Treenitasoja normaaliksi hilaten - Haanjaan valmistautuminen

Ei ole helppoa maastopyöräilijän arki, jos molemmat maasturit ovat ajokelvottomia. Ensimmäisestä on ollut runko poikki, ja takuuversiota on nyt odoteltu kolmisen kuukautta. Saapa nähdä koska tulee. Toisesta pyörästä taas jäi yksi takalinkuston mutteri Norjankieliselle tundralle. Pieni, mutta oleellinen vaje. Pahinta tuskaa on kuluneiden viikkojen aikana lievittänyt maantiepyörä, joka on suhteellisen hyvässä vedossa. Nyt kuitenkin jälkimmäinen maastureista on taas lyönnissä, joten maastoonkin pääsee. Suhteellisen oleellinen työväline harjoitteluun, kun yrittää valmistautua maastopyöräilykisaan. Kuukausi tässä on onneksi aikaa.

Kuluneiden viikkojen harjoittelusta:

Heinäkuun lopulta alkaen meni jokunen viikko palautteluun hyvin kevyen treenin merkeissä. Onnistuneesti menneen Norjan kisan jälkeen intoa oli jopa jatkaa kovaakin treeniä, mutta onneksi järki voitti ja maltoin palautella rauhallisesti. Viikolla 30 kevyttä treeniä noin viiden tunnin verran. Asteittain olen lisäillyt määriä: viikolla 31 reilut kahdeksan tuntia, viikolla 32 kymmenisen tuntia (ei tullut loman viimeisestä viikosta samanlaista urakkaa kuin viime vuoden MtbSeikkailussa), viikon 33 tuntimäärä noin 12, sisältäen myös jo hieman kovempitehoista harjoittelua. Myös lihaskuntoharjoittelua olen pitänyt ohjelmassa yhden lepoviikon jälkeen käymällä pari kertaa viikossa bodypumpissa.

Vielä en ole kuitenkaan uskaltanut mennä täyttä höyryä. Kuntoilutason maratonjuoksijoille osoitettu palautumisaikasuositus (joka tietysti riippuu hyvin paljon yksilöstä) on viikko lepoa jokaista maratoniin kulutettua tuntia kohden. Tällaista lueskelin taannoin Juoksija -lehdestä. Pyöräily ei ole elimistölle (ainakaan nivelille) ihan yhtä kova rasitus. Hyvä syy ottaa hieman varaslähtöä Norjan kisasta palautumiseen. 31 viikon pituinen palautusaika vaikuttaa niin pitkältä, että siitä ei kyllä seuraisi mitään hyvää…

Maastopyörän sain taas käyttöön viikolla 34, joten treenitunteja kertyi kuin itsestään. Yhteensä 17 tuntia. Kuukauden tauon jälkeen on ollut hieman hakemista maastoajorytmin kanssa, mutta kyllä kai se siitä lähtee. Onhan tässä vielä kuukausi aikaa starttiin virolaisittain.

Arki alkaa

Syksyn tulon huomaa monella tavoin. Koululaiset ilmestyivät katukuvaan. Mahdollisesti ovat olleet jo kesälläkin, mutta nyt sen huomaa metrin korkeudella kulkevista selkärepuista. Muistakaahan ajaa varovasti liikenteessä, ettei tule vaaratilanteita!

Kuntokeskuksissa loma-ajan päättyminen tarkoittaa vilkastuvaa liikunta-aktiivisuutta. Hyvä niin, sillä liikunta ei oikein annosteltuna ole kenellekään haitaksi.

Liikuntajuttuja tarkasteltaessa oma arki käynnistyi viikko sitten, kun syksyn aikataulut alkoivat kotisalilla. Spinningpyörän selkään istahdin kahden kuukauden tauon jälkeen spin-maratonin merkeissä. Neljän tunnin aikana ehti tulla sellainen hiki, etten sellaista koko kesänä ulkona pyöräillessä ole saavuttanut. Hauskaa kuitenkin oli, niin kuin toivottavasti myös muilla maratoniin osallistuneilla sitkeillä sisseillä. Tästä on mukava jatkaa myös sisäharjoittelun parissa. Ihan seuraavan videon kaltaisia temppuja ei maratonilla tehty...

Spinningmaailman ihmeellisyyksiä

Pyörälenkkejä tulee varmasti tehtyä ulkona niin pitkään kuin säitä riittää. Onhan tuota kisakauttakin jäljellä, vaikka kesän päätapahtumat ovatkin jo onnellisesti ohi. Mahdollisesti käyn Lamminpään XCM kisan ajamassa. Ehkäpä myös syyskuun alussa XCO-cupin osakilpailussa Korsossa. Olisi muuten ensimmäinen olympiatyyppisen radan kiertoharjoitus itselleni. 

Etelä-Viroon, Haanjaan on tarkoitus lähteä syyskuun lopulla tutkimaan paikallista maastopyöräilykulttuuria. Ainakin Suomen puolella ovat virolaiset olleet varsin vahvalla jalalla liikkeellä. Kirjoitan myöhemmin lisää valmistautumisestani niihin karkeloihin.

http://haanja100.ee/

Keitä ne on ne sankarit?

Alkuun varoituksen sana: positiivisuuteen taipuvaisena persoonana hieman itsekin säikähdin tekstin negatiivisuutta lukiessani sitä ennen julkaisua.

Sankarius liitetään usein urheilussa pärjääviin. Sisältäähän urheilu jo sanana varsin tunnepitoisen merkityksen urheudesta, sankaruudesta. Pahimmillaan tämä sankarius nousee jopa kansallisesti tärkeäksi. Liekö todella niin, että ihmiset kokevat suomalaisuutensa paremmaksi, jos keihäs suomalaisesta kädestä lingottuna lentää yhdessä kisassa yli 90 metrin viivan tai jos Myllylän suksi pitää Trondheimissa koko 50 kilometrin matkan. En väheksy näitä upeita suorituksia, mutta jääköhän kansan syviltä riveiltä huomaamatta se tosiasia, että lopulta muut asiat ovat niitä, jotka merkitsevät. Kyseessä on kuitenkin vain urheilu, pienten (ja isojen) leikkiä tuomareiden asettaessa rajat, ettei meno ylly liian totiseksi.

Sankarius saattaa johtaa myös epätoivoisiin ratkaisuihin. Osaltaan media, toiselta osin urheilijan työnantaja asettavat liian kovia odotuksia. Tarkoitan nyt lisäravinteista seuraavaa vaihetta, kiellettyä aluetta. Huono-onnisimmat (ja suomalaiset) jäävät silloin tällöin kiinni. Tätä sitten seuraa dopingin aiheuttama urheilijan julkinen lynkkaus. Trondheimin sankari kärsi tästä lopun elämäänsä, nyttemmin varmasti kaikkien mielestä liikaakin.

Dopingista ei tämän enempää, vaikka tulihan niitä käryjä Lontoossakin. Muitakin esimerkkejä sankaruuden päättymisestä seuraa. Mitä tapahtuu koulunsa aikoinaan keskeyttäneelle kiekkoilijalle, jonka ura päättyy loukkaantumiseen? Voi olla, että NHL -kiekkoilijalle on matkalta jäänyt jotain sukanvarteen, mutta entäs se neloskentän SM-liigajyrä? Sosiaalisen verkoston sekä entisen palkanmaksajan kanssa ainakin kannattaa olla vielä väleissä. Talous ei siltikään ole ainoa tekijä. Mistä löytyy yleisurheilijalle elämänsisältöä, jos loukkaantumista edeltänyt ura sisälsi vuosien ajan perinteiset arkirutiinit aamutreeneistä, lounaan jälkeen otetuista päiväunista ennen päivän varsinaisia harjoituksia ja suoritusten läpikäyntiä valmentajan kanssa päivällisen ja iltapalan välissä? Saattaa olla kalenterissa tyhjää, ellei onnistu jatkamaan uraa valmentajana tai kommentaattorina. Edellä olleet ovat omia ajatuksiani, mutta hyvin näitä asioita tarkastelee myös Tuomas Kyrö kirjassaan Urheilukirja. Suosittelen!

Olipas varsin negatiivisia mietteitä. Ei kai tämä urheilu nyt näin kurjaa ole, tai jätetään ainakin liiat sankariudet pois ja nautitaan. Ugh, olen puhunut!

Ja lopuksi vielä linkki nuoren yleisurheilijan, Noora Toivon blogiin.  Hän käsittelee suomalaisen huippu-urheilijan arkea erittäin upealla tavalla. Kannattaa käväistä lukemassa tämäkin!

Itsensä ylittäminen

"Mahdottoman erottaa mahdollisesta päätös tarttua toimeen."

Männähetkenä istuskelin pitkästä aikaa paikallisliikenteen bussissa. Matkalla Red Hot Chili Peppersin keikalle, vaikket sitä kysynytkään. Silmiini osui infotaulun mainoksia. Ei mainoksista sen enempää, mutta yllä mainittu virke nousi esille. Tulipa sitten inspiraatio kirjoittaa jälleen yksi teksti.

Mahdollisuuksia siis on. Avaruudessa on käyty ja Marsiin jo suunnataan. Epäselvyyksien välttämiseksi tarkennusta sen verran, että itse en ole käynyt. Toisaalta ei ole Aurinkokuningaskaan käynyt Auringossa. Avaruusmatkat sikseen, sillä tarkoitus on nyt(kin) käsitellä pyöräilyä.

Pyörällä olen kuluneen taipaleeni aikana kulkenut kaikki kilometrit laskien hieman alle yhden kierroksen verran Maan ympäri. Kyläkaupassa todettaisiin, että ei näillä vielä Kuuhun mennä. Tämä ei estänyt hakemasta omalle kunnolle ylitsepääsemättömältä kuulostavia pyöräilyyn liittyviä tavoitteita.

Asteittain on näissä tavoitteissa edetty, niin kai sen kuuluu mennäkin. Vajaat kymmenen vuotta sitten osallistuin Pirkan pyöräilyn 134 kilometrin klassikkomatkalle. Hurja matka, kun taipaletta oli reilusti yli satanen ja muutama mäkikin matkalle oli hankittu. 2008 koitin kuntoni kestävyyttä Tahkolla 60 km.n matkalla. Hengissä siitäkin selvisin, vaikka tiukkaa teki. Paria vuotta myöhemmin oli Pirkassa matka kasvanut 217 ja Tahkolla 120 kilometriin (ko. tapahtumat muuten vastaavat melko hyvin rasitukseltaan toisiaan, maantiellä kun jaksaa edetä pidempään rullaavasta alustasta johtuen). Tässä kohtaa mainittakoon, että harjoitusten ajallinen kesto on kasvanut kisatapahtumien kanssa suunnilleen samaan tahtiin. Viime vuonna pitkä Pirkka kävi hyvästä treenistä Tahkon kolmelle kierrokselle. Nälkä on kasvanut syödessä.

Lopun alkua lienee tämän kesän kaksi kisaa, joita silmällä pitäen olen pakertanut liikunnan parissa tunnista toiseen, viikosta toiseen. Ei niistä sen enempää, kun olen jo kertaalleen kirjoittanut. Luettavissa ovat arkistossa edelleen kesä- ja heinäkuun kohdalla. Nekin ovat jo koettuja tapahtumia. Hyviä muistoja jättivät jälkeensä, mutta…

Nyt lainaan fillarifoorumilta alias ellmerin tsemppausviestin loppuosaa (OffroadFinnmarkiin liittyen): 

” Noi on pahoja :( reissuja, noita kun rupeaa harrastamaan niin se on kuin huimausaineet! Aina vaan vetästäwä pitempi trippi. :D”

…sitten huomaa, että nyt ne kisat, joihin on tunteja valmistautunut, ovatkin ohi. Tulee kummallinen olo. Tältäkö tuntuu olympiaurheilijasta, joka on tähdännyt neljä vuotta kisoihin? En edes uskalla ajatella, mitä pyörii viimeisiin olympialaisiinsa valmistautuneella urheilijalla. Tosin onhan sitä elämää urheilun ulkopuolellakin, ehkä. Onhan sitä avaruudessakin…

No. Ei tämä nyt niiiin vakavaa ole. Elämästähän vain on kyse. Juicekin totesi viisaasti, ettei elämästä selviä hengissä. Luo uskoa ja toivoa tulevaisuuteen... Ja onhan noita pyöräilyn kannalta vaativampia juttuja tarjolla moniakin, jos vauhdin sijaan hakee matkasta haasteita. Kaikkia en tietenkään tiedä, mutta joitakin juttuja on jo kartoitettu. Hyvä olisi järki silti pitää näissä suunnitelmissa, vaikka tuntuvat houkuttelevilta näin tietokoneen ääressä tarkasteltuna.

Ensinnäkin maantiellä:

Vätternrundan

Jotunheimenrundt 

…ja maastossa:

Craft Bike TransAlp 

Finnmarkin 700 km kisaa en uskalla lisätä tähän, ettei vain koskaan toteutuisi. Mutta ehkä se 300 km matka jälleen jonain vuonna. Ja nämä eivät sitten ole vielä mitään lupauksia :)

Eteenpäin katsoen ja tulevaan luottaen. Lienee alkurivin lisäksi toimiva motto tehdä mahdottoman kuuloisista asioista edelleen mahdollisia, myös pyöräilyn saralla.

Ai niin, onhan tuossa syys- ja lokakuun vaihteessa tulossa Haanja100 -tapahtuma. Puhuvat siitä Viron Tahkona. Käytössä on kuulemma mailimittari.