt yö ilman unia, niin eipä varmaan montaa hetkeä ole hänkään ehtinyt nukkua. Tuntuu hyvältä nähdä edes hetki, ja hyvissä voimin jatkan puolivälin krouvin jälkeen matkaa.

Toisen kierroksen aika 3.23:39 ja kokonaisaika puolivälissä kisaa 6.27:46

3. kierros: tasaista menoa vaikka mäkien määrä pysyy vakiona

Reitti on tullut tutuksi. Matkalla ehtii miettiä asioita ja kolmannen kierroksen alussa pohdin sitä faktaa, että runsaan kolmen vuoden aikana olen menossa tätäkin kohtaa kisamielessä jo kolmattatoista kertaa. Ja kerta olisi vielä tälle päivälle edessä. Tuttuakin tutumpaa baanaa, jossa tosin pari viimevuodesta muuttunutta kohtaa. Toisella näistä, Tuulivaaralle johtavalla soratien nousulla näen edessä Tiimon, jonka perässä ajan jonkin aikaa. Ennen Rahasmäen huoltoa ohitan ja laitan aavistuksen lisää vauhtia, kun meno tuntuu hyvältä ajankohtaan ja kilometreihin nähden. Kello on 9.20. Ensimmäiset pari ryhmää päälähtöistä on jo lähtenyt matkaan ja seuraavatkin tuota pikaa. Alan huolestua vimeisestä kierroksesta, sillä poluilla tulee olemaan ruuhkaa ja oma vauhti tulisi pitää silti joutuisana. Granden juurelle kuuluu selvästi kisakeskuksen kuulutuksia. Mäki nousee suht vaivattomasti ylös ja Piazzan pihaan saavun kellon ollessa 9.51:46. Vajaa puolituntia aiemmin kuin viime vuonna 180km:n matkalta maaliin. Aika olisi riittänyt silloin voittoon. Nyt olen kolmas, mutta kisakin vielä pahasti kesken.

Kolmannen kierroksen kierrosaika näytti 3.24:00, siis 21 sekuntia hitaampi kuin toinen kierros. Diesel nakuttaa tasaista tahtia. Kokonaisaika 9.51:46.

4. kierros: ruuhkaa.

Pikainen huoltotauko ja viimeiselle kierrokselle ennen klo 10 lähtöryhmää. Kokenut Tahkon kisaaja ja seurakaveri Aki joutui valitettavasti jättämään tämän vuoden kisan väliin ja on kannustamassa viimeisen kierroksen alussa. Hyvältä tuntuu kannustus ja meno maistuu tällä hetkellä. Tiesin, että edessä on kuluneen tunnin aikana matkaan lähteneitä ajajia, karkeasti arvioiden noin tuhat. Leveillä baanoilla ennen Kinahmia tulisi saada ohitettua mahdollisimman monta, vaikka poluillekin ohituksia jäisi paljon.

Viimeisen kierroksen aikana oli mahdotonta laskea, montako maastopyöräilijäkollegaa ohitin. Jatkuvana virtana väkeä edessä olikin. Ei voi valittaa, kun on viimeiset 150 kilometriä ajanut yksikseen. Tässä kohtaa nöyrä kiitos jokaiselle polun antamisesta, vaikka siinä saattoi joillain ajolinjat hieman seotakin.

Isossa joukossa matkanteon tahti hieman rauhoittui. Oikeastaan ajaminen kävi liiankin mukavaksi, sillä jutustelin matkalla useiden tuttujen ja vielä useampien tuntemattomien kanssa. Turha herpaantuminen kisasuorituksessa, sillä ei tässä vaiheessa saisi vielä liikaa höllätä mukavuusalueelle.

Tuulivaaran huollon jälkeen huomasin seurakaverin, Simpan ajavan samassa ryhmässä. Loppumatkaa oli mukava tehdä samalla jutustellen. Edessä ei näkynyt 240-ajajia, eikä tullut edes mieleen katsella taakse. Meinasi tulla junnumainen kömmähdys, sillä Tiimo oli seurannut parin minuutin päässä takana. Maaliin kuitenkin pääsin onnellisena ja tyytyväisenä päivän suoritukseen. Kahden vuoden takaiseen 240 km kilpailuun verrattuna matka taittui pari tuntia nopeammin. Puoli tuntia pois jokaiselta kierrokselta tarkoittaa, että vauhtia vanhaan dieseliin on hieman saatu lisää.

Viimeisen kierroksen aika 3.41:57 oli ok suoritus ruuhkaisella väylällä. Kokonaisaikaa kolmannen sijan oikeuttavaan suoritukseen kulutin 13 tuntia 33 minuuttia ja 28 sekuntia. Kärkeen ajoi käsittämättömällä vauhdinpidolla Team Skinsin Simo Sohkanen ja toiseksi tuli Imatran Urheilijoiden Iiro Sairanen. Hatunnoston ansaitsevat lisäksi muut 20 miestä sekä ainoana naisena Pitkäsen Lissu, jotka Tahkon vaativimman matkan läpäisivät. Toissavuonna maaliin saapuneita kisaajia oli tässä sarjassa ainoastaan yhdeksän!

240 kilometriä kovaa ajoa - Sallittu ainoastaan kovanaamoille. Kisajärjestäjältä oli hauska tempaus ojentaa kaikille pitkänmatkan selvittäneille Hackmanin paistinpannu.

Vuoden 2014 Tahkopaita ja punainen Buff. Kaupasta näitä ei saa. Kuva Kaisa Kekola.

Podium 240km. Keskellä voittaja Simo, lähimpänä toiseksi tullut Iiro ja minä vasemmalla. Kuva Laura Salminen.

Kanuunajuhlia. Jani (oik.) pokkasi upealla ajolla 120km:n kovassa sarjassa palkinnon ollen seitsemäs. Kuva Laura Salminen

Lisää tuloksia kisasta voi käydä katsomassa täältä.

Ensipuraisuja - vuoden 2014 TahkoMtb

Tahkon ennakko siis...

Niin vaan Juhannukset on vietetty ja maastopyöräilijöiden on aika suunnata katseet kohti kotimaisen maastopyöräilyn kärkitapahtumaa TahkoMtb:tä. Kahdentuhannen osallistujan raja on tainnut jo rikkoutua (tätä kirjoitettaessa osallistujia 2085), joten hyvin voidaan puhua kansainväliset mitat täyttävästä maastopyöräilyn kuntotapahtumasta.

Matkoissa vaihtoehtoja on totutusti useita, alkaen 25 km:n pikkukierroksesta koko 60 km:n lenkkiin, tarvittaessa jopa useampia kierroksia. Koska itse olen tykästynyt siihen, että alussa ei tarvitse kieli vyön alla yrittää löytää sopivia asetelmia polkuosuuksille, on oma lähtöni ollut ns. hiljaisempaan aikaan. Kääntöpuolena tuossa lähtöajassa on se, että matkakin kasvaa pituutta. No, pitkän matkan tekoa varten on kovasti yritetty kuntoa harjoittaa ja perjantaina klo 24.00 sitten testataan miltä meno maistuu.

Ylivoimaisesti suosituin matka on 60km, jolle ajajia lähtee 1307. Tuplakierrokselle on ilmoittautunut 243 ja neljälle kierrokselle 39. Päälähdöt tapahtuvat lauantaiaamuna, joten Tahkon keskusta alkaa täyttyä kisaajista perjantaina, vaikka innokkaimmat saattavat saapua paikalle jo aiemmin. Koska oma kisastarttini on viime vuosien aikana ollut jo puoliltaöin, olen tullut paikanpäälle hyvissä ajoin. Tänä vuonna aikaa onkin ollut ruhtinaallisesti, sillä saavuimme paikalle jo tiistaina. Tänään keskiviikkona käväisin kiertämässä kierroksen alkuosan, ja täytyy sanoa, että kuivaa oli. Huomenna vielä kevyttä ajelua loppuosa kiertäen ja sen jälkeen sitten lepoa ja nautiskelua ennen h-hetkeä.

Alla muutamia tänään räpsäistyjä kuvia reitin varrelta

Kuvarastin paikka. Missä Tahkon reitillä noustaan 313 metrin korkeuteen?

Kuvarastin vastaus: Kinahmi. Ensimmäisen nousun päällä.

Kinahmi toistamiseen: portaita kohti..

Maisemaa Kinahmin toisen nousun jälkeen.

Reitin pohja on tällä hetkellä hyvin kuiva.

Kisaa voi todennäköisesti jälleen seurata livelähetyksestä ja viimeistään sitten seuraavassa kirjoituksessa palaan tunnelmiin.

Kesän 2014 superviikonloppu: Laajavuori XCM & Kuopio-Jukola

Viimevuotiseen tapaan tämänkin kesäkuun puoliväliin sattui viikonloppu, jonka aikana oli mahdollista nautiskella kahdesta hienosta tapahtumasta maastopyöräilyn ja suunnistuksen parissa. Koska Jyväskylän ja Kuopion välinen etäisyys ei veny mahdottomaksi, sain molemmat kisat sopimaan mukaan ohjelmaan. Tulevina vuosina Jukolan viesti sitten onkin sellaisissa paikoissa, että pitkään kuluu, ennen kuin seuraavan kerran Laajavuoreen kisaamaan pääsee (paitsi jos perinteistä kilpailuajankohtaa jostain syystä muutettaisiin, mitä en kyllä usko).

Laajavuori XCM

Edellispäivinä satoi paljon. Ei tarvinnut Laajavuoren maastoissa ajaa liian kuivalla alustalla. Nousuja Laajavuoren kisa on aiempinakin vuosina tarjonnut, mutta tämän vuoden rataan oli saatu sata metriä jokaiselle kierrokselle lisää. Noususumma siis koko kisalle n. 1500m kisajärjestäjän mukaan. Oma mittarini näytti reippaasti yli 1600 metrin. Hyvä niin, sillä mäen ajaminen kehittää mäen ajamisen taitoa.

Reittikartta ja -profiili.

Lähtöä odottelemassa Seinäjoen poikien kanssa. Kuva: Kaisa Kekola

Oma kisataktiikkani koostui kahdesta tavoitteesta. Ensinnäkin piti malttaa ajaa maltilla, että jaksaisi juosta seuraavana yönä Jukolassa pitkän yöosuuden. Toiseksi piti ajaa sikäli reipasta vauhtia, että ehtisi Vehmersalmelle seuraamaan paremman puoliskon maaliintuloa Venlojen ankkuriosuudelta. Ensimmäinen tavoite toteutui ja ajon jäljiltä olo oli vielä varsin freesi. Ajoajan suhteen toinenkin tavoite olisi toteutunut, mutta pyöränpesupaikalla jonotusajat muodostuivat käsittämättömän pitkiksi, kun väki yritti pestä pyöriään vesipyssyn paineen tarjoavalla letkulla. Lähes tunnin sai vuoroa odottaa ja siinä ehti miettiä, että tulikohan pyörien kuraisuus yllätyksenä? Muutoin toki kisa oli laadukkaasti järjestetty ja siitä JyPS:ille kiitokset!

Kivaa oli ajella, vaikka vaatteet vähän likaantuivatkin.. Kuva: Kaisa Kekola

Sijoitus kisassa oli ym.-sarjaa, mutta Tahkoa ajatellen sain hyvän kenraaliharjoituksen, mitä olin tullut kisasta hakemaan. Tuota tahtia kun pitelee yllä nelinkertaisen määrän, niin hyvä tulee.

 

Laajavuori XCM:n tulokset täällä.

Jukolan viesti, Vehmersalmi, Kuopio

Matka jatkui Jyväskylästä Jukolan maastoihin. Luvassa olisi suunnistuksellisesti koskematonta maastoa, joten hienoa rastien etsiskelyä olisi luvassa. Muutenkin odotin innolla Jukolaa, sillä viimevuonna olin tapahtumassa ensimmäistä kertaa ja se oli kyllä upea kokemus.

Viime vuonna nöösi laitettiin kolmannelle, yön pitkälle osuudelle. Kuopiossa yö tulee aikaisemmin ja pitkä pimeä osuus oli toisella viestinviejällä. Toiveenani joukkueenjohtajalle oli päästä suunnistamaan jälleen yössä pitkään ja näinpä pääsin pimeään metsään toiselle osuudelle.

Avausosuuden suunnistajat päästettiin metsään klo 23.00 Hornetin avatessa väylää, onneksi noin 100 metrin korkeudessa. Aikamoinen jylinä. Jylinää ja rytinää oli myös Anssilla, joka vei Eränaalin viestikapulaa kohti K-pistettä ja sitä seuraavia rasteja lähes 1600 muun pihkaniskan kanssa. Ensikertalainen suoriutui osuudestaan mallikkaasti ja itse pääsin matkaan kellon ollessa 00.45. Melkoista härdelliä oli karttojenvaihdossa, sillä emit-päätteet eivät ihan ajantasaista tietoa antaneet. Jonkin aikaa Anssi siellä meikäläistä etsikin, mutta parin minuutin etsiskelyn jälkeen pääsin omalle osuudelle.

Osuus alkoi noin kilometrin juoksulla K-pisteelle, ja tällä välillä huomasi, mitä maastonpohja tulisi olemaan. Pisteeltä sitten ensimmäistä rastia kohti. Rastiväli oli jokseenkin miehekäs, runsaan neljän kilometrin väli. Pimeys ja Jukolatäpinät tekivät saman kuin viime vuonna: junnumaista höntyilyä muutaman ensimmäisen rastin ajan. Liikaa tuli seurattua sitä, mitä muut tekivät. Hiljakseen meno alkoi kuitenkin asettua uomiinsa ja suunnistamisesta tuli sujuvaa. Yksin ei kovin useasti metsässä tullut mentyä, vaan otsalamput vilkkuivat vähän joka suunnalla. Ratamestari oli rytmittänyt rataa lyhyiden ja pidempien rastivälien muodossa. Aiempien suunnistajien urat auttoivat itseäni, mutta ihmetellä täytyy, kuinka kärki pystyy suunnistamaan koskemattomassa maastossa sammaleisten kivien päällä, hakkuuaukeilla ja jyrkänteillä niinkin huimaa vauhtia. Omasta osuudestani selvisin maaliin 2h7min48s. Uutta karttaa onnentoivotusten kera sitten vaan seuraavan osion menijälle Jarmolle, kuten viimevuonnakin.

Aamukolmelta kisakeskus oli jo hieman hiljentynyt. Tosin vain hieman, sillä kuka nyt tällaisena hetkenä haluaisi nukkua. Elättelin toiveita ehtiä suihkun jälkeen mallasrastille, joka olisi puoli neljään auki. Aikataulu veti liian tiukalle, joten suihkusta suuntasin suoraan snägärille. Kaksi A-luokan makkaraa runsaalla sinapilla. Kahden makkaran ostaja sai jopa pillimehun kaupan päälle.. Aamuneljältä nautittu grilliateria maistui tässä kohtaa yhtä hyvältä kuin kahdeksantoistakesäisenä junnuna. Tosin ihan jokaviikonloppuista huvia tästä ei ehkä enää näillä maileilla tule.

Puoli viiden aikoihin teltalle ja suunnitelmissa nukkua ehkä hieman. Nelososuudelle lähtevä Juhani heräili samoihin aikoihin ja toivottelin onnea matkaan. Ehkä noin tunnin unien jälkeen saapui kutososuudelle lähtevä V-P teltalle. Samoihin aikoihin myös Olli (5. osuus) ja Hannu (ankkuriosuus) heräilivät. Itse jäin hetkeksi vielä makoilemaan ja kuuntelemaan vaimeita selostuksia kilpailukeskuksen kovaäänisistä. Noin seitsemältä kuului, että Kalevan rasti on jälleen voittamassa viestin. Tuon jälkeen heräilin ja lähdin maalialueelle seurailemaan tapahtumia ja lähettämään Lauraa oman joukkueensa ankkuriosuudelle.

Vaikka takana oli varsin vähäuninen yö, oli viestiä mukava seurata vielä aamupäivälläkin. Ja tottakai jännittää oman joukkueen tilannetta onlinena. Eränaalin nousujohteinen meno sen kun jatkui. Tänä vuonna sijotukseksemme tuli 1103, joka on viime vuoteen verrattuna runsaat 200 pykälää kohti kärkeä. Tasaisella kehityksellä siis kärjen tuntumassa mennään 5-6 vuoden kuluttua... 

Jukolan tulokset (Eränaali) täällä ja yleiset täällä.

Jukolasta uutisia täällä

Jukolan kuvapankki täällä

No Limit Adventure & Pirkan pyöräily

Alkuviikolla tuli istuttua satulassa varsin painavan repun kanssa. Viikonloppuna sai reppua keventää ja vastaavasti nostaa vauhtia, kun molemmille päiville oli tarjolla hieman vauhdikkaampaa tekemistä.

No LimitAdventure

Lauantaina kisattiin Vihdissä multisport cupin osakilpailu, No Limit Adventure. Kyseessä oli siis seikkailu-urheilu -tyyppinen kisa, jossa lajeina olivat melonta, maastopyöräily ja suunnistus. Mahtuipa reitille myös pari Questia, joista sai lisätietoa, kunhan paikalle pääsi. Mainittakoon, että virallisesti kyseessä oli laji nimeltä multisport, sillä kisan arvioitu pituus olisi maksimissaan kuusi tuntia, kun taas seikkailu-urheilusta puhuttaessa kisan mitta ilmoitetaan yleensä vuorokausissa. Sellaiseen eivät allekirjoittaneen rahkeet riitä, tällä erää.

Herätyskello soitti viideltä ja moottoritie kohti etelää kutsui. Tervalammin koulun pihan kisakeskuksessa oltiin reittikirjojen ja karttojen jaon aikaan klo 8. Reittikirjasta selvisi, että matka alkaa bike&run kierroksella, jonka jälkeen jatketaan maastopyöräillen kohti melontaa. Melonnasta jälleen maastopyöräilemään, rullaluistelemaan ja parin questin äärelle. Lopussa vielä suunnistus ja maastopyöräillen maaliin. Tekemistä riittäisi. Koska näin kauas lähtee kisailemaan, halusi kahden hengen joukkueemme kisata pisimmän mahdollisen radan. Niinpä sarjaksi valikoitui miesten sarja, vaikka sekasarjaankin olisimme päässeet…

Edellisestä multisporttailusta oli kulunut jo lähes 13 vuotta, joten hieman ihmetellessä alkuvalmistelut menivät. Toisaalta ihmettelyn parissa taisivat hommat mennä myös vuonna 2001 Lapin Kulta -Challengen kilpailussa Pyhä-Luoston maisemissa. Tänään luvassa oli myös rullaluistelua, ja onneksi edellisestä rullaluistinten käytöstä oli kulunut vain kymmenisen vuotta. Luistimet mahtuivat vieläkin jalkaan. Melonta sujui paremmin, koska kesän ensimmäisen lenkin kävimme tekemässä torstaina.

Laura onneksi hoiti hommat rutiinilla, joten riitti kun seuraili perässä. Suunnistukset jaettiin siten, että minä hoidin pyöräsuunnistuksen ja Laura juoksuosuuden suunnistukset.

Lähtölaukausta odotellen. Oikealla joukkue 15, Laura ja Mikko. Kuva: Jouni Junkkaala

Kisa alkoi vauhdikkaasti, ja kapealla lenkkipolulla tuli jopa ruuhkaa. Useampi pari ehti karata, mutta melontaan tultaessa kisa-asetelmat alkoivat muotoutua paremmin joukkueiden tasoa vastaaviksi. Nelossijan tuntumassa edettiin pyörän selässä ja Vihdin laskettelukeskuksen yläasemalla odotti ensimmäinen Quest, josta pyöräiltiin rinne alas pujottelurataa, nousten takaisin ylös, kahdesti. Tämän jälkeen matka jatkui endurouralle, joka tarjosi varsin mukavaa maastopyöräilyä.

Miesten sarja oli Team Neon Sportin (17) täydellistä hallintaa. Kuva: Jouni Junkkaala

Maastopyöräilyä jatkettiin seuraavalle Questille, jossa tarjolla oli köysilaskeutuminen. Tästä jatkettiin perinteisen 6,5 km:n suunnistusradalle. Tällä kohtaa mentiin kolmannesta sijasta taistellen. Aika alkoi olla kortilla, joten piti miettiä, pystytäänkö hakemaan kaikki rastit. Riski otettiin, ja se kannatti. Tosin viimeinen pyöräosuus tuli skipata, että ehtisi maaliin sallitun puolen tunnin yliajan puitteissa. Maaliin tulimme ajassa 6h 12min. Kolme viimeistä cp:tä jäi hakematta. Radan haastellisuudesta kertoo se, että ainoastaan kisan voittanut Team Neon Sport ehti suorittaa radan sallitussa ajassa. Olimme sarjassamme kolmansia. Matkaa kertyi 80km ja nousuakin lähes 1500m. Polar kertoi kisan kulutukseksi 4571 kCal, joten kroppa oli sopivan tyhjä seuraavan päivän Pirkan pyöräilyä ajatellen…

Kisan tulokset täältä.

Pirkan pyöräily

Viikonloppuisin on mukava herätä aiemmin, että ehtii tehdä asioita mahdollisimman paljon. Tänään tosin sai nukkua puoli tuntia pidempään, sillä kello herätti vasta 5.30. Edellisen päivän seikkailut tuntuivat kropassa, ja olo oli jokseenkin takkuinen.

Seitsemältä Hakametsän parkkialueella kävi jo melkoinen kuhina. Kanuunojen vetäjien palaverissa sain luvan liittyä 36km/h nopeusryhmään yhdeksi ohjaajaksi, sillä joukosta puuttui yksi vetäjä. Matkaan lähdettiin 7.30 noin 30 ajajan ryhmänä. Seuraavat ryhmät lähtivät matkaan parin minuutin välein.

Kestavyysurheilu.fi:n juttu Pirkan pyöräilystä

Kolmenkulman ABC:lle matkaa tehtiin poliisimoottoripyörän avatessa tietä. Tämän jälkeen vauhti oli vapaa, mutta pyrimme pitämään alussa vauhdin pääasiassa alle 40 km/h vauhdissa. Sää oli mitä mainioin. Komissa pidimme lyhyen tauon, ja matka jatkui Ylöjärven kautta kohti Kurua ja edelleen Muroleen huoltoon. Näsijärven itäpuolta ajaessa meno alkoi muuttua hieman tempoilevaksi, koska matkalla oli paljon ohitettavia klassikon ajajia ja kumpuilevaa maastoa. Ajon aikainen keskinopeus pysytteli hyvin suunnitelman mukaisena. Eerolan suoran kohdalla loivassa ja pitkässä ylämäessä vetoryhmässä vauhti nousi 45km/h tasolle, joten vetorinki alkoi kummasti harveta. Itsellä alkoivat nopeasti krampin oireet tuntua oikeassa takareidessä, ja oli pakko hetkeksi pudottaa aurinkokannelle. Sieltä käsin matka taittui varsin mukavasti ja krampitkin lakkasivat. Loppumatkasta palasin takaisin vetopuolelle ja viimeiset kilometrit mentiin speksien mukaan lasketellen. Ajoaikaa kertyi 217km:n lenkille 5h55min, taukoihin aikaa meni tämän lisäksi kymmenen minuuttia. Hieno ajopäivä!

Keskinopeusryhmän 36 ajonaikaiset faktat Garminilta täällä (vähäsen alusta pois ja lopussa mittari unohtui hetkeksi päälle, kun on tuon muistin kanssa näemmä kevyttä dementiaa).

2014 Kesäkuun alun matkoja maastossa

Alla neljän ajopäivän muistiinpanoja ajanjaksolla 1.-4.6.

1.6. Tour de Tampere

19.s Tampereen kiertoajelu maastoissa suuntautui tänä vuonna Pirkkalaan ja idänpuolisille Tampereen poluille lähtö- ja maalialueen ollessa Tampereen messu- ja urheilukeskuksella eli tutummin Pirkkahallilla. Matkaan lähti ryhmäohjaajat mukaan lukien yli 300 maastopyöräilyn ystävää.

Itselleni tuon reitin polut olivat jokseenkin tuntemattomia, mutta pettyä ei tarvinnut. Pääajokoira Izmo oli suunnitellut jälleen ruutupaperille oivan reitin. 89 km:n reitti koostui monipuolisesti kivikoista, juurakoista, mäkisemmistä pätkistä sekä muutamasta konepyöräurasta. Maasto oli aiempien päivien sateiden jälkeen jokseenkin kostea, joten pyörää sai todellakin ajaa. Todennäköisesti loivempikeulainen kulkine olisi monessa kohdassa sallinut rennomman ajon, mutta kukapa sellaista kaipaisi.

Kanuunapaitainen Izmo johdatti tänä vuonna ajokoirat mm. Ikean spooreille.

Ajokoiraryhmän jälkipäänvalvojana toimi jälleen Aki, joka huolehti, ettei osallistujat putoa kelkasta.

Kuvat yllä: Joidenkin havaintojen mukaan aiemmista vuosista poiketen kurjuus ei päässyt tällä reitillä äärimmilleen, sillä osalta kuskeista irtosi hymy vielä lenkin loppuvaiheillakin.

Erityisinä helminä matkalta mainittakoon legendaarinen Ikean spoori, mutta myös Vatialan enduroura ja Kyötikkälä tarjosivat hyvää ajettavaa. Mainita täytyy myös taukopaikat R-Tech ja Nippeli, jotka olivat onnistuneet huoltopaikkoina hyvin.

TdT:n ajokoiraryhmän reitti löytyy tästä linkistä.

2.6.
Maakuntamatkojen sarja käynnistyy

Aiempien vuosien kesä alkoi maastopyörämatkalla Etelä-Pohjanmaalta kohti Tamperetta. Niin kävi myös tänä vuonna.

TdT:n jälkeen tein nopeat huollot niin pyörälle kuin muille varusteille. Sitten oli edessä parin tunnin autoilu Ilmajoelle. Aamulla olisi startti kahden hengen ryhmällä kohti ensimmäisen päivän määränpäätä, Karviaa.

Luomaistenkallion laavulla.

Santavuori ja auringonpaiste. Tänä vuonna säästyttiin sateilta.

Alkumatka taitettiin edellisten vuosien tapaan ja ensimmäisen päivän maastoajohelmet tarjosi kallioajelu, alkuun Luomaisten kallio ja myöhemmin Santavuoren ympäristö. Meskaisten kautta jatkettiin Kurikkaan St1:lle ruokailemaan vajaan neljän tunnin ajon jälkeen. Edellispäivän TdT ilmoitteli vielä hieman reisissä, mutta meno tuntui kyllä varsin hyvältä.

Ikkeläjoen sillalta perinteinen kuva...

...ja hieman nykyaikaa, selfie-otos samaiselta Ikkelältä.

Nummijärven leirintäalue. Näillä pärjäisi pitkälle myös Juhannuksena, jos täällä aikaansa viettäisi.

Matkaa jatkettiin kohti Nummijärveä Pitkämön seudun ja Autionmaan polut kiertäen ja loppumatka pääosin hiekkateitä. Nummijärvellä tankattiin jälleen energiaa biobensatankkiin ja jatkettiin kohti Kauhanevan polkuja ja hiekkateitä. Päivän päätteeksi tiesiirtymätaival majapaikkaan, sauna lämpimäksi ja oleskelua ennen nukkumaanmenoa.

Kauhaneva lintutornista kuvattuna.

Mökki optimipaikalla, järvenrannassa.

1. Päivän ajot Garminilla.

3.6.
Hyttyset pitävät miehen virkeänä, myös yöllä. Aavistuksen unisin silmin kohti seuraavaa päivää. Alkuun rapsakka 45 km tiesiirtymä Karviasta Niinisaloon. Sotilaskodissa täytyi viime vuosien tapaan käydä, mutta sitten alkoivat sellaiset polut, joiden takia kannattaa maantiellä hetki aluksi kärvistellä.

Hämeenkangasta ja Pirkan uraa seuraten tehtiin matkaa hyvässä säässä hyvillä poluilla. Niinisalon ja Kyröskosken välinen ajoreitti on vuosien työn tulos. Tämänvuotinen retki toteutettiin Anssin kanssa jo neljättä kertaa, ja oikeastaan jokaisella retkellä on polkujen osuutta saatu lisättyä tiesiirtymien kustannuksella. Suosittelen seuraamaan myöhemmin linkattavaa garminträkkiä, jos haluat ajaa hyviä hiekkakangaspolkuja, eivätkä Hämeenkankaan reitistöt entuudestaan ole tuttuja.

Tyypillistä kangasmaastoa, tällä kertaa Kyröskoskella.

Kyröskoskella viimeinen kahvipaussi ja sen jälkeen on jäljellä enää retken mäkisimmät osuudet. Jälleen matkaa tehtiin Pirkan uraa seuraten, mutta sen verran kuitenkin uralta poiketen, että saatiin ajaa kapeampia polkuja mahdollisimman paljon. Mäistä maininnanarvoisia olivat Lintuharjun lue, Rokkakoski, ”pikkukinahmi” Kylmänotkosta ylösnousten. Loppuun vielä Lamminpään XCM-kisoista tuttuja pätkiä. Viime vuonna teimme vaihtoehtoisen loppureitin, mutta nyt palattiin takaisin vanhaan hyvään Ketunkiven kiertoon. Kivikot olivat sen verran kuivia, että ajo kulki sujuvasti. Edellisviikonlopun Jyväskylän keikkaan verrattuna kalusto toimi moitteettomasti, joten siltäkin puolelta homma toimi hienosti.

2. Päivän ajot Garminilla.

4.6.
Puolustusvoimat juhlii Mannerheimin syntymäpäiviä muun muassa ylennysten merkeissä. Kunniamainintoja ei tänä(kään) vuonna tullut presidentiltä. Toinen ongelma oli se, että auto oli ihan eri paikassa kuin mies. Täytyi lähteä pyörällä sitä hakemaan. Sen verran armahdin itseäni, että jätin retkirepun pois selästä ja vaihdoin maastokulkineen maantiepyörään. Kevyessä vaatetuksessa ja sopivassa säässä ajoin sateenuhkan kanssa kilpaa kohti Ilmajokea. Meno neljäntenä pitkänä ajopäivänä tuntui reisissä jo hieman väsyneeltä, mutta pyörä tuntui kulkevan siitä huolimatta melko mukavasti myös Viljakkala-Tevaniemi –välin mäissä.

3. Päivän ajot Garminilla.

Nyt on luvassa pari pyörätöntä treenipäivää, mutta viikonloppuna on sitten pari tapahtumaa, joiden aikana jälleen saa pyörää kuljettaa. Lauantaina pitkästä aikaa seikkailu-urheilun pariin, No Limit –adventureen Vihtiin ja sunnuntaina sitten Pirkan pyöräily. Näistä lisää tuonnempana.