Offroadfinnmark700, 2016

”Viel kun lanka lampussa hehkuu

Kaikki kuittaa, kun haippi huippaa

Mut joskus viimeinen valo sammuu

Koita muistaa, tää ei oo ikuista”

JVG, Hehkuu

Elokuun alku ja aika lähteä kisaamaan Finnmarkin ylängöille. Tätä hetkeä varten olen tehnyt paljon työtä kuluneiden 11 kuukauden aikana. Silti vatsan pohjassa kutkuttaa. Ehkä juuri siksi, että kahden vuoden takaisesta tiedän, minkälaista elämä pyörän päällä tulee olemaan seuraavat kolme vuorokautta. Vaikka luottamus omaan suorituskykyyn on hyvä, epäuskon ja -toivon tunne tulevina hetkinä on vääjäämätöntä.

Ensimmäinen kilpailuun valmistava tapahtuma kisajärjestäjän puolesta oli ajajainfo tiistaiaamuna. Tuolloin läpikäytiin tulevien vuorokausien sääennusteet ja tarkasteltiin radan merkittävimmät kohdat, kuten leveimpien/vuolaimpien jokien ylitykset. Infotilaisuuden jälkeen käytiin kisatoimistolla ilmoittautumassa sekä valokuvauksessa.

700 kilometrin sarjassa neljän seka-/naisjoukkueen startti tapahtui tiistaina 2.8. klo 12.00. Miesten joukkueet (16 joukkuetta) starttasivat matkaan kellon näyttäessä aikaa 18.00.

Vastaava kisa oli itselleni toinen. Kaksi vuotta sitten matka kulki loppua kohden yhä enenevässä sumussa. Tänä vuonna sekä mieli että ajatus pysyivät yllätyksekseni varsin kirkkaina loppuun saakka. Seuraavassa käyn läpi joukkueemme Kaupin Kanuunat & Korson Kaiku matkan parhaan muistamiseni mukaan. Nimensä mukaisesti tiiminimi sisältää molempien joukkueen jäsenten seurat. Parinani tämän vuoden kisassa ajoi ansiokkaasti maastopyörävirtuoosi Kari Veikkolainen. Huolimatta siitä, että 78 tuntia ja 9 minuuttia on pitkähkö ajanjakso, uskoisin muistavani kisasta melko paljon. Koitan tiivistää tässä kisaraportissa tuon ajan, mutta pitkästi seuraavassa kuitenkin tarinaa taitaa tulla.

Prologi: Alta-Alta (42km)

Tulevien kolmen vuorokauden aikana jalat saattaisivat reitillä kastua. Kuva: Offroad Finnmark

Aiempien vuosien tapaan kisan alussa ajettiin 42 kilometrin lenkki Altajokea mukaillen. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen kisajärjestäjä joutui muuttamaan reittiä edellispäivien suurten sademäärien vuoksi. Matkaan lähdettiin melko joutuisaa vauhtia pitäen. Oikeastaan jopa älyttömän kovaa ajatellen sitä, että vielä pitäisi muutama vuorokausi jatkaa matkantekoa. Pudottauduimme tiimikaverini Kari Veikkolaisen kanssa tuosta kyytistä. Alkureitti koostui pääasiassa helposta alustasta: hiihtouraa ja asfaltti-/hiekkateitä. Muutamassa kohdassa toki päästiin ajamaan polkua Altajoen kauniilla vierustoilla.

Altajoen varressa päästiin ajamaan singletrackia ja mm. ylittämään puusilta. Kuva: Offroad Finnmark

Matkavauhdista jotain kertoi se, että kisajärjestäjä oli arvioinut alkulenkille kärkijoukkueelta kuluvaksi ajaksi 2h 30min. Tulimme ensimmäiselle check pointille viidentenä joukkueena minuutin yli kahden tunnin ajalla. Totesin huoltotiimillemme, että ainakin puolet edellä menevistä ajoi itseltään jalat alta. Sittemmin, noin puolitoista vuorokautta myöhemmin, kaksi joukkuetta näistä neljästä joutuisi keskeyttämään. En osaa sanoa, oliko alkulenkillä osuutta asiaan.

Alta-Bojobaeski (57km)

Matka jatkui keskustan ulkoilureittejä pitkin kohti Kaiskurua ja Tverrelvdalenia, nousten lopulta Nálganásin ylängölle. Täältä jatkettiin matkaa niissä maisemissa, joita Finnmarkviddan parhaimmillaan tarjoaa: mönkijäuria ja pienten purojen ylityksiä sekä muutamia suon ylityksiä. Edelleen ylitettiin Kaamasvaara ja Överstilla. 

Ylängölle noustessa menohalut ovat kohdillaan. Kuva: Offroad Finnmark

Puoliyö lähestyi ja lämpötila näytti 3 C kohtalaisessa vastatuulessa. Vesi nousi ajaessa renkaista ylös ja hiljakseen sitä alkoi myös taivaalta pudotella. Meno tuntui sään puolesta kohtalaisen kolealta, mutta eteni varsin mukavasti. Muita joukkueita emme tällä välillä nähneet. Aikaa tähän etappiin kului 4h 35min. Viidenneksi nopeinta suorittamista edelleen. 

Bojobaeski fjällhyttalla odotti huolto ja huollossa ehkä kokenein Offroad Finnmarkin kävijä, Geir Elde. Hän kyseli vointia ja piti huolen, että saatiin ensiluokkaista palvelua. Sitä se olikin: tarjolla oli pyörän pesua ja huoltoa sekä poronkäristystä ja muuta syötävää.

Matkan jatkuessa kello näytti 01.00 keskiviikkoaamuna.

Bojobaeski-Suossjavri (64km)

Edessä paluu oman Offroadfinnmark -urani alkulähteille. Nyt taukoa oli vietetty paikassa, johon vuonna 2012 oli varattu hätämajoite. Tuolloin minua ja Anssia opastettiin ennen kisaa siten, että ”Jos olette kylmissänne ja tekemässä kuolemaa, voitte käyttää tunturimajaa. Mikäli olette vain kylmissänne, jatkatte eteenpäin.” Tuota kommenttia paremmin mieleeni on kuitenkin jäänyt se, että kuutisen kilometriä majalta itään – tämän etapin alussa – odottaisi jälleen hervoton kivisavotta joillain jokiylityksillä ryyditettynä. Tuo pätkä osoittautui helpommaksi ajaa itään päin. Tai sitten jalat olivat vielä sen verran tuoreet, että matkanteko edistyi. Hyvä niin, sillä edessä olisi yksi matkaltaan pisimmistä etapeista.

Iesjärven itäpuolelta edettiin kohti etelää ja matka taittui mukavasti helppokulkuista mönkijäuraa. Etapin loppukolmanneksen olen aiempien vuosien aikana ajanut kolmesti ja oli mukava olla selvillä siitä, missä kohdalla oltiin menossa ja mitä vielä tuleman pitäisi ennen asfalttisiirtymää Suossjavrelle.

Sujuvalla ajolla seuraava check point Suossjavri saavutettiin aamulla klo 06.16. Ajoaikaa etappiin kului neljänneksi vähiten 5h 17min. Huoltopisteellä näimme useita joukkueita. Runsaan puolen tunnin ruokahuollon jälkeen matka jatkui kohti Masia. Edessä olisi lyhyt (33km) mutta varsin vetinen etappi. Toki jalat olivat jo ehtineet tottua märkään ja kylmään, joten siinä mielessä ei mitään uutta olisi luvassa.

Suossjavrin huolto keskiviikkoaamuna. Kuva: Offroad Finnmark.

 

Suossjavri-Masi (33km)

Matkanteko sujui edelleen. Yhtenä syynä tähän varmasti oli se, että maltoimme tankata riittävästi lämmintä ruokaa ennen etappia. Viime vuonna kolmensadan kisassa tiimini joutui keskeyttämään juuri edellisellä huoltopisteellä parini vatsaongelmien vuoksi. Tuo syy on loukkaantumisten ja polviongelmien ohella suurin keskeyttämiseen johtava tekijä. Tämänvuotisella tiimillä fyysinen puoli tuntui toimivan vielä varsin hyvin, mutta muilla tiimeillä oli jo ongelmia. Sekasarjassa joukkuetta Team Spirit edustava Tom-Viggo (kuva yllä) kärsi imeytymisongelmista ja oli vakaasti sitä mieltä, että keskeytys tulee. Norjalaisista kuskeista tunnen parhaiten juuri hänet. Ystävystyimme vuosi sitten, kun hän oli ajamassa Tour de Tampereen Extremeryhmässä. Teimme myös vuosi sitten Offroadin 300km kisassa matkaa samaan tahtiin hänen tiiminsä kanssa ja kuullessaan silloisen tiimimme ongelmista hän oli apuna. Nyt tilanne oli toisin päin: Suossjavrella koitin valaa häneen uskoa, että pieni lepo ja asianmukainen lääkitys (Imodium on yleensä näissä kohden se lääke, joka saattaa auttaa) saattavat saada ajokunnon paremmaksi. Heikolta mies kuitenkin huoltopisteellä näytti, mutta jäin toivomaan hänelle parasta. 

Vaikka kyseessä on kisa, poikkeaa tämä tapahtuma mielestäni monelta osin muista kisoista. Ensinnäkin matka on tolkuttoman pitkä, mutta toisaalta sen sijaan että hampaat irvessä kisataan toista joukkuetta vastaan, on itselleni muodostunut Finnmarkissa vuosien mittaan asenne, että jokainen täällä ajava ansaitsee tsemppausta, oli sitten kyse omasta tiimikaverista tai toisen tiimin ajajasta. Voittajia ovat kaikki, jotka aikarajan puitteissa kykenevät maalin saavuttamaan.

Kisassahan kuitenkin aika juoksee ja välillä Suossjavri-Masi se juoksi 2h 46 minuuttia, neljänneksi nopeinta vauhtia. Helppo pätkä! Masissa yllätyin, kun support-tiimimme Minttu & Aki olikin paikalla odottamassa. Masi on mukava paikka nähdä tuttuja! Keskiviikko oli kääntynyt aamupäiväksi kellon näyttäessä aikaa 09.37. Jälleen lämmintä ruokaa ja muutama sananen huollon kanssa. check pointilla aikaa kului paljon, 40 minuuttia. 15 minuutissa olisi voinut toimittaa samat asiat.

Masi-Lappholopal (32km)

Soiden lisäksi vettä riitti myös tunturi- ja vaivaiskoivikkoja halkovilla mönkijäurilla. Kuva: Offroad Finnmark

Seuraava etappi oli tuttu kahden vuoden takaa. Silloin se ajettiin yhtenä etappina Masista Kautokeinoon. Nyt välille oli tullut yksi huoltopiste lisää Lappholopaliin. Paljon olisi luvassa suo- ja jokiylityksiä sekä polutonta tunturia, jossa ainoastaan gps-trackia seuraamalla palaisi jossain vaiheessa takaisin polulle. Etappi oli lyhyempi kuin edellinen, mutta eteneminen sillä olisi varsin hidasta. Matka eteni, mutta ei ihan sillä teholla jota aiemmin oli ylläpidetty. Ensimmäistä kertaa etapin keskinopeus jäi alle 10km/h. Ajalla 3h 24min olimme kuitenkin pitäneet kolmanneksi nopeinta kyytiä ja Lappholopalin huolto saavutettiin keskiviikkona 13.43. Edellisestä huoltopisteestä viisastuneina olimme päättäneet pitää huollon ripeänä. Pakollinen minimiaika jokaisessa normaalihuollossa on viisi minuuttia ja siihen pyrittiin. check pointilla tapasimme yllätykseksemme suomalaisia, kun 300km:n kisaan osallistuvat Pasi, Juha ja Johanna olivat paikalla kannustamassa. Kiva yllätys, mutta hieman sotki oman toiminnan pasmoja. Toki tauko venyi ainoastaan pari minuuttia, mikä sinänsä ei kokonaisuuden kannalta ollut merkityksellinen lisä. 

Lappholopal-Kautokeino (63km)

Edessä jälleen pitkä pätkä. Mutta suhteutettuna toissavuotiseen kuitenkin muutaman kympin lyhyempi. Ensimmäistä kertaa kisan aikana aurinko näkyi. Myös tuuli lakkasi lähes kokonaan. Jos itse saisin päättää, pieni tuuli ja pilvisyys olisivat optimaalisin vaihtoehto. Paikalle saapuivat hyttyset ja mäkäräiset. Nuo pienet lintuset, jotka purevat niin s*****n kovaa! Ajovauhdissa niistä ei ollut haittaa, mutta jotenkin vain tälle etapille oli siunaantunut suota kilometritolkulla. Jalat puolta säärtä myöten turpeessa ei vauhti ole kaksista. Eipä se ollut tuolla etapilla muillakaan: kärki ajoi/talutti etapin aikaan 5h 43min. Olimme kolmanneksi nopein tiimi ajalla 6h 3min. Etapin lopussa odotti viimein pakollinen pitkä tauko, ehkä pienet unetkin. Kärkeä olimme tuossa kohtaa jäljessä kolme tuntia, sillä näimme heidän jatkavan matkaa samalla kuin itse tulimme huoltoon.

Kuva kertoo paljon. Nilkkoja myöten suossa ja hyönteisverkko pään suojana itikoita vastaan. Kuva: Brendan Hills

Kolmen tunnin tauko kuulostaa pitkältä, mutta itse asiassa se on suhteellisen lyhyt aika tämän tyyppisessä kisassa. Asioiden tekemisen järjestyksen tulee olla etukäteen mietittyä: 1.elektroniset laitteet lataukseen, 2.palautusjuoma, 3.suihku ja hammaspesu, 4.ruokailu, 5. nukkumaan, 6. herääminen 2½ tunnin kohdalla, 7.ruokailu, 8. ajorepun täydennys, 9. matkaan. Yksinkertaisia asioita periaatteessa, mutta varsinkin herätessä ajatus lentää kuin ampiaisparvi loppukesällä yhdyskunnan romahtaessa. Tauko venyi 20 minuuttia yli pakollisen, ei siis täydellinen suoritus, mutta huonomminkin olisi voinut suoriutua.

Seuraavan kerran unta olisi tarjolla toisella pitkällä huoltotauolla Altassa. Sitä ennen täytyy ajaa noin 150 kilometriä kahden muun huoltopisteen kautta. Ensin lähdettäisiin kohti Cuojajohkaa. Saamenkielinen paikka, joka tarkoittaa tuulista laaksoa. Ötököitä ei ehkä ole tarjolla edellisen etapin tapaan. Matkan jatkuessa kello näyttää 23.03, torstai häämöttää.

Kautokeino-Cuojajohka (43km)

Tuomaristo oli tarkkaillut kisaajien menoa Kautokeinoon saakka ja tullut siihen johtopäätökseen, että jotain täytyy tehdä. Niinpä sekasarjan ja naisten tiimin reittiin oli tullut tiesiirtymäoikaisu, miehet sen sijaan jatkaisivat alkuperäistä jälkeä seuraten.

Suomalaistiimin matka eteni hitaasti mutta varmasti. Poluttomista vaivaiskoivikko-osuuksista johtuen vauhti ei päätä huimannut, vaikka lopulta päästiinkin yli maagisen 10km/h keskivauhdin. Etappiin kului aikaa 4h 5min, viidenneksi nopeinta vauhtia, kun kärki pisteli tuon pätkän 40 minuuttia ripeämmin. Ei sitten ollut torstaina aamukolmelta Cuojajohkassa tuulta, sen sijaan pieniä lintusia piisasi

”Ai mist mä näin

Et kenel pettää sipuli ja ketä tääl on sinnikkäin

Ei oo paluut futuree hukattu Ku tulee luvattuu,

ei heti mielee kaikki kuvat tuu

Ennen kuutta herään

Se on uutta erää”

JVG, Hehkuu

Cuojajohka-Suolovuobmi (49km)

Finnmarkviddanin erämaassa virtaa lukuisia jokia. 700 kilometrin kisaan mahtui pieniä jalat kastelevia puroja noin 50, hieman leveämpiä jokia (max 10m ylitys) noin 30 ja leveitä useiden kymmenien metrien ylityksiä vaativia jokia matkalle osui kymmenisen kappaletta. 

Tällä etapilla ylitettiin Mazejohka, Masin joki, joka etukäteisarvioissa ja kilpailuinfossa oli nostettu ylitykseltään vaikeimmaksi. Reitiltä oli lupa poiketa ylävirtaan, josta joki oli mahdollista ylittää pyörän kanssa ja loppujen lopuksi ylitys osoittautui odotettua helpommaksi, sillä veden korkeus nousi ainoastaan puoleen reiteen virtauksenkin pysytellessä maltillisena. Itse pitäisin pahempana jo aiemmin Lappholopalissa ylitettyä jokea, jossa vuolas virta ja vyötäröön noussut vesi meinasi oikeasti viedä mukanaan alajuoksulle. Pahimmat painit vettä vastaan olisivat nyt takana ja matkaakin oli tehty jo yli puolet.

Matka jatkui ylänkömaisemissa rullaillen ja meno tuntui paikka paikoin jopa vauhdikkaalta. Tosiasiassa kahden yön valvomisen jälkeen etanan eteneminenkin saattaisi olla mielenkiintoinen vauhtilaji. Joka tapauksessa matkateko tuntui mukavalta, mikä päämäärän saavuttamisen kannalta on oleellista.

Nostalgisia ajatuksia virisi mieleen seuraavaa etappia lähestyessä. Olen viidettä kertaa ajamassa Offroad Finnmarkin ja ensimmäisellä kerralla ensimmäinen check point oli juuri Suolovuobmissa. Tuolloin pieni tihkusade vaivasi suomalaisnöösejä. Tänä vuonna tuollaista tihkusadetta oli matkanteon aikana ollut noin kaksi kolmasosaa sen hetkisestä ajoajasta, suunnilleen yhden vuorokauden ajan.

Etapin pituus 49 kilometriä eteni ajassa 5h 23min, jälleen neljänneksi nopeiten. Kello Suolovuobmissa näytti 8.42 torstaiaamuna. Starttipistoolin pamahduksesta aikaa oli nyt kulunut 38h 42min. Viiden minuutin pakollinen tauko venyi kymmeneen, mutta matkaa päästiin jatkamaan hyvillä lämmöillä ja ajofiiliksellä.

Suolovuobmi-Alta2 (58km)

Edessä oli siirtymäpainotteinen osuus, jossa aluksi noustiin Beskades-nimisen tunturin päälle. Tuolta matka jatkui alamäkeen ja asfalttisiirtymälle noin 20 kilometrin matkaksi. Normaalisti rullailussa alamäkeen ei ole mitään vikaa, mutta kylmä ajoviima sai itseltäni jo aiemmin tulehtuneet akillekset jämähtämään. Sama tapahtui Karille polvien osalta. Ajo alamäen jälkeen oli ensimmäistä kertaa varsin kivuliasta, vaikka buranaakin oli jo jonkin aikaa käytetty osana ruokavaliota. Varsin samanlaista koettiin pari vuotta aiemmin silloisen parini Pekan kanssa samaista laskua ajaessamme.

Altajoen varrelle saavuttaessa päästiin pitkästä aikaa ajamaan singletrackia metsäympäristössä ja pienen ketunlenkin jälkeen ajoimme Altan keskustan läpi kohti toista pakollista kolmen tunnin huoltopaikkaa. Altassa 300 kilometrin kisaan osallistuvat kuskit tekivät valmistelujaan ja saimme suomalaistiimeiltä kannustuksia.

58 kilometrin matka Altaan taittui ajassa 3h 15min, kolmanneksi nopeiten. Kaksi joukkuetta edeltä oli hyytynyt Kautokeinon jälkeen keskeytyskuntoon, joten sijoitus kokonaiskisassa oli tällä kohtaa kolmas. Huolto saavutettiin torstaina puolilta päivin 12.07.

Altan huoltopisteellä alkoi säätäminen elektroniikan kanssa. Trackerimme ei ollut toiminut ja arvokasta uniaikaa kului siihen, että sain elektroniikan kuntoon. Toinen asia, josta olin huolissani, oli akillesjänteiden, etenkin vasemman kunto. Kävelyssä kipua tuntui joka askeleella ja varsinkin portaat tuottivat tuskaa.

Olimme Altan huollossa varsin hyvin aikataulussa valmiina lähtöön välittömästi kolmen tunnin jälkeen, mutta elektronisen vempaimet haastoivat sen verran, että viisi minuuttia kului ylimääräiseen säätämiseen. Joka tapauksessa matkaan päästiin ja edessä olisi täsmälleen sama reitti, jota OF300 -sarjalaiset omassa kisassaan ajavat. Niin sanottu seikkailuvaihe poluttomine taipaleineen oli takana ja loput 250 kilometriä olisivat pääsääntöisesti ajettavaa uraa. Mieli oli korkealla.

Alta2-Tutteberg (49km)

Alkuun ajettiin urbaanissa miljöössä, sikäli, kun sellainen Altan kokoisessa kylässä on mahdollista. Matkaa taitettiin runsaat kymmenen kilometriä, kunnes alkoi liuskekivinousu Tverrfjelletille. Tuossa nousussa toisella kipu pisti akilleksiin ja toisella polviin. Ylös kuitenkin edettiin ja ylängöllä matka jatkui melko sujuvasti kunnes…

Karin pyörässä kammet alkoivat löystyä oudosti etapin puolenvälin paikkeilla. Tarkempi syynäys osoitti, että keskiö oli antanut jostain syystä periksi. Edelleen tarkasteltuna pyörän keskiömuhvi oli haljennut. Runko oli rikki.

Välittömästi otettiin yhteys tekniseen huoltoautoon ja pyydettiin apua tulevalle huoltopisteelle Tuttebergetiin. Oli onni, että paikka, jossa pyörä hajosi, oli matkapuhelinkentän kuuluvissa. Tällaisessa kisassa pyörän hajoaminen ei johda automaattisesti keskeytykseen. Huoltohenkilökunta pyrkii parhaansa mukaan korjaamaan pyörän. Mikäli runko hajoaa, voi kuski saada kisajärjestäjän tarjoaman vuokrapyörän käyttöönsä. Tämä edellyttää tuomarineuvoston hyväksynnän ja siitä seuraa kahden tunnin aikasakko. Tähän saakka tiimillämme oli teoreettiset mahdollisuudet taistella kakkossijasta, mutta nyt ne haaveet sai haudata.

Etappi oli kuitenkin mennyt kaikesta huolimatta kohtuulliseen aikaan 4h 35min vaikka loppumatka Tuttebergetiin nilkutettiin varovaista vauhtia. Perillä odotimme puolitoista tuntia huoltoauton ja varapyörän saapumista. Tuona aikana saimme juryltä luvan vaihtaa pyörä toiseen. Tuttebergetissä aikaa paloi sakkoineen 3½ tuntia ja jotenkin muutaman minuutin taukovenymiset aiemmilla check pointeilla menettivät merkityksensä. Ensimmäistä kertaa pelkäsin sitä, pääsisimmekö maaliin.

 

Muutama tunti lähtömme jälkeen OF300 -sarjan Laura ja Ari saavuttivat Tuttebergetin huollon. Viiden minuutin aikana ehti poseerata kamerallekin. Kuva: Tero Hiironniemi

Tutteberg-Suossjavri2 (61km)

Matkaa päästiin jatkamaan loputtoman pitkän odottelun jälkeen torstai-iltana 21.11.

Tiimikaveri oli saanut vuokralle M-kokoisen Cuben. Aavistuksen tuo pyörä näytti pieneltä ja eittämättä siltä se varmasti myös tuntui. Hatunnosto Karilla taistelusta, jolla hän käskytti uutta sotaratsuaan lopun 200 kilometrin ajan.

Tuttebergetin huollossa teknistä huoltoa odotellessa oli aikaa jutustella mukavia huoltohenkilöstön kanssa. Henkilöstöön kuului aiempina vuosina kisannut Björn Rasmussen. Hän muisti minut parin vuoden takaa. Silloin olimme Pekka Teivaanmäen kanssa kisassa lopulta neljänsiä hänen tiiminsä sijoittuessa viidenneksi. Juttutuokion lomassa kyselin aikaeroja eteen ja taakse. Kakkossija loittoni tällä kohtaa neljän tunnin isommalle puolelle, toisaalta takana neljäntenä tuleva miesjoukkue oli jo 9½ tuntia jäljessä. Taistelutahto vaihtui retkimoodiin, jota jatkuikin sitten loppumatka. Ilman omia tai muiden ongelmia olisimme pomminvarmasti kolmansia.

Alkuetappi sujui siirtymän ja kovapohjaisen ylänköajon ansiosta kuitenkin melko sutjakkaasti. Pari leveämpää jokea ylitettiin ja etenkin jälkimmäisen jälkeen mönkijäurasta oli helppo huomata, että Pohjois-Norjassa kulunut kesä on ollut poikkeuksellisen sateinen. Vettä urilla oli 20cm ->50cm syvyydellä. Keskiölaakereita sekä napojen laakeristoja kävi sääliksi. Itsesääliin ei ollut varaa tai ainakin se olisi ollut täysin turhaa.

Viimeiset kymmenen kilometriä etapista matelivat. Jos olisimme ajaneet hitaammin, olisimme peruuttaneet. Aikaa etappiin oli mennyt 6h 6min, kun kärki pisteli saman matkan yli tuntia nopeammin. Suossjavren huollossa tärisin horkassa ja koitin ladata Garminin akut sekä varavirtalähteet niin täyteen kuin mahdollista. Oman säätönsä (jälleen) aiheutti myös puhelimen track-ongelmat, kun varavirtalähde ei suostunut keskustelemaan puhelimen kanssa. Perjantaiaamua vietettiin Suossjavrin huollossa toistamiseen, nyt aikaa huollossa meni runsas tunti. Toisaalta rauhallinen tauko sai energiatasot nousemaan ja matkaa seuraavalla etapilla oli helpompaa tehdä.

Suossjavri2-Masi2 (55km)

Matkan voi taittaa kahdella tapaa, ajaen tai työntäen pyörää paikassa, johon polkuja ei ole muodostunut. Tällä kohtaa ennakoin meidän harrastavan aika paljon jälkimmäistä. Toki sitä oli jo tehty ensimmäisten kahden vuorokauden aikana paljon. Viime vuonna tämä etappi ajettiin ensimmäistä kertaa, mutta toiseen suuntaan. Silloin tällä etapilla kävi selväksi, ettei tiimimme tule ajamaan maaliin. Tälle vuodelle osasi varautua jonkin verran siihen mitä tuleman pitää. Masiin päästessä odottaisi kuitenkin pakollinen kolmen tunnin stoppi, jonka aikana pystyisi kokoamaan itseään niin ravinnon, puhtauden kuin unenkin osalta.

Matkalla Masiin muutamat OF300 kisaajat ohittivat meitä. Mukana noissa oli myös sekasarjan kärki, jonka mukana roikkumisessa saimme hetkeksi paremmin ajorytmistä kiinni

Noin puolivälissä etappia laskettiin mutainen alamäki sähkölinjan vierustaa. Kisassa koin ainoastaan yhden kaatumisen, kun heitin tyylipuhtaan otb:n pehmeään, mutta märkään mutaan. Oikea puoli kehosta oli samaan aikaan märkä ja turpeenruskea. Pientä itsensä keräilyä ja matka jatkui. Tästä eteenpäin aurinko alkoi paistaa ja reitti muuttui mäkisemmäksi. Pienet ötökät lyöttäytyivät ajoseuraksi, mutta toisaalta ei tarvinnut enää palella.

Masin huollossa saatiin perhe kokoon. Kuva: Tero Hiironniemi

Masi saavutettiin 6h 8min ajon jälkeen. Toiseksi nopeinta tahtia tällä etapilla! Pakollinen pitkä huolto alkoi perjantain aamupäivässä 10.31. Paikalla huoltotiimin Minttu & Aki lisäksi myös oma poika Eeli! Mieli oli hyvä ja kirkas. Kuulin, että myös OF300 kisassa sekasarjan kakkosena olevat Laura ja Ari olivat lähestymässä Masin huoltoa. Mieliala koheni entisestään.

Masissa normaalit pitkän tauon huoltotoimenpiteet ja sen lisäksi jutustelua Laura ja Arin sekä huoltoiimin ja Eijan, Elinan, Lean ja Teron (muiden suomalaistiimien huolto) kanssa. Ehdin jopa ottaa pienet unet, vaikka alun perin ajattelin pitää ajolämpöjä yllä akilleskipujen vuoksi. Akillekset olivat ajossa lämpiminä siedettävät, mutta jäähtyessään sietämättömän kivuliaat.

Uudelleen matkaan täsmälleen kolmen tunnin kohdalla. Ei siis ylimääräisyyksiin tuhraantunutta aikaa Masi2 -huollossa.

Masi2-Jotka (46km)

Matka alkoi parisadan vertikaalinousun kipuamisella. Kipua akilleksissa ja kiipeämistä pyörällä. Tästä matka jatkui uralla, joka kuivemmalla olisi rullaavaa, märällä tosin vähemmän rullaavaa.

Yhtäkaikki, matka jatkui ja maali oli jokaisella polkaisulla edes hieman lähempänä. Vettä tiputteli hiljakseen taivaalta, hieman enemmän alhaalta renkaasta. Jotkaan saavuttaisiin 46 kilometrin päästä ja sinne lopulta päästiinkin 5h 32min ajon jälkeen. Kolmossija oli naulattu. Jäljellä oli enää loppuetappi, käytännössä laskupainotteisen osuuden ajaminen Altaan.

Jotkan huollossa oli Tuttebergetin huollosta tuttuja henkilöitä, muun muassa Björn, joka totesi Lauran ja Arin olleen hyvissä voimissa ja käytännössä varmistaneen paikkansa sekasarjan kakkosina. Hyviä uutisia, jotka saivat omankin ajovireen nousemaan.

 

Voittajien tyylinäyte. Tanskalaisveljekset Paw ja Les Ager veivät tänä vuonna 700 kilometrin voiton. Kuva: Offroad Finnmark

Jotka-AltaMaali (48km)

Vaikka ajovire olikin periaatteessa hyvä, eteni matka edelleen varsin hitaasti. Varmasti molemmilla meistä terävin yritys oli päättynyt Tuttebergetin etapilla pyörän hajoamiseen ja uuden odottamiseen sekä aikasakkoon. Retkimoodissa ajamalla kuitenkin sijoitus pysyisi samana, mikäli keskeytyskeijo ei iskisi. Eipä iskenyt.

”Kai se menettelee

Ei se hylkää vaik se välil koettelee

Liikaa renkiä, joista mä en pidä

Mut kyl mä selviän täält himaa vaikka ilman kenkiä

Yhdessä kuljetaan Punaiseen auringonlaskuun”

JVG, Hehkuu

Viimeisen etapin reitti oli periaatteessa varsin sujuvaa, mutta runsaan kolmen vuorokauden ajamisen jälkeen ei jaksanut enää suuremmin siitä iloita. Melko monotonista matkantekoa, joka kuitenkin toi tutuille mestoille. Siitä tiesi, että loppu häämöttää ja maalikin lopulta saavutetaan.

Viimeinen etappi meni aikaan 4h 32min ja maaliin päästiin lauantain puolella kellon osoittaessa aikaa 00.09. Kisa, jossa matkaa oli tehty 3 vuorokautta 6 tuntia ja 9 minuuttia, oli viimein ohi.

 

Yöelämää Altassa perjantai-lauantain keskiyössä. Kaksi taistelijaa on saavuttanut maalilinjan. Kuva: Offroad Finnmark

Kisan jälkeiset ajat

Maaliin pääsyä seuraavana aamuna hotellin aamupalapöydästä on mukava seurata niitä henkilöitä, jotka ovat edeltävinä aikoina viettäneet aikaa maastopyöräillen. Etenkin rappusten kävelyt tuottavat suurta hauskuutta. 300 km:n kisaajat näyttävät rähjääntyneiltä, ikään kuin selkäsaunan kokeneilta. 700 km:n kisaajat sen sijaan vaikuttavat etäisesti, jos nyt eivät ruumiilta, niin ainakin haamuilta.

Raskas kisa vaatii raskaat huvit. Huvituspuolesta huolen pitää päätösjuhla, Bankett. Tuolloin kisaajilla ja heidän tukijoukoillaan sekä huoltopisteiden henkilöstöllä on mahdollisuus nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta, kulttuurista sekä palkitsemisista. 

Tämän vuoden päätösbanketti oli itselleni erityisen merkityksellinen kolmesta eri syystä. Ensinnäkin kolmas sija OF700 sarjassa oli syy nousta palkittavien joukkoon lavalle. Toisaalta minusta tuli ensimmäinen ei-norjalainen ”five-time-finisher” ja tämän seikan järjestävät olivat yllätyksekseni nostaneet isosti esille, kun videoskriinille iskeytyi kuva suomalaisesta Kaupin Kanuunojen ajajasta. Tämä hetki oli itselleni varsin tunteellinen. 

Menestyjät. Vasemmalla Laura ja Ari, jotka tekivät kaikkien aikojen suomalaissuorituksen 300km kisassa. Edelleen Kari (kolmas vasemmalta) ja Mikko, joiden suoritus 700km kisassa oli kolmossijan arvoinen. Kuva: Aki Pekkanen

Kaikista hurjimman värinän aiheutti kuitenkin norjalaisen kisaajan Tom-Viggo Vårdalin puhe. Kyseessä on siis ystäväni, joka oli keskeytyskunnossa Suossjavren huollossa siinä kohtaa, kun matkaa maaliin olisi ollut vielä 550 km. Mies oli koonnut tuolla itseään ja päättänyt lähteä jatkamaan matkaansa. Tom-Viggo aloitti puheensa muista norjalaisista puhujista poiketen englanniksi. Hän etsi minut salista ja pyysi nousemaan ylös. Hieman hämilläni näin tein, varsinkin kun isossa salissa parisataa henkilöä kääntyi katsomaan kohti. Hän kertoi vaiheistaan ja vaikeuksistaan kisan alussa ja keskeyttämisaikeistaan Suossjavrella. Kuinka ollakaan, hän oli lopulta lähtenyt jatkamaan matkaa. Tälle asialle on olemassa suomenkielessä lyhyt, mutta osuva sana: sisu. Mies oli saapunut maaliin lopulta vain viisi minuuttia ennen maalin lopullista sulkeutumista ja tuntia ennen bankettia. Tom kiitti minua rohkaisusta. Kyseinen mies ei ole mikään ensikertalainen, vaan tällä hetkellä kuudesti Offroad Finnmarkin selättänyt kuski. Jokainen, joka tuolla on ajanut, tietää, miten vaativa on yhdenkin kerran läpäisy.

Kisan kovimmat suoriutujat: Tom-Viggo Vårdal ja Lena Halvari. Taistelua vaativissa olosuhteissa 102 tuntia! Kuva: Offroad Finnmark

Tämän vuoden kisa oli keliolosuhteiltaan raaka. Sen kertoo läpäisyprosentit: 700 km kisassa keskeyttäneitä oli 75 % joukkueista. 300 km kisassa joka kolmas joukkue jätti leikin kesken.

Tämä tarina on tosi ja olen pyrkinyt sen tallentamaan mahdollisimman tarkasti sen mukaan kuin muistijälkeni myöten antavat.

Kiitokset kuuluvat usealle taholle:

-          Kisajärjestäjät olivat luoneet täksi vuodeksi raskaan radan, jota sääolosuhteet vielä haastoivat raskaammiksi. Siitä huolimatta henkilöstö huoltopisteillä pyrki tsemppaamaan ja avustamaan jokaista kuskia parhaimpaan suoritukseensa.

-          Oma huolto Minttu & Aki. Jo neljättä kertaa katsomassa ja huolehtimassa tiimistämme. Toisaalta ensimmäistä kertaa hoitamassa myös poikaamme Eeliä, jotta myös Laura pääsi ajamaan kisaa.

-          Tiimikaveri Kari. Ensimmäinen kerta Offroad Finnmarkissa on pahin. Asiaa ei varmaan helpota se, että matkaksi valikoitui pidempi 700 km:n kisa. Lisähaasteen toi varmasti viimeisten kahdensadan kilometrin kisaaminen liian pienellä pyörällä. Taistelija, jonka luonnetta ja asennetta tekemiseen arvostan suuresti. Kiitos kun olit mukana tiimikaverinani!

-          Suomeen jääneet kisan mukana myötäeläneet ajajakaverit sekä kotiväki. Ensin mainitut jännittivät sijoituksia ja ajon etenemistä. Jälkimmäisillä oli varmasti liiaksikin kuormaa toivoa ja uskoa, että reitiltä päästään terveinä ja ehjinä pois. Vakuutan, että missään kohtaa ei turhia riskejä terveyden kustannuksella olla otettu ja tällä hetkellä olo on jo kaikesta huolimatta varsin hyvä.

-          Suurimmat kiitokset vaimolleni Lauralle. Kiitos, että olet ollut tukena niinä hetkinä, kun oma usko projektin toteutumiseen on ollut matalalla. Kiitos, että olen voinut valmistautua tähän haasteeseen, jonka tiesit olevan minulle erittäin iso juttu. Ja onnittelut vielä siitä, että teitte Arin kanssa kaikkien aikojen parhaan suomalaissuorituksen Offroad Finnmarkissa!

”Molemmat tunnetaan

Et jotai rinnassa hehkuu

Eikä oo pimeää enää

Viel kun, lanka lampussa hehkuu

Kaikki kuittaa, kun haippi huippaa

Mut joskus viimeinen valo sammuu

Koita muistaa, tää ei oo ikuista

Vain sun lampus hehkuu vaa

Kaikki kuittaa, kun haippi huippaa

Kun yhdessä kuljetaan

Ja meidän rinnassa hehkuu

Eikä oo pimeää enää

Joo, me molemmat tunnetaan

Kuinka rinnassa hehkuu

Eikä oo pimeää enää”

JVG, Hehkuu