Yö-Rogaining Tampereella 7.-8.11.2014

Myös tämä viikonloppu tarjosi mahdollisuuden viettää aikaa pyöräilemällä läpi yön. Tampereen yöelämään ja rastien hakuun, siis.

Kisasivut 

Tulokset

Startti tapahtui klo 22.00 Perheliikuntakeskus Hipan pihasta. Toki valmistelut alkoivat täydellä tohinalla jo kahta tuntia aiemmin, kun joukkueet olivat saaneet kartat reitinsuunnittelua varten. Rogainingille tyypillisesti rasteja sai kerätä sieltä, mistä näki parhaaksi. Suuntia oli karkeasti sanoen neljä: Tampereen keskusta/Kaleva, Kauppi, Kangasala Ruutanan/aseman ympäristöissä, sekä Kaukajärven eteläpuolinen osa aina Savontielle saakka.

Lähdön tunnelmissa. Kisanumero auttaa muistamaan, jos jotain hälyttävää pääsisi tapahtumaan. Kuva: Ari Autio

Oma reittimme kiersi alkuun Leinolan kautta Kangasalle ja edelleen kohti Taivalpirttiä. Itselleni ennakkoon melko tuntemattomia seutuja. Onneksi tiimikaveri Ari tiesi paikkoja jo entuudestaan, joten paikallistuntemuksesta oli suuri hyöty suunnistamisen nopeutumisena.

Jos oli suunnistus nopeahkoa, niin aiempien tuntien aikana maahan satanut lumi muodosti 10-15 cm kerroksen ja tämä teki polkuajamisesta varsin haastavaa. Koska yöksi oli luvattu pakastuvaa, vaihdoin vielä viime hetkellä nastat alle. Tämä tosin tarkoitti myös sitä, että rengasleveys kapeni. Seurauksena, kuten odottaa saattaakin, oli renkaiden vaeltelu käärmeen tavoin. Suoranaisesti se ei helpota eteenpäin kulkemista, mutta saa hien nousemaan ihon pintaan. Kylmyydestä ei tarvinnut kärsiä. Ainoastaan kateellisena saattoi katsella edellä menevää Fat Bikea, joka rullasi aika mukavan näköisesti. Toisaalta tilanne tasoittui aina kun päästiin siirtymille, joten kokonaisuutta ajatellen tilanne meni aikalailla tasan.

Tunnit kuluivat nopeasti. Arviolta kahdelta yöllä olimme eteläisimmällä pisteellä Taivalpirtillä, josta matka jatkui kohti Hervantaa. Ajaminen oli kivaa, eikä missään vaiheessa tuntunut siltä että energia olisi loppunut. Energian loppumisen tällaisissa tilanteissa voi huomata kahdella tavalla. Ensinnäkin pakkasella alkaa palella ja toisaalta reisissä tuntuu tyhjältä. Tällaisia kokemuksia sain kokea viikkoa aiemmin Mammuttimarssilla. Marssilla ajelin oman itseni seurassa, mutta tällä kertaa sai matkaa taittaa tiimikaverin kanssa. Porukassa ajaminen lisää myös ajomukavuutta, sillä karttaa tutkivia silmäpareja on kaksi kertaa enemmän. Myös jutustelu matkan aikana rauhoittaa kummasti omaa tekemistä.

Aamuyön tunteina saavuimme Hervantaan, jossa näkymät olivat kaksijakoisia. Joitain muitakin otsalamppuja näkyi katukuvassa. Lisäksi TKL:n busseista saapui omalla tavallaan Tampereen yöelämään tutustuneita nuorisolaisten edustajia. Kymmenessä vuodessa tapahtuu näemmä ihmiselossa sellaisia muutoksia, että kun ikää on 25, voi matkaa taittaa julkisilla. Ikämieheksi varttuessa ei enää malta maksaa kuljetuksista, vaan tekee mieli kulkea omin voimin. Pyöräilijöitä ja juoksijoita rogainingiin oli saapunut järjestävän tahon mukaan noin 300, mikä on suuri määrä. En ole ikärasisti, mutta yleissilmäys osoitti keski-iän tällaiseen harrastukseen olevan lähempänä master-, kuin juniorisarjaa. Hatunnosto silti kaikille osallistujille, iästä riippumatta. Pahoittelut muuten sille nuorelle miehelle, joka oli pienessä laskussa palaamassa kotiinsa raskaan yön jäljiltä. Jarrut vingahtivat melko äänekkäästi, kun vauhtia piti hiljentää kevyen liikenteen väylällä törmäyksen välttämiseksi. Toivottavasti pumppu vielä toimii ja koti löytyi, mutkittelevasta askelluksesta huolimatta.

Hervannasta edelleen kohti Kaukajärven eteläpuolen maastoja. Mäenpäällinen rasti linjan alla, seuraava polkujen risteyksessä ja sitten kohti tuulimyllyä sekä niemenkärkeä. Rastit löytyivät sieltä mistä pitikin. Aika kului siivillä ja reittiä täytyi alkaa tarkastella sen mukaan missä vielä ehtisi käydä.

Harmittavasti keskustan alue jäi tyystin kiertämättä. Todennäköisesti auratut tiet olisivat olleet nopeimpia kulkea, mutta eipä tuota osannut reitinsuunnitteluvaiheessa miettiä. Harmittava yhdeksän pisteen pummi tuli vielä lopuksi, kun kiireellä yritimme rastia löytää. Ajoissa kuitenkin oltiin takaisin kisakeskuksella. Jäipä vielä runsaat kymmenen minuuttia varaakin.

Tiimikaveri Arin työväline rastien haussa osoittautui toimivaksi lumisten taipaleiden rastihaussa. Yhdistelmä Arin pyöräilykunto & Spessun FatBoy eteni lumessa höyhenen lailla. Kuva: Ari Autio

Aamukuudelta lauantaina Hipan tiloissa oli vilinää. Kisajärjestäjä oli yhteistyökumppaneineen varannut kisaajille aamupalat, joka oli hieno lisä tapahtumaan. Muutenkin yö-rogainingista jäi varsin hyvät muistot, niin järjestelyiden kuin reitinkin osalta. Tällaisia lisää, niin mukana ollaan. Palkintojenjakoa ei tarvinnut tällä kertaa jäädä odottamaan sijoituksen puolesta, joten matka jatkui takaisin kotiin ja suihkun kautta lämpöisen peiton alle. Unta ei tarvinnut pitkään odotella.

Ennakkoa yö-Rogainingiin.

Rogaining, tuo veikeä laji, jossa yksi vie rastit piiloon ja toiset etsivät niitä erinäisistä paikoista aikarajan puitteissa.

 

Yölliset suunnistukset siis jatkuvat, sillä kukapa nyt valoisalla höntyilisi kartan kanssa metsiköissä. Huomenna vuorossa Tampereen yö-rogaining. Rasti- ym. mestarina kisan osalta on ison määrän työtä tehnyt Jari Kaaja.

Viikko takaperin ajeltiin Vihdin ja Espoon ympäristöissä maasturilla rasteja etsien. Huomenna sama jatkuu kotoisammissa ympäristöissä Tampereella. Lumisade tuonee oman lisämausteensa.

Jokin ihme ajaa ihmisiä tällaisiin toimiin, sillä Mammuttimarssilla osallistujia oli 132 marssijan verran. Tulevan rogainingin osallistujamäärä pistää vielä paremmaksi: 190 nimeä. Mukava, kun saa olla mukana yhtenä näistä ja innolla kisailuja odotan.

Tapahtuman kotisivut ja Facebook-sivut.

Katsotaanpas, kuinka tänä viikonloppuna mahtaa käydä.

Mammuttimarssi 2014

Perjantai-ilta ja pimeys. Kevyttä tihkusadetta ja luvassa yötä vasten pakkasen puolelle kiristyvää. Oivallinen olosuhde viettää pyhäinpäivän vastaista yötä pyörän selässä.

Matkaan lähdetään klo 20.30 otsalamput välkkyen. Useampi valoyksikkö kiiltelee asfaltin pinnassa, kunnes siirrytään yhä pienemmille hiekkateille. Välillä näkyy muitakin joukkueita, mutta pääsääntöisesti yksin saa matkaa taittaa. Rasti toisensa jälkeen ilmoitetaan tekstiviestillä järjestäjän tulospalveluvastaavalle. Puolen yön aikaan kahdeksas rasti on haettu. Kolmannes rasteista alkaa olla haettuna. Vilu käväisee vieraana ja kuoritakki pitää lämpöä jossain määrin kehon puolella.

Veikkolassa kymmenes rasti, kellon näyttäessä aikaa 1.35. Väsymys tuntuu silmissä, mutta myös edellisviikon flunssa ilmoittaa reisien tyhjyytenä. Matka jatkuu kohti Nuuksion kansallispuistoa. Rastilla 14 menee kohtuuttomasti aikaa rastin etsintään. Pitäisi olla helppo, kunhan löytää jyrkänteen järven rannasta. Eipä löydykään, ennen kuin huomaan olevani väärän järven rannassa.. Toisen joukkueen kanssa päädymme viimein oikeaan paikkaan. Rastikin sitten löytyi sieltä, oikean järven rannasta.

Matka jatkuu ja mäkiä on joku matkan varteen luonut. Uimarastin skippaan pelkurimaisesti suorittamalla sakkorastin, pyöräilemällä noin tunnin verran kisakeskukseen ja takaisin. Uinti olisi mennyt alle vartissa, mutten uskaltautunut aiemmin vaivanneen flunssan vuoksi. Otetaan treenin kannalta, sillä pyöräilemäänhän tänne on tultu.

Rastilla 17 päivä alkaa jo sarastaa ja voi sammuttaa otsalampun. Tuhottomasti on aikaa tähän mennessä kulunut. Aamuauringon noustessa lämpömittari laskee pakkasen puolelle. Kun pääsen Serenan vieressä olevan laskettelurinteen päälle rastille 19, huomaan, ettei puhelimen akussa ole enää virtaa. Täynnähän tuo oli kuitenkin lähtiessä, joten hetki menee ihmetellessä tilannetta. Pakkanen oli sovellusten poislaitosta huolimatta syönyt viimeisetkin virranrippeet.

Mietin jatkoa, kiertäisinkö radan loppuun ja näyttäisin kulkemani reitin Garminista maalissa. Totean ajatuksen kuolleeksi alkuunsa, sillä jossain kohtaa perään lähtisi todennäköisesti järjestäjien etsintäpartio, kun puhelimitse ei enää yhteyttä voisi saada. Edessä on vääjämätön, mutta pakollinen päätös keskeytyksestä. Kauimmaisessa pisteessä lähtöpisteeltä. Kuin kirsikkana kakun päällä, laskiessani laskettelurinteille vievää asfalttia alas musta jää pääsee yllättämään. Kylkimyyryä sitten muutama metri, mutta onneksi ei kuitenkaan pahemmin käy.

Aamuauringon paisteessa, pikku pakkasessa siirtymällä kisakeskukseen, on aikaa miettiä, miltä tuntuu kun elämässään ensimmäistä kertaa joutuu kisan keskeyttämään. Eipä tuota haluaisi tavakseen ottaa.

Hyviä asioita voi kuitenkin tästäkin reissusta löytää. Pimeässä, sateisessa yössä voi olla poikkeuksellisen hienoa pyöräillä. Varsinkin – vaikka kylmenikin – sateen väistyessä avautuvan tähtitaivaan edestä maisema taivaalla oli maaginen. Kisaraportin tämänvuotisesta mammuttimarssista lopetan Juice Leskisen sanoin – ”tulen uudestaan”.