Vanheneminen

Vanheneminen on kauhistus. Läntinen maailmankolkka on varautunut tähän vaivaan tarjoamalla varsin oivallisia kosmetiikkatuotteita. Niitä turvehoidon ja tuorekurkun kanssa käytettynä kyetään jarruttamaan tätä kurjaa ajan etenemistä. Sääli, etteivät esimerkiksi Kiinassa ole huomanneet tätä. Arvostavat elämänkokemusta. Outoa. No, kovalla vauhdilla länsimainen markkinointikoneisto sinnekin pyrkii. Melko hyvin tämä koneisto on ainakin saanut länsimaat haltuunsa, sillä vanhenevaan ulkonäköön kuuluu olla pettynyt, jos ylimääräiset uurteet näkyvät peilille ja etenkin jos heijastuvat sieltä takaisin.

Ironia on vaikea taiteenlaji, varsinkin kirjoitettuna. Siispä todettakoon, että elämän tuomiin jälkiin silmien uurteissa olen tyytyväinen. Pari harmaata säiettä on myös jo löytynyt taakse pakenevasta hiuksistosta, enkä vielä ole ymmärtänyt ahdistua siitä. Tällä viikolla tuli mittariin kolmaskymmeneskolmas (33) vuosi. Kiitokset siis onnitteluista!

Mitkä mahtavat olla ajatukset siinä vaiheessa, kun olen elänyt saman verran lisää vuosia? (Todettakoon heti, että kaikkea voi tietenkin sattua eikä sitä rajapyykkiä tule koskaan saavuttamaan, mutta suurempi todennäköisyys on, että tuokin aika joskus koittaa.) Vaikeaa on etukäteen arvioida. Niinpä käytän vertailukohtana henkilöitä, jotka tuon kunnioitettavan iän ovat saavuttaneet. Elämään kuuluu paljon asioita, mutta koska tämä on pyöräilyblogi, rajoitun tarkastelemaan (taaskin) ikää vain liikunnallisista lähtökohdista.

Kuluneiden vuosien aikana olen kokenut useita upeita kuntotapahtumia. Näihin osallistuvat kuntoliikkujat ovat pääsääntöisesti täysi-ikäisyyden saavuttaneita ja ilahduttavan paljon joukossa on ollut eläkeiän saavuttaneita teräsmiehiä ja -naisia. Pirkan kierroksen tapahtumat ovat ensimmäinen esimerkki. Ensimmäistä kertaa osallistuessani Pirkan hölkkään tervaskannot pyyhälsivät ohi innokkaasti aloittaneesta nöösistä. Sama on toistunut hiihdossa. Eivätkä nuo kokemukset ole rajoittuneet pelkästään siihen ensimmäiseen kertaan, vaikka rauhallisemmin olen malttanutkin aloittaa. Veikkaanpa, että aika moni biologisesti parhaassa fyysisessä iässä oleva joutuisi kokemaan saman, jos tulevana lokakuisena sunnuntaiaamuna starttaa 33 km hölkkämatkalle.

Maastopyöräilyn marathonCupin osakilpailuihin on osallistunut kuluneenakin vuonna henkilöitä, joiden sarja olisi 65+. Todella hyvää vauhtia ovatkin pitäneet. En olisi nopein siinä(kään) sarjassa. Eikä se kerro pelkästään siitä, että oma vauhtini maastopyörällä olisi hidasta. Normaalisti en halua verrata omaa suoritustani kisoissa toisten suorituksiin, sillä pyrin kilpailemaan vain itseäni vastaan ja täten kehittymään. Halusin silti tuoda tämän esiin vertaillen suorituksia, sillä siten lukija saa parhaan kuvan näistä teräsmiehistä.

Pitkäkestoisissa liikuntasuorituksissa kunto kehittyy huomattavan myöhäiselle iälle, jos verrataan vaikkapa pikajuoksuun tai useimpiin palloilulajeihin. Siispä uskon, että säännöllisellä liikunnan harrastamisella on rahkeita rikkoa vielä useasti omia rajoja sekä matkan pituuksissa, että tuttujen matkojen ripeämmässä toteutuksessa. Heinäkuisen OffroadFinnmarkin voittajakaksikon iät olivat 44 ja 47 vuotta. Toisena olleilla 44 ja 48 ja kolmansilla 37 ja 49 vuotta. Muissa reitin onnistuneesti läpäisseissä tiimeissä oli useita kuskeja, jotka pääsisivät m50 tai m60 -sarjaan. Tasa-arvon vuoksi mainittakoon, että muutamia parikymppisiäkin reitin läpäisi.

Aikaa oman kunnon kehittymiselle on siis vielä runsaasti. Edellyttää tietysti, että liikunta maistuu yhtä hyvälle tulevaisuudessa kuin miltä se nyt tuntuu. Pitkän aikavälin tavoitteena voisi olla vaikkapa kävely- ja ehkä jopa pyöräilykyky vielä 99 -vuotiaana!

Kolmen pyöräkisan syksy: (2/3) Teivo XCM/ Tampere

Kuluneena sunnuntaina järjestettiin maastopyöräilyn XCM –cupin päätösosakilpailu Lamminpään harjumaastoissa. Kisakuskeilla panoksena olivat cupin yhteiskilpailun sijoitukset. Itse taistelin ynnä muut -sijoituksista, kun näillä matkoilla ei tasaisesti tahkoavalla diesel -moottorilla kovin korkealle päästä. Jälleen kuitenkin XCM-kisa tarjosi mukavan tavan viettää sunnuntaita parhaan mahdollisen harrastuksen parissa. Ja ennen kaikkea kisa kävisi viimeisestä pitkästä harjoituksesta Haanja100 -tapahtumaa silmällä pitäen.

 Lähtöä odotellessa. Etualalla Ari (vas.) ja Anssi. Takana Mikko (vas.) ja Piia. (Kuva: Lassi Hinkkanen)

Itse kisasta ja omasta ajosta joitain mainintoja:

Reitti oli märkä. Sen olin jo huomannut lauantaina, kun kävin kiertämässä kertaalleen radan läpi. Startin jälkeen edettiin pitkässä letkassa raviradan edustaa. Siinä olikin koko reitin ainut kestopäällystepätkä. Tästä eteenpäin sai polkupyöräillä, eli ajaa polkuja pyörällä, kuten lajin luonteeseen kuuluukin. Ensimmäinen kierros eteni rauhallisesti, eivätkä sykkeet kertaakaan päässeet ”punaisen puolelle”. Jossain vaiheessa ohitin (seura)kaverini Arin, joka oli onnistunut saamaan ajamalla ketjun pois takavaihtajan häkistä. Enpä ole moisesta aiemmin kuullut, mutta näyttää tuokin olevan mahdollista. Toinen kisaan osallistunut kaverini, Anssi, oli jo kisan toisen kilometrin aikana katkaissut ketjut. Mitähän tässä vielä ehtii tapahtua?

 

Kurapyörän ulkoilutusta ylämäessä. (Kuva: Juha Autio)

Toiselle kierrokselle lähdin samoilla tehoilla, ripeällä retkimeiningillä. Kovin suurta tarvetta tai halua ei ollut kiristää vauhtia. Kunhan etenisi riittävän nopeasti maaliin, että ehtii saunaan ennen kuin ajastus loppuu. Ari tuli ajoseuraksi toiselle kierrokselle. Kovin suuresti ei hänelläkään näyttänyt kiirettä pitävän, kun tyytyi samaa vauhtia ajamaan, ja vaikka normaalisti menisi jo kaukana edellä. Ajeltiin, ja juteltiin mukavia toisen kierroksen aikana. Jossain vaiheessa Ari kysyi Kummelileffasta tutun rallikysymyksen: ”Nolo kysyä, mutta ehtiskö käydä… ”Totesin, että ”Kyllähän sää nyt…… voit käydä!” Ei pysähtynyt mies siinä kohtaa vielä, mutta hieman ennen puoltaväliä tarjoutui tilaisuus. Muta voimansiirrossa yhdistettynä ylämäen huolimattomaan polkimen runttaukseen on huono yhdistelmä, Tahkokin sen osoitti aiemmin kesällä. Ilmajokelaislähtöisten ajajien joukosta myös se kolmas, allekirjoittanut siis, katkaisi ketjunsa. Siinä sitten työkalut repusta esiin. Ari osoitti oivaa joukkuehenkeä pysähtymällä odottamaan. Lupautuipa mies vielä pesemään voimansiirron munuaisissa suodatetulla vedellä. Kieltäydyin kohteliaasti. Toisen kierroksen loppu meni tasaisesti pyöritellen, turhia putkellenousuja vältellen. Ketjut pysyivät ehjinä. Maaliin pääsin kolmen tunnin ja 37 minuutin urakoinnin jälkeen.

Reitti oli mukavan haastava, osin myös mudasta ja liukkaudesta johtuen, mutta kyllä sopivan tekniset ylä- ja alamäet tekevät radasta XCM maastopyöräilyä. Ratamestareille kiitos ja kumarrus polkujen määrän maksimoimisesta 30 kilometrin matkalla. Vaikka olen kuluvan kesän aikana lähes viikottain noita polkuja ajellut, mahtui joukkoon silti uusiakin polkuja. Tällaisia saisivat minun puolestani kaikki kisareitit olla!

Loppukaneettina mainittakoon, että Kaupin kanuunat saavuttivat maratoncupin joukkuekisan voiton kaudella 2012. Aivan upea saavutus, kun ottaa huomioon, kuinka kovia ajajia löytyy (myös) kilpailevista seuroista. Vaikka alla olevassa kuvassa mukana olenkin, taisivat omat pisteeni joukkuekisan osalta jäädä minimiin. Onnea koko Kanuunaporukalle!

Kanuunajuhlaa kauden 2012 XCM-cupin päätteeksi. Kuvassa Mauri (vas.), Perttu, Ari, Mikko ja Piia. Taustalla Teivo XCM.n kilpailunjohtaja Mikko Nokkonen. (Kuva: Outi Jussila)

 Kilpailun tulokset kisajärjestäjän sivuilla

Kolmen pyöräkisan syksy (1/3): XCM SM-kisat/ Hyvinkää

Edellisestä kirjoituksesta on jo vierähtänyt tovi. Toisaalta eipä tässä kummempia ole tapahtunutkaan, kun vajaa pariviikkoinen meni flunssatoipilaana. Aiemmassa kirjoituksessa ehdin jo innostua siitä, kuinka hiljakseen on päästy taas harjoittelun makuun. Nyttemmin sitten ollaan taas lähtökuopissa, ainakin siltä kovasti tuntuu.

Edellisestä kisastakin on jo vierähtänyt tovi, tarkemmin kahdeksan (!) viikkoa. Kuluneena sunnuntaina kävin kuitenkin katsomassa isojen poikien maastopyöräilyä Hyvinkään XC-maratonin SM-kisoissa. Mukana oli siis varsin kovaa porukkaa. Parempi olisi olla mainitsematta, että itsekin osallistuin. Sen verran vaikealta meno tuntui. No, parin kuukauden kisatauon jälkeen tämä kävisi hyvin ainakin pidemmästä harjoituksesta syyskuun lopun Haanja100 -tapahtumaa ajatellen.

Hyvinkään kisa tarjosi kansainvälistyyppisen XCM-kisan, aurinkoista säätä myöten. Noin 27 km maratonreitti kierrettiin kolmesti. Matka tarjosi teknisesti helppoa alustaa ryyditettynä jokaisella kolmella kierroksella eteen tulleeseen laskettelurinteen nousuun. Parhaimmillaan jyrkkyys käväisi kuuleman mukaan yli 30%.n. Arvaas, ajoinko kertaakaan ylös asti? Oikein arvasit, tosin moni muukin kisaaja liittyi taluttajien joukkoon (kärjestä en osaa sanoa, kun en heitä lähdön jälkeen nähnyt…) Ajokelpoista pohjaa koko mäki olisi ollut, jos olisi ollut ajokelpoiset jalat.

Fillarifoorumialias CC-Ryderin video noususta

Kisan kaksi ensimmäistä kierrosta menin omalle vauhdille sopivan haastavassa porukassa, keskisykkeen ollessa 174. Kolmannella kierroksella iski jano sen verran kovasti, että juomapullo oli säästötoimenpiteistä huolimatta tyhjentynyt laskettelurinteelle tultaessa. Rinteen jyrkintä osaa tunkatessa alkoivat krampit etureisissä. Pyörän päälle noustessa ne loppuivat, mutta pyörittäessä tilalle tulivat sekä pohje- että takareisikrampit. Jälkiviisaana voisin todeta sekä kovan sykkeen että juoman loppumisen vaikuttaneen kramppailuihin. Toisaalta kisavauhtisen menon vähyys kuluneiden viikkojen aikana lienee se selittävämpi tekijä. Loppumatkasta rauhoittelin menoa sen verran, etteivät jalat enää pahemmin krampanneet. Eipä kyllä vauhtikaan edennyt edellisten kierrosten malliin. Vielä reitin loppuosan lyhyellä teknisellä ylämäkiosuudella lihaksista nykäisi muutamaan otteeseen, vaikka tuntui, ettei tämän hitaammin voi edetä.

Tulokset: XCM SM-kisat (valitse pyöräilytulokset ja Hyvinkää..) 

Kaikesta huolimatta, ja varsinkin näin jälkeenpäin ajatellen, oli mukava kisata. Järjestelyt Hyvinkäällä toimivat oivallisesti. Innostusta jäi sen verran, että tuli ilmoittauduttua Lamminpäässä järjestettävään XCM -cupin päätösosakilpailuun. Tämä siis ensi sunnuntaina 23.9. Laitan kisasta raporttia, kunhan olen maaliin ehtinyt. Toivottavasti ennen Viroon eli Haanjaan lähtöä..

 

Hyvikään kisan loppusuoralla (Kuva: Antti Rantalahti).