Palataan
edellisten ulkomaanmatkojen jälkeen takaisin kotipuoleen, mutta kuitenkin
itäiselle puolelle Suomea. Kisaraporttia luvassa siis Nilsiän seudulta,
tutummin TahkoMtb:n maastoista.
Tahkolla
pisin matka vuorottelee siten, että parittomina vuosina matka on kolmen, parillisina
vuosina neljän kierroksen verran. Luvassa tämän vuoden kisassa oli siis 180
kilometrin verran maastopyöräilyn juhlaa.
Kulunut
kevät on harjoitteluni osalta ollut varsin katkonainen ja harjoitusmäärät niin touko- kuin
kesäkuussa ovat jääneet noin puoleen verrattuna aiempiin vuosiin. Syynä tähän ovat olleet poikkeuksellisen sitkeät flunssakaudet. Toisaalta viikko
alppimäkien nousua tuli Tahkon kannalta otolliseen aikaan, joskaan se ei
ollut perimmäinen syy poiketa kesälomareissulla Itävallassa. Etukäteen
jännitti oma suorituskyky sen verran, ettei oikein tiennyt, millaista kyytiä
kisassa uskaltaisi lähteä näitä polkuja tallaamaan.
Kolmen
kierroksen kisa Tahkolla oli itselleni järjestyksessään kolmas. Viimeksi ajoin
tämän matkan neljä vuotta sitten. Silloin kisani päättyi toiselle sijalle, Pasi
Pohjasvuon painaessa hurjaa kyytiä läskipyörällään voittoon. Tänä vuonna
läskipyöriä lähtöviivalle myös tällä hurjalla matkalla asettui poikkeuksellisen
paljon. Etukäteen ajattelin podiumin karkaavan tänä vuonna tavoittamattomiin,
sen verran kovia nimiä matkaan oli ilmoittautunut. Mukaan olivat
ilmoittautuneet aiemmat Tahkon voittajat Pohjasvuo, Aki Färm ja Ville Mäkelä.
Kovimpana nimenä tätä kisaa ajatellen mainittakoon Färm, joka lähti
tavoittelemaan hurjaa kolme tuntia per kierros -tahtia koko kolmen kierroksen
ajaksi. Myöhemmin sekä oma sijoitukseni, että edellä mainittu hurja
voittoaikatavoite osuivat ennakko-odotuksien mukaisiksi.
Matkaan
lähdettiin aiempien kertojen tapaan klo 5.00. Heti alussa neljän ajajan ryhmä
erottui muusta ryhmästä. Kinahmille vievän ensimmäisen polkunousun kohdassa
kärkikaksikko lähti omaa kyytiään ja ajoin Villen kanssa yhdessä matkaa
ensimmäisen kierroksen ajan. Takana tulevia ei näkynyt. Vasta ensimmäisen
kierroksen loppulaskussa takana näkyi kaksi kuskia, Ville Perälä ja Vili
Arvonen (joista Vili teki matkaa FatBikella!).
 |
| TahkoMtb tarjoaa välillä nousuja kivuttavaksi. Kuva: TahkoMtb |
Ripeiden
huoltojen jälkeen matka jatkui toiselle kierrokselle. Lähdimme samaan aikaan
Mäkelän kanssa taittamaan matkaa, tässä kohtaa sijoilla 4. ja 5. Perälä oli
ehtinyt lähteä vaihdosta aiemmin, mutta Nilsiästä alkaen jatkoimme matkaa
kolmisin. Käytännössä toinen kierros meni sijoitusten osalta siten, että
kärkikaksikko teki omaa matkaansa jo kaukana edellä, mutta sijat 3.-6. etenivät
minuutin sisällä lähes koko kierroksen.
Noin 100
kilometrin kohdalla itselleni sattui Tuulivaaran jälkeisessä lyhyessä
irtokivilaskussa huolimattomuusvirhe, jonka seurauksena tein tuttavuutta
ajouran vieressä sijaitseviin kiviin oikea kylki edellä. Onni oli
onnettomuudessa. Kypärä suojasi hyvin kovasta kopsahduksesta huolimatta. Samoin
olkapää osui kivikkoon hartialihaksen kohdalta solisluun sijaan. Kovimman iskun
itseensä otti polvi, josta muistutuksena ruhjeiden lisäksi pieni narina.
Tulehdus patellajänteessä oli siis Tahkolta kotiintuomisina. Vili pysähtyi
kysymään, kävikö pahasti ja tarvitseeko auttaa. Sanoin kaiken olevan ok, ja
että lähellä on ensiapu, josta tarvittaessa saan apua. Sinänsä matkaa olisinkin
voinut heti kaatumisen jälkeen jatkaa, mutta aiemmin hieman vaivanneet reiden
krampit eskaloituivat kaatumisessa niin tiukasti, että sekä molemmat etureidet
että molemmat pohkeet (!) vetivät samanaikaiseen kramppiin. Ensiavun edustaja
oli ehtinyt rysäyksen kuultuaan tulla paikalle kysymään vointia mieheltä, joka
istui puoliksi pyöränsä päällä. Totesin, ettei tässä kummempia, mutta hetki
tekee mieli istuskella vain. Ennen tulevaa jatkokysymystä selvensin, etten
pääse tästä ylös, kun reisilihakset käskevät koukistamaan polvia ja pohkeet
käskevät polvia suoristamaan. Pattitilanteessa istuin vain ja hörpin vettä.
Lopulta sain EA-miehen avustuksella könyttyä itseni ylös. Sanoin, että hyvältä
tuntuu ja lähdin jatkamaan ajoa. Lopulta tähän episodiin ei kuitenkaan paria
minuuttia pidempään kulunut, vaikka siinä kohdassa aikaa tuntui kuluneen kisan
kannalta pieni ikuisuus.
Matka jatkui
loppukierroksen osalta omassa seurassa sijalla kuusi. El Grande -loppunousun
päällä katsojat olivat jo odottamassa kuudenkympin kärkikuskeja. Lopulta tuon
kisan voittaja Sasu Halme ohittikin loppulaskun alussa minut.
Vaihtopaikalla
kokosin itseäni henkisellä puolella. Kaatumisesta ei tullut pahoja fyysisiä
vammoja, mutta ajorytmi tuntui kadonneen. Kolmannella kierroksella tein matkaa
pääasiassa yksin. Ainoastaan 120km kisan kärkinelikko sekä muutama 60km kisan
nautiskelija osuivat samaan aikaan samoille poluille.
Tuulivaaran
huollossa näin oman sarjan ajajan. Ville Perälän kanssa tehtiin matkaan hetki,
mutta oma vauhti oli tuossa kohtaa ripeämpää, joten jatkoin matkaa kisan
viimeiset kympit sijalla viisi. Ajorytmi alkoi oikeastaan vasta tuossa kohtaa nousta
kaatumisen jälkeen, ja loppumatka kulkikin hyvässä nosteessa. Maaliin tulin loppuajan
ollessa 10h 10min 50sek ja sijoituksen ollessa neljäs.
 |
| Loppulaskussa kolmannen kerran. Kohta urakka valmiina! Kuva: Tarja Kivirinta |
Jälleen
kerran Tahkolla oli mukava haastaa omaa kuntoaan ja ajotaitoaan! Ensi vuonna
tuleekin kuluneeksi 10 vuotta ensiosallistumisesta.
Tulokset
löytyvät täältä.
