Hieno hiihtoviikko Oloksen maisemissa on koettuna.
Keskiviikkona hiihdettiin Lapponiahiihtoviikon toinen etappi, Himmelriikin hiihto. Matkaan startattiin Vuontispirtin rannalta ja heti alkuun kiivettiin jonossa Montellin majalle, josta laskuvoittoisesti matka jatkui Pallastunturin kautta Olokselle. Omalta osaltani matka meni kisamielessä jopa liiaksi mukavuusalueella. Joka tapauksessa hieno hiihtopäivä. Ladulla viihdyin n. 3h8min. Tulokset tämän etapin osalta täällä.
Torstain välipäivä meni kevyen palautteluhiihdon merkeissä ajatusten suuntautuessa perjantain päätösetappiin, Karra Huikoseen.
Perjantaiaamuna bussi vei Hettaan. Lähtöön klo 10 oli valmistautumassa 308 teräsmiestä ja -naista. Kisasää oli ensimmäistä kertaa viikon aikana pilvinen. Aurinko oli jo hieman ehtinyt kasvoja kuluneen viikon aikana ahavoittaa. Pilvisyyden ohella puhalsi reipas tuuli, etelästä. Sinnehän sitä matka kävikin, joten työmiehen keliä oli tarjolla. Tämä työmies vietti päätösetapilla aikaa 5h3min. Harmittavan lähelle viiden tunnin rajaa jäin, mutta olipa kelikin haastava. Päätöskisan tulokset täällä. Isot pojat menivätkin sitten omaa vauhtiaan: Onnittelut skiforcen hiihtäjille hienoista hiihtosuorituksista!
Kulunut viikko oli toki muutakin kuin kisailua. Tavoitteena oli saada tehtyä ehjä treeniviikko, johon kilpailut sopivassa määrin toivat lisäyritystä. Kuutena hiihtopäivänä kertyi 26 tuntia treeniä/kisaa, 320 km:n matkan ja 4246 nousumetrin verran. Nyt sukset naftaliiniin ensi talvea odottamaan, ja pyörällä treenaamisen pariin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti