Viikonloppuna luvassa Mammuttimainen yösuunnistus

Huomenna näihin aikoihin kokoontuu Vihdin Otalammella yhdenlainen omituisten otusten kerho. Osa on ottanut mukaan lenkkikengät ja toinen osa taas – minä mukaan lukien – maastokelpoisen pyörän. On aika Mammuttimarssille.

Kuva: Kalle Hakonen

Toissavuonna otin ensimmäistä kertaa osaa Mammuttiin, mahottomassa sarjassa. Viime vuosi jäi väliin remonttipriorisointien vuoksi, mutta tänä vuonna pääsen jälleen kiertelemään Peräkyläläisten piilottamia mahottomia rasteja etsien.

Järjestävän organisaation video kertoo tapahtumasta kaiken oleellisen. Sitä pääset katsomaan tästä linkistä. 

Kisan jälkeen sitten raporttia luvassa, mikäli maaliin saakka päästään. Mammutinhäntäkeitto on jo kuulemma laitettu porisemaan…

Kisasivuilta lisätietoa täällä ja täällä.

Matkaraporttia Barcelona-Girona -akselilta

Edellinen matkaraportti tuli Pohjois-Norjasta. Nyt suunnataan etelän lämpöön.

En kuitenkaan aio kertoa siitä, kuinka Xavi, Neymar jr ja Messi tekivät La Ligan pelissä maalin, kun kävin Camp Noulla katsomassa 3-0 tulokseen päättyneen ottelun Fc Barcelona-Eibar. En myöskään kerro Sagra da Familian upeasta arkkitehtuurista (joka muuten on vieläkin vailla lopullista muotoa, vaikka noin sata vuotta sitten urakka alkoi) enkä myöskään Gaudin luomasta Park Güellista tai Picassomuseokäynnistä, en. Kuvan kuitenkin laitan alle, koska hieman täytyy brassailla!

Tämä matkaraportti käsittää kolme vuorilla tapahtunutta maantieajopäivää, jolle jokaiselle startattiin vajaan 900 metrin korkeudesta, Viladraun pienestä kylästä.

1. päivä (109,6km/ 2531nm)

Viladrau – Turo de l’Home – Sant Celoni – Montseny – Seva – Viladrau

Matkaan lähdön jälkeen kului vain muutama kilometri, kunnes vastassa oli ensimmäinen ylämäki, jossa nousu ei pudonnut juurikaan alle 10 prosentin. 25 kilometrin jälkeen oltiinkin sitten jo päivän korkeimmassa kohdassa Turo de l’Homessa 1657 metriä merenpinnan yläpuolella. Tuota ennen toki saavutettiin välihuippuna Coll de Sant Marcal, sekä nähtiin useampi iso mänty… Kun aikansa kiipeää ylämäkeä (joka muuten Turon huipulle mennessä oli varsin huonokuntoista asfalttia) on alamäen vuoro. Sitä hupia jatkuikin sitten 21 kilometriä, aina Sant Celonin kylään saakka.

Silmukkalenkillä matka jatkui takaisin Viladrauhun muutaman pienemmän kylän läpi ajaen. Matkan varrelle jäivät kylät Sant Esteve de Palautordera, Montseny ja Seva. Paluumatkan huippu saavutettiin, edessä siinsi kyltti, jossa luki: Coll Formic, 1145m. Hienoja nousuja ensimmäiselle ajopäivälle!

1. päivän garminspeksit täällä.  

Ensimmäinen mäenhuippu saavutettu: Coll de Sant Marcal.

Santa Fe:n luonnonpuiston jättimäntyjä. Laura keskimmäisen puun juurella antaa perspektiivin puun koolle.

Kolmen ajopäivän aikana työvälineenä toimi Focus Cayo 105 osilla. Toimi ihan ok.

Lomareissun korkeimmalla kohdalla, Turo de l'Homessa. Taustalla näkyvälle rakennukselle emme jaksaneet kiivetä pyöräkengät jalassa.

Horisontissa näkyy laskun loppupiste, Sant Celonin kylä. Serpentiiniä riittämiin.

Paluumatkan korkein kohta Coll Formic, 1145 metriä merenpinnan yläpuolella.

2. päivä (102km/1462nm)

Matka alkoi alamäkivoittoisesti aina Santa Eugenia de Bergaan saakka. Tämän jälkeen pysyttelimme sateelta piilossa Vicin yliopistokaupungin ympäristössä, mutta alankopäivälle saatiin myös matkan puolivälissä nousu Muntanyolalle, 893 metrin korkeuteen. Tuokin nousu tarjosi parhaimmillaan pienimmälle välitykselle sopivaa, paikoin jopa 20 nousuprosentin mäkeä. Muntanyolalta lasketeltiin yhden Barcelonan olympiakylän läpi kohti Santa Eulalia de Riuprimeria ja edelleen kohti Viciä ruokatauolle. Loppumatka jatkui pienessä vesisateessa nousupainotteisesti takaisin Viladrauhun pienen Manlleussa käyneen sakkolenkin kautta.

2.päivän tiedot täältä.

Muntanyolan nousu takana. Laura tutkimassa luonnonpuiston karttaa.

Huipulle viety kivinen monumentti, joka todisti meidän olleen Muntanyolan päällä.

Onkohan tämä espanjalaista ruokakulttuuria parhaimmillaan? Burger king ja TRIPLE Whopper meal isommilla ranskalaisilla ja juomalla.

3. päivä (98km/2011nm)

Tälle päivälle saimme katalonialaisen paikallisoppaan, Claudion, mukaan. Pienien asfalttiteiden kautta matka vei Francon aikana rakennetulle padolle, Panta de Sau:lle. Tämän jälkeen luvassa oli kaksi isompaa (n. 500metrin vertikaalinousut) nousua, joista ensimmäinen johdatti meidät Sant Hilari Sacalmille. Sieltä matka jatkui pitkänä, loivakaarteisena alamäkenä Arbucies:iin. Toinen nousu johti huoltoasemalle, josta matkaa Viladrauhun oli enää muutaman alamäkikilometrin verran. Tuolta matkalta mieleen jäi katalaanin tarina siitä, kuinka Joaquim ”Purito” Rodriguez on saanut lempinimensä ”Sikari”. Ehkä jossain blogissa tulen siitä kertomaan tarkemmin…

3. päivän tiedot täältä.

Tämän padon nimi on Panta de Sau. Rakentamisensa jälkeen se peitti alleen kokonaisen kylän. Kylästä ei ollut nähtävissä muuta kuin kirkontorni, joka näkyi puoliksi vedenpinnan yläpuolella.

Loppuloma vietettiin siis kaupunkilomaillen, mutta ihan tyystin ei pyöräilyä unohdettu, sillä pitihän Thomas Domingon iso pyöräliike käydä tarkastamassa. Mukaan ei tarttunut useista vaihtoehdoista huolimatta uutta pyörää, mutta satulalaukku nyt kuitenkin.

Pieni otos Thomas Domingon pyörävalikoimasta. Edustettuina näyttivät olevan lähes kaikki valtapyörämerkit.