Tahkon jälkeinen viikko vierähti lomaillessa Kainuun
ja Pohjois-Pohjanmaan maisemissa. Ihan peukalonpyörittelyksi ei koko viikko
mennyt vaan maastopyörää tuli ulkoilutettua uusissa, hienoissa maastoissa.
Penkkiurheilultakaan ei välttynyt, sillä Ranskassa isot pojat ajavat kovaa ja
korkealle. Loppuviikolla matka jatkui Muhokselle
Rokua Geopark Challenge -seikkailu-urheilukilpailuun.
|
Yhdellä lenkillä käväisin Vuokatinrinteiden hissiaseman päällä ihailemassa Kainuulaista maisemaa. |
|
Lomanviettoa parhaimmillaan, grillaten ja nautiskellen. |
Suunnistuksen maailmanmestaruuskisat Vuokatissa ovat
parhaillaan meneillään. Suunnistuksen huippuja ei vielä viime viikolla juuri
näkynyt. Melkoinen kuhina kisa-alueella kuitenkin oli valmistelujen osalta jo
menossa. Vuokatin alueen maastot ovat varmasti suunnistukseen hyviä, mutta
ensiluokkaisia ne ovat myös maastopyöräilyä ajatellen. Niinpä piti koittaa
ottaa kaikki hyöty irti. Seuraavissa Garmin -linkeissä viikolla tehdyt enemmän tai
vähemmän kevyet maastopyörälenkit, jos vaikka innostut alueelle pyörän kanssa:
Torstai-iltapäivällä matka jatkui Muhokselle, Montta active
campingin leirintäalueelle. Paikan päällä valmistautuminen joukkueilla oli jo
täydessä vauhdissa.
|
Seikkailijat kisamateriaalia hakemassa. |
|
Joukkue 33, Team Välivuosi, eli Jarno (vas.), Laura ja Niko. |
|
Ennen kisaa varmistettiin kisaajien jumarointitaidot. Vuorossa Laura. |
|
Kisaa edeltävänä iltana laitettiin välineet viimeisen päälle kuntoon. Kisaajathan on laitettu kuntoon jo aiemmin. |
|
Muutama minuutti ennen kisaa hymy on herkässä. |
|
Monta seikkailijaa lähtösuoralla starttilaukauksen pamahdettua. |
|
Team Välivuosi valmistautumassa prologin kolmannelle osuudelle. |
|
Matkaa tehty jo kymmenen tuntia. Kuvassa seikkailijat Kalevalaisessa perinnekylässä. |
|
Yksi Guest sisälsi jumaroinnin eli köyttä pitkin nousun Kalevan kuumailmapalloon. |
|
Noin kolmentoista tunnin urakan jälkeen matka jatkui meloen. |
|
Maali saavutettuna. Tuloksena sekasarjan voitto Team Välivuodelle. Onnea! |
Perjantaiaamuna kello 10 seikkailijat lähtivät matkaan.
Reitti alkoi prologilla, jossa kisaajat aluksi etsivät CP:t (control pointit,
selkosuomeksi rastit) mm.
nokkospuskissa juosten, sittemmin myös uimapatjoin joessa kiitäen ja
rullaluistellen pitkin Muhoksen lähiympäristöjä. Hienoja guesteja kisaajat pääsivät
myös kokemaan, esimerkiksi laskeutumistehtävän ja kuumailmapalloon jumaroinnin
muodossa. Täytyy tässä kohtaa myöntää, että vähäsen olisi itseäkin kutkuttanut
osallistua meinikeihin. Onneksi kuitenkin järki meni tunteen edelle, sillä
aamuyön sateisina tunteina kisaa netistä seuranneena saatoin vain kuvitella
sitä hajotuksen määrää, joka mieltä olisi kaivertanut. No, nämä
karkelot
ovatkin kovempien urheilijoiden juttuja. Lauantaiaamupäivällä joukkueita
alkoikin tulla Muhoksen kunnantalon edustalla sijaitsevaan maaliin.
Kireintä tahtia pitivät myös kovina maastopyöräilijöinä meritoituneet
multisport.fi -joukkueen jäsenet. Ehkä joskus
uskaltaudun itsekin mukaan!
Ihan pelkäksi penkkiurheiluksi kisan seuranta ei mennyt, sillä ehdin käydä tutustumassa myös Rokuan hiekkakangaspohjaisiin maastoihin.
Täällä reitti siitä.
Ajatukset olisi kuitenkin siirrettävä jo kesän kohokohtaan, 1.8.
starttaavaan OffroadFinnmarkiin. Siihen erinomaisina valmistavina kisoina
toimivat
JouppiskaXCM lauantaina 13.7. ja viikkoa myöhemmin
SyöteMtb 120 kilometrin kisan
merkeissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti