Alkuun
varoituksen sana: positiivisuuteen taipuvaisena persoonana hieman itsekin
säikähdin tekstin negatiivisuutta lukiessani sitä ennen julkaisua.
Sankarius
liitetään usein urheilussa pärjääviin. Sisältäähän urheilu jo sanana varsin
tunnepitoisen merkityksen urheudesta, sankaruudesta. Pahimmillaan tämä
sankarius nousee jopa kansallisesti tärkeäksi. Liekö todella niin, että ihmiset
kokevat suomalaisuutensa paremmaksi, jos keihäs suomalaisesta kädestä
lingottuna lentää yhdessä kisassa yli 90
metrin viivan tai jos Myllylän suksi pitää Trondheimissa
koko 50 kilometrin
matkan. En väheksy näitä upeita suorituksia, mutta jääköhän kansan syviltä
riveiltä huomaamatta se tosiasia, että lopulta muut asiat ovat niitä, jotka
merkitsevät. Kyseessä on kuitenkin vain urheilu, pienten (ja isojen) leikkiä
tuomareiden asettaessa rajat, ettei meno ylly liian totiseksi.
Sankarius saattaa
johtaa myös epätoivoisiin ratkaisuihin. Osaltaan media, toiselta osin
urheilijan työnantaja asettavat liian kovia odotuksia. Tarkoitan nyt
lisäravinteista seuraavaa vaihetta, kiellettyä aluetta. Huono-onnisimmat (ja
suomalaiset) jäävät silloin tällöin kiinni. Tätä sitten seuraa dopingin
aiheuttama urheilijan julkinen lynkkaus. Trondheimin sankari kärsi tästä lopun
elämäänsä, nyttemmin varmasti kaikkien mielestä liikaakin.
Dopingista ei
tämän enempää, vaikka tulihan niitä käryjä Lontoossakin. Muitakin esimerkkejä sankaruuden päättymisestä seuraa. Mitä
tapahtuu koulunsa aikoinaan keskeyttäneelle kiekkoilijalle, jonka
ura päättyy loukkaantumiseen? Voi olla, että NHL -kiekkoilijalle on matkalta
jäänyt jotain sukanvarteen, mutta entäs se neloskentän SM-liigajyrä?
Sosiaalisen verkoston sekä entisen palkanmaksajan kanssa ainakin kannattaa olla
vielä väleissä. Talous ei siltikään ole ainoa tekijä. Mistä löytyy
yleisurheilijalle elämänsisältöä, jos loukkaantumista edeltänyt ura sisälsi
vuosien ajan perinteiset arkirutiinit aamutreeneistä, lounaan jälkeen otetuista
päiväunista ennen päivän varsinaisia harjoituksia ja suoritusten läpikäyntiä
valmentajan kanssa päivällisen ja iltapalan välissä? Saattaa olla kalenterissa
tyhjää, ellei onnistu jatkamaan uraa valmentajana tai kommentaattorina. Edellä
olleet ovat omia ajatuksiani, mutta hyvin näitä asioita tarkastelee myös Tuomas Kyrö kirjassaan Urheilukirja. Suosittelen!
Olipas varsin
negatiivisia mietteitä. Ei kai tämä urheilu nyt näin kurjaa ole, tai jätetään
ainakin liiat sankariudet pois ja nautitaan. Ugh, olen puhunut!
Ja lopuksi vielä linkki nuoren yleisurheilijan, Noora Toivon blogiin. Hän käsittelee suomalaisen huippu-urheilijan arkea erittäin upealla tavalla. Kannattaa käväistä lukemassa tämäkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti