Etappikisailua Alpeilla: Alpen-Tour

Usean kuukauden tauon jälkeen hiljaiselo lepikkoblogissa on päättynyt. Viime vuosi päätettiin kirjoitusten osalta pohjoiseen, Finnmarkin 700 kilometrin kisaraporttiin. Tämän vuoden ensimmäinen kirjoitus jatkaa ulkomaan kisojen merkeissä, mutta suuntana tällä kertaa Keski-Eurooppa.

Itävallassa Styyrian maakunnassa sijaitsee alppihiihtokeskus Schladming, jossa Planain rinteillä Kalle Palander aktiiviurallaan teki suuria urotekoja. Schladmingin vieressä sijaitsevan Ramsaun kylän moni osaa yhdistää myös maastohiihtoon. Edellä mainitut kylät taas sijaitsevat Dachsteinin jäätikön juurella, joka puolestaan on useana vuonna tarjonnut puitteet suomalaishiihtäjien kesäharjoittelulle korkeassa ilmanalassa.

Schladmingissa järjestettiin tänä vuonna jo 19. kerran maastopyöräilyn etappiajo, Alpen Tour Trophy. Omat aiemmat kokemukset niin tästä tapahtumasta kuin muistakin etappikisoista näyttävät pyöreätä nollaa. Koska kuitenkin etappiajot ovat olleet niiden asioiden listalla, jotka tulee tehdä ennen kuin tarvitaan jälleen apurenkaat takapyörän sivuille, oli tämä kisa houkutteleva ainakin kahdesta syystä: ensinnäkin Alpen Tour Trophyssa etappeja oli ainoastaan neljä, joten kuormitus ei nousisi etappialoittelijalla liian isoksi. Toiseksi riittävän haastavia etappeja upeissa maisemissa olisi tarjolla riittävästi. Jälkeen päin tarkasteltuna molemmat ennakko-odotukset osoittautuivat oikeaan.

1.      Etappi: Hochwurtzen – Giglach See, 61km/2800m

Avausetappi osoitti välittömästi kisan luonteen. Alkuun mennään hetken tasaista, jonka jälkeen alkaa ylämäki, jonka aikana löytyy omaa vauhtia sopiva ajoryhmä. Pääasiassa alusta oli hiekkatietä, mutta myös varsinaisesta maastoajosta pääsi tällä etapilla nauttimaan.

Ensimmäisen päivän ajouraa. Kuva (C): Alpen-Tour, Thomas Mallin/Regina Stanger

Ensimmäiseen etappiin kuului kaksi tiukempaa, noin kilometrin korkuista nousua sekä lopussa vielä pienempi parin sadan metrin nousu. Kun tekee aikansa töitä ylämäkeen, pääsee jossain vaiheessa myös alamäkiajon fiilikseen. Keski-Eurooppalaiset ajajakollegat näyttivät mallia siitä, kuinka renkaan pitoon voi luottaa. Itse en uskaltautunut siihen kyytiin ensimmäisellä etapilla, enkä oikeastaan koko kisan aikana.

1. etappi takana ja hymy irtoaa kameramiehelle. Taustalla loppulasku, joka noudatteli Planain pujottelurataa. Kuva: Ari Autio

Varovaisesti, seuraavien päivien rasitukset mielessä, ajoin tämän etapin hieman alle neljään ja puoleen tuntiin. Täällä tarkemmat speksit.

2.      Etappi: Ramsau – Dachstein, 68km/3100m

Kisan vaativin etappi koostui useammasta mäestä (rataprofiili alla). Korkeimmillaan käytiin Türlwandhüttella, josta olisi ollut pääsy hissillä Dachsteinin jäätikölle vaikkapa hiihtohommiin. Tällä kertaa sukset saivat jäädä odottamaan seuraavaa kertaa.

2. etapin rataprofiili tarjosi haastetta niin ylä- kuin alamäkeen.

Edellisen etapin tapaan toisenakin päivänä suurimmat haasteet tulivat alamäen ajamisesta. Homma pysyi hyvin hallussa, mutta jälleen porukkaa ajoi ohi vasemmalta ja oikealta. Niitä samoja tyyppejä sitten sai ohitella ylämäissä.

Oman haasteensa toisen päivän etapille toi lämmin ja aurinkoinen sää. Suomen kesään tottuneelle keholle alppiauringon paiste ja Hochwurtzeniin vievän ylämäen ajaminen 30 asteen lämmössä oli vähintäänkin haastavaa.

Maaliin päästiin tältäkin etapilta ja loppulaskukin meni sujuvammin, kun Planain alamäkirata oli jo ensimmäisellä etapilla ajettuna tuttu juttu.

Täällä toisen päivän Garmin-tiedot.

 

Jokaisen päivän päätteeksi oli tarjolla päivällinen, jonka yhteydessä palkittiin etappien parhaat. Kuva (C): Alpen-Tour, Thomas Mallin/Regina Stanger

3.      Etappi: Hauser Kaibling, 53km/2200m

Kolmannella etapilla Itävallan Alban Lakata piti seitsemänneksi kovinta vauhtia. Kuva (C): Alpen-Tour, Thomas Mallin/Regina Stanger

Kolmas päivä tarjosi aavistuksen helpomman kokonaisuudenverrattuna kahteen ensimmäiseen. Ensimmäinen puolikas reitistä mentiin kumpuilevaa alppimaastoa ja toinen koostui runsaan kilometrin vertikaalisesta noususta sekä sen jälkeisistä laskuista ja pienemmästä noususta.

Tällaisessa tapahtumassa oma ajovauhti tuntuu pysyttelevän melko samanlaisena muihin verrattuna. Myös kolmantena päivänä samat ajopaidat näkyivät olevan samoissa porukoissa, joissa itse ajoi. Ihan mukavaa, vaikka varsinaiseen jutusteluun ei kisan tiimellyksessä ryhdyttykään. Jälleen Strava näytti loppulaskun menneen huomattavasti edellisiä päiviä nopeammin. Kehityskäyrä alamäkeen laskemisessa on kulkenut viikon mittaan ylämäkeen.

Kolmas ajopäivä nähtävillä täällä.

4.      Etappi (TT): Planai

Kolmena päivänä ehti saada fysiikkansa väsyneeseen tilaan. Tästä oli luonteva jatkaa neljännelle ja samalla viimeiselle etapille. Etappi oli lyhyt 14 km, mutta sisälsi kuitenkin nousua yhden TahkoMtb -kierroksen verran. Haasteellinen yhdistelmä pystyä ajamaan mahdollisimman kovaa väsyneellä kropalla. Toisaalta jollain oudolla tavalla jopa pidin tästä, kuten pidin koko kisasta. Harvoin pääsee näin hienoissa maisemissa ajamaan!

Etappi starttasi Planain hissien ala-asemalta ja heti alussa otettiin löysät pois nousemalla pätkä ylöspäin sellaista uraa, jota aiempina päivinä oli ajettu alas jarrut kuumana (ja jota DH-kuskit losottavat alas noustuaan ensin hissillä ylös). Alkuhöyryjen jälkeen matka jatkui inhimillisempää, 10-15 -asteen nousua hyvällä alustalla, joka kyllä metsäpätkillä muuttui 20-25 -asteiseksi nousuksi. Mummorattaalle oli käyttöä.

Aika-ajoon startattiin 20 sekunnin välein. Ensimmäisenä lähtivät matkaan Adventure-sarjaan (parikisa) osallistuneet ja sen jälkeen Trophy-sarjaan (yksilökisa) osallistuneet. Ensimmäisenä lähtivät kokonaisajoissa hitaimmat ja näitä sitten lähdettiin tavoittamaan ja ohittamaan, koittaen samalla pitää huoli siitä, että kovin moni takaa tulisi ohi. Ensimmäisessä aika mukavasti onnistuin, mutta kyllähän nuo aiempina päivinä nopeammat myös vääjäämättä saivat päänahan napattua itsestäni.

Kanuunakolmikolla Ari (oik.), Mikko ja Laura urakka takana. Takana siintää myös Dachstein, sekä lähempänä maalisuora.

Aika-ajo päättyi Planain yläaseman alla sijaitsevaan rinneravintolalle, jonne oli saatukin varsin hyvä meininki. Viimeisille sadoille metreille oli tarjolla rapsakat 20 % nousut, jotka nousivat hyvässä kannustuksessa hyvällä fiiliksellä. Maalissa oli voittajaolo, vaikkei nyt ihan podiumtasoisesta suorituksesta ollutkaan omalla kohdalla kyse.

Viimeisen etapin maalissa, auringon paisteessa. Kuva: Ari Autio

Aika-ajo Garminissa.

Kisan tulokset täältä (valitse sarja ja etappi tai kokonaiskisa). 

Kisakuvia järjestäjän sivuilla.

Hieno kisa, josta jäi hyvät fiilikset!