Kuulkaa väsyneet maan.
Väsyneitten satamaan hän meidät kuljettaa.
Kuulkaa masentuneet maan, teidän kyyneleenne talteen korjataan.
Kun taivas laulaa, meidän sielussamme soi.
Kun taivas itkee, lohdun helmet pisaroi.
Kun taivas hymyilee, meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi.
(Väsyneet Maan. San. Juha Tapio)
Kello lähenee kuutta Altan alkuillassa. Suomalaistiimi
asettuu lähtöpaikalla ujosti taaimmaisten ajajien joukkoon. Tätä hetkeä aiemmin
miespuolinen tiimijäsen on jo hermoillut kotvasen aikaa. Toisesta jäsenestä en
osaa sanoa, mutta epäilen että hänkin saattaa jännittää.
Ensimmäinen kierros:
Alta – Alta (50 km).
Matkaan läpi Alta keskustan mönkijän toimiessa johtoautona. Muutaman kilometrin
siirtymän jälkeen mönkijä siirtyy sivuun ja ajajat Altajoen vartta seuraavalle
lyhyelle singletrackien ja hiekka- sekä sorapätkien osuudelle. Tämä pätkä on
muuten huomattavasti kivempi ajaa tuoreilla jaloilla. Mieleen tuli vuoden
takainen taistelu Anssin kanssa, jossa tuota pätkää ajeltiin toiseen suuntaan runsaan
30 tunnin ajon jälkeen. Saa nähdä, millä jalalla tälle polulle seuraavan kerran
palataan reitin lopulla, seuraavan vuorokauden puolella. Joka tapauksessa nyt
meno tuntui hyvältä.
Koska olimme lähtökarsinassa varsin takana, ohitamme
ensimmäisen parinkympin matkalla arviolta parikymmentä joukkuetta. Ohitettavien
joukossa on useita sekajoukkueita ja väkisinkin alan miettimään sijoitustamme.
Hölmöähän se tässä vaiheessa on, vetää helposti liiassa innostuksesta itseltään
jalat alta. Joka tapauksessa ensimmäiselle varsinaiselle nousulle
(Gampvannslia/ 250 nousumetriä) tultaessa saadaan kiinni kolmen tai neljän joukkueen
rykelmä. Noiden mukana kaksi sekajoukkuetta lisää. Omituinen fiilis, kun
huomaa, että ollaan omassa sarjassa hyvin kärjen tuntumassa. Jatkamme tässä
ryhmässä melko pitkään ensimmäisellä, takaisin Altaan vievällä etapilla. Tuolla
etapilla saa esimakua siitä, mitä reitti tulisi suurelta osalta olemaan – suo-
ja kivikko-osuuksiin tutustuen.
Altassa takaisin ajassa 2h 41min. 35 minuuttia miesten sarjan
kärkeä myöhemmin. Sekasarjan joukkueista Team
Atea Pro Aktiv oli ensimmäisenä 16 minuuttia meitä ennen. Olemme huollossa
yhtä aikaa joukkueiden Team Nutrician
ja Team DnB mix kanssa. Huollossa pyörän
pesu ja ketjurasvaus, Mintun ja Akin avustaessa reput täyteen evästä ja juomaa.
Muutama joukkue tässä kohtaa lähti jatkamaan ennen meitä, mutta neljäntenä
sekajoukkueena lähdemme toiselle osuudelle.
Alta – Tutteberg (47,5 km). Kisan toiseksi pisin etappi alkaa melko
pian Altan kuntoilu-uran ja siirtymän jälkeen ylämäellä, jota riitti Kaiskurun
kautta Nalganasiin nousuna 423
metriä. Alkunousuilla on kymmenittäin ihmisiä
huutamassa, heiluttamassa Norjan lippuja ja kilistämässä lehmänkelloja. Yksi
lapsi juoksee edellämme iso Norjanlippu kädessään. Tour de Francen menoa
Pohjois-Norjan pimenevässä illassa. Sää on pilvinen, sopivan viileä. Silti
kroppa tuottaa hikeä. Mäkeä riittää. Aika hapokasta, etten sanoisi. Mäen
loppuosalla saavutamme edellä menneen ryhmän, joka osoittautui DnB mix
-joukkueeksi. Matka jatkui jälleen samaa vauhtia heidän kanssa, mutta jossain
kohdassa huomasin heidän jääneen kauemmaksi. On melko pimeää, mutta onneksi ei
sada. Pieni tuulenvire tosin käy. Eipä ole onneksi ötökät kiusaamassa. Garmin
vaihtuu väreiltään yömoodiin, ja seurataan kapeaa vaaleanpunaista träkkiviivaa.
Tunturin laelle päästyämme jatketaan suht kovapohjaista kumpumaastoa, kunnes
päästään asfaltille jota jyhkimme kahden henkilön Kanuunajunana Tuttebergin
huoltoon. Toisen etapin aika 3h 2min ja keskinopeus 15km/h. Sijoitus yleisessä
18. ja sekajoukkueissa kolmas. Rannekello näyttää aikaa 23.52. Voimansiirtoon
ja ketjujen rasvaukseen kuluu aikaa kaksi minuuttia. Matka jatkuu Jotkaan.
Tutteberg – Jotka
fjellstue (4,5 km).
Lyhin etappi sisälsi nousun tunturille ja laskun sieltä alas. Tuttu pätkä
itselleni kahden edellisen vuoden pyöräilyreissuilta. Kivikkonousua riittää,
välillä menee talutteluksi. Yhdessä kohdassa Laura kaatuu kivikkoon loukaten
polveaan. Varmasti sattuu, mutta sitkeästi jatkaa vaan eteenpäin. Teräksinen
nainen! Matka etenee todella sujuvalla vauhdilla, ohitamme jopa yhden
miesjoukkueen nousussa. Myös lasku pitää ottaa varman päälle. Löytyy pienien
pyöreiden kivien lisäksi pääkallon kokoisia murkuloita pujoteltavaksi. Alhaalla
hämärässä näkyvät Jotkan tunturituvat. Kolmannelle checkpointille päästessämme
on jo perjantai 00.26. Sijoitus tällä etapilla yleisesti 15. ja sekasarjassa
toinen. Sijoitus kokonaiskisassa 17. ja omassa sarjassa kolmas. Pyöriä ei
Jotkassa huolleta, mutta otetaan juomapullot täyteen ja muutama minirieska
mukaan seuraavalle pitkälle etapille.
Jotka – Nedre
Mollisjokk (40 km).
Kun on laskenut pitkän pätkän alas laaksoon, on nousu takaisin ylös
luonnollinen jatkumo. Samanaikainen mäennousu ja leivänjauhaminen aiheuttavat
kummasti hengästymistä. Ei kai tämän saa liian helppoa ollakaan. Nedre Mollisjokkiin
vievä reitti kulkee tämän vuoden kisassa Iesjärven läntistä puolta. Viime
vuonna idänpuolta kulkenut reitti oli todellista horroria kivikkoineen. Kiviä ei nyt ehkä ihan niin paljon ollut,
mutta suota sitten senkin edestä. Muistuttelemme toisillemme tasaisin väliajoin
geeli-/energiapatukkaruokailun tärkeydestä. Varhaisaamun tunteina silmän
pintaan alkaa tulla utua. Keho ilmoittelee uniajasta, joka tänä yönä jää
väliin. Edelleen on pilvistä, mutta uuden päivän alku tuo kummasti valoisuuden
lisäksi myös virkeämpää olotilaa. Suota ja ylä-alamäkitömpäreitä riittää.
Välillä myös hiekkapohjaista mönkijäuraa. Eturengas vaeltaa irtonaisessa
hiekassa. Ohitamme yhden miesjoukkueen, joka tekee renkaanvaihtoa. Kysyn, onko
kaikki ok. Kaikki on ok. Jatketaan. Edessä näkyy toinen miesjoukkue. Jatkamme
suunnilleen samaa vauhtia. Etappi päättyy Nedre Mollisjokkiin ajassa 3h 22min,
keskinopeudella 11,73. Sijoitus yleisessä 16. ja omassa sarjassa kolmas. Kello
on 3.50. Lyhyt rieskan mittainen tauko, sekä voimansiirron pesu ja ketjut
öljyyn. Pesuveden tosin joutui kantamaan itse järvestä, joten aikaa kului
aavistuksen verran. Pidempi tauko sitten seuraavalla tauolla lohikeiton
äärellä.
Mollisjokk –
Suossjavri (27 km).
Näillä leveysasteilla lyhyt etappi, josta viimeiset kilometrit
asfalttisiirtymää lämpimän ruuan huoltopisteelle. Edellinen etappi oli raskas.
Sen näki myös vieressä ajavasta. Jotenkin tuli huono omatunto siitä, miksi
pitää oman itsensä kiusaamisen lisäksi nähdä myös Lauran kärsivän. Olo
helpottuu, kun mietin asiaa eteenpäin. Tai oikeastaan taaksepäin toukokuuhun.
Etelä-Afrikassa Omjakon myllytti
viidennen vuorokauden puolelle kahta pykälää korkeammilla vuorilla pyörällä,
kajakilla ja juosten. Minähän tässä oikeastaan olen aika rookie. Todellisen
teräsnaisen kanssa saan tehdä matkaa. Suossjavrelle vievän etapin alussa ajamme
mönkijäuraa kivikossa jumpaten. Pääasiassa saa laskea alaspäin, mutta muutama
lyhyt nousukin ajetaan. Tiesiirtymän seitsemän kilometriä jyhkitään jälleen
parasta mahdollista vauhtia, kunnes saavumme Suossjavren checkpointille. 17.27
tuntinopeudella etappiin kului aikaa 1h 30 min. Suossjavren kohdalla kokonaissijoitus
17. ja omassa sarjassa kolmas. Lohikeitto, kahvi ja kokis maistuvat hyvälle
ennen ennakkoon ajatellen pahinta etappia.
Suossjavri – Masi (42 km). Alun siirtymän jälkeen takaisin
tuttuihin tunturimaisemiin. Suota, vaivaiskoivuja, poroaitoja, kahden joen
ylitys. Jukka Poika laulelee, että pystymetsää
ja laakeeta peltoo. Sitä ei nyt ollut. Sen sijaan maisema herättää jumalanpelkoo. Pieniä nousuja ja niitä seuraavia
laskuja sekä suon ylityksiä tuli jatkuvalla syötöllä. Neljä miesjoukkuetta
ohitimme tällä pitkällä etapilla. Loppuvaiheessa pyrimme vielä hieman
kiristämään vauhtia, Masissa odottaisi kahden tunnin pakollinen lepo, kuivat
ajovaatteet ja lämmin ruoka, sekä oma huoltotiimimme, Minttu ja Aki.
42,9 km
matkalla aikaa kului 3h 36min. Mainittakoon, että etappi meni koko kisan
kymmenenneksi nopeiten. Sekasarjan paras joukkue veti silti viisi minuuttia
ripeämmin. Kokonaiskisan sijoitus nousi tällä välillä 13. sijalle. Ei huono!
Tauolla piti yrittää ensinnäkin käyttää aika tehokkaasti
kaikkiin huoltotoimenpiteisiin ja toisaalta estää jalkojen jämähtäminen
pitämällä sopivaa liikettä yllä. Tekemistä riitti koko ajaksi, kun Gianttiin
vaihdettiin taakse jarrupalat ja voimansiirto saatiin Akin ja Mintun toimesta
paremmaksi kuin uusi vastaava :) Valmiina seuraavalle etapille oltiin minuuttia
ennen kuin saisimme startata. Kahden tunnin aikana ei tarvinnut pyöritellä
peukaloita.
Masi – Suolovuobmi (26 km). Sekasarjassa toisena ollut joukkue
Team Nutricia pääsi lähtemään Masista 14 minuuttia ennen meitä. Otamme rohkean
taktiikan ajaa tähän tilanteeseen mahdollisimman paljon kakkossijaa kiinni.
Alkaa sataa ja jäämereltä puhaltaa tuuli. Vastainen tuuli, koska ajamme kohti
pohjoista. Minun on ensimmäistä kertaa tässä kisassa ihan aidosti kylmä. Omaa
hölmöyttä, kun jätin Masiin kaiken ylimääräisen, mm. tuuliliivini. Pakolliset
kuoriasut toki repussa kulkivat. Lähdöstä on kulunut aikaa 18 tuntia. Kovan
yrityksen palkintona olimme seuraavalla huoltopisteellä 17,54 km/h vauhdilla ajassa 1h
31min. Ei huono, kun ottaa huomioon, että etapin alussa nousumetrejä kertyi 232 metrin verran. Team Nutricia
oli kuitenkin repinyt eroa neljä minuuttia lisää. Hurja tiimi. Myöhemmin
selvisi, että miesjäsenellä oli jo Offroadin vuoden 2009 kisasta voitto
meriittinä, eikä nainenkaan ollut ensimmäistä kertaa pyöräilemässä. Aika
kovassa seurassa ollaan kisaa taitettu! Suolovuobmin huollossa saatiin
aikaerotietoa Mintulta ja Akilta. Oli selvää, ettei sijoitus enää paranisi
ilman toisten teknisiä ongelmia. Toisaalta myöskään takaa ei tultaisi ohi, jos
kalusto vain kestää. Sijoitus Masin tavoin 13./3.
Suolovuobmi – Gargia
(40 km).
Matkaa jäljellä runsaan maraton cupin osakilpailun verran. Alustana tosin aavistuksen
rouheampi Finnmarkin maaperä. Edessä odottaa vielä koko reitin korkein kohta
Beskades, josta tultaisiin laskemaan vauhdikas soratiepätkä seuraavalle
checkpointille Gargiaan. Vaikka matkaa on kokonaisuus ajatellen vain vähän
jäljellä, saadaan matkaa jälleen taittaa kotvanen soilla ennen kuin päästään
tunturikoivikoille ja paljakalle. Ohitamme tiistaina matkaan lähteneen 700 km:n
sekasarjan joukkueen. Ovat matkalla kohti sarjansa voittoa. Huomattuani
seitsemänsataa -alkuisen numerolapun miesajajan tangossa sanon hänelle kolme
asiaa: a) 700km…respect!, b) totean heidän olevan hulluja, c) toivotan onnea
loppumatkalle. Matka jatkuu loputtomalta tuntuvia nousuja ajaen edessä oleva
huippu näyttää olevan viimeinen, kunnes sen päältä mönkijäura jatkuu edelleen
korkeammalle laelle. Tätä jatkuu. Muutama porokin nähdään. Vihdoin Beskadesin
kohdalla. Näin korkealla ei olla tässä kisassa vielä käyty. Lasku alkaa.
Vauhdin saa haluamalleen tasolle. Garminista jälkeenpäin huomaan ajaneeni tässä
kohdassa 68 km/h.
Myös Jyväskylässä ajetaan tällä hetkellä maailman nopeinta sorarallia. Viima
käy kylmästi, mutta adrenaliini virtaa. Gargian kyltti näkyy. Checkpointilla
nollaminuutin stop-and-go. Sijoitus edelleen 13./3. Kello on 15.52 ja viimeinen
etappi jatkuu.
Gargia – Alta [maali]
(35 km).
Viimeinen osuus jatkuu asfaltilla, kunnes Garmin lopettaa toimintansa viime
vuoden tapaan. Akkua on jäljellä, mutta jostain syystä se uupuu. Reittiä on
kuitenkin sen verran vähän jäljellä, että muistan reitin Altajoen varteen,
josta on riittävät opasteet maaliin selviämiseksi. Ei silti nytkään ihan koko
harjoitusta Connectiin.. Saavutaan Altajokilaaksoon. Tuttu reitti, jota
ajettiin myös viime vuoden kisan lopulla. Tänä vuonna myös kisan alussa, mutta
vastakkaiseen suuntaan. Tietää, mitä tuleman pitää. Vatsaa turvottaa, ei ole
energiageeli ihmisravintoa parhaimmillaan. Totean Lauralle, että aika pitkä aika
on tullut jo pyöräiltyä. Saan vastauksen, että aika pitkä aika, kun seuraavan kerran pyöräilen. Huumoria riittää
loppuun saakka. Muutenkin ollaan menty ilman ongelmia sen paremmin
pyöräkaluston kuin henkisen jaksamisen suhteen. Reidet ovat jo tyhjät, mutta
niin pitää ollakin.
Maalissa ollaan kolme minuuttia yli yhden vuorokauden
ajalla. Sijoitus säilyi kokonaiskisan 13.na ja saimme upeasti sekasarjan pronssia. Vastassa kilpailunjohtaja, joka haastattelee kisan suomalaiset
edustajat, kysyen radan haastavuudesta ja onnittelee kolmannesta sijasta
toivottaen tervetulleeksi myös seuraavana vuonna. Ihmisiä maalialueella on
perjantain alkuillassa kivasti paikalla, tuttu huoltotiimimme mukaan lukien.
OffroadFinnmark 300km/700km -tulokset, väliajat
checkpointeilta ym. löytyvät
täältä.
Sateen jälkeen kaikki on ennallaan. Sateen jälkeen taivas jää uinumaan.
Sateeseen ja hiljaisuuteen kaikki raukeaa. Sateeseen kai me vielä
kuljetaan.
Sateen jälkeen kaikki on ennallaan. Sateen jälkeen taivas jää uinumaan.
Sateeseen riutuen kai täällä kaikki kaivataan. Sateeseen kai me vielä
kuljetaan.
Sateeseen, yksinäiseen, tähän taivas laskeutuu. Levon pilvi,
yläpuolelleni tuu.
Sateeseen, janoinen, minä juoksen uudelleen. Minun kyyneleeni hukkuu
sateeseen.
Sateen jälkeen kaikki on ennallaan. Sateen jälkeen taivas jää uinumaan.
Sateeseen, jossa kultavilja hiljaa kasvaa saa. Sateeseen, kai me vielä
kuljetaan..
(Sateeseen. San. Juha Tapio)