Haanja takana, kilpailukausi paketissa

Runsas viikko sitten kisattiin lahden eteläpuolella Haanja100 -tapahtuma. Meno oli viime vuoden tapaan mukavaa. Poluilta ei löytynyt ihan samassa määrin kuraa ja mutaa kuin vuosi takaperin, mutta kuivana ei tänäkään vuonna matkasta selvitty.

Kaikkein terävintä halua itsensä rääkkäämiseen en tuon kisan osalta saanut kaivettua esille. Pikemminkin ajattelin eteneväni matkan sujuvaa retkivauhtia. Mahdollisimman pikaisesti siis takaisin hotelli Kubijaan, jossa odottaisi lämmin ruoka ja kylpylätilat, ehkä myös pari virvoketta näin kauden päätteeksi.

Lähtökarsinassa jutustelua Korson kaiun Esan (vas.) ja Jeren kanssa.

Matkaan pitkämatkalaiset lähtivät aamuseitsemältä, 100km:n ajajien heräillessä aamupalalle. Ensimmäisen 15 km:n ajan mentiin ylämäkipainotteisesti. Aloittelin hissuksiin pysytellen porukan jatkona. Ensimmäiselle huollolle pääsin yhdeksältä, samaan aikaan, kun 100km ajajat starttasivat. Sieltä pyyhältäisi jossain kohtaa ohi maailmanluokka, Martin Loo ja Christoph Sauser. No, matkaa jatkoin yhdessä kolmen virolaisajajan joukossa. Tähän mennessä olin päässyt yhdessä kapean polun alamäessä kulkemaan palan matkaa kylkimyyryä, kun koitin saada sujuvalla alamäkiajolla saavutettua edellä meneviä. Toisaalta pahemminkin olisi voinut käydä: yksi virolainen teki puusillalta tyylipuhtaan otb:n suoraan vesiojaan ja toinen pehmeään mutaan. Itse selvisin parilla mustelmalla, mikä kuulostaa huomattavasti mukavammalta kuin vetiset ajovaatteet muutaman asteen lämmössä.

Matkalla voimansiirtoon tarttui viimevuodelta tuttua Haanjan mutaa. Muutama takaratas toki suostui myös toimimaan. Suur Munamäen valloituksen jälkeen matka jatkui ns. takakierrokselle, josta saavutin kakkoshuollon. Pyörän pesu teki tekniikan toiminnalle ihmeitä, ja Eesti Pagarin leivokset huoltopisteellä vastaavasti kuskille ihmeitä. Edelleen eteenpäin, sillä matkaa olisi edessä n. 120 km. Takakierroksella ylitettiin useita heinäpeltoja sekä todennäköisesti kaikki Eestin mäet. Muualla maassa kun tuntuu olevan tasaisempaa kuin Pohjanmaalla. Tässä kohtaa ajelin itsekseni, sillä muut eivät itselle sopivaa retkivauhtia samassa kohtaa ajaneet. Kolmannella huollolla oli Tahkoltakin tuttu kuski Tiimo Tonisson, jonka perässä ajaen jatkoin matkaa kierroksen loppuun.

Ensimmäinen kahdesta takakierroksesta oli ajettu ja toinen olisi vielä edessä. Hieman harmitti, ettei päässyt näkemään 100km:n kärkikahinaa. Toisaalta mukavaa, että retkivauhti oli sen verran sujuvaa, että ehdin nopeiden kuskien alta pois. Viime vuonna kolme 100km:n kuskia ehti tuolla kierroksella ohitse. Tiimo jäi jossain kohtaa henkilökohtaisen huoltonsa kanssa pysähdyksiin, joten oma matka jatkui taas yksikseen.

Toisella kierroksella pääsi näkemään muitakin pyöräilijöitä, kun 100km:n verkkaisimpia kuskeja tuli selkä edellä vastaan. Huoltopisteellä sain antaa haastattelun ajopäivän kokemuksistani tapahtuman reportterille. Saapa nähdä, tuleeko HaanjaDVD:lle tai johonkin muuhun mediaan allekirjoittaneen kangertelevaa engelskaa kuuluviin.

Aiemmin tutuksi tulleet peltomäet mentiin nyt toistamiseen. Kun runsas 500 kuskia ajaa pellolla, tulee siitä väistämättä polunnäköinen. Niinpä toisen kierroksen ajo tuntui huomattavasti helpommalta kuin ensimmäinen.

Toisen takalenkin jälkeen matka jatkui kohti kahta polkunousua, hiekkatiesiirtymiä ja lopussa olevia kahta hieman teknisempää laskua. Näistäkin selvittiin kunnialla, joten maaliin tulin tavoitteenmukaisesti rennolla ajolla ajassa 9h 28min 30s. Keli vaikuttaa Haanjassa aika paljon, sillä viime vuonna ajoaikaa samalla reitillä kului runsas tunti pidempään.

tulokset 100km

tulokset 100 mailia

Etelänmatka Haanjaan

Maastopyöräilyn kisakausi lähenee loppuaan. Tämän vuoden osalta.. Kuten viime vuonna, myös nytkin kauden saa päättää Haanja100.

Viime vuoden kilpailu oli itselleni ensimmäinen ja tänä vuonna reitti on jo hieman tutumpi, onhan se kertaalleen tullut kierrettyä. Uutta tosin on takalenkin kiertäminen toisin päin. Saapa ajaa massamurhaaja -nimisen mäen tänä vuonna alas! Kokonaisuudessaan reittiä voit spekuloida täällä.

Valmistautuminen vuoden 2013 päätöskisaan on tapahtunut enimmäkseen sisätiloissa, spinningiä ja pumppia, jos töiltä on ehtinyt. Maastoajoa on viimeksi tullut isossa mielessä ajettua pari viikkoa sitten XCM SM -kilpailuissa Lamminpään - Julkujärven alueella. Tuloksissa ei ollut henkilökohtaisella tasolla paljon hurraamista, mutta hyvästä kovasta viimeistelystä se ainakin kävi Haanjaa ajatellen. Tulokset tuosta kisasta löydät täältä.

Kisastartti 100 mailin matkalle on lauantaina klo 7.00. Ensimmäinen startti tapahtuu kuitenkin Tampereelta huomenaamulla. Lauran kanssa hypätään Veman auton kyytiin ja liitytään osaksi Seinäjokisten porukkaa. Matkanteko Vironmaalle oli ainakin viime vuonna varsin hauska, samaa on varmasti odotettavissa tällekin vuodelle.


Mikäs tämä Haanja oikein onkaan? Jotkut puhuvat siitä Viron Tahkona. Maastollisesti kisa on kuitenkin hieman erityyppinen. Kuivalla kelillä alusta on betonia kovempaa, ja tänä syksynä sitten mennään hieman märemmissä merkeissä. Mutapainia siis. Kisateaseri tulevan viikonlopun maastokarkeloista löytyy täältä. Aiheeseen hyvin osuvan Veman blogikirjoituksen voit käväistä lukemassa tästä linkistä!

Jos haluat seurata tarkemmin kisaa, niin klikkaa jompaakumpaa seuraavista:
- Huoltopiste 2 -LIVEKUVAA
- Maalialue - LIVEKUVAA


Kisaraporttia luvassa sitten viikonlopun jälkeen, kunhan reissusta on toivuttu.

Palautumista ja OF:n analyysia

Altavuono. Kuva: Aki Pekkanen

Kaksi viikkoa tulee täyteen siitä, kun Finnmarkin kisa käytiin. Palautuminen on ollut odotetun hidasta. Koko kevät ja kesä tuli tähdättyä melko kurinalaisesti tähän kisaan, joten eiköhän tässä pysty itselleen antamaan sen verran periksi, että sohvallakin saa aikaa viettää.

Ylimenokausi ajoittuu omalla kohdalla pitkän kisan seurauksena elokuulle. Myös viime vuonna näin kävi. Tänä vuonna tosin en sairastunut totaalisen energiavaraston tyhjenemisen seurauksena parin viikon sitkeään flunssaan, vaan joitain pieniä treenejä olen jopa kyennyt tekemään, vaikka olo onkin välillä tuntunut rapakuntoiselta. Suunnistusta, spinningiä ja body pumpia. Nyt olisi tarkoitus lisäillä ohjelmaan juoksua. Josko sitä kykenisi lyömään aiemman ennätyksen Pirkan hölkässä lokakuun ensimmäisellä viikolla.

Ihan täysin en pyöräilyä ajatellut jättää tältä loppukesältä. Luvassa on varmuudella Haanjan 100 mailin kisa syyskuun viimeisenä lauantaina. Mahdollisesti myös XCM:n SM -kisat, jotka kisataan takapihan maastoissa. Noin tutuissa maastoissa olisi kiva päästä kisaamaan.

Norjan kilpailusta olemme Lauran kanssa saaneet useita kommentteja ja onnitteluja. Kiitokset niistä! Myös muutamia kyselyjä kisaan liittyen on tullut. Jopa Eestistä soiteltiin ja kyseltiin kisasta. Toivottavasti osallistujia ensi vuonna näistä kanssapyöräilijöistä mukaan saadaan. Kiva oli jo tänä vuonna nähdä oman tiimin lisäksi Dani suomalaisedustajana. Mainittakoon tässä kohdassa, että mitään rahallista hyötyä OffroadFinnmarkin kehumisesta en saa. Sen sijaan tuntuu oikealta kehua sellaista tapahtumaa, jonka järjestelyt ja kilpailumaastot ovat ensiluokkaisia.

Seuraavassa hieman huomioita tuohon pitkään kisaan valmistautumisesta harjoittelun, kaluston, tekniikan ja kisasuorituksen osalta. Toivottavasti näistä saat apua, mikäli mielessäsi kutkuttaa osallistuminen pitkään tunturimaastokisaan. Maaston vaativuudesta en tässä yhteydessä kovin tarkasti kirjoita, mutta jonkinlaista käsitystä voi saada viime vuonna kisasta tekemästäni videosta.

Harjoittelu:

Kuntopohjaa pitkille maastopyörämatkoille joutuu kehittämään pitkällä aikavälillä. Kuluneita vuosia en lähde nyt analysoimaan, vaan kerron tähän kauteen – eritoten päätavoitteeseen, 1.8. kisaan – valmistaneesta harjoittelusta:

Talvikausi pohjasi hyvin pitkälti hiihtoon. Yhteensä rapiat 1700 km, joka muuten lisääntyi lähes tonnilla edellisestä vuodesta. Myös hiihtotapahtumia kiersin ja niistä löytyy kisaraportteja blogiarkistostani. Yksittäisenä selittäjänä hiihdot olivat varmasti tärkein kuntopohjan kehittäjä viime kesään verrattuna. Myös spinning (1-2krt/vko) eniten lajinomaisena harjoitteluna sekä lihaskuntopuolella Body pump (1-2krt/vko) kuuluivat talven harjoitusohjelmaan. Ulkona en pyöräillyt ennen lumien sulamista. Ensimmäisen pyörälenkin tein 6. huhtikuuta.

Pyöräilykausi jakautui pitkän kilpailun harjoitteluna ns. blokkiharjoitteluun, joita tälle kesälle tuli kolme. Harjoittelu ei tietenkään rajoittunut näihin jaksoihin, mutta nämä nousivat merkittäviksi yksittäisiksi kokonaisuuksiksi.

Ensimmäinen blokki Mallorcalla oikeastaan avasi pyöräilykauteni. Nuo kuusi ajopäivää koostuivat täysin maantiepyöräilystä. Kilometrejä kertyi 848 ja nousuja sain kerättyä 11321 metriä. Harjoitusaika tuolla jaksolla oli 42h 33min. Lisää näistä olen keväällä kirjoittanut blogiin.

Toinen blokki ajoittui kesäkuun alkuun. Tätä tosin edelsi XCM Rajamäki sekä Tour de Tampere hyvinä vauhti- ja määräharjoituksina. Kesäkuun alussa kahdeksan päivän sisään sisältyivät KorsoMtb 96, kahden päivän maastopyöräretki Anssin kanssa, kaksi suunnistusta iltarasteilla, kaksi kevyttä maantielenkkiä ja Pirkan pyöräily niin ikään maantiellä. Näistä yhteispituudeksi tuli ilman suunnistuksia 554 km (nousut 3832m) ajalla 25 h.

Ennen kolmatta blokkia olivat seuraavat kisat: XCM Laajavuori ja Jukolan viestin 3. osuus (15.–16.6.) sekä TahkoMtb kesäkuun lopulla.

Kolmas blokki sijoittui ajalle 11.7. – 13.7. Se sisälsi ensin pitkän harjoituksen, jonka aikana pyrin jossain määrin simuloimaan Norjan rasituksia, vaikka Tampere – Seinäjoki välillä ei samansuuruisia nousuja ole mahdollista saada. Seuraavana päivänä kevyemmällä teholla toteutettu parin tunnin maastoajo. Kolmas päivä piti sisällään vauhtikestävyysharjoituksen Joupiska XCM -kisassa. Tosin viimeisen päivän osalta vauhtikestävyys muuttui loppukolmanneksella voimaharjoitukseksi, kun takavaihtajan vaijeri katkesi 20 km ennen maaliviivaa. Kolmas blokki sisälsi 15 h harjoitusta, matkaa kertyi 298 km ja nousua 2043m.

Kolmannen blokin jälkeen harjoittelu sekä määrällisesti että tehollisesti väheni. Yksittäisenä viimeistelyharjoituksena vajaat kaksi viikkoa ennen H-hetkeä toimi oivallisesti SyöteMtb, jossa sai noin kolmanneksen verran esimakua Finnmarkin kisasta. Nousua tosin kertyi jopa puolet Offroadiin verrattuna.

Ja miten se Norjan kisa sitten meni Garminin speksien valossa? Seuraavassa hieman tarkennusta (puolitoista tuntia lopusta tosin puuttuu).

Reitti kartalla. 50 km:n pikkulenkki vasemmalla ja isompi lenkki idän puolella oikealla.

Korkeuskäyrä ja sykkeen käyttäytyminen kisan kuluessa.

Nopeus. Huiput saavutin Beskadesilta alas laskiessa.

Muut speksit kisasta.

Kalusto ja tekniikka:

Meidän tiimin kalusto koostui 26 -tuumaisista 100mm täysjoustopyöristä (S-Works Epic Fsr, Giant Anthem Adv.). Ei siis mitään trailijoustoja, vaan ennemminkin XC tykkeinä tutuksi tulleita veivejä. Arviolta 2/3 matkaan lähteneistä ajoi isopyörällä ja yllättävän monella 29 -tuumainen oli jäykkäperä!

- Laakerit ja pultit tarkastettuna sekä vanteet rihdattuna kisaa varten.

- Voimansiirtona Spessussa oli 2x10 välityksillä 42/28 & 11/32 ja Giantissa 3x9 välityksillä 22/32/44 & 11-28. Hyvin pärjäsi ja kiipesi!

- Renkaat: Spessu: 2x Rocket Ron 2,25, Giant: X-King 2,2 (ed.) ja Maxxis Crossmark 2,1 (tak.) Hyvin piti, eikä rengasrikkoja tullut!

- Jarrujen (Avid XX ja Avid Elixir) palat lähtiessä uudehkot, Masissa joutui vaihtamaan Giantin taakse uudet!

- Roiskesuojat: takana Ass Saver -läpyskä ja edessä minigrip pussiin suojattu varaulkorengas viistoputkeen teipattuna lokasuojan virkaa toimittamassa.

- Varusteet suurelta osin repuissa. Satulalaukussa vararengas ja multitool. Toisessa pyörässä vetohihnana koiralenkeiltä tuttu fleksi. Molemmilla vaakaputkeen/stemmiin kiinnitettävä pikkutasku, jossa geeliä, reittiselostus ja varavirtalähteet Garminiin.

- Puhelin varavirtalähteeseen (4000 mAh) kytkettynä minigrip pussissa teipattiin repun olkahihnaan. Gps -seurantalaite toimi moitteetta koko matkan.

Kuvat alla: Aki Pekkanen

Spessu ja etulokasuojana toimiva ulkorengas.

Alkuverryttelyä ennen pyörätkin pääsivät kuvaan.

Jarrupalat Masissa vaihdettiin uusiin.

 

Kisasuoritus:

Pääasiassa ajettiin omaa optimivauhtia, pyrkien kuitenkin minimoimaan tauot pysähdyksissä. Matkanteon aikainen geeli- ym. tankkaus toteutettiin mahdollisuuksien mukaan ajaessa, tai vaihtoehtoisesti jyrkemmässä ylämäessä toisen työntäessä kahta pyörää, kun toinen kaivoi eväitä taskusta. Huolloissa vain voimansiirron pesu ja pullot/repun pussi täyteen. Kahdessa huollossa (Suossjavri vajaan 12 tunnin ja Masi noin 16 tunnin ajon jälkeen) söimme lämpimän aterian. Siirtymillä ja pidemmissä ylämäissä vetovaljaan hyödyntämistä mahdollisuuksien mukaan.

Juomaa kului matkalla 3 x 3 litran juomapussi, viisi 0,75 litran pullollista sekä juomat huolloissa (n. 1.5 litraa). Suuri osa nesteestä meni allekirjoittaneella läpi, todennäköisesti viileän sään vuoksi. Energiaa em. ruokien ja leivän ohella tuli seuraavista tuotteista: geelejä n. 700 g, energiapatukkoja 8x 55g, suklaapatukkoja 5x n.50g ja turkinpippurin makuisia lakupötköjä kymmenkunta. Voin sanoa, että energia riitti, mutta maalissa pakki oli kyllä sekaisin..

Maaston paikoittaisen kivikkoisuuden vuoksi ajaminen oli todellakin jumppaamista, joten jalat eivät suinkaan olleet väsynein osa maaliin tullessa. Esim. vatsalihakset ja ylävartalo olivat huomattavasti piestymmän oloiset. Selkälihakset joutuvat koetukselle varsinkin repun kolmen litran juomasäiliön ollessa täynnä (repun paino tällöin 4-5 kg). Normaalilenkkejä painavamman repun kanssa ajamiseen olen panostanut erityisesti vuoden 2011 MtbSeikkailun jälkeen. Sinänsä kivikko-osuudet eivät olleet mitään teknistä mörköpolkua, vaan haasteen teki pikemminkin kiviosuuksien pituudet.

Toinen kisamaastolle tyypillinen piirre on suo. Suokasvillisuutta hyödyntämällä pyörä kantaa tasaisella pyörityksellä yllättävän hyvin. Mahdottomilla suopätkillä pyörän kanssa hölkkääminen vie ripeämmin eteenpäin.

Yhteenveto:

Toivottavasti tämä kirjoitus edes hieman avasi kokonaisuutta, joka pitkään maastopyöräseikkailukisaan liittyy. Olen saanut ylittää tuossa kisassa itseni jo kahteen kertaan, ja maaliintulon hetki on molemmilla kerroilla ollut ikimuistoinen.

Yleisesti kisaa miettivälle voin sanoa saman, mitä Laura aiemmassa blogissa jo mainitsikin. Jos maastopyöräilykokemusta on kertynyt usealta vuodelta, voi ihan varmasti selättää OF300km:n kisan. Toki epämukavuusalueelle joutuu varmasti jokainen tuossa kisassa mukana oleva: "Aina ei voi olla hyvä olla". Teknisesti kisamaasto ei ole ylitsepääsemätön. Nousumetrejä ei kerry liikaa, toki riittävästi.  Valmistaudu normaaleilla treeneillä, mutta sisällytä pitkiäkin treenejä ohjelmaan. Testaa varusteita. Testaa reppua. Testaa rajojasi. Matka ei tapa, vaan vauhti.

Lopuksi:

Loppuun vielä kuva OF 700km:n sarjan voittajakaksikosta Esben Hauerbach Kronborg & Erik Skovgaard Knudsen. 

Kuva: offroadfinnmark/venchejensen

En tiedä kumpi on enemmän saavuttamattomissa, Erik Skovgaard Knudsenin Mietomainen parta, vai uskomattomat saavutukset, MTBO 2008-2011 3 x Danish Champion 4 x European Champion (+ 1 silver, 1 bronze) 1 x World Champion (+ 2 silver, 2 bronze) 2 x World Cup winner MTB 2012 15. Cape Epic 4. Terrengsykkelrittet 10. Trans Alp 1. Sudety MTB Challenge 40. UCI World Championship XCM 2013 3. BC Bike Race, Canada joihin voidaan heinäkuun jälkeen lisätä käsittämättömän ylivoimainen voitto. Todennäköisyys saavuttaa jompikumpi voidaan todentaa kaavalla X--(Lim)--> 0, mutta tuon pidemmän reitin haluaisin joskus selättää..

Vieraskynä: of300 tunnelmia

Prologi

Ei se matka tapa vaan se vauhti. Sanonta on totaalisen loppuun kulunut, mutta aina vaan niin täyttä totta. Siihen nojaten uskaltauduin sinä eräänä helmikuisena iltana, kun Mikko ehdotti of300:lle lähtemistä, näyttämään vihreää valoa. Eihän 300 kilometriä nyt ole mikään kohtuuton matka pyörällä. Ja kyse olisi kuitenkin maksimissaankin vain 36 tunnin suorituksesta – muutama vuosi sitten samoilla leveyksillä seikkailtiin reilu 100 tuntia pidempään. Maastopyöräilyssä tuota puhdasta matkan ja vauhdin välistä kaavaa tosin häiritsee välillä pahasti yksi lisämuuttuja: maaston teknisyys. Ja allekirjoittaneen kohdalla sen rooli voi olla erittäin ratkaiseva. Minulle kuitenkin vakuutettiin, ettei luvassa ole satojen kilometrien Kinahmi – ei siis tarvitsisi pelätä koko matkaa henkensä puolesta. Reissusta saattaisi siis selvitä myös henkisesti.    

Kisa

Kisan kulun Mikko kävi jo läpi omassa tekstissään, mutta tässä vielä muutamia ajatuksia matkan varrelta.

Oma suosikkipätkäni oli väli Altasta Tuttebergetiin. Kun alun tieosuuksien jälkeen noustiin ylös tunturiin, avautui edessä huikean avarat maisemat ja viimeistään silloin muu maailma unohtui. Ajoura oli teknisesti helppoa, suota oli vähän ja kun jalat olivat vielä tuoreet, tuntui matka etenevän kuin siivillä. Maastopyöräilyä parhaimmillaan!

Samaa vauhdin hurmaa ei koettu Jotka Mollisjokk välillä. Suopainanteen jälkeen nousu tömpäreelle ja heti perään kivinen lasku seuraavaan suopainanteeseen. Tämä toistui kymmeniä ja taas kymmeniä keroja (ainakin niitä tuntui olevan noin paljon…). Kun ylämäkeen piti aina lähteä nollavauhdista, eikä missään välissä saanut pyöritellä edes pientä hetkeä rennosti, alkoi reisistä loppua puhti. Mikko kuunteli jossain kohtaa hiukan huolestuneena puhinaani ja voihkinaani. Vakuutin, etten ollut lopullisesti simahtamassa, vaan kyse on ihan normaaleista pitkän kisan ylämäkiääntelyistä :)

Kivikkojumpasta nauttiville oli tarjolla muutamia miehekkään pituisia settejä. Itse en valitettavasti kuulu kyseiseen ihmisryhmään. Pyörä tuntui monessa kohtaa pomppivan enemmän vertikaalisuunnassa, kuin liikkuvan horisontaalisesti. Kommentoin jossain kohtaa tuskastuneena, että maksaisin heti vitosen, jos joku tasoittaisi polun edes muutamien satojen metrien matkalta. Valitettavasti kenelläkään ei tuntunut olevan huutavaa rahapulaa.    

Aina ei voi olla hyvä olla. Tämä seikkailu-urheilupiireissä kehitetty sanonta oli pidettävä mielessä myös tällä reissulla: Unohda mukavuusalueet ja keskity etenemiseen. Kun eteen tuli joki, kahlattiin suorilta yli, vaikka märkyys ulottui välillä reisiin asti. Kun reitti vei suolle, ei mutakohtia lähdetty kiertelemään, vaan talsittiin haisevan liejun läpi toivoen, ettei jalka uppoa kovin syvälle. Kun oli kylmä, ajateltiin, että jossain kohtaa tulee kyllä taas ylämäki, jossa lämpiää. Voisihan sitä alkaa säätämään, mutta se jos joku vie turhaa aikaa. Ja kyse on kuitenkin vaan reilusta vuorokaudesta.

Viimeisten tuntien aikana mahassa oli epämääräisen kisaruokavalion seurauksena jo tosi kupliva olo ja energianpuute alkoi vaikuttaa myös pääkopassa. Tiepätkien alamäet näyttivät silmään paljon vauhdikkaammilta, kuin miltä ne jaloissa tuntuivat, ja singletrackilla olin monessa kohtaa varma, ettei ohjaustanko voi mahtua puiden välistä, vaikka sama kohta oli tullut ajettua toiseen suuntaan jo kahteen otteeseen. Kun kello oli viisi, Mikko totesi, että kai me nyt tämä alle vuorokauteen hoidetaan. Ihan niin kuin sillä olisi ollut jotain merkitystä – ja silti piti kaivaa viimeiset voimanrippeet ja sisunpuuskat esiin. Muutama kilometri sujui vauhdilla, mutta sitten kokonaisvaltaisen ällöttävä olo vei voiton. Päätimme, että säästämme mieluummin voimia myös maaliin pääsystä iloitsemiseen. Niinpä viimeiset kilometrit otettiin rauhassa. Kun Altan kävelykatu sitten avautui eteemme, oli aika voittaja fiilis :) Ja ne kolme minuuttia, joilla vuorokauden rajapyykki ylittyi, eivät olisi voineet juuri vähempää kiinnostaa.

Lämmin suihku sai kropan lopullisesti uskomaan, että nyt se on ohi. Ja kun adrenaliinin rippeet valuivat lattiakaivoon, ottivat jälkituntemukset vallan. Olo oli totaalisen piesty. Takapuolta kirveli, polvea jomotti ja nilkat alkoivat turvota. Kaikki lihakset olivat kosketusarkoja – ojentajat, hauikset, hartiat, selkä, rintalihakset, vatsalihakset, etureidet, pohkeet… Ilmeisen kokonaisvaltaisesta suorituksesta lienee siis ollut kyse :)

Hirveä nälkä, mutta ei oikein tiedä, mitä tekisi mieli, eikä varsinkaan sitä, mitä oikeasti pystyisi syömään. Tämä klassinen pitkien kisojen jälkeinen tunne valtasi pari tuntia maaliintulosta. Pitsaa? Ei, liian rasvaista ja juustoista. Pastaa? Ei, suutuntuma ällöttää. Salaattia? Ei, liikaa pureskeltavaa. Ruuansulatuskanava ehtii vuorokauden geeli- ja patukkakuurin aikana muuttua jo aika krantuksi. Lopulta juhlistimme podiumpaikkaa kymmenellä erimakuisella jugurtilla ja muutamalla sipsillä. Kuohari sai jäädä odottamaan tukevampaa olotilaa… 

Kalusto on valmiina koitokseen - kuinkahan kuskit? (Kuva: Aki Pekkanen)

Lähdön tunnelmaa Altan keskustassa. (Kuva: Aki Pekkanen)

Ensimmäisellä huoltopisteellä on täysi tohina päällä. (Kuva: Aki Pekkanen)

Matka jatkuu Masista - vielä on hymy herkässä. (Kuva: Aki Pekkanen)

Huoltojoukot seuraavat, missä team 349 taivaltaa. GPS-seuranta toimi poikkeuksellisen hyvin. (Kuva: Aki Pekkanen)

Ansaitut maalituuletukset! (Kuva: Aki Pekkanen)

Epilogi

Kisasta on nyt kulunut viikko. Ajatus takapuolen istuttamisesta satulan päälle tuntuu edelleen vastanmieliseltä (Mikkohan kävi jo tiistaina spinningissä – hullu) ja polveen kiviosuman plus rasituksen yhteisvaikutuksesta tullut bursitis takaa sen, ettei pyörän selkään ole hetkeen asiaa. Mutta tämä hinta kannatti ehdottomasti maksaa hienosta kokemuksesta.

Olemme enemmän kuin tyytyväisiä siihen, miten kisasta suoriuduimme. Pystyimme tekemään omaan kunto- ja taitotasoomme nähden maksimaalisen ja optimaalisen suorituksen. Tai tarkennetaan hiukan – minun kunto- ja taitotasooni nähden maksimaalisen ja joukkueena optimaalisen suorituksen. Kyllähän Mikko olisi kadonnut saman tien horisonttiin, jos olisi alkanut tosissaan polkea. Mutta joukkuekisan ydin piileekin siinä, että yhteistyöllä aikaan saadaan parempi tulos kuin pelkällä jäsenten suoritusten ynnäämisellä. Tämä korostuu sekajoukkueessa, jossa molempien ollessa ”tosi hyviä” mies on silti luonnostaa kovempi pala. Niinpä annoin Mikon mieli hyvin työntää molempia pyöriä ajamiseen liian jyrkissä tai teknisissä ylämäissä ja lampsin tyytyväisenä perässä evästä syöden – tiesin edestä kuuluvan raskaan puuskutuksen loppuvan heti kun päästiin taas ajamaan ja minä määräsin tahdin. Samoin kiinnitin mielelläni vetokuminauhan ohjaustankoon aina kun tiepätkällä tuli eteen pidempi ylämäki. Avun ottamista ei pidä hävetä, eikä siitä ole mitään järkeä kiukulla kieltäytyä – tarkoitus ei ole millään tavalla korostaa toisen heikkouksia, vaan edesauttaa joukkueen parasta mahdollista suoritusta. Sekajoukkueilla homma yleensä toimii, mutta miesjoukkueilla olisi tässä paljon opittavaa.

Sekasarjan kärjen lopputulosten osalta ei jäänyt jossiteltavaa – jokainen ansaitsi paikkansa omalla suorituksellaan ja järjestys oli oikea. Aina voidaan tietysti spekuloida: Jos emme olisi syöneet Suosjavrella lohikeittoa, vaan jatkaneet suoraan matkaa, olisimme mahdollisesti saaneet kakkoseksi tuleen sekajoukkueen kiinni ennen Masia ja päässeet lähtemään kisan loppuosaan yhtä aikaa? Mutta yhtälailla toisinpäin: Jos emme olisi syöneet Suosjavrella, olisimmeko pystyneet ajamaan seuraavaa väliä koko kisan kymmenenneksi nopeimpaan aikaan? Jos joku haluaa leikkiä näillä ajatuksilla, niin kisasivuilta löytyy runsaasti yksityiskohtaista dataa pyöriteltäväksi. Me emme kaikkien numeroiden näkemisen jälkeenkään tekisi mitään toisin.

Suosittelenko kisaa muille? Ehdottomasti. Järjestelyt toimivat, ruuhkia ei ollut, tunnelma oli leppoisa ja maisemat olivat mahtavat – pystyin siis välillä nostamaan katseeni ajourasta! Reitti oli ainakin tänä vuonna pääosin mukavan ajettavaa jopa minun vajavaisilla teknisillä taidoillani. Ja jos suossa rämpiminen ei aiheuta suurempia inhoreaktioita, niin go for it. Kinahmin laskuista ja Syötteen pitkospuilta tutut ajatukset touhun järjettömyydestä eivät Norjassa nousseet kertaakaan mieleen.

Erään ultrajuoksijaystäväni parempi puolisko totesi kerran miehelleen, että tämän käsitys ihmisen normaalista suorituskyvystä on täysin vääristynyt, koska kaveripiiri koostu hulluista elämäntapaurheilijoista. Tunnen piston sisälläni ja myönnän, että tässä voi olla jotain perää… Mutta silti väitän, ettei of300 ole mikään ylitsepääsemätön haaste peruskuntoiselle maastopyöräilijälle, joka säännöllisesti polkee useamman tunnin ja useamman kymmenen kilometrin lenkkejä. Kun malttaa edetä rauhallista retkivauhtia, tankkaa kunnolla kaikilla huoltopisteillä ja taluttaa kaikki pätkät, joissa ajamalla mittari menee punaiselle, on hyvät eväät suoriutua matkasta. Ei se matka tapa vaan se vauhti. Ja seuraavalla kerralla voi sitten jo alkaa tosissaan kokeilla rajojaan…

OffroadFinnmark 300 – 2013

Kuulkaa väsyneet maan.

Väsyneitten satamaan hän meidät kuljettaa.

Kuulkaa masentuneet maan, teidän kyyneleenne talteen korjataan.

Kun taivas laulaa, meidän sielussamme soi.

Kun taivas itkee, lohdun helmet pisaroi.

Kun taivas hymyilee, meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi.

(Väsyneet Maan. San. Juha Tapio)

Kello lähenee kuutta Altan alkuillassa. Suomalaistiimi asettuu lähtöpaikalla ujosti taaimmaisten ajajien joukkoon. Tätä hetkeä aiemmin miespuolinen tiimijäsen on jo hermoillut kotvasen aikaa. Toisesta jäsenestä en osaa sanoa, mutta epäilen että hänkin saattaa jännittää.

Kisareitti (of 300km)

Ensimmäinen kierros: Alta – Alta (50 km). Matkaan läpi Alta keskustan mönkijän toimiessa johtoautona. Muutaman kilometrin siirtymän jälkeen mönkijä siirtyy sivuun ja ajajat Altajoen vartta seuraavalle lyhyelle singletrackien ja hiekka- sekä sorapätkien osuudelle. Tämä pätkä on muuten huomattavasti kivempi ajaa tuoreilla jaloilla. Mieleen tuli vuoden takainen taistelu Anssin kanssa, jossa tuota pätkää ajeltiin toiseen suuntaan runsaan 30 tunnin ajon jälkeen. Saa nähdä, millä jalalla tälle polulle seuraavan kerran palataan reitin lopulla, seuraavan vuorokauden puolella. Joka tapauksessa nyt meno tuntui hyvältä.

Koska olimme lähtökarsinassa varsin takana, ohitamme ensimmäisen parinkympin matkalla arviolta parikymmentä joukkuetta. Ohitettavien joukossa on useita sekajoukkueita ja väkisinkin alan miettimään sijoitustamme. Hölmöähän se tässä vaiheessa on, vetää helposti liiassa innostuksesta itseltään jalat alta. Joka tapauksessa ensimmäiselle varsinaiselle nousulle (Gampvannslia/ 250 nousumetriä) tultaessa saadaan kiinni kolmen tai neljän joukkueen rykelmä. Noiden mukana kaksi sekajoukkuetta lisää. Omituinen fiilis, kun huomaa, että ollaan omassa sarjassa hyvin kärjen tuntumassa. Jatkamme tässä ryhmässä melko pitkään ensimmäisellä, takaisin Altaan vievällä etapilla. Tuolla etapilla saa esimakua siitä, mitä reitti tulisi suurelta osalta olemaan – suo- ja kivikko-osuuksiin tutustuen.

Altassa takaisin ajassa 2h 41min. 35 minuuttia miesten sarjan kärkeä myöhemmin. Sekasarjan joukkueista Team Atea Pro Aktiv oli ensimmäisenä 16 minuuttia meitä ennen. Olemme huollossa yhtä aikaa joukkueiden Team Nutrician ja Team DnB mix kanssa. Huollossa pyörän pesu ja ketjurasvaus, Mintun ja Akin avustaessa reput täyteen evästä ja juomaa. Muutama joukkue tässä kohtaa lähti jatkamaan ennen meitä, mutta neljäntenä sekajoukkueena lähdemme toiselle osuudelle.

Alta – Tutteberg (47,5 km). Kisan toiseksi pisin etappi alkaa melko pian Altan kuntoilu-uran ja siirtymän jälkeen ylämäellä, jota riitti Kaiskurun kautta Nalganasiin nousuna 423 metriä. Alkunousuilla on kymmenittäin ihmisiä huutamassa, heiluttamassa Norjan lippuja ja kilistämässä lehmänkelloja. Yksi lapsi juoksee edellämme iso Norjanlippu kädessään. Tour de Francen menoa Pohjois-Norjan pimenevässä illassa. Sää on pilvinen, sopivan viileä. Silti kroppa tuottaa hikeä. Mäkeä riittää. Aika hapokasta, etten sanoisi. Mäen loppuosalla saavutamme edellä menneen ryhmän, joka osoittautui DnB mix -joukkueeksi. Matka jatkui jälleen samaa vauhtia heidän kanssa, mutta jossain kohdassa huomasin heidän jääneen kauemmaksi. On melko pimeää, mutta onneksi ei sada. Pieni tuulenvire tosin käy. Eipä ole onneksi ötökät kiusaamassa. Garmin vaihtuu väreiltään yömoodiin, ja seurataan kapeaa vaaleanpunaista träkkiviivaa. Tunturin laelle päästyämme jatketaan suht kovapohjaista kumpumaastoa, kunnes päästään asfaltille jota jyhkimme kahden henkilön Kanuunajunana Tuttebergin huoltoon. Toisen etapin aika 3h 2min ja keskinopeus 15km/h. Sijoitus yleisessä 18. ja sekajoukkueissa kolmas. Rannekello näyttää aikaa 23.52. Voimansiirtoon ja ketjujen rasvaukseen kuluu aikaa kaksi minuuttia. Matka jatkuu Jotkaan.

Tutteberg – Jotka fjellstue (4,5 km). Lyhin etappi sisälsi nousun tunturille ja laskun sieltä alas. Tuttu pätkä itselleni kahden edellisen vuoden pyöräilyreissuilta. Kivikkonousua riittää, välillä menee talutteluksi. Yhdessä kohdassa Laura kaatuu kivikkoon loukaten polveaan. Varmasti sattuu, mutta sitkeästi jatkaa vaan eteenpäin. Teräksinen nainen! Matka etenee todella sujuvalla vauhdilla, ohitamme jopa yhden miesjoukkueen nousussa. Myös lasku pitää ottaa varman päälle. Löytyy pienien pyöreiden kivien lisäksi pääkallon kokoisia murkuloita pujoteltavaksi. Alhaalla hämärässä näkyvät Jotkan tunturituvat. Kolmannelle checkpointille päästessämme on jo perjantai 00.26. Sijoitus tällä etapilla yleisesti 15. ja sekasarjassa toinen. Sijoitus kokonaiskisassa 17. ja omassa sarjassa kolmas. Pyöriä ei Jotkassa huolleta, mutta otetaan juomapullot täyteen ja muutama minirieska mukaan seuraavalle pitkälle etapille.

Jotka – Nedre Mollisjokk (40 km). Kun on laskenut pitkän pätkän alas laaksoon, on nousu takaisin ylös luonnollinen jatkumo. Samanaikainen mäennousu ja leivänjauhaminen aiheuttavat kummasti hengästymistä. Ei kai tämän saa liian helppoa ollakaan. Nedre Mollisjokkiin vievä reitti kulkee tämän vuoden kisassa Iesjärven läntistä puolta. Viime vuonna idänpuolta kulkenut reitti oli todellista horroria kivikkoineen. Kiviä ei nyt ehkä ihan niin paljon ollut, mutta suota sitten senkin edestä. Muistuttelemme toisillemme tasaisin väliajoin geeli-/energiapatukkaruokailun tärkeydestä. Varhaisaamun tunteina silmän pintaan alkaa tulla utua. Keho ilmoittelee uniajasta, joka tänä yönä jää väliin. Edelleen on pilvistä, mutta uuden päivän alku tuo kummasti valoisuuden lisäksi myös virkeämpää olotilaa. Suota ja ylä-alamäkitömpäreitä riittää. Välillä myös hiekkapohjaista mönkijäuraa. Eturengas vaeltaa irtonaisessa hiekassa. Ohitamme yhden miesjoukkueen, joka tekee renkaanvaihtoa. Kysyn, onko kaikki ok. Kaikki on ok. Jatketaan. Edessä näkyy toinen miesjoukkue. Jatkamme suunnilleen samaa vauhtia. Etappi päättyy Nedre Mollisjokkiin ajassa 3h 22min, keskinopeudella 11,73. Sijoitus yleisessä 16. ja omassa sarjassa kolmas. Kello on 3.50. Lyhyt rieskan mittainen tauko, sekä voimansiirron pesu ja ketjut öljyyn. Pesuveden tosin joutui kantamaan itse järvestä, joten aikaa kului aavistuksen verran. Pidempi tauko sitten seuraavalla tauolla lohikeiton äärellä.

Mollisjokk – Suossjavri (27 km). Näillä leveysasteilla lyhyt etappi, josta viimeiset kilometrit asfalttisiirtymää lämpimän ruuan huoltopisteelle. Edellinen etappi oli raskas. Sen näki myös vieressä ajavasta. Jotenkin tuli huono omatunto siitä, miksi pitää oman itsensä kiusaamisen lisäksi nähdä myös Lauran kärsivän. Olo helpottuu, kun mietin asiaa eteenpäin. Tai oikeastaan taaksepäin toukokuuhun. Etelä-Afrikassa Omjakon myllytti viidennen vuorokauden puolelle kahta pykälää korkeammilla vuorilla pyörällä, kajakilla ja juosten. Minähän tässä oikeastaan olen aika rookie. Todellisen teräsnaisen kanssa saan tehdä matkaa. Suossjavrelle vievän etapin alussa ajamme mönkijäuraa kivikossa jumpaten. Pääasiassa saa laskea alaspäin, mutta muutama lyhyt nousukin ajetaan. Tiesiirtymän seitsemän kilometriä jyhkitään jälleen parasta mahdollista vauhtia, kunnes saavumme Suossjavren checkpointille. 17.27 tuntinopeudella etappiin kului aikaa 1h 30 min. Suossjavren kohdalla kokonaissijoitus 17. ja omassa sarjassa kolmas. Lohikeitto, kahvi ja kokis maistuvat hyvälle ennen ennakkoon ajatellen pahinta etappia.

Suossjavri – Masi (42 km). Alun siirtymän jälkeen takaisin tuttuihin tunturimaisemiin. Suota, vaivaiskoivuja, poroaitoja, kahden joen ylitys. Jukka Poika laulelee, että pystymetsää ja laakeeta peltoo. Sitä ei nyt ollut. Sen sijaan maisema herättää jumalanpelkoo. Pieniä nousuja ja niitä seuraavia laskuja sekä suon ylityksiä tuli jatkuvalla syötöllä. Neljä miesjoukkuetta ohitimme tällä pitkällä etapilla. Loppuvaiheessa pyrimme vielä hieman kiristämään vauhtia, Masissa odottaisi kahden tunnin pakollinen lepo, kuivat ajovaatteet ja lämmin ruoka, sekä oma huoltotiimimme, Minttu ja Aki.

42,9 km matkalla aikaa kului 3h 36min. Mainittakoon, että etappi meni koko kisan kymmenenneksi nopeiten. Sekasarjan paras joukkue veti silti viisi minuuttia ripeämmin. Kokonaiskisan sijoitus nousi tällä välillä 13. sijalle. Ei huono!

Tauolla piti yrittää ensinnäkin käyttää aika tehokkaasti kaikkiin huoltotoimenpiteisiin ja toisaalta estää jalkojen jämähtäminen pitämällä sopivaa liikettä yllä. Tekemistä riitti koko ajaksi, kun Gianttiin vaihdettiin taakse jarrupalat ja voimansiirto saatiin Akin ja Mintun toimesta paremmaksi kuin uusi vastaava :) Valmiina seuraavalle etapille oltiin minuuttia ennen kuin saisimme startata. Kahden tunnin aikana ei tarvinnut pyöritellä peukaloita.

Masi – Suolovuobmi (26 km). Sekasarjassa toisena ollut joukkue Team Nutricia pääsi lähtemään Masista 14 minuuttia ennen meitä. Otamme rohkean taktiikan ajaa tähän tilanteeseen mahdollisimman paljon kakkossijaa kiinni. Alkaa sataa ja jäämereltä puhaltaa tuuli. Vastainen tuuli, koska ajamme kohti pohjoista. Minun on ensimmäistä kertaa tässä kisassa ihan aidosti kylmä. Omaa hölmöyttä, kun jätin Masiin kaiken ylimääräisen, mm. tuuliliivini. Pakolliset kuoriasut toki repussa kulkivat. Lähdöstä on kulunut aikaa 18 tuntia. Kovan yrityksen palkintona olimme seuraavalla huoltopisteellä 17,54 km/h vauhdilla ajassa 1h 31min. Ei huono, kun ottaa huomioon, että etapin alussa nousumetrejä kertyi 232 metrin verran. Team Nutricia oli kuitenkin repinyt eroa neljä minuuttia lisää. Hurja tiimi. Myöhemmin selvisi, että miesjäsenellä oli jo Offroadin vuoden 2009 kisasta voitto meriittinä, eikä nainenkaan ollut ensimmäistä kertaa pyöräilemässä. Aika kovassa seurassa ollaan kisaa taitettu! Suolovuobmin huollossa saatiin aikaerotietoa Mintulta ja Akilta. Oli selvää, ettei sijoitus enää paranisi ilman toisten teknisiä ongelmia. Toisaalta myöskään takaa ei tultaisi ohi, jos kalusto vain kestää. Sijoitus Masin tavoin 13./3.

Suolovuobmi – Gargia (40 km). Matkaa jäljellä runsaan maraton cupin osakilpailun verran. Alustana tosin aavistuksen rouheampi Finnmarkin maaperä. Edessä odottaa vielä koko reitin korkein kohta Beskades, josta tultaisiin laskemaan vauhdikas soratiepätkä seuraavalle checkpointille Gargiaan. Vaikka matkaa on kokonaisuus ajatellen vain vähän jäljellä, saadaan matkaa jälleen taittaa kotvanen soilla ennen kuin päästään tunturikoivikoille ja paljakalle. Ohitamme tiistaina matkaan lähteneen 700 km:n sekasarjan joukkueen. Ovat matkalla kohti sarjansa voittoa. Huomattuani seitsemänsataa -alkuisen numerolapun miesajajan tangossa sanon hänelle kolme asiaa: a) 700km…respect!, b) totean heidän olevan hulluja, c) toivotan onnea loppumatkalle. Matka jatkuu loputtomalta tuntuvia nousuja ajaen edessä oleva huippu näyttää olevan viimeinen, kunnes sen päältä mönkijäura jatkuu edelleen korkeammalle laelle. Tätä jatkuu. Muutama porokin nähdään. Vihdoin Beskadesin kohdalla. Näin korkealla ei olla tässä kisassa vielä käyty. Lasku alkaa. Vauhdin saa haluamalleen tasolle. Garminista jälkeenpäin huomaan ajaneeni tässä kohdassa 68 km/h. Myös Jyväskylässä ajetaan tällä hetkellä maailman nopeinta sorarallia. Viima käy kylmästi, mutta adrenaliini virtaa. Gargian kyltti näkyy. Checkpointilla nollaminuutin stop-and-go. Sijoitus edelleen 13./3. Kello on 15.52 ja viimeinen etappi jatkuu.

Gargia – Alta [maali] (35 km). Viimeinen osuus jatkuu asfaltilla, kunnes Garmin lopettaa toimintansa viime vuoden tapaan. Akkua on jäljellä, mutta jostain syystä se uupuu. Reittiä on kuitenkin sen verran vähän jäljellä, että muistan reitin Altajoen varteen, josta on riittävät opasteet maaliin selviämiseksi. Ei silti nytkään ihan koko harjoitusta Connectiin.. Saavutaan Altajokilaaksoon. Tuttu reitti, jota ajettiin myös viime vuoden kisan lopulla. Tänä vuonna myös kisan alussa, mutta vastakkaiseen suuntaan. Tietää, mitä tuleman pitää. Vatsaa turvottaa, ei ole energiageeli ihmisravintoa parhaimmillaan. Totean Lauralle, että aika pitkä aika on tullut jo pyöräiltyä. Saan vastauksen, että aika pitkä aika, kun seuraavan kerran pyöräilen. Huumoria riittää loppuun saakka. Muutenkin ollaan menty ilman ongelmia sen paremmin pyöräkaluston kuin henkisen jaksamisen suhteen. Reidet ovat jo tyhjät, mutta niin pitää ollakin.

Maalissa ollaan kolme minuuttia yli yhden vuorokauden ajalla. Sijoitus säilyi kokonaiskisan 13.na ja saimme upeasti sekasarjan pronssia. Vastassa kilpailunjohtaja, joka haastattelee kisan suomalaiset edustajat, kysyen radan haastavuudesta ja onnittelee kolmannesta sijasta toivottaen tervetulleeksi myös seuraavana vuonna. Ihmisiä maalialueella on perjantain alkuillassa kivasti paikalla, tuttu huoltotiimimme mukaan lukien.

OffroadFinnmark 300km/700km -tulokset, väliajat checkpointeilta ym. löytyvät täältä.

Sateen jälkeen kaikki on ennallaan. Sateen jälkeen taivas jää uinumaan.

Sateeseen ja hiljaisuuteen kaikki raukeaa. Sateeseen kai me vielä kuljetaan.

Sateen jälkeen kaikki on ennallaan. Sateen jälkeen taivas jää uinumaan.

Sateeseen riutuen kai täällä kaikki kaivataan. Sateeseen kai me vielä kuljetaan.

Sateeseen, yksinäiseen, tähän taivas laskeutuu. Levon pilvi, yläpuolelleni tuu.

Sateeseen, janoinen, minä juoksen uudelleen. Minun kyyneleeni hukkuu sateeseen.

Sateen jälkeen kaikki on ennallaan. Sateen jälkeen taivas jää uinumaan.

Sateeseen, jossa kultavilja hiljaa kasvaa saa. Sateeseen, kai me vielä kuljetaan..

(Sateeseen. San. Juha Tapio)

OffroadFinnmark huomenna 1.8. klo 18.00 alkaen

Kisajännitys alkaa lähenemään huippuaan. Ei tähän näköjään totu, vaikka viime vuonna olinkin jo kisaamassa. No, nyt on saatu träkki ja Norjan maastokartta ladattua Garminiin. Niin ikään toimiva puhelin gps -seurantaa varten. Kiitos huoltojoukoille, eli Mintulle ja Akille puhelinlainasta ja käyttäjätuesta. Oma puhelin kun lakkaa näköjään toimimasta näillä leveysasteilla..

Seuraa 300 km:n kisaajia tästä linkistä. (varaslähdön seurantaan voit ottaa tarkastelemalla 700 km:n kisaajia, jotka ovat jo reilun vuorokauden tätä kirjoitettaessa olleet liikkeellä!)

Pohjustus kisaa varten on kuitenkin ollut kaikesta huolimatta hyvä. Eilen käytiin Masin ympäristössä ajamassa lenkki ja tänään sitten tutustuttiin Altajoen reunustaa sivuavia spooreja. Kivaa reittiä! Alla muutama otos noilta lenkeiltä.

Tiistain lenkki Masissa:

Masiin johtavan laskun alussa.

Auringonpaiste pistää hymyilyttämään. Yhteiskuvassa Team 349 - Kaupin Kanuunat, Finland.

Tiistain Garminträkki nähtävissä täällä.

Keskiviikon lenkki Altajoen laaksossa.

Altaelva tai Alattiojoki, miten vain. Mutta näkymät vuoristoon aukenivat upeina.

Golfvirran vaikutuksesta näilläkin leveysasteilla pääsee ajamaan vehreissä maisemissa.

Eibystä Altaan vievällä latupohjalla olisi ollut hyvä mahdollisuus päästä ajamaan pidempääkin kalliospooria.

Keskiviikon lenkki Garminin lataamana täällä.

 

Paikallinen sää on suosinut tähän päivään asti. Jokainen voi tehdä omat tulkintansa kisan aikaisesta säästä. Kisahan alkaa siis torstaina klo 18.

Raporttia sitten jossain vaiheessa kisan jälkeen. Kuinka pian, riippuu siitä, millaisessa kunnossa kuskit maaliin saapuvat. Finnmarkin reitti tulee olemaan jälleen kesän raskain lenkki.