tiistai 3. elokuuta 2021

Offroad FINNMARK 700 Solo 2021

Kisaraportti 700 kilometrin ajosta läpi Finnmarksviddan

Mistä kilpailusta on kyse? Katso kotisivut! (norjankielellä...)

ajajainfo


Kisan pakolliseen osaan kuuluu ajajainfo, jossa käydään läpi säännöt, säätilat sekä muut kilpailusuoritukseen ja -turvallisuuteen liittyvät seikat. Tänä vuonna kilpailu tullaan ajamaan keliolosuhteiden puolesta varsin leppoisissa olosuhteissa, mutta energiaa on pitkien huoltovälien vuoksi syytä varata matkaan riittävästi.
Ajajainfossa kilpailijoille annetaan kisan kannalta oleellinen tieto. (Kuva: M. Petäjämäki)

Alta-startti



Kuvat alla: Suomalaisia kilpailijoita lähti niin tiimikisaan kuin soolosarjaan:
- Ylin kuva: Mika Pasonen (vas.) ja Ari Ruoho
- Keskimmäinen kuva: Antti Lyytikäinen (vas.), Mikko Petäjämäki, Sami Pasanen
- Alin kuva: Sami Tervakari, Hannu Mahlberg
Alkukierros tarjosi jälleen oivan startin kisaan. Mönkijä johdatti ajajat läpi kaupungin, jonka jälkeen alkoi vapaa ajo. Omaa ajoani tein innokkaalla otteella, eli konetta olisi voinut käynnistellä myös rauhallisemmin. Toisaalta tätä oli odotettu koronan vuoksi kaksi vuotta, joten ajohaluja oli vaikka muille jaettavaksi.


Alta (27 km / aika 1:16:08)



Ensimmäisen huollon jälkeen matka jatkui Altajoen toiselle puolelle, jokirantaa seuraillen. Aloin kiinnittämään huomiota ylimääräiseen rahinaan, joka vaikutti kuuluvan voimansiirrosta. Olisihan sitä voinut huollossa rasvata ketjut, mutta muun toiminnan ohessa se unohtui. Edelleen noin 50 kilometrin ajon jälkeen rahina edelleen oli voimistunut siinä määrin, että pysähdyin tutkimaan voimansiirron. Osoittautui, että takapakan paikalleen kiristävä ruuvi oli löystynyt. Työkalua tuohon ei tietenkään repusta löytynyt, niinpä soitin kilpailun johtajalle mahdollisuudesta saada teknistä apua mahdollisimman pian. Säännöt kuitenkin sanovat, että kaikki huoltotoimennpiteet täytyy tehdä huoltopisteillä. Niinpä edessä olisi pitkähkö matka yli vuoristoylängön kohti Kvaenangenia. Olin varmuuden varalta jättänyt auton avaimet Juhan ja Samin hoiviin, jos mahdollista apua tarvittaisiin. Soitin Juhalle ja kerroin tilanteen. Miehet lupasivat lähteä tuomaan varakiekkoja Kvänangeniin. Iso hatunnosto ja kiitos heille, sillä kello oli tuolloin 00:30 tiistaina ja heillä itsellään olisi torstaina startti 300 km:n reitille.

Kuvat alla: Kvänangenvuonoon laskettaessa päästään ajamaan varsin vaikuttavien lohkareiden keskellä (Kuvat: A. Lyytikäinen)


Koitin muutamaan otteeseen kiristää käsin takapakan ruuvin, todeten sen melko pian turhaksi. Muutaman voimakkaamman polkaisun jälkeen se oli jälleen löystynyt. Lopulta päädyin ajamaan pintakaasulla ja pienellä välityksellä. Kun takapakka heiluu vapaasti ilman kiristystä, ei tullut mieleenkään yrittää vääntää jyrkkiä ylämäkiä ajamalla. Taluttaminen ehti tulla tutuksi.

Pääsin kuin pääsinkin kunnialla Kvänangeniin, jossa pyörään vaihdettiin varakiekko. Rahina päättyi siihen paikkaan. Huoltokassista uudet eväät reppuun ja hieman lämmintä ruokaa ennen kuin matka jatkui takaisin ylängölle.


Kvaenangen (105 km / aika 8:06:00)



Matka Bidjovaggeen tarjoaa aluksi sorapintaisen serpentiininousun tunnelille. Vaikka olin tuolla kahdesti aiemmin käynyt, tunnelin toisella puolella avautui henkeäsalpaavat maisemat: karua kivikkoa silmän kantamattomiin. Alkumatkaa saa taittaa sepelipintaista hiekkatietä, mutta jossain vaiheessa päädyttiin ajamaan kuvatunkaltaista kivikkoa. Matka etenee tasaisen varmasti. Mieli on korkealla, kun pyörä toimii moitteetta. Aurinko on paistanut koko matkan Kvänangenista. Onneksi pieni tuulenvire viilentää ja pitää hyönteiset loitolla. Lämpötila nousee aamun kääntyessä päivään. Bidjovaggen huoltoon saavun 175 ajon jälkeen.
Kuvat alla: Bidjovaggen reitillä edetään vuoristoylängöllä (Kuvat: A. Lyytikäinen)



Bidjovagge (175 km / aika 15:47:10)



Edessä olisi verrattain lyhyt etappi - ainoastaan 46 kilometriä. Lämpötila on noussut hellelukemiin, minkä seurauksena saan useita lentäviä pikkukavereita matkaseuraksi. Yhdellä kämmeneniskulla säärestä löytyy kymmenisen kappaletta liiskaantuneita mäkäräisiä. Samassa suhteessa näyttää sääriini tulevan myös punaisia pikkutäpliä. Saavutan noin 15 kilometriä ennen huoltopistettä Team Eiger CK:n, joka kulkee tiimikisan kärjessä (ja joka pitää kärkipaikkansa loppuun saakka). Samoihin aikoihin Garminin akku loppuu, joten navigoin varalaitetta hyödyntäen loppupätkän.

Kuva alla: Matkalla Kautokeinoon pääsi tutustumaan suolla kulkemiseen. Maastopyöräilymatematiikkaa: pohjoisen suo + helle = monta ötökkää ympärillä! (Kuva: A. Lyytikäinen)



Kautokeino (219 km / 20:03:00)



*** Reitin ensimmäinen kolmannes - Linkki Garmin Connectiin: KliK ***
(Akun hyytymisen vuoksi loppusiirtymä Kautokeinoon puuttuu).

Pitkässä pakollisessa huollossa saan ansaitun suihkun, ruuan ja pienen unihetken. Ajoa on takana 20 tuntia, matkassa mitattuna vajaa kolmasosa.

Kautokeinossa vietetty pitkä tauko, jonka aikana sain syötyä ja torkahdettua lyhyesti, antoi voimia tulevaan. Alkuun ajettiin Kautokeinon hiihtouria kohti pohjoista, jonka jälkeen oli edessä noin puolen tunnin tiesiirtymä. Edelleen matka jatkui Masiin vievää postitietä, jota aiempina kertoina oli jatkettu aina Masiin saakka. Tänä vuonna reitti kuitenkin erkani varsin pian kohti itää. Edessä olivat Gaskabeaivarrin kivilouhoksille nousu sekä mönkijäurat kohti Lahpoluoppalia. Ilma viileni nopeasti ja ylhäällä ajaessa näin laaksojen täyttyvän sumusta - edellisen päivän helteet haihtuvat niin sanotusti höyrynä ilmaan. Lämpötila kävi paikoin lähellä nollaa aina, kun laskeuduin näille suoalueille. Tässä vaiheessa jokainen ylämäki tuntui hyvältä, saihan sillä nostettua tehoja ja kehon lämpöä. Suoryteikössä pyörää työntäessä tehojen ylläpitäminen oli jokseenkin hankalaa.


Kuva alla: Yön aikana lämpötila laski huomattavan paljon edellispäivän hellelukemista (Kuva: A. Lyytikäinen)


Masi1 (304 km / 33:49:00)



Masi1 - Mollisjokk -väli tarjosi tuttua Keski-Finnmarkin mönkijäuraa. Masin huollossa sain tankattua mukavasti ja aamuyön vaikeat vaiheet oli ohitettu. Matkateko maistui ja eteneminen oli varsin mukavaa ja sujuvaa. Mollisjokkin huoltopisteelle saavuin keskiviikkona kellon näyttäessä aikaa 12:56.

Kuvat alla: Keski-Finnmarkin maisemia ja saapuminen Mollisjokkin fjellstuelle (Kuva: A. Lyytikäinen)


Mollisjokk (350 km / 39:56:56)



Matka Skoganvarreen oli itselleni ainoa etappi, josta ei ollut aiempien seitsemän kerran kokemuksen perusteella minkäänlaista kuvaa, saati kokemusta. Ajajainfossa oli kehotettu ottamaan etapille riittävästi energiaa mukaan. Ajon aikana selkisi, miksi moinen kehotus annettiin - etapista muodostui mielestäni tämän kilpailun kuningasetappi: Kilometreissä mitattuna matka ei ollut muihin etappeihin verrattuna järin pitkä, mutta tietöntä taipaletta riitti kilometrikaupalla. Nousu ylängölle, josta Stabbursdalenin eteläiset vuoret lähestyivät vääjäämättä. Maantieteellisesti oltiin alueella, jossa jäämeren tuuli pääsi puhaltamaan varsin viileästi. Oma eteneminen tuolla välillä eteni tasaisen rauhallisesti. Yksi asia korostuu yksin erämaassa ajaessa: Toimintakykyisyyden täytyy säilyä. Toisin sanoen energiaa oli syytä nauttia tasaisin väliajoin. Syöminen ei enää parin vuorokauden ajon jälkeen ole mitenkään mielekäs kokemus, mutta kyllä ne energiapatukat upposivat. Kaikilla kisaajilla ei mennyt yhtä hyvin, sillä osa joukkueista joutui keskeyttämään tuon etapin jälkeen, yksi ajaja tuli minua vastaan ilmoittaen, että keskeyttää ja palaa takaisin edelliselle huoltopisteelle. Yksi kuski taas oli haettu tuolta pois helikopterikyydillä.

Viimeiset parikymmentä kilometriä armahtivat siinä mielessä, että ajoura muuttui kumpuilevaksi hiekkatieksi, jota voisi luonnehtia "TahkoMtb-slangilla" Rahasmäen nousuiksi toistuvalla syötöllä. Skoganvarreen pääsin lopulta, ja kisan ainoan "horkkatuokion" koin tässä kohtaa. Horkka tarkoittaa käytännössä sitä, että olet tullut jokseenkin kuluttavalta etapilta huoltoon ja saat ruuan eteesi. Syöt hieman ruokaa, jonka seurauksena ruuansulatus alkaa toimia, vieden viimeisetkin energianrippeet muualta kehosta. Tämä näkyykin sitten ulkopuoliselle melko hauskana näkynä: alat silminähden suuresti täristä, eikä esimerkiksi keitto tahdo pysyä lusikassa. En valitettavasti ole päässyt itseäni tilanteessa sivusta seuraamaan, mutta saattaisi olla vinkeä näkymä! Mainittakoon, että tilanne on nopeasti ohimenevä, yleensä vartin kuluessa asiat korjaantuvat ja toiminta jatkuu normaalina. Pieni uni ennen jatkoa oli hyvä ottaa, ennen kuin matka jatkui kohti Valjokia.

Onko keli enne tulevasta? (Kuva: A. Lyytikäinen)



Skoganvarre (409 km / 48:15:00)



Matka Valjokiin käynnistyy. Nyt on aika suunnata kohti Tenojokea - melkein Suomeen siis! Tämä etappi sisälsi suurelta osin jalkojen kastelua. Enimmäkseen suossa, mutta myös pienten jokien ylityksiä. Lyhyet unet tekivät terää ja matka eteni alustasta huolimatta joutuisasti. Valjokissa pidin lyhyen tauon, sillä Karasjoella olisi aikaa taukoilla pidempään.

Kuvat alla: Skoganvarre - Valjok -väli tarjosi melko monta suota ja uratonta etenemistä vaivaiskoivujen seassa. (Kuva: A. Lyytikäinen)



Valjok (455 km / 55:52:45)



Oltiin Tenojoen varrella. Nyt jos lähtisi uimaan joen poikki itään, pääsisi Utsjoelle! Uintia ei toki harrastettu, vaan meno suuntautui Karasjoelle. Tämä etappi alkoi rouhealla 250 vertikaalisella nousumetrillä. Oltiin päästy taas tunturiin, jossa matka taittui kuitenkin tukevasti tunturikoivujen ympäröimänä. Sinänsä ajo kulki, mutta väsymys alkoi painaa jälleen. Kolmas valvottu yö oli käsillä. Siinä vaiheessa kun huomasin ajon aikana olleeni ehkä sekunnin unessa, säpsähdin ja päätin käydä kanervikkoon makuulle. En tiedä, kuinka pitkäksi aikaa torkahdin, mutta sen jälkeen matka taas eteni. Vaikka alusta oli teknisesti reitin helpoimpia osia, ei matka tuntunut etenevän. Ikuisuudelta tuntuvan ajana jälkeen mönkijäura muuttui hiekkatieksi, joka johdatti pitkään alamäkeen ja Karasjoen taajamaan. Pitkä huolto ja pienet unet tekisivät varmasti jälleen ihmeitä.


Karasjokk (491 km / 60:47:00)



*** Reitin toinen kolmannes - Linkki Garmin Connectiin: KliK ***


Muihin huoltoihin verrattuna Kautokeinon ja Karasjoen huollot ovat mukavia, sillä pääset näkemään useita muitakin ajajia. Ensinnäkin sitä voi peilata omaa rähjääntyneisyyttään muiden vastaavaan. Samoin keskustelut ja fiilisten vaihtamiset: tässä kisassa ei minun sijoituksillani tapella verenmaku suussa, joten kilpailijoiden keskuudessa vallitsee hyvä henki. Samassa veneessä ollaan ja tuolla toisella on varmasti yhtä vaikeaa kuin minullakin. Se luo uskoa tulevaan.

Suihkun, ruuan ja unien jälkeen tapaan Antin, joka näyttää varsin tuoreelta ja hyvävoimaiselta. Vaihdetaan kuulumisia, jonka jälkeen aloitan matkan kohti länttä, kohteena Suossjavri. Ollaan kauimmaisella pisteellä Altassa sijaitsevasta tapahtumakeskuksesta ja on psykologisesti mielekäs tieto, että tästedes maali lähestyy koko ajan myös maantieteellisen etäisyyden suhteen.


Suossjavri (572 km / 72:21:20)



Jokseenkin tasan kolme vuorokautta ajoa on takana. Suossjavren huoltoon on aina yhtä mukava saapua. Henkilökunta siellä on avuliasta ja osaa lukea kisakuskeja siinä määrin, että ilman pyyntöäkin tapahtuu asioita: milloin ajajalle laitetaan villasukat jalkaan, milloin taas ojennetaan eteen buljong (poron lihasta tehty "lihaliemishotti"). Itse olen hyvän ruuan ystävä ja täällä on tavannut olla vastustamattoman hyviä ruokia, niin nytkin. Syön pastaa poronlihakastikkeella, sekä poronlihapataa. Koska on syönyt tukevasti, ei ole mitään erityistä kiirettä poistua lämpimästä tunturituvasta viilenevään Ruijaan. Niinpä keskustelen kisahenkilöstön ja toisen kilpailijan, norjalaisen Hans-Christian Mundalin kanssa. Lisäksi seuraamme muutamaa tuntia aiemmin startanneen OF 300-kisan etenemistä tietokoneruudulta.

Ajajien välinen keskustelu
Itseni tavoin myös herra Mundalilla oli jo kokemusta kisasta. Tämä oli hänen kolmas kisa 700 km:n matkalla. Ensimmäinen oli mennyt hyvin. Toisella kerralla hän oli joutunut keskeyttämään Karasjoelle polvikipujen vuoksi. Myös tällä kerralla Karasjoelle tulo oli tuonut myös polvikivut. Keskeyttäminen oli siinä määrin jäänyt viime kerrasta kalvamaan mieltä, että tällä kertaa hän oli päättänyt saavuttaa maalin. Tässä kisassa en siis ole ainut jääräpää. Keskustelimme monista haasteista, joita matka mukanaan tuo: mitkä ovat olleet haastavimpia kohtia tämän vuoden reitillä, milloin taas mikäkin kehonosa ilmoittaa itsestään. Jälkimmäiseen liittyen keskustelumme kohosi filosofisiin mittapuihin. Mitä tehdä, jos persaus käskee sinun ajaa irti satulasta ja toisaalta reidet ilmoittavat, että mene satulaan? Voisi sanoa kyseessä olevan perinteisen muna-kana -ongelman! Assos auttaa hetkellisesti, muttei siltäkään voi mahdottomuuksia pyytää.


Masi2 (609 km / 76:55:00)



Satanen jäljellä - ei juuri mitään! Masissa otan joka tapauksessa puolentoista tunnin torkut, joilla uskon olevan merkitystä paremman vahdin ylläpitämisessä loppusuoralla. Muutenkin pienet nokoset tuntuvat hyvältä, sillä edessä on alkamassa neljäs valvottu yö tälle viikolle.

Unien ja ruokailun jälkeen matka jatkuu kohti Jotkaa. Tätä reittiä olen aikoinaan edennyt kahdesti, viimeksi vuonna 2016.

Heti alkuun on edessä Masin nousu jokilaaksosta tunturiin. Sama nousu oli tehty jo pari vuorokautta aiemmin. Nyt kuitenkin matka jatkui kohti koillista. Edessä oli uraa, joka tuoreilla jaloilla ja toimivalla keulalla olisi varsinaista flow-uraa: loivia nousuja ja laskuja sopivan kivikkoisella alustalla. Jostain syystä ajajien keskuudessa oli monia, joilla keula oli lakannut toimimasta reissun aikana. Sama kävi myös itselläni, minkä seurauksena kivikkoisten alamäkien jälkeen käsivarret olivat ylikypsäksi keitetyltä spagetilta tuntuvia. Jotkan fjellstuen näkeminen on joka kisassa ollut huojentava näky myös psykologisesti. Tuolla alhaalla odottaa viimeinen huoltopiste ennen maalia!

Kuva alla: Jotkan mökkien näkyminen alhaalla laaksossa piristää aina! (Kuva: A. Lyytikäinen)



Jotka (655 km / 84:33:00)



Huoltopisteellä kanakeittoa ja maitoa melko pikaisella tahdilla. Samalla kurkkaan, missä OF 300 -kisan kärki etenee. Ovat reilun puolen tunnin kuluttua Jotkassa. Kiitän huoltoa ruuasta ja totean jatkavani ilman lepoa, jotta olisin joskus maalissakin. Ajo etenee mukavasti, vaikka kolme ja vuorokautta ovatkin vieneet terävimmän iskun jaloista. Stillaveienin tienvarteen oli jo kerääntynyt katsojia. Ehkei pelkästään minua katsomaan, vaan takaa tulevia kärkikuskeja. Saan kuitenkin kannustuksia "hejaheja" -tervehdyksin,taputuksin ja lehmänkellolla metelöiden.

Mieli oli korkealla. Myös matka eteni vielä kerran korkeammalle. Yksi 500+ tunturi, ennen kuin alkoi loppulasku alas Kulojärvelle. Tuon tunturin päällä kolmesatasen kärki minut ohitti. Muutama sana vaihdettiin ennen kuin he katosivat horisonttiin. Toinen ajaja ko. kisan voittajatiimistä, Noah Sivssønn Pettersen, oli muuten vasta 18-vuotias! Muita ajajia ei tällä välillä näkynyt.


Maali (706 km / 88:10:23)



*** Reitin kolmas kolmannes - Linkki Garmin Connectiin: KliK ***


Alta kylpee auringonvalossa. Kivilouhoksen laskun jälkeen loppureitti jatkuu tiepainotteisesti. Siinä on aikaa fiilistellä ja käydä läpi eri tunnetiloja. Lopun haasteena toimii muutamaa kilometriä ennen maalia oleva ylämäki keskustan lähellä olevan harjun laelle. Tällä kertaa siinä ei ollut kilpailullisia elementtejä mukana, mutta itselle täytyi kuitenkin todistaa, että meneehän se ajamalla ylös :)

Maalissa olin runsaan kolmen vuorokauden ja 16 tunnin ajon jälkeen. Matkaa oli takana 706 kilometriä varsin monipuolisessa maastossa


Kuva alla: Maalissa! (Kuva: K. Johanssen)


Kuva alla: Antin maaliintulokuva


Kuva alla: Samin maaliintulokuva (Kuva: M. Petäjämäki)


Kilpailun tulokset

Tuloksiin: KliK

Loppusanat

Milloinkaan tämä kisa ei ole mennyt läpi helpolla. Toisaalta näin ei kuulu ollakaan, kisajärjestäjän tavoitteena on ollut luoda kisa, joka olisi maailman haastavin maastopyöräkilpailu. En tiedä onko tämä, sillä en ole kaikkia maailman kilpailuja käynyt. Tämä kerta ei tehnyt poikkeusta haastavuuden suhteen.

Edelliseen sooloajooni verrattuna aikaa kului noin 19 tuntia pidempään. Mistä tämä johtuu? Tarkkaa analyysia on vaikea antaa, mutta ensinnäkin kaksi etappia olivat selkeästi hitaammassa maastossa kuljettavia. Toiseksi kahden koronavuoden aikainen kilpailemattomuus ja arkikiireiden vuoksi vähemmälle jäänyt harjoittelu selittävät osan hitaammasta ajasta. Lopulta täytyy todeta, että OF 700 reitti oli tänäkin vuonna haastava: tiimisarjassa kuudesta joukkueesta kaksi pääsi maaliin. Soolosarjan kuskeista maaliin pääsi 17/31 (mukaan lukien kaikki kolme suomalaista: Mikko, Antti ja Sami).


Maalilinja armahtaa väsyneen

maanantai 26. heinäkuuta 2021

Offroad Finnmark 700 -kisaennakkoa

Maanantaina 26.7. klo 22.00 (Suomen aikaa) starttaa vuoden 2021 Offroad Finnmark 700km matkan osalta. Maaliin ensimmäistä ajajaa tuolta matkalta odotetaan torstaina 29.7. alkuillasta. Noina hetkinä starttaa lisäksi tämän tapahtuman ylivoimaisesti suurin kisa: SmartDok 300km. Hullut starttaavat samalla kun menetettyjä tapauksia odotellaan jo saapuvaksi takaisin sivistykseen.

Oma valistunut arvioni on, että maaliin saavutaan tänä vuonna odotettua aiemmin. Suurella todennäköisyydellä voittaja on joko norjalainen konkari Geir Lien tai hollantilainen Ramses Bekkenk tai sitten joku muu. Oma mielenkiintoni kohdistuu luonnollisesti omaan suoritukseen, mutta kotikatsomoissa kannattaa seurata suomalaiskuskien ohella ainakin kolmea nimeä: Alf Christian Losvar, Kim Pliniussen ja Jesper Thomsen. Ensin mainittu on läpäissyt kisahistorian kaikkina vuosina kisareitin - enimmäkseen kuninkuusmatkalla. Hän, samoin kuin mainittu tanskalaiskaksikko lähtee tavoittelemaan kisaviikolta maksimaalista määrää, käsittämätöntä 1050 kilometrin kokonaismatkaa! Tuo urakka sai alkunsa jo 150 km kisassa lauantaina 24.7. Kisa kävi nähtävästi oivasta alkulämmittelystä.

Suomalaisista pitkälle matkalle starttaavat soolosarjassa ajavat Mikko Petäjämäki (kisanumero 700), Antti Lyytikäinen (704), Sami Pasanen (709). Tiimikisassa mukana ovat Ari Ruoho ja Mika Pasonen (763) sekä Sami Tervakari ja Hannu Mahlberg (764).

Oleelliset linkit kisaa näyttöpäätteeltä seuraaville:

  1. Gps-seuranta. Huomautuksena, että gps-signaali on varsin heikko etenkin väleillä Kvanangen-Bidjovaggi sekä Mollisjokk-Skoganvarri. Voi siis olla, että pyöräilijöillä matka taittuu, vaikka gps-merkki ei kartalla etenisikään normaalisti.
  2. Osallistujalistat, tulospalvelu. Huomaa vaihtaa sarja alasvetovalikosta esim. Ishavskraft OF700 tai Ishavskraft OF700 solo
  3. Tapahtuman kotisivut. Valitettavasti englanninkielinen osio on jäänyt pois, joten kaikki informaatio on ainoastaan norjaksi.
  4. Tapahtuman Facebook-sivut. Täällä tapahtuu todennäköisesti eniten kisan aikana tiedotusten ja kuvien osalta.


Vuoden 2021 reitti

Reitin kokonaispituus on 708 km. Ensimmäinen vuorokausi on menneiden vuosien tapaan ympyräkierros Tromssan suuntaan. Tämän jälkeen pysytellään keski- ja itäosissa Finnmarkin aluetta. Monelta osin reitti on sekoitus vuosien 2014, 2016 ja 2018 reittejä. Yksi itselleni uusi polku löytyy Iesjavren itäpuolelta, välillä Mollisjokk - Skoganvarre. Todennäköisesti sama ura on muillekin uusi, sillä kisaajat taitavat tuohon tänä vuonna vasta luoda polun.

Reittikartta

Ennakkoa kisaan valmistautumisesta

Kahden vuoden koronaodotuksen jälkeen on aika jälleen lähteä kisaamaan pitkään maastoajoa Pohjois-Norjan tunturimaisemissa. Kahden vuoden kisaamattomuus on kunnon suhteen jossain määrin arvoitus itsellekin. Toki harjoittelua on tehty arjen kiireiden ohella, mutta tuloskunnon ulosmittaus kisamielessä on jäänyt. Eipä täällä tosin ole tullut aiemminkaan startattua talla pohjassa.

Jos jo itse kisasuoritus on kohtuullinen haaste, olivat tänä vuonna jo edeltävät viikot ennen tapahtuma-ajankohtaa sitä. Koronan deltavariantin jyllätessä maakunta toisensa jälkeen siirtyi norjalaisten silmissä näyttämään - jos ei nyt punaista niin ainakin oranssia, mikä tarkoittaisi omalla kohdallani pakollista hotellikaranteenia. Pirkanmaalla mainittujen värien suhteen elettiin vaa'ankielellä. Kun Norjan viranomainen 19.7. ilmoitti alueelliset rajoitukset, varmistui viimein omakin osallistuminen. Suurin este oli selvitetty ja tästä eteenpäin kaikki on omassa hallinnassa.

Norjaan saavuin hyvissä ajoin perjantaina, kolme päivää ennen starttia. Rajamuodollisuudet ja covid-19 testaus menivät sujuvasti, joten aikaa majoittumisen lisäksi jäi myös iltalenkille. Iloinen yllätys oli, että Anssi ja Tero olivat Altassa myös. Olivat parina edellisenä päivänä käyneet ajamassa tulevan kisareittini ensimmäistä kolmannesta. Kuulemma oli matkalla satanut myös lunta, mikä on piristävä yllätys näin heinäkuulle. Sääennuste toki näyttää tuleville päiville hieman lämpöisempää, mutta varustautuminen täytyy tunturiin suunnattaessa tehdä pahimman skenaarion varalle. "Only an idiot goes to mountains without wind- and waterproof jacket!", totesi Geir Elde vuoden 2014 ajajainfossa ennen 700 km lähtöä. Alemmas rullaamalla löydät säätietolinkkejä kisareitille osuvilta paikkakunnilta.

Kuvat alla:
Majoitus kisan ulkopuolisina päivinä tapahtuu mukavasti koulumajoituksessa (ylin).
Lähtö- ja maalisuora kulkee läpi Altan keskustan (keskellä).
Altavuonon maisemaa (alin).


Kisasuoritus vaatii monenlaista valmistautumista. Yksi oleellinen asia on miettiä, mitä mukaan drop bageihin - huoltopisteille vietäviin laukkuihin. Käytännössä sää sanelee pitkälti varustuksen, ja lisäksi tulisi miettiä, mikä tänä vuonna uppoaisi suusta alas vielä 60 tunnin ajon jälkeenkin. Saksalaisella pitkänmatkan konkarilla Nina Gässlerilla näytti olevan salainen ase: Cafe Solo, eli tuplaespresso kylmänä nautittavaksi! (kuva alla). Tuolla voi luoda oman kahvilan tunturissa!

Säätietoa kisareitin varrelta

Sadetutka - Finnmark

Norjalaisen yr.no -sivuston sadetutka Finnmarkin alueelta löytyy täältä.

Alla yr.no -sivuston säätiedot siinä järjestyksessä, kun matka etenee:


1. Alta (maanantai): klik (avautuu yr.no -sivujen säätiedot ko paikkakunnalta)

2. Aborassa (ti aamu): klik

3. Bidjovagge (ti): klik

4. Kautokeino (ti-ke): klik

5. Masi-1 (ke): klik

6. Mollisjokk (ke): klik

7. Skoganvarre (ke-to): klik

8. Valjok (ke-to): klik

9. Karasjoki (ke-to): klik

10. Suossjavri (to-pe): klik

11. Masi-2 (to-pe): klik

12. Jotka (to-la): klik

13. Alta-maali (to-la): klik



maanantai 14. kesäkuuta 2021

Pinehill-Extreme 2021: raportti täysmatkan ajosta

Täysmatkalla on pyritty tarjoamaan sopivasti haastetta jokaiselle osallistujalle!

 "Kohta sataa"    - P. Parkkonen

 ---

Täysmatkalle, Yö-Roineelle tai Päivä-Jämin lenkille osallistuneita maastokuskeja oli tänä vuonna mukana 20. Viime vuoden tapaan myös vuoden 2021 Pinehill-Extreme ajettiin suppeammalla osallistujajoukolla koronan vuoksi. Alkuperäistä tapahtumaa jouduttiin rajoitusten vuoksi siirtämään toukokuulta kesäkuulle ja tämän muutoksen vuoksi suurin osa osallistujista päätyi siirtämään ilmoittautumisensa ensi vuoteen.

Vuoden 2021 täysmatkan reitti kartalla

Stravan tarjoamat faktat ajosta: kokonaismatka 324 km, nousu 3418 m ja yhteensä 70 segmenttiä.

 

Lähtö

Mustavuoreen Tampereelle kokoontui perjantain iltapäivässä useita hyväntuulisia maastokuskeja eri puolilta Suomea. Myös huolto oli valmiina tulevaan, runsaan vuorokauden koitokseen.


Kuvat yllä: Huoltokärryn pakkaamista ennen lähtöä. Huoltokaksikkona takuutyötä tekivät jälleen huippukaksikko Tuija & Jaska! (kuvat: A. Pekkanen)


 
Päivä- ja täysmatkan vetäjät, Mika (oik.) ja Mikko (kesk.).

 

Lyhyt info siitä, miten matkaa tullaan seuraavan vuorokauden aikana tekemään. (Kuvat yllä: A. Pekkanen)

Nokian iltakierros

Alun ajajainfon jälkeen oli aika startata ensimmäiseen kolmesta ympyrälenkistä: Nokian kierrokseen.

Kuvakollaasi pe- ja la -lähdöistä, perjantai-illan Nokian kierrosta sekä huoltoon #1 saapumisesta videomuodossa (linkki

Nokian kierros koostui valikoiduista parhaista paloista Nokiaa: Sarpatinharju, Halimaa, Alisen ja Ylisenjärven maastot, Koukkujärvi sekä Kankaantaka koettiin ennen paluuta takaisin Mustavuoressa sijaitsevaan ensimmäiseen huoltopisteeseen. Tällä lenkillä koettiin ainut tekninen murhe yhden pyörän takanavan antautuessa Sarpatinharjun alkunousussa. Ongelma saatiin hoidettua, kiitos AAution tarjoaman varakiekon. Kaikki pääsivät jatkamaan matkaa suunnitellusti. Todettakoon heti alkuun, että tämän vuoden täysmatkalla tehtiin tapahtuman osalta historiaa, sillä kukaan kuskeista ei joutunut teknisistä tai muista syistä johtuen keskeyttämään, vaan kaikki saapuivat maaliin.

Halimaan kalliobaanaa Nokian kierrokselta 1.

 

Halimaan kalliobaanaa Nokian kierrokselta 2.

...ja tauko Alisen rannalla. (Kuvat yllä: J. Kaivosoja)  
 

Alkulenkki meni ryhmältä varsin sujuvasti. Huoltoon saavuimme jopa hieman ennakoitua aiemmin!

Roineen kierto

Lähtökierros karisti jännitykset ja ajomoodiin päästiin toden teolla Roineen kierrokselle suunnatessa. Alkusiirtymä tapahtui Rajasalmen sillan kautta ja reitille osui tyypillistä Pirkkalaa: kivi, jonka perässä toinen kivi. Takamaan kohdalta mainittakoon, että jos sinne jostain syystä haluaisi viedä vielä yhden kiven lisää, täytyisi paikka valita huolella että mahtuu. Sen verran niitä siellä oli. 

Edelleen matka jatkui Tampereen suuntaan Lahdesjärvelle, Hallilaan ja Kaukajärvelle. Sieltä reitti jatkui Kisapirtin kautta Takkuniittyyn ja Kangasalan Kyötikkälään. Kangasalan huollossa oli aika virittää ajovalot tulevaa yötä silmälläpitäen.





Kuvat yllä: Perjantai-illan kuvia huoltopisteiltä ja tauoilta (Kuvat: J. Kaivosoja)

Pimeäajoa päästiin nauttimaan Pälkäneen ja Valkeakosken maastoissa. Muun muassa Lotilanjärven kierto oli hieno myös pimeällä ajettaessa.

Tauko Pörhölän laavulla Valkeakoskella. Kello on noin yksi lauantaina.

Korkeakankaan huipulla.

Valkeakosken huoltopiste Apianniemen leirintäalueen edustalla.

Pirkan hölkkäuraa on seurattu ja röllipolun jälkeen pidetään taukoa Savontiellä. Aamu on jo valjennut. (Kuvat yllä: J. Kaivosoja)

Kaiken kaikkiaan Roineen kierto tarjosi etenkin alkupuoliskollaan Nokian tapaan teknistä ajomaastoa. Toki Kangasala-Pälkäne-Valkeakoski -osassa reittiä mukaan mahtui useampikin nousu ja Kielletyltä polulta Tampereella saatiin vielä teknistä kivi-juuri -haastetta uuden päivän alkuun.

Mustavuoreen palatessa matkaa oli tehty noin 170 kilometriä ja nousumetrejäkin oli kertynyt illan ja yön jäljiltä parin kilometrin verran.

Jämin lenkki



 




Kuvat yllä: Päivä-Jämi -ryhmän matkalle kohti tämän vuoden lenkkiä! (Kuvat: Minttu Petäjämäki)


Pikainen tauko Mustavuoressa ennen lähtöä Jämille. (Kuva Minttu Petäjämäki)

Mustavuoresta täysmatka-ryhmän matka jatkui noin vartin mittaisella ajolla aamupalalle Kolmenkulman ABC:lle. Tästä edelleen jatkettiin kohti Ylöjärveä ja Hämeenkyrön Sasin kylää, jossa seuraava tauko odottaisi runsaan kahden tunnin kuluttua.

Sasissa oltiin lauantaina aamusella. Kelikin oli maastopyöräilijälle vielä varsin sopiva.
 



Kuvat yllä: Päivä-Jämin ryhmä saapui Sasin huoltopisteelle noin tunti ennen täysmatkaa. (Kuvat: Minttu Petäjämäki)

 



Täysmatkan ajajien tauko Sasissa. (Kuvat: Minttu Petäjämäki)

Sasista matka jatkui tiepainotteisesti Sarkkilan kylätien läpi kohti Hämeenkyröä, jossa tultaisiin Pirkan hiihdon uralle. Sitä seurattaisiin, kunnes saavuttaisiin seuraavaan huoltoon: Hämeenkyrön lentokentän lähellä sijaitsevalle laavulle. Vielä ei satanut, joskin pilvet taivaalla jo sateen merkkejä näyttivätkin.

 

2/3 matkasta takana. Pikku huili Kyröskoskella ennen kuin jatketaan! (kuva: Mikko Petäjämäki)


Lauantaina aamupäivällä Vatulan kohdalla sade alkoi.


Jämille oli saapunut porukkaa myös kuorma-autolla!

Opasjoukko ruokailemassa Jämihotellin alakerrassa, luokkahuoneen eturivissä.

Jämiltä paluu tapahtui astetta kosteammissa olosuhteissa. Tämä vesi oli tullut tunnin aikana, ja edelleen satoi melko kovasti. (Kuvat yllä: J. Kaivosoja)


Ruokailun jälkeisestä matkaanlähdöstä Jyri oli kuvannut oivan videon:

Video: J. Kaivosoja

Noin tunnin mittaisen ojassa-ajon jälkeen koitti tauko Vatulassa sijaitsevalla hakkuuaukealla. Tätä seurasi vielä toinen tunti ojassa ajoa ja lopulta oltiinkin jo Kyröskosken huoltopisteellä. Fiilikset olivat kaikesta huolimatta varsin ok, joskin lisävaatetta sai huoltokassista kaivaa jälleen esiin!

Matka jatkui kohti Ylöjärveä, Pirkan hiihdon uraa seuraten. Kilometrit eivät tulleet ilmaiseksi: muun muassa Rokkakoskella soramäet olivat melko tahmeita sateesta johtuen. Joka tapauksessa viimeinen huolto ennen maalia saavutettiin hieman ennen iltakuutta, noin 25 tunnin ajon jälkeen. Tämä tarkoittaisi, että maalissa oltaisiin seitsemän aikoihin.

Loppuun vielä Ylöjärven polkuja Julkujärven kangasmaastoissa, sen jälkeen hiihtouraa ja loppumatka fiilisteltiin asfaltilla ennen Mustavuorta ja ansaittua suihkua ja päivällistä!







Kuvat yllä: Viimeinkin takaisin Mustavuoressa. Ajoaika hieman alle 26 tuntia, matka noin 325 km ja noususumma noin 3 500 metriä.