Toiset 24 h

Kisan toinen vuorokausi on taputeltu kasaan ja tiimillä edelleen kaikki hyvin.

Toinen pakollinen tauko Karasjoella osui hyvin toiseen yöhön - on helpompi sisäiselle kellolle, kun saa levätä samaan aikaan kuin normaalistikin nukkuisi. Tauko sisälsi kamojen kuivaamista, pitsan syöntiä ja pienet unet. Kamojen kuivaamisen tuoma ilo ei ollut pitkäaikainen - aamuyöllä matkan jatkuessa satoi kun saavista kaatamalla. (Huoltaja heräsi hotellihuoneessa korvatulpat korvissa sateen ääneen - vettä siis tuli todella paljon.) Onneksi aamu toi kirkkaamman ja mukavan lämpimän kelin.

Tapasin miehet ensin Suosjärvellä ja sitten Masin huollossa, joka oli kolmas ja viimeinen pakollinen tauoko. Matkanteko oli sujunut ongelmitta. Sen enempää en oikeastaan osaa sanoa, koska huoltopisteillä keskitytään aina tulevaan - menneet ehtii käydä läpi myöhemminkin. Kahden valvotun yön jälkeen kaikki ajattelua vaativat toiminnot ovat hidastuneet sen verran, että huoltajan rooli kasvaa. Pitää osata kauniisti ja yksinkertaisesti käskyttää, miten homma etenee: Laita Garmin laaukseen, mene suihkuun, mene syömään, pakkaa reppuun seuraavan pätkän eväät, jne. Kaikki itsestäänselvyyksiä kun ajatus juoksee, mutta ottaa uskomattoman kauan toteuttaa nämä univelkaisena. Mutta hyvin meillä sujui, oma kisakokemus auttaa ymmärtämään, mistä on hyötyä ja mikä alkaa ärsyttämään...    

Tiimi lähti Masista hyvissä voimissa ja hyvillä mielin eteenpäin. Ja syytä olikin, sillä nyt kisa vasta todella alkaa, kun kolmas yö koittaa. Onneksi sään pitäisi pysyä hiukan edellistä yötä kuivempana, sillä haastetaa varmasti riittää muutenkin.

Toistaiseksi näyttää lupaavalta, että huomisiltana saadaan kaikki kolme kellahtaa nukkumaan Altassa lakanoiden väliin. Toivotaan parasta - nimimerkillä juuri Audin peräkonttiin hikisten kamojen sekaan kolon ensi yötä varten kaivanut...

Laura

Ensimmäinen vuorokausi takana

Reilu vuorokausi kisaa takana ja Finnmarkissa kaikki hyvin. Tiimi saapui Valjokin huoltoon hiukan ilta kahdeksan jälkeen jos ei nyt leveästi hymyillen niin ainakin ihan levollisen oloisena. Rankkoja pätkiä oli ollut – tiukkoja nousuja ja kivistä maastoa. Mikko totesi, ettei ole koskaan ajanut niin paljon kivikkoa kuin edellisen 24 tunnin aikana. Takapuolissa alkoi jo olla tunne, että on tullut satulassa istuttua, mutta muuten ei fyysisiä ongelmia. Ja tekniikkakin oli onneksi pelittänyt alun kangertelujen jälkeen. Normaalien huoltotoimien – pyörän pesu, kuiva paita päälle, ruokaa reppuun ja mahaan – jälkeen matka jatkui kohti Karasjokea ja taatusti tervetullutta pakollista taukoa.

 

Live tracking ei ole toiminut kuin ihan satunnaisesti ja huolto täällä paikanpäällä on ollut yhtä tietämätön kisan etenemisestä kuin seuraajat siellä kotona. Onneksi kisasivuilta löytyvä Resultatservice pidetään hyvin ajan tasalla eli sieltä näkee kaikkien tiimien tulo- ja lähtöajat joka huoltopisteelle sekä kahden huoltopisteen välisen ajoajan. Näiden tietojen avulla voi haarukoida, mihin aikaan tiimi suurin piirtein olisi tulossa huoltoon ja pysyä rauhallisena ja luottavaisen ainakin siihen asti. Malttia siis sinne kotikatsomoonkin, vaikka trackeri seisoisi tuntikausia paikallaan :)

Tiimin trackeri ei näytä tälläkään hetkellä toimivan, mutta arvion mukaan saapuvat tänne Karasjoelle noin yhdeltä yöllä. Huolto koittaa siihen mennessä korjata jesarilla yhdet revenneet Gore suojat, joita hotellin hiustenkuivaaja tuolla juuri hurruttaa kuiviksi…

Kuvia en huollossa ehtinyt/muistanut taaskaan napsia, mutta tässä nyt edes otos huoltopaikasta Tenojoen kainalossa.

Laura

Tuffaste av de tuffa

Offroadfinnmark 2014 on polkaistu käyntiin. Tänään starttasivat Altan pormestarinnan avajaispuhetta lainatakseni ”tuffaste av de tuffa” eli 700 km kuskit – kolme sekajoukkuetta puolelta päivin ja kaksitoista miesporukkaa ilta kuudelta.

Kisan ensimmäinen 50 km on eräänlainen Altan ympäristössä ajettava prologi, joka päättyy lähtöpaikalle eli kaupungin torille. Näin kuskit saadaan vielä kerran yleisön eteen, ennen kuin he painuvat Finnmarkin ylängöille. Tämä oli tänään meidän kannaltamme enemmän kuin hyvä asia…

Mikon ja Pekan osalta ensimmäinen pätkä ei nimittäin mennyt ihan kuin Strömsössä. Miehet kyllä toimivat, mutta tekniikka ei. Niinpä huolto sai jo kahden tunnin kohdalla ensimmäisen puhelun: Tärkein GPS oli mennyt jumiin ja tietokone pitäisi hakea huoltopisteelle, jotta trackin saisi tarvittaessa ladattua uudelleen. Onneksi hotellille ei ollut kuin parin sadan metrin matka – eväät jäivät levälleen huoltoalueelle, kun kipaisin hakemaan tekniikkaa paikalle. Sitten vielä kisan johtajalta lupa lainata sähköä kovaäänisten jatkojohdosta ja IT-piste oli valmis.

Kärkijoukkue 702, jonka muodostavat viime vuoden voittajatiimin partasuu ja kakkoseksi tuleen tiimin toinen jäsen, tulivat Altan huoltoon klo 20.07 ja jatkoivat matkaa pysähtymättä. Mikko ja Pekka saapuivat seitsemänsinä klo 20.40 – oikein hyvin, kun huomioidaan, että matkalta oli soiteltu ja GPS:ää ilmeisesti räplätty jo jonkin verran. Eväiden syönnin ja pakkaamisen sekä vaatteiden lisäämisen lomassa Garmin oli kiinni tietokoneessa ja jotain sille tehtiin – raportoija ei osaa kertoa mitä. Mutta joka tapauksessa jumi meni ohi ja laite alkoi taas toimia. Niinpä matka pääsi jatkumaan 11 min pysähdyksen jälkeen.

Nyt kaikki peukut pystyyn, että Garmin on jatkossa yhteistyöhaluisempi – juuri tuo laite ei ole ennen tehnyt tällaista. Toki mukana on kaksi muutakin GPS:ää, mutta niissä ei ole karttaa pohjalla, vaan pelkkä viiva jota seurata, mikä tekee hommasta hiukan orpoa tuolla tuntureiden keskellä. Mutta kyllä niilläkin periaatteessa selviää ainakin siihen asti, että pääsee huoltopisteelle, jossa sähköä ja tietokone saatavilla tuon yhden laitteen elvyttämiseksi.

Alta hiljenee tältä päivältä. Tarkoitus on tavata tiimi huomenna Valjokissa ja Karasjoella. Silloin lisää kuulumisia, jos yhteydet toimivat.

Alla vielä pari kuvaa lähdön tunnelmista ja prologilta.

Raportoi, Laura

  

 

Norjan kisaennakko

Tunturijono Kukakselta pohjoiseen.

Äkäslompolo, Ylläs, Kolari. Lapin ilmastoon on totuteltu jo useampi päivä ja kilpailujen suhteen mennään puolivälissä. Laura hoiti oman urakkansa moitteetta, vieden Ylläs-Hetta -juoksussa naisten sarjan voiton. Samalla suorituksella miesten sarjassa olisi kolkutellut podiumpaikkaa. Haastavasta tunturipolkujuoksusta on siis kyse, joskin matka oli vain 125km. Kolmesti maraton. 17.40,43. Ei huono.

Maalissa saa pyynnöstä vielä hymyn aikaan...

... vaikka todellisuudessa olo on lähinnä tällainen.

Omakin urakka lähenee. Tiistai-iltana 18.00 Norjan aikaa lähdetään Finnmarkia valloittamaan pyörän selässä. Tämä lienee viimeinen blogikirjoitus ennen sitä, sillä tulevat hetket aion rauhoittaa keskittyen tulevaan. Seuraavia blogeja saatte sitten kisan edetessä Lauran kirjoittamina lukea. Eläkää hengessä mukana.

Linkkivinkkinä REAALIAIKAINEN GPS-seuranta (gps ei aina toimi, joten suhtautukaa pitkiin check pointien (=lipun kuvat) ulkopuolisiin liikkumattomuusjaksoihin pienellä varauksella).

Pelko, pelko

Pelko on vahva tunne. En liioittele, kun sanon, että pelkään vajaan kolmen viikon päässä odottavaa kilpailua Norjassa. Tunne tällä hetkellä on varsin samankaltainen, mitä se oli kaksi vuotta sitten, osallistuessani ensimmäistä kertaa Offroadfinnmarkiin. 300 kilometriä oli tuolloin pisin koskaan ajamani suoritus, enkä oikein tiennyt mitä odottaa a) omasta suoriutumisesta ja b) reitiltä ja sääolosuhteista. Viime vuosi meni luottavaisesti, koska tiesi suunnilleen, mitä tuleman pitää. Jännitystä toki oli ilmassa tuolloinkin. Nyt edessä odottaa suuri tuntematon. Ei niinkään maaston tai reitin osalta, vaan nimenomaan siinä, mitä keho kertoo vuorokausien mittaisesta kilpailusuorituksesta. 700 kilometriä on pitkä matka.

Pelko on vahva voima. On järkevää pelätä. Se saa harkitsemaan asioita sekä valmistautumaan niihin parhaan kykynsä mukaan. Fyysinen valmistautuminen on ollut kahden aiemman vuoden tasolla, aavistuksenomaisesti enemmän harjoitusten yhteydessä tapahtuneeseen mentaalipuolen harjoitteluun painottuen. Käytännössä siis ohjelmassa on ollut yöajamista ja fyysisesti väsytettynä ajamista, tavanomaisen harjoittelun ohessa.

Pelko on elämää. Varsinkin pelon voittamisen jälkeinen tila, joka on parhaimmillaan euforiaa. Kuvittele eläväsi neljän muurin sisällä, kaukana maailman pahuudesta. Näkisitkö silloin sen hyvyyden? Seuraava video, tai pikemmin ”slaid-shöy”, kuvaa aiempia vuosia ukkosen jyrähdellessä. Olkoon tämä myös kunnianosoitus muun muassa kaikille niille, joiden kanssa olen saanut matkaa taittaa.

Jos yllä oleva ei aukea, tästä linkistä pääset youtubeen katsomaan sen.