maanantai 18. helmikuuta 2013

Jämi42 - Kuntohiihtotapahtuma parhaasta päästä



Talven neljästä hiihtotapahtumastani toinen, Jämi 42km, sivakoitiin eilen hyvissä keliolosuhteissa. Tapahtumaan osallistui meidän hiihtelijöiden lisäksi myös tukku oikeita hiihtäjiä, mm. viime vuoden perinteisen 50 km:n Suomen mestaruuden voittanut Hakola, joka otti voiton myös tästä tapahtumasta.
Kärkikamppailut eivät omassa näkökentässä tässäkään tapahtumassa olleet tähtäimessä, vaan pikemminkin hyvävauhtinen harjoitus tulevan kesän pyöräilyjä silmällä pitäen. Kerronpa siis lyhyesti raporttia omasta kisastani.

Lähtöviivalle asettui lähes 400 hiihdon harrastajaa, joten lähtökohdat hienolle urheilutapahtumalle olivat mainiot. Ihan eturivien tuntumaan ei kehdannut omia suksia viedä, vaan maltillisemmilta lähtöpaikoilta lähdin liikkeelle. Tästä syystä oli mahdollisuus aloittaa oma urakka riittävän rauhallisilla tehoilla. Kisan reitti koostui kahdesta lenkistä, joista ensimmäinen kiersi Jämin hiihtokeskuksen länsipuolella profiililtaan tasaisempaa reittiä. Matka taittui leppoisasti osana noin kymmenen hiihtäjän junaa. Suurempia mahdollisuuksia ohituksiin ei käytännössä ollut, sillä samanlainen juna kulki myös viereisellä ladulla. Hieman ennen puoltaväliä avautui ladulta paremmin tilaa, joten lisäsin aavistuksen vauhtia. Edellä menevät olivat jo sen verran kaukana, joten huomasin hiihteleväni yksikseen, kelistä ja hyväkuntoisesta ladusta nauttien.

Kisan jälkimmäisellä, itään suuntautuvalla lenkillä tarjolla oli sitten enemmän nousua. Tarvittaessa sykkeitä siis saisi riittävästi koholle. Näinhän siinä sitten kävikin. Matkaa tosin sai taittaa pääosin yksin. Rauhallisesta alkuosan menosta johtuen sain muutaman selän kiinni viimeisen parinkympin aikana, mutta ei tuo vauhdin kiristys sijoitusta montaakaan pykälää nostanut. Tulokset kiinnostuneille löytyvät tästä linkistä.

Jämi 42 oli järjestelyiltään toimiva, ladut olivat huippukunnossa ja kelikin suosi. Näiden lisäksi tapahtuma tarjosi kahden tunnin ja 29 minuutin hiihdon lisäksi keskisykkeen 150 ja kokonaiskulutusta noin 2200 kcal. Varsin hyvä tapa viettää lauantaista talvipäivää.

Alussa kerroin, että nyt on toinen neljästä kuntohiihtotapahtumasta takana. Matkallisesti tämä tarkoittaa, että 302 kilpailukilometristä 92 on jo takana. Suurimmat urakat siis vielä edessä. Arvaatko, mitkä kaksi kisaa ovat vielä edessä? Vastaus näihin tulee lähiaikoina tällä foorumilla.

Ja ettei blogeilu mene ihan yksistään hiihtämiseksi, niin eilen ilmoittauduttiin erääseen pyöräkilpailuun Norjaan. Lisätietoja tästä linkistä... Sen kunniaksi piti männä sunnuntaina käydä muistuttelemassa mieleen maastopyöräilyä Länsi-Tampereen hyvillä talvipoluilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti