SyöteMtb 2013 – juurihoitoa 120km:n verran

Jälleen yksi uusi tapahtuma koettuna maastopyöräilyn saralla. Eikä mikään huono kokemus, SyöteMtb kun tarjosi maastollisesti upeat puitteet. Siirtymien määrä oli minimoitu tehokkaasti, joten sai keskittyä lajin kannalta oleelliseen, maastossa ajamiseen.

Reitti koostui TahkoMtb:n tapaan n. 60 km:n peruskierroksesta. Valtaosa ajoi yhden kierroksen, jotkut kaksi. Lisäksi vaihtoehtona oli 30 km:n reitti aloitteleville kuskeille vähemmän teknisiä maastoja pitkin.

Reittikartat 60km ja 30km sekä korkeusprofiili

Garminilla tallentamani reitti (jossa jotain häiriötä parissa kohdassa?)

Raporttia omasta ajosta:

Kilpailua edeltävänä päivänä innostuin ajelemaan upeaa reittiä vähän liiankin kanssa, sillä kisapäivän aamuna jalat tuntuivat olevan hyytelöä. Eipä tämä tunne lämmittelyjen jälkeen helpottanut, sillä jo johtoauton perässä hyvässä peesissä ajaessa meno tuntui aika vaikealta sykkeen hakatessa rajoitinta vasten. Oikeastaan vasta toisella huoltopaikalla Pytkynharjun jälkeen jalat tottuivat kulkemaan totutulla dieseltahdilla – ei siis kovaa, vaan tasaisesti jyskyttäen. Tätä moodia sai sitten pitää noin puolitoista kierrosta yllä. Tuosta kohdasta alkaen ajoinkin sitten koko loppumatkan itsekseni, ei näkynyt ajajia sen paremmin edessä kuin takanakaan. Toisella kierroksella tosin kohtasin kahdessa paikassa kirittäjänä toimineen poron. En tosin lähtenyt seuraamaan, kun se poikkesi reitiltä sivuun.

Kuvasarja yllä: Pytkynharjun kangasmaastoissa sai puskea ylämäkeenkin. Kuvasarja alla: Loppulaskussa Iso-Syötteen huipulta maalin avautuivat upeat näkymät (Kuvat: Maarit Karhu-Teiskonen.)

Reitin highlighteina mainittakoon ennen ensimmäistä huoltopaikkaa reitille osunut ”pumppaamo”, jossa sai lihaskuntoharjoitusta jalkojen lisäksi koko kropalle. Myös välittömästi samaisen huollon jälkeen laskenut vauhdikas doubletrack sai adrenaliinin nousemaan sopivasti. Pytkynharjun kangaspolut sekä Pärjänjoen rantabulevardi sopivat myös sarjaan haastavan mukavat polut. Loppunousussa oli haastetta 222 nousumetrin (!) verran. Heikkojalkainen joutui jalkautumaan muutamassa kohdassa, mutta olisipa tuon tuoreemmilla jaloilla saattanut päästä ajamalla ylös saakka.

Kahden kierroksen kisaa dominoi Henri Ojala voittamalla 26 minuutilla toiseksi tullutta Kalle Kauppista. Kärjen kova vauhti ei liene mikään yllätys. Sen sijaan seuraavatkin sijat venyivät ajallisesti pitkille etäisyyksille. Pasi Pohjasvuo jyskytti FatBikellaan kolmanneksi ja kisan nelonen, Henri Ahonen, jäi jo lähes tunnin ja seitsemän minuuttia kärjestä. Itse olin viides jääden reilut 20 minuuttia nelossijasta. Tyytyväinen olin kuitenkin, että pääsin säällisessä ajassa maaliin jalkojen pehmeydestä huolimatta. 60 km -sarjassa ykköseksi ajanut Simo Sohkanen ajoi hyvällä vauhdilla muutamaa minuuttia ennen kolmen tunnin rajapyykkiä. Pelkkiä muistoja ei tarvinnut kotiin tuoda, sillä naisten kahden kierroksen matkalla nopein oli Laura.

Kaikki tulokset löytyvät tästä linkistä.

Suosittelisinko tapahtumaa muille maastopyöräilyn ystäville? Todellakin. Krossikommuuni Tahkolan Pekan johdolla on tehnyt valtaisan määrän työtä upean tapahtuman eteen. Reitti on ainutlaatuisen upea ja järjestelyt huollossa ja tapahtumakanslian ympäristössä toimivat moitteetta, vaikka kyseessä oli vasta toista kertaa järjestetty tapahtuma. Lisämaininnan ansaitsee kilpailun jälkeinen pastapuffetti, sillä tärkeintä ei ole voitto, vaan hyvät eväät!

Ensi viikolla tähän aikaan ajetaan jo OffroadFinnmarkin tunturimaastoissa kahdeksattatoista tuntia. Jos ei kummempia ongelmia ilmene, niin todennäköisesti Masin huollon kohdilla noin sadan kilometrin päässä maalista... Ennakkoa tuosta kisasta tulee tuonnempana.

Joupiska XCM kisarapotti

En palannut Leevi and the Leavingsin mukaisesti kotiseudulle Pohjois-Karjalaan, vaan kotiseudulle Etelä-Pohjanmaalle. En myöskään vaihtanut farkkuja verkkarihousuun, vaan pyöräsucciksiin. Olihan lauantaina vuorossa XCM -sarjan kolmas osakilpailu Joupiskalla. Ja koska näiltä seuduilta tämä hieno harrastus aikoinaan alkoi, oli osallistuminen selviö.

Harvemmin tulee kisoihin lähdettyä kisakulkineella. Torstaina kuitenkin pyöräilin Ylöjärveltä kisapaikkakunnan tuntumaan. Yleisesti ottaen viime viikko olikin tulevaa OffroadFinnmarkia ajatellen viimeinen harjoituksellisesti tärkeä viikko. Alkuviikko meni lyhyempien mäki- ja suunnistusharjoitusten parissa. Torstaina tein pitkän, edes jollain tavoin tulevaa Norjan kisaa simuloivan harjoituksen. Nousuja ja laskuja tässä harjoituksessa kertyi toki huomattavasti vähemmän, mutta matkallisesti saavutin 2/3 määrän. Myöskään Finnmarkissa viime vuonna tutuksi tulleita suo-osuuksia tälle reitille kertyi oikeastaan vain yksi. Sekin piti hakea viimeiseltä kymmenen kilometrin etapilta. Runsaan yhdeksän tunnin ajon jälkeen on hyvä testata, miten pääkoppa reagoi melko ärsyttävään suotunkkaamiseen nokkosten pistellessä sopivin väliajoin. Huvinsa kullakin, mutta onneksi noita nokkosia ei pohjoisesta löydy, toivottavasti. Harjoitus onnistui joka tapauksessa siten kuin olin sitä suunnitellutkin. Matkaa kertyi 200 km, nousuakin 1189 m, ajoajan ollessa aika tarkalleen yhdeksän tuntia.

Tarkemmat ”Garminfaktat” pitkästä harjoituksesta täältä. 

Perjantai meni parituntisen, hyvin kevyen pyörittelyn parissa. Kävimme Lauran kanssa kiertelemässä lauantain kisareittiä joiltain osin. Melko hyvältä jaloissa tuntuikin, vaikka reidet torstain jäljiltä olivat aika tyhjät.

Lauantaina pyöräilin alkulämmittelyksi Joupiskan rinneravintolan edustalle. Paljon oli jälleen tuttuja paikalla, vaikka yleissilmäilyn perusteella kisaajia oli aiempiin vuosiin verrattuna aavistus vähemmän.

Hetki ennen starttia. Osuin näköjään hyvin keskelle kuvaa. (kuva: Petra Talvitie)

Kisa starttasi 12.00 ja matkaan lähdettiin kiipeämällä heti alkuun noin puolet laskettelurinteestä. Tästä jatkettiin 12 km:n aloituskierros, jonka jälkeen matka jatkui kahdella pidemmällä 24 km:n kierroksella. Vauhti oli alun helpommilla alustoilla sujuvaa, mutta kuten aiempina vuosi, myös tällä kertaa ruuhkaa tuli ensimmäisellä teknisemmällä osiolla. Yritin löytää heti alussa sellaisia asemia, ettei tekniikkapätkillä tarvitsisi odotella edellä ajavien takkuillessa, kuten niin usein aiemmin. Aika hyvin tämä suunnitelma onnistui. Tosin täytyy ihmetellä, että edellä meni vielä tässä vaiheessa henkilöitä, jotka eivät osanneet ajaa hieman teknisempiä droppeja sujuvasti alas.

Kun on hieman kerätty ajamalla korkeusmetrejä, voi hyvin lasketella teknistä polkua alas. Joupiska XCM on hyvä sekoitus teknistä polkua, singletrackia ja nopeita hiekkatiesiirtymiä. (Kuva: Xtremedia.)

Pystyin pitämään ensimmäisen ja toisen kierroksen yllä itselleni sopivaa vauhtia. Sijoituksista en sen tarkemmin tiedä, mutta eipä sillä niin väliäkään. Tämän kisan tarkoitus itselleni oli saada hyvä vauhtikestävyystyyppinen harjoitus, jossa testattaisiin jalkojen puhtia sen jälkeen kun ne on paria päivää aiemmin tyhjennetty. Hyvät tuntemukset jaloissa olivat hyvä merkki Finnmarkia ajatellen.

Petäjän Matin sanoin: "Sivuosuma, ei ihan Herra 47.." (Kuva: Kaisa Kekola.)

 

Toisen kierroksen lopulla näin edessä muutaman ajajan ryhmän ja viimeiselle kierrokselle lähtiessä ajattelin, että saan heidät hieman vauhtia kiristämällä kiinni ennen pitkää siirtymäosuutta. Siinä pääsisi hyödyntämään peesiä. Suunnitelmiin tuli kuitenkin yllättävä muutos, kun takavaihtajan vaijeri päätti napsahtaa poikki päätöskierroksen alkupuolella. Keskeyttää ei enää kehdannut, kun näin vähän oli enää jäljellä ja toisaalta huoltokin oli pelannut mainiosti.

Niinpä viimeinen kierros ajeltiin pääasiassa 32 – 11 -välityksellä. Siirtymillä sai toisenkin vaihteen, 44 -rieskan, käyttöön. Pienintä eturatasta en voinut käyttää, kun ketju lähti pyörimään tyhjää pakan ympärillä. Siirtymän jälkeisellä kivikkopolkuosuudella oli pakko ajaa putkelta hitaalla pyörityksellä. Ajaessa voimansiirto alkoi pitää kärsiviä ääniä ja välillä ketjut löivät pakan ympärillä tyhjää. Varmistui sekin, että voimansiirto menisi tämän kisan jälkeen sitten vaihtoon. Kivikko-osuuden puolivälissä pääsi suhinat takarenkaasta sen merkiksi, että renkaan sai vaihtaa hyttysten pitäessä seuraa. Eipä ole turhaan tullut vararengasta mukana kannettua koko kesää, sillä jo nyt sitä pääsi käyttämään. Vaihdon aikana ehti muutama ajaja mennä ohi, mutta melko nopeasti pääsin matkaa jatkamaan. Lopun ylämäessä ei pyörittäminen enää onnistunut ketjujen pyöriessä tyhjää, joten juoksuharjoittelua pyörän kanssa ylämäkeen pääsi myös kisan lopussa harjoittelemaan. Maaliin kuitenkin pääsin onnellisesti ajassa 2h 48min 03s.

Maaliintulon jälkeenkin hymyä riitti. Vieressä tänään poikkeuksellisesti huoltajana ollut Laura. (Kuva: Kaisa Kekola.)

Joupiska XCM oli tänäkin vuonna onnistuneesti järjestetty tapahtuma. Kiitokset siitä kaikille asianosaisille! Ensi viikonloppuna sitten vuorossa SyöteMtb.

Joupiskan reitti Garmintallenteena täältä. 

Joupiskan tulokset täältä.

Tahkon palauttelua ja seikkailu(penkki)urheilua.

Tahkon jälkeinen viikko vierähti lomaillessa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maisemissa. Ihan peukalonpyörittelyksi ei koko viikko mennyt vaan maastopyörää tuli ulkoilutettua uusissa, hienoissa maastoissa. Penkkiurheilultakaan ei välttynyt, sillä Ranskassa isot pojat ajavat kovaa ja korkealle. Loppuviikolla matka jatkui Muhokselle Rokua Geopark Challenge -seikkailu-urheilukilpailuun.

Yhdellä lenkillä käväisin Vuokatinrinteiden hissiaseman päällä ihailemassa Kainuulaista maisemaa.

Lomanviettoa parhaimmillaan, grillaten ja nautiskellen.

 

Suunnistuksen maailmanmestaruuskisat Vuokatissa ovat parhaillaan meneillään. Suunnistuksen huippuja ei vielä viime viikolla juuri näkynyt. Melkoinen kuhina kisa-alueella kuitenkin oli valmistelujen osalta jo menossa. Vuokatin alueen maastot ovat varmasti suunnistukseen hyviä, mutta ensiluokkaisia ne ovat myös maastopyöräilyä ajatellen. Niinpä piti koittaa ottaa kaikki hyöty irti. Seuraavissa Garmin -linkeissä viikolla tehdyt enemmän tai vähemmän kevyet maastopyörälenkit, jos vaikka innostut alueelle pyörän kanssa:

Tiistaina kevyttä pyörittelyä Vuokatista Sotkamoon ja takaisin.

Keskiviikkona hieman pidempi lenkki jotakuinkin Vuokattihiihdon reittiä mukaillen.

Torstaina Vuokatin urheiluopiston lähipoluilla kruisailua.

Torstai-iltapäivällä matka jatkui Muhokselle, Montta active campingin leirintäalueelle. Paikan päällä valmistautuminen joukkueilla oli jo täydessä vauhdissa.

Seikkailijat kisamateriaalia hakemassa.

Joukkue 33, Team Välivuosi, eli Jarno (vas.), Laura ja Niko.

Ennen kisaa varmistettiin kisaajien jumarointitaidot. Vuorossa Laura.

Kisaa edeltävänä iltana laitettiin välineet viimeisen päälle kuntoon. Kisaajathan on laitettu kuntoon jo aiemmin.

Muutama minuutti ennen kisaa hymy on herkässä.

Monta seikkailijaa lähtösuoralla starttilaukauksen pamahdettua.

Team Välivuosi valmistautumassa prologin kolmannelle osuudelle.

Matkaa tehty jo kymmenen tuntia. Kuvassa seikkailijat Kalevalaisessa perinnekylässä.

Yksi Guest sisälsi jumaroinnin eli köyttä pitkin nousun Kalevan kuumailmapalloon.

Noin kolmentoista tunnin urakan jälkeen matka jatkui meloen.

Maali saavutettuna. Tuloksena sekasarjan voitto Team Välivuodelle. Onnea!

Perjantaiaamuna kello 10 seikkailijat lähtivät matkaan. Reitti alkoi prologilla, jossa kisaajat aluksi etsivät CP:t (control pointit, selkosuomeksi rastit) mm. nokkospuskissa juosten, sittemmin myös uimapatjoin joessa kiitäen ja rullaluistellen pitkin Muhoksen lähiympäristöjä. Hienoja guesteja kisaajat pääsivät myös kokemaan, esimerkiksi laskeutumistehtävän ja kuumailmapalloon jumaroinnin muodossa. Täytyy tässä kohtaa myöntää, että vähäsen olisi itseäkin kutkuttanut osallistua meinikeihin. Onneksi kuitenkin järki meni tunteen edelle, sillä aamuyön sateisina tunteina kisaa netistä seuranneena saatoin vain kuvitella sitä hajotuksen määrää, joka mieltä olisi kaivertanut. No, nämä karkelot ovatkin kovempien urheilijoiden juttuja. Lauantaiaamupäivällä joukkueita alkoikin tulla Muhoksen kunnantalon edustalla sijaitsevaan maaliin. Kireintä tahtia pitivät myös kovina maastopyöräilijöinä meritoituneet multisport.fi -joukkueen jäsenet. Ehkä joskus uskaltaudun itsekin mukaan!

Ihan pelkäksi penkkiurheiluksi kisan seuranta ei mennyt, sillä ehdin käydä tutustumassa myös Rokuan hiekkakangaspohjaisiin maastoihin. Täällä reitti siitä.

Ajatukset olisi kuitenkin siirrettävä jo kesän kohokohtaan, 1.8. starttaavaan OffroadFinnmarkiin. Siihen erinomaisina valmistavina kisoina toimivat JouppiskaXCM lauantaina 13.7. ja viikkoa myöhemmin SyöteMtb 120 kilometrin kisan merkeissä.

TahkoMtb 2013/ 180 km - pitkän päivän kisaraportti

Nyt on vuorokausi palauttelua takana Tahkon jäljiltä, joten jaksaa jo tarttua läppäriin. Vuorossa kisaraportti Tahkon 180 kilometrin matkalta. Pitkä oli kisa, ja pitkä on raportti:

Lauantaina ajettiin TahkoMtb. Itselleni tämä kilpailu on jokakesäinen kotimaisen maastopyöräilyn huipennus. Tämänvuotinen kisa on itselleni kuudes, ja yhdelläkään näistä kerroista en ole helpolla päässyt. Ensimmäiset pari kertaa menivät taistellessa 60 km:n matkalla, kolmannella 120 ja sitä seuraavana vuonna 180km. Viidennellä yrityksellä – viime vuoden kisassa – oli sitten vuorossa kahjo yritys neljän kierroksen selvittämisestä. Voisin sanoa, että henkilökohtaisella tasolla räjäytin potin, kun selviydyin matkalta kolmanneksi nopeimmalla ajalla. Tänä vuonna matkana oli pisin mahdollinen, tällä kertaa kolme 60 kilometrin kierrosta. Viimevuotista lyhempi matka siis, vaikka ei tästäkään helpolla tulisi pääsemään. Erityisesti tulevan päivän 30 astetta lähenevä täysin tuuleton sää pitäisi siitä huolen.

Kello 3.31. Herään siihen, että kello herättäisi kahden minuutin kuluttua. Yö meni koiranunessa. Ehkä parin tunnin verran sain yhteensä nukuttua. Aika kova jännitys tulevasta urakasta. Syödään Anssin kanssa aamupalaa sen verran kun kykenee. Molemmat pojat ovat normaaliin verrattuna aika hiljaisia. Ehkä tähän vuorokaudenaikaan saa ollakin. Puoli viiden aikoihin aletaan olla valmiita siirtymään lähtöpaikalle. Matkan varrella Mantereen Veli tulee vastaan. Hän sanoo, että pyörä pysyy kuivana, jos ei ajolinjoja ihan suoraan vesilätäköistä hae. Sanoo myös, että taitaa mennä suihkuun ja unille. Hieman tunnen kateutta tässä kohtaa. Miksi pitää kiusata itseään vapaaehtoisesti heräämällä tähän aikaan, tietäen mikä tuska edessä odottaa? Ei ihminen näköjään opi edes kokemuksen kautta. Olisipa jo kohta kisa, odottaminen tuntuu olevan itselleni se vaikein hetki.

Mietteliäitä miehiä. Kuvassa etualalla Tiimo Tonisson (vas.), Harri Kekola, minä, Jukka Rajala ja Anssi Tervonen. (kuva: Kaisa Kekola)

180km lähtöryhmä. (kuva: Kaisa Kekola)

Pitkän matkan alussa (kuva: Kaisa Kekola)

Kello 5.00. Startti. Turhat ajatukset pois ja keskittyminen oleelliseen. Joukko pitkänmatkalaisia lähtee matkaan sopiva pilke silmäkulmassa, mutta huomaan kyllä muistakin jännityksen. Ensimmäiset kilometrit ajetaan siistissä parijonossa hiekkapohjaista latu-uraa. Kare Eskola vetää letkaa perässään melko hyvällä vauhdilla ja tarjoaa ensimmäisen jyrkemmän nyppylänousun jälkeen vetovuoroa. Muut eivät innostu, joten menen hetkeksi itse kärkeen. Loivassa alamäessä on mukava lasketella, kun saa valita ajolinjat itselleen sopivaksi. Golfkenttää edeltävän puusillan luona huomaan, että porukassa ovat enää Kare ja Tiimo Tonisson. Myös Pasi Pohjasvuo taisi olla nopean havainnon perusteella hieman taaempana. Matkaa taitetaan kolmistaan vuorovedoin ensimmäiseen huoltoon saakka, jonka jälkeen Kare kyllästyy köröttelyyn ja laittaa ison vaihteen silmään. Tiimon kanssa jatketaan matkaa Kinahmin ensimmäiseen polkunousuun saakka, jonka jälkeen jättäydyn suosiolla hieman rauhallisempaan menoon. 

Kuvat yllä: Ensimmäinen huoltopiste. Kare johtaa, Tiimo ja minä vielä näköetäisyydellä. Pasi vielä tässä vaiheessa neljäntenä. (kuvat: Kaisa Kekola)

Eskolan huollon kohdalla vesitäydennystä tehdessäni Pasi tulee takaa ja jatkamme jutustellen matkaa Kinahmin toiseen nousuun saakka. Pasin meno näyttää sen verran vahvalta, että annan miehen jatkaa matkaansa ja tyydyn pyörittelemään omaan tahtiin reisikramppien jo välillä ilmoitellessa mahdollisesta tulostaan. Tämän jälkeen jatkan loppukierroksen yksikseni. Onneksi muutamalla kohtaa Harria ja muitakin pitkänmatkalaisia huoltanut Kekolan Kaisa on tsemppaamassa ja tarjoamassa mukista kokista. Mukavaa vaihtelua yksinäiseen puurtamiseen.

Fillarointia aamusella (Eskolan) takasuoran jälkeisellä peltotiellä Pasin kanssa. (Kuva: Kaisa Kekola)

Tarpisentien loppunousu. Kaisa huolsi pitkänmatkalaisia. Kiitokset kokiksesta! (Kuva: Karoliina Pienimäki)

Kello 8.12. Ensimmäinen kierros takana. Kramppikuume valtasi tänä vuonna jo ensimmäisellä kierroksella. Mitenköhän matka jatkuu? Kare on jo lähtenyt toiselle kierrokselle ja Pasikin ehtii lähteä sillä välin, kun yritän saada sämpylää kurkusta alas. Tiimolla ei näytä olevan isompaa kiirettä lähteä seuraavalle kierrokselle. Itsekin otan vaihdon melko rauhassa, ehkä liiankin varman päälle. Tällä matkalla tosin tulee noutaja, jos hosuu huoltotoimissa.

Suu täynnä uudelle kierrokselle, puolet vielä odottelee oikeassa kädessä :D (Kuva: Kaisa Kekola)

Toinen kierros alkaa perinteeksi muodostuneella taistelulla sämpylää vastaan. Kahtena viime vuonna oli myös ongelmia saada leipää nieltyä, kun sylkeä ei tunnu erittyvän. Parin kilometrin jauhamisen jälkeen saan tämän taistelun päätökseen voittajana. Ilma on jo lämmennyt hellelukemiin.

Kello 9.00. Yhteensä nelisensataa kahden kierroksen ajajaa tai kuudenkympin kuumaryhmäläistä lähtösuoralla täydessä vauhdissa. Minä itseni seurassa toista kertaa Kinahmin ensimmäisen polkunousun juurella. Ajan alkupätkää ylös, mutta mäen jyrkentyessä reisi kramppaa välittömästi. Ei toivoakaan, että pääsisi pyöräillen ylös. Talutteluksi menee.

Kello 9.30. Valtakunnassa kaikki hyvin. Eskolan huollossakin jo toista kertaa, vaikka joskus on parempikin olo ollut. Huoltohenkilökunta oli jo järjestäytymässä asemiinsa ja hyvää palvelua (sieltäkin) sain. Yleensä piti vain kiireellä heittää kylmää vettä niskaan ja suolakurkkua koneeseen, mutta joka kerta yritin muistaa kiittää. Kiitos vielä jälkikäteen!

Matka jatkuu omaa rauhallista tahtia ajellen. Tahkomäentieltä käännyn jyrkälle soratielle. Pakko taluttaa ylös. Mäen päällä on kuvaaja asemissa tallentamassa otoksia jälkipolville. Nolottaa, kun ei mene ajamalla, krampit ovat sen verran massiiviset, että pakko säästellä reisiä tulevia polkuja silmälläpitäen. Kellon vilkuilua. Taakse vilkuilua. Milloin mahtaa tulla kuudenkympin kärki ohi? En haluaisi olla tien tukkeena, kun saapuvat. Varsinkin, jos sieltä tulee isompi ryhmä. Ojalan Henkka menee ohi kevyen ja helpon näköisesti hieman ennen Rahasmäen huoltoa. On tainnut repäistä eroa seuraaviin jo reippaasti. Näin kävi, sillä seuraavat kuskit tulevat ohitseni vasta El Granden nousun alussa. Lopullinen ero 60 km:n sarjassa ensimmäisen ja toisen välillä on 3.31.

Toisen kierroksen loppulaskua lähestyessäni näen edessäni kuskin, jolla on samanlainen 180 – merkki satulan alla kuin itsellänikin. Joko Tiimon meno on hidastunut tai sitten omani on mennyt parempaan suuntaan. Epäilen vahvasti, että jälkimmäisen mahdollisuus on vain teoreettinen. Täytyy tämän tuskan tuntua muissakin ajajissa. Tulemme peräkkäin toiseen vaihtoon. Karen ja Pasin menosta ei ole mitään tietoa, mutta lienevät jo kaukana edellä. 

 

 

Spp-56:n kolmen kierroksen taivaltajia: Harri (yllä) ja Anssi. (Kuva: Kaisa Kekola)

Kello 11.42. Vaihtopaikalla tankkaan ja huollan pikaisesti pyörän Tahkolan Pekan ja Tolvasen Sakarin tsempatessa ja autellessa vieressä. Molemmat ovat kokeneet Tahkon pitkän matkan kisan, joten tällainen kannustus tuntuu erityisen vaikuttavalta. Samassa kahden kierroksen kärki, seurakaveri Mauri Viitamaa, sananmukaisesti vilahtaa ohi toiselle kierrokselleen. Lähden itsekin matkaan.

Tahkon kaksi kierrosta mentiin jälleen Maukan komennossa. (Kuva: Kaisa Kekola)

Viimeinen kierros alkaa hieman samaan tyyliin kuin toissavuoden vastaava: ajan asfalttisiirtymää keskittyen eturenkaan pyörimiseen niin kovasti, että ajan sujuvasti ohi oikealle kääntyvästä reitistä. Niitä Suomalaisia tekstejä ja puheenparsia, jotka silloin mutisin enemmän tai vähemmän kovalla äänellä, ei varmaan ole syytä tähän blogiin kirjoittaa. Onneksi ekstramatkaa ei tästä tullut edes kilometriä. Oikealle reitille palattuani jatkan matkaa kahden kierroksen toisella sijalla olleen Erki Kukkin kanssa. Saan sopivasti peesiapua ja pari kertaa yritän myös vetoa, mutta jalat eivät olleet enää seitsemän tunnin jälkeen ihan tempokunnossa. Toisaalta Maukkaakaan ei oikein tässä kohtaa tarvitsisi yrittää tavoittaa...

Tiimon, joka harharetkeni vuoksi oli noussut takaisin kolmanneksi, saavutan ja ohitan latu-uran jyrkän nousun kohdassa. Tämän jälkeen en enää häntä näe.

Lauran menoa toisen kierroksen helteessä. (Kuva: Kaisa Kekola)

Kello 13.00. Eskolan huolto kolmannen ja tälle päivälle viimeisen kerran. Ajoa takana kahdeksan tuntia ja 40 sekuntia. 120 km sarjan viidenneksi tullut Saarelan Samuli on huoltopaikalla samaan aikaan. 

Huippupyöräsuunnistaja Samuli Saarelalla matka taittui hyvin. Tuloksena 120km:n 5. sija.

Seuraava pitkän kisan kannalta merkittävä kohta osuu jälkimmäiseen Kinahmin nousuun vievälle polulle. Ihmetyksekseni Karen selkä näkyy edellä. Tavoitan hänet melko nopeasti. Jatkamme samaa matkaa porrasosuuden sekä hetkisen verran vielä Kinahmin laella meneviä polkuja jutellen samalla. Varmistun, että mies on riittävissä voimissa, vaikka sanookin koko touhun olevan pahimman luokan itsekidutusta. Tuohon on kyllä helppo yhtyä, vaikka jostain ihmeen syystä johtuen kolmannen kierroksen aikana meno on tuntunut jopa helpommalta kuin toisella. Jatkan matkaa Kalkkiruukin laskuun ollen tässä kohtaa toisena.

Loppumatka menee yllättävänkin sujuvalla liikkeellä, vaikkei yhdeksän tunnin ajon jälkeen voi mistään tykityksestä enää puhua. Tahkomäentiellä saan Artulta juomapullon sekä tiedon parin minuutin turvasta takana tulevaan Kareen. Ajan omaa vauhtia, pidän varaa siihen, että yksi lisävaihde vielä löytyy tarvittaessa Granden nousuun. Sitä vaihdetta ei tarvita, sillä Tahkomäen päällä Korpelan Aki tulee takaa tsempaten ja onnitellen suoritustani. Saan tiedon, että takaa ei tulla enää ajamalla ohi. Tuntuu uskomattomalta. Nyt on vain pidettävä huoli, ettei mopo karkaa loppulaskussa. Muutaman taluttajan joudun ohittamaan päälaskulinjalta poiketen ja vauhti käväisee tarpeettoman isona. Tahkolahden rannassa otan jaloista irti sen mitä jäljellä on, nauttien kaikesta muusta, paitsi siitä kuumuudesta, joka on seurannut mukana matkassa aamuvarhaisesta alkaen.

Reitin loppulasku. Kun Tahkomäen hissilinjaa laskee alas, saa vauhdin halutessaan riittävän suureksi... (Kuva: Kaisa Kekola)

Kello 15.17. Olen maalissa toisena; Pasia 15 minuuttia myöhemmin ja 3½ minuuttia ennen Karea.

Kisan jälkeen olo oli väsynyt mutta onnellinen. Seinäjoen porukan kanssa onniteltiin maaliintulevia ja jutusteltiin mukavia. (Kuva: Kaisa Kekola)

Edellä mainitun tekstin tiivistelmä löytyy Garmintallenteena täältä.

Kiitosten aika:

Kiitos TahkoMtb:n koko organisaatiolle. Tapahtuma on Suomen mittakaavassa vertaansa vailla. Osallistujamäärä puhukoon puolestaan.

Kiitos huoltojoukot ja lukuisat kannustajat matkan varrella, erityisesti Kaisalle kiitos kokiksesta matkan eri kohdissa (sekä kisakuvista) ja Outille ja Artulle viimeisen kierroksen juomahuoltoavusta.

Kiitos pyörälle, jonka tekniikka kesti haastavat röykyt koko matkan ongelmitta. Kiitos suksille (perinteiset ja vapaat), jotka rakensitte peruskuntoani talven kylmillä.

Lainataan tähän kiittelykohtaan Jyväskyläläistä Matti Purojärveä (joka muuten myös ajoi ensikertalaisena kolme kierrosta upeaa aikaan!): ”Kiitos paarmoille, kun ette purreet pelkästään minua, vaan tasapuolisesti kaikkia kanssakilpailijoita.”

Suurin kiitos kuitenkin Lauralle, kun olet vierelläni ja vieläpä jaksanut kärsivällisesti kuunnella liiankin innostunutta puhettani kaikesta pyöräilyyn liittyvästä.

Loppusanat

Tahkon kisaan oli ilmoittautunut 1961. Kisa oli raskas. En tiedä moniko maaliin pääsi, mutta läpihuutojuttuna matkan selvittäminen ei kellekään tainnut tulla. Onnittelut kaikille maaliin selvinneille. Erikseen onniteltakoon jokaista pitkän matkan selättänyttä virtuaalisella hatunnostolla tältä blogialustalta. Kolmen kierroksen ajamista voi testata Tahkolla normaalilla maastopyörällä, ja jos tuntuu liian helpolta, niin saman voi tehdä paksupyörällä. Mielestäni käsittämättömin suoritus oli Pohjasvuon Pasin ajo kolmella kierroksella. Mies veti Fat Bikella luun kurkkuun kanssakilpailijoille ajamalla 180 sarjan voittoon! Maininnan arvoisia suorituksia ovat myös pitkän matkan ensikertalaisten, Jukan kuudes, Heikin kahdeksas ja Harrin kymmenes sija.

Onnittelut myös kahden kierroksen tykittäjille, eli Maukalle 120 km:n mestaruudesta, Samulille (5.), Akille (8.) ja Janille (13.), sekä erityisesti Lauralle (5.). Myös 60 km:n sarjassa Perttu teki vahvaa ajoa ollen todella kovassa sarjassa kahdeksas!

Tulokset kilpailusta löytyvät täältä (valitse valikosta sarja, jonka tuloksia haluat katsoa) 

TahkoMtb 2013 lähestyy...Olenko valmis?

Eletään maastopyöräilijän kannalta mielenkiintoisia aikoja. Ensi lauantaina on luvassa suomalaisittain suurin ja kaunein maastopyörätapahtuma – TahkoMTB. Osallistujia tätä kirjoittaessa oli ennakkoon ilmoittautunut jo 1845.

Mistä tietää, että TahkoMtb on lähestymässä? No tietenkin siitä, että fillarifoorumilla Kekolan Harrin alulle laittamaan säikeeseen Tahko lähestyy…Oletko valmis. alkaa virrata kommentteja kiihtyvällä tahdilla. Täältä voit käydä katsomassa viimeisimmät kommentit.

Seuraavassa joitain linkkejä kisasta kiinnostuneille:

-         TahkoMtb2012 trailer

-         Yleistä tietoa tapahtumasta 

-         Kilpailureitti 

-         Reitti savoksi 

-         kisaan ilmoittautuneet 

-         LIVELÄHETYS kisasta 

Suuret joukot starttaavat Nilsiän maastoihin aamuyhdeksältä ja sitä seuraavissa myöhemmissä lähdöissä. Oma urakkani alkaa aavistuksen aiemmin, aamuviideltä. Matkana on tänä vuonna kolme kierrosta, 180 km Kinahmivaaran molemmilla puolilla pyöritellen. Ehkä välillä täytyy myös nousta pyörän selästä talutuspuuhiin..

Jos aamuviideltä ylösnouseminen kuulostaa aika haastavalta, niin parannusta viime vuoteen on kuitenkin siinä mielessä, että silloin kilpailumatkani starttasi jo puolilta öin. Liekö myöhempi herääminen vai lyhyempi matka syynä, mutta ennakkoon ilmoittautuneita tämän vuoden kuninkuusmatkalle on kertynyt 47. Viime vuonna matkaan lähti 20 ajajaa, joista maaliin pääsi yhdeksän. Pieni aavistus itselläni on, että kuskien määrä tulee vielä nousemaan perjantain aikana. Saattaapa matkaan lähteä kovia viime vuoden kahden kierroksen tykittäjiä..

Vuoden 2012 240 km:n kilpailu Tahkolla oli oman maastopyöräilyurani kannalta ehkä kaikkein onnistunein. Niihin fiiliksiin on mukava palata. Jos haluat käydä kisaraporttia lukemassa, niin tuolta sen löytää.

Viime vuoteen verrattuna matka tulee siis olemaan kierroksen verran lyhyempi. Mikäli mitään suurempia teknisiä ongelmia ei satu, uskoisin matkan taittuvan nelisen tuntia aiempaa ripeämmin. Tämä järkeily on siis puhdasta matematiikkaa, jolla ei ole mitään käytännön yhteyttä elävään elämään. Jäädään siis odottamaan, mitä tuleman pitää. Joka tapauksessa reitin vaativuutta kunnioittaen täytyy matkaan lähteä.

Vastaus alun kysymykseen: olenko valmis? Valmistautuminen tämän vuoden kisaan on mennyt pääasiassa hyvin. Talviaika kului aiemmista vuosista poiketen täysin hiihtoladuilla. Kesäkeleillä maantie- ja maastopyörää on ulkoilutettu 152 tuntia, 2766 kilometriä vaakasuunnassa ja 31 kilometriä pystysuunnassa. Tähän vielä lisänä suunnistukset. Viime vuoteen verrattuna siis ajallisesti hieman vähemmän treeniä, tosin harjoitustehoja olen pystynyt hieman nostamaan.