Offroad Finnmark 700, 2018

"Kyllä täällä tarkenee"

Maanantai 30.7.2018

Klo 14.00
Muutamaa tuntia ennen lähtöä kisaajille järjestetään ajajapalaveri, jossa käydään kilpailun kannalta oleellisimmat tiedot läpi. Näitä ovat mm. säätilanne, olosuhteet maastossa huoltopisteet, vaaralliset osiot reitillä ym. Tänä vuonna tiedossa olisi ennätyksellisen kuiva rata, ennätyksellisen kuuma ilma ja omakohtaisesti ennätyksellisen mukavaa ajoa. Olihan rouva saatu houkuteltua tiimikaveriksi. Luvassa olisi kahdenkeskistä laatuaikaa useamman vuorokauden verran, kun isovanhemmat hoitivat jälkikasvua kisan ajan.

Klo 17.00 alkaen ajajaesittelyt kameroille ja Altan revontulikappelin edustalle saapuneille katsojille. Sen jälkeen odottelua ja auringolta pakoon pääsemistä. Lämpötila kolkutteli 30 C lukemia, eikä seuraavat kaksi vuorokautta tuoneet helpotusta tämän suhteen.

Lähtö klo 18.00

Lähdön jälkeen ajettiin keskusta-alueen läpi johtomönkijän perässä ennen vapaan vauhdin alkamista. Kuva: A. Pekkanen

Ensimmäinen 33 km takana ja nopea käynti Alta Check pointilla ennen siirtymistä tunturiylängöille. Kuva: A. Pekkanen

Altajoen taustalla siintävät vuoret, joiden takana jossain kaukana odotti Kvänangen vuono. Kuva: A. Pekkanen

Varsin maltillisesti lähdettiin matkaan. Ensimmäinen kierros seuraili Altan lähialueiden hiihtouria sekä Altajoen vierustan upeita singletrackejä. Vajaan parin tunnin kohdalla kävimme lähtöalueella ensimmäisessä huollossa ennen matkan jatkumista ylängöille.

Altan Check pointin jälkeen jatkoimme matkaa edelleen Altajoen vierustaa seuraten. Tässä vaiheessa ilmeni iso ongelma. Huomasimme vajaan 50 kilometrin ajon jälkeen Lauran pyörän takaiskarin päästävän paineita ulos hiljalleen. Tai oikeastaan tuossa kohtaa huomasimme iskarin pohjaavan, joka taas johtui edellä mainitusta syystä.

Pyörä oli ollut juuri ennen kisareissuun lähtöä huollossa ja muun muassa iskari oli huollettu. Specialized hoitaa iskarien huollot lähettämällä huoltoliikkeeseen uuden iskarin vanhan tilalle. Huoltoliikkeessä tämä iskari oli vaihdettukin, mutta valitettavasti sen vuotoa ei tuossa yhteydessä oltu huomattu. Omat testilenkitkin olivat jääneet vähiin koska huolto oli juuri reissuunlähdön kynnyksellä. Hieman toki olin ihmetellyt, miksi iskariin ei oltu paineita huollossa laitettu. Ei tarvitse kummoista jälkikäteispäättelyä tehdä ymmärtääkseen, että huollosta lähtiessä iskarissa olivat paineet olleet, mutta ensimmäisellä testilenkillä niitä ei ollut.

Tässä kohtaa oli molempien yllä sellainen musta pilvi, ettei mielen maisemaa voi tässä yhteydessä kirjoittaa näkyviin. Todettakoon, että harmitus oli melkoinen ja keskeytyksen mahdollisuus kummitteli, ennen kuin kisassa olisi päästy edes kunnolla liikkelle. Matkanteko pysähtyi soittoon kilpailujohtajalle, ilmoittamalla tilanne ja alustavasti pyytämällä huolto-osia ja mahdollista varapyörää Kvänangenin huoltopisteelle. Edessä olisi kaikkiaan 65 kilometrin taival pyörällä, johon täytyi puolen tunnin välein lisätä iskariin painetta. Ei optimaalinen tilanne tunturikivikoissa etenemiselle. Kaikkiaan iskaripumppu ruuvattiin pyörään kiinni 14 kertaa ennen Kvänangenin huoltoa ja senkin jälkeen vielä lukuisasti.

50 kilometriä ajoa takana. Iskariongelmat laittoivat kuskit miettimään vaihtoehtoisia ratkaisuja maaliin pääsemiseksi. Kuva: A. Pekkanen

Tiistai 31.7.2018

Nilkuttaen matka eteni ja lopulta Kvänangen saavutettiin. Kuten odottaa sopii, kilpailun järjestäjällä ei ollut varaosapakissa Epicin FSR iskareita varalla. Tein huoltopaikalla päätöksen, että minun pyörästäni tehdään säädöillä Lauralle toimiva pyörä. Itse virittelin Lauran pyörästä itselleni jäykkäperän, jolla jatkaisin maaliin.

Reilun tunnin taukoilun ja säätelyjen jälkeen pääsimme jatkamaan Kvänangenista kohti Bidjovaggia. Tuolle välille osuisivat kisan korkeimmat kohdat. Jylhää tuo maisema olikin. Ajoalusta oli alkuun soratietä, muuttuen myöhemmin liuskekivikoksi. Jäykkäperäviritelmääni täytyi välillä vahvistaa Gorillateipillä ja nippusiteillä. Ajan sekä matkan edetessä oli helppo huomata, ettei jäykkäperätuunauksella olisi järkevää jatkaa matkaa.

Huoltoavustajamme Minttu ja Aki olivat tänäkin vuonna mukana auttamassa huoltopisteillä. He olivat  edellisenä yönä tehneet ison työn hankkimalla varapyörän Gloed Explorerilta: Trek Fuel Ex 8. Leppoisa nojatuoli, jossa 16 kilogrammaa silkkaa kestävyyttä Norjan tuntureille. Bidjovaggin huoltopisteeltä välitin tiedon Akille, että vaihdamme pyörän Kautokeinon pakollisella pitkällä huoltotauolla. Bidjovaggin huollosta Kautokeinoon reitti kulki läpi soiden, sekä jokaisen pienenkin kukkulan päälle kiiveten. Siltä matkanteko ainakin siinä kohdassa vaikutti.

Kautokeinon pakollinen pitkä tauko

Kilpailuun kuului turvallisuussyistä kaksi 4 h 30 min pituista taukoa. Näitä olivat Check pointit Kautokeinossa ja Karasjoella. Muilla taukojen minimipituus oli viisi minuuttia. Pidempäänkin sai tarvittaessa tauoilla aikaa viettää. Tämän pituisessa kisassa se oli jopa järkevää. Nyt, noin vuorokausi startista, olimme Kautokeinossa, jossa tarjolla lämmin ruoka, suihku, unet ja lämmin ruoka - mainitussa järjestyksessä.
Edellisten toimien lisäksi aikaa kului vuokra-Trekin säätöjen hakemiseen. Neljä ja puoli tuntia kului aika haipakkaa!

Kuvat yllä ja alla: Kvänangsbotn aamuhämärässä. Check point #2 odotti kuskeja 114 kilometrin kohdalla. Kuva: A. Pekkanen

Kautokeinossa sijaitsi Check point #4. Paikalla ovat jo huolto ja vuokrapyörä. Vain kuskeja vielä odotetaan. Kuva: A. Pekkanen

Kautokeinoon saapumisen jälkeen meni aikaa pyörätilanteiden selvittelyyn ja vuokrapyörän säätöön. Tästä eteenpäin matkaa sai taittaa kahdella ehjällä pyörällä. Kuva: A. Pekkanen

230 kilometriä edettiin vuotavan iskarin kanssa. Alkuun lisäiltiin paineita noin puolen tunnin välein, myöhemmin koitettiin saada takalinkusto mahdollisimman stabiiliksi Gorillateipillä ja vahvoilla nippusiteillä. Tulos oli kestämätön ja pyöränvaihto välttämätön. Kuva: A. Pekkanen

Keskiviikko 1.8.2018

Yötä vasten lähdimme ajamaan kohti Masia. Enimmäkseen tämä osa oli maastoltaan helppoa postitietä. Masista matka jatkui aiemmilta vuosilta tuttua uraa Suossjärvelle, jossa olimme kahden valvotun yön jälkeen keskiviikkona aamupäivällä. Lihasoppa ja kahvi maistuivat tuossa kohdassa hyvälle. Onneksi maistuivat, sillä edessä olisi yksi kisan kuningasetapeista: 82 kilometrin matka Suossjärveltä Karasjoelle. Lämpötila alkoi lähennellä eilisen tapaan 30 astetta Celsiusmittarilla.

Neljä vuotta aiemmin olen ajanut ensimmäisessä 700 km:n kisassa samaisen etapin, tosin vastakkaiseen suuntaan. Silloin tummuin kaatosateessa. Tällä kertaa matka eteni varsin sujuvasti. Ohitimme norjalaisnaisten joukkueen ja pääsimme toisena olevan sekajoukkueen kantaan. Alkumatkan pyöräongelmien vuoksi aikaa oli kulunut melko paljon hukkaan ja olimme jääneet muista sekajoukkueista jälkeen melko lailla. Nyt olimme jo paremmin kisassa mukana.

Ehjällä pyörällä on mukavampi ajaa. 

Matka eteni ja Karasjoelle saavuimme kisakellon näyttäessä aikaa 47 h 20 min. Jälleen oli aika suihkun, ruokailun ja unien. Paitsi, että unia ei otettu, sillä lämpötila sisällä oli jo yli 40 C.

Parin vuorokauden ajon jälkeen odotti toinen pitkä huoltotauko, Check point Karasjok. Kuva: A. Pekkanen

Kaksi tiimiä osui tässä kohdassa samaan kuvaan, kun sekä Suomen että Australian sekajoukkueet saapuivat Karasjoen huoltoon. Kuva: A. Pekkanen

Alkuvaikeuksien jälkeen ajamisen ilo oli jälleen löytynyt. Kuva: A. Pekkanen

Tauolla neste- ja ruokatankkaus ovat oleellisia. Toki myös suihku- ja unimahdollisuudet tulee hyödyntää, jos mahdollista. Karasjoella kuumuus teki nukkumisesta mahdotonta. Kuva: A. Pekkanen

Torstai 2.8.2018

Kolmatta yötä kohti. Ja samalla Karasjoelta kohti Skoganvarria. Luvassa olisi enimmäkseen tunturikoivikossa ajamista. Ajo tuntui nautittavalta. Maisemat auringon laskiessa olivat häikäisevät, sillä edessä siinsi Stabbursdalen varjokuvana violetilla taustalla. Tuolla ajettaisiin huomenna päiväsaikaan. Myöhemmin näkymä muuttui suorastaan maagiseksi, salamasarjojen lyödessä vuoriin. Etelätuuli oli kääntynyt hetkessä pohjoisesta puhaltavaksi. Tämä toi mukanaan upeita ukkosia sekä samalla toki muutamia ukkoskuuroja myös omalle ajoreitille. Ei tarvinnut tänä vuonnakaan kuljetella kuorivaatteita turhaan repussa. Todellista Jäämeren raikkautta odotettiin lähitunteina saapuvaksi. Lähitunteina pääsimme myös seuraavalle Check pointille, Skoganvarriin.


Skoganvarrissa söimme rauhassa lämpimän ruuan ja otimme vartin pikanokoset ennen seuraavaa etappia Mollisjokkiin. Näkymät tämän etapin alussa olivat upeat, Stabbursdalenin eteläisten vuorten jäädessä menosuunnassa oikealle puolelle. Energiansaanti tämän etapin aikana jäi kuitenkin itselläni vähäiseksi ja yhdistettynä 8 m/s pohjoistuuleen, se kostautui pienimuotoisena tummumisena etapin viimeisellä kolmanneksella. Joka tapauksessa Mollisjokkiin pääsimme ja sieltä jatkoimme edelleen kohti Suossjärveä, jossa edellisenä päivänä olimme ensimmäisen kerran käyneetkin.

Päivälleen, lähestulkoon tunnilleen tasavuosia kulunut siitä, kun kosintaani vastattiin myöntävästi. Täällä sitä nyt vedetään myötä- ja vastamäkeä jo kohta neljättä vuorokautta. Sijainti Stabbursdalen etelälaidalla. Takana siintää vuori nimeltä Vuorji. Kuva: M. Petäjämäki

Matka Suossjärvelle kulki melko helppokulkuisia mönkijäuria. Torstaina iltayhdeksältä olimme ajaneet 600 kilometriä. Ruuan lisäksi otimme 1½ tunnin unet. Laskimme, että vaikka taukoaika pitkittyy, voitamme vähintään saman verran vauhdissa viimeisellä satasella. Tässä kohtaa alkoi olla myös selvää, ettemme enää voi taistella voitosta. Toisaalta taakse päin ero oli kahden tunnin paremmalla puolella. Pyörän vaihtamisesta kesken kilpailun nimittäin tulee sääntöjen mukaan kahden tunnin aikasakko. Toisaalta useampi tunti kului ensimmäisen vuorokauden aikana nilkuttaessa rikkinäisen pyörän kanssa.

Suossjärvelle saavuttaessa vettä satoi sen verran, että matkaa täytyi tehdä goretakilla. Kuva: A. Pekkanen

Suossjärven huoltopiste: Kuva: A. Pekkanen

Perjantai 3.8.2018

Tässä kilpailussa tärkeimmät kamppailut käydään omaa jaksamista vastaan. Niinpä Finisher -statuksen saavuttaminen on tavoitteena selkeä ykkönen. Kuitenkin aina, kun kilpailusta on kyse, astuu kuvaan myös sijoitusten hakeminen. Tässä kohdassa on syytä onnitella Espanjalais-Kuubalaista sekajoukkuetta, joka teki hienon ja ehjän suorituksen. Myös takanamme ajaneet  Australialaiset ajoivat vahvasti. Sekajoukkueista kaikki pääsivät maaliin, muissa sarjoissa ei keskeytyksiltä vältytty!

Sijoitukset oli jo Suossjärvellä jotakuinkin lukittu. Toisaalta nyt alkoi tulla varmuus siitä, että pääsisimme maaliin. Niinpä viimeinen satanen oli oikeastaan enimmäkseen fiilistelyä, joskin ajoittain väsymys meinasi yllättää kesken ajon. Neljäs peräkkäinen yö valvottavana tuo oman haasteensa. Reitti Suossjärveltä Jotkaan ja edelleen Altaan oli monelta osin sama kuin vuonna 2015 ajamassani kisassa. Ajoimme viimeiset sata kilometriä pari tuntia ennakkoon suunniteltua nopeammin. Toki siihen oli osansa kuivalla ja rullaavalla alustalla.

Maalin saavutimme perjantaiaamuna, hieman ennen kymmentä. Voisi sanoa, että tuli tehtyä täysi työviikko, vaikka aloitimmekin maanantaina vasta iltakuudelta urakan.

Valmistautumista, harjoittelua ym. oli tätä kilpailua varten tehty kahden vuoden aikatähtäimellä ja olo oli sen mukainen, huojentunut ja onnellinen. Alla olevat kuvat maaliintulosta on ottanut Aki Pekkanen.

Eeli ja isovanhemmat olivat maalissa onnittelemassa. Kuva: A. Pekkanen

Offroad Finnmark Traktori: Trek Fuel EX 8. Kulki vakaasti kuin höyryjuna. Vajaan viidensadan kilometrin tutustumisajon perusteella täytti paikkansa puhtain paperein. Kuva: A. Pekkanen

Mikon pyörä alkukisan 113 km ja Lauran pyörä lopulle 587 kilometrille. Kuva: A. Pekkanen

Melko freesit maaliintulijat. Valvottuna kuitenkin neljä yötä Finnmarkin upeissa maisemissa. Kuva: A. Pekkanen

Loppusanat

Olen ollut etuoikeutettu päästessäni näkemään poikkeuksellisen hienoja paikkoja, kokemaan reitin varrella äärimmäistä iloa, surua, ahdistusta, onnea. Erityisesti mieleen painui Alta - Kvänang -väli ylänkömaisemineen sekä eeppisenpuoleinen lasku ylängöltä vuonon perukoille. Suuri kiitos kuuluu elämänkumppanille ja tässä kisassa tiimikaverina ajaneelle Lauralle. Teimme matkaa alusta loppuun hyvässä hengessä ja toisiamme tukien. Olen ollut etuoikeutettu myös sen vuoksi, että isovanhemmat pitivät pojasta hyvää huolta koko kisan ajan mahdollistaen jälleen kerran osallistumisen kisaan, jossa pääsee kokemaan jotain sanoin kuvaamatonta ja hieman venyttämään omia rajojaan. Minttu ja Aki toimivat käytännön huoltotoimissa suunnattoman suurena apuna. Kiitokset kuuluvat lisäksi myös tapahtuman huoltopisteillä meitä auttaneille sekä matkamme etenemistä kotikoneilla jännittäneille.