Kolmen pyöräkisan syksy (1/3): XCM SM-kisat/ Hyvinkää

Edellisestä kirjoituksesta on jo vierähtänyt tovi. Toisaalta eipä tässä kummempia ole tapahtunutkaan, kun vajaa pariviikkoinen meni flunssatoipilaana. Aiemmassa kirjoituksessa ehdin jo innostua siitä, kuinka hiljakseen on päästy taas harjoittelun makuun. Nyttemmin sitten ollaan taas lähtökuopissa, ainakin siltä kovasti tuntuu.

Edellisestä kisastakin on jo vierähtänyt tovi, tarkemmin kahdeksan (!) viikkoa. Kuluneena sunnuntaina kävin kuitenkin katsomassa isojen poikien maastopyöräilyä Hyvinkään XC-maratonin SM-kisoissa. Mukana oli siis varsin kovaa porukkaa. Parempi olisi olla mainitsematta, että itsekin osallistuin. Sen verran vaikealta meno tuntui. No, parin kuukauden kisatauon jälkeen tämä kävisi hyvin ainakin pidemmästä harjoituksesta syyskuun lopun Haanja100 -tapahtumaa ajatellen.

Hyvinkään kisa tarjosi kansainvälistyyppisen XCM-kisan, aurinkoista säätä myöten. Noin 27 km maratonreitti kierrettiin kolmesti. Matka tarjosi teknisesti helppoa alustaa ryyditettynä jokaisella kolmella kierroksella eteen tulleeseen laskettelurinteen nousuun. Parhaimmillaan jyrkkyys käväisi kuuleman mukaan yli 30%.n. Arvaas, ajoinko kertaakaan ylös asti? Oikein arvasit, tosin moni muukin kisaaja liittyi taluttajien joukkoon (kärjestä en osaa sanoa, kun en heitä lähdön jälkeen nähnyt…) Ajokelpoista pohjaa koko mäki olisi ollut, jos olisi ollut ajokelpoiset jalat.

Fillarifoorumialias CC-Ryderin video noususta

Kisan kaksi ensimmäistä kierrosta menin omalle vauhdille sopivan haastavassa porukassa, keskisykkeen ollessa 174. Kolmannella kierroksella iski jano sen verran kovasti, että juomapullo oli säästötoimenpiteistä huolimatta tyhjentynyt laskettelurinteelle tultaessa. Rinteen jyrkintä osaa tunkatessa alkoivat krampit etureisissä. Pyörän päälle noustessa ne loppuivat, mutta pyörittäessä tilalle tulivat sekä pohje- että takareisikrampit. Jälkiviisaana voisin todeta sekä kovan sykkeen että juoman loppumisen vaikuttaneen kramppailuihin. Toisaalta kisavauhtisen menon vähyys kuluneiden viikkojen aikana lienee se selittävämpi tekijä. Loppumatkasta rauhoittelin menoa sen verran, etteivät jalat enää pahemmin krampanneet. Eipä kyllä vauhtikaan edennyt edellisten kierrosten malliin. Vielä reitin loppuosan lyhyellä teknisellä ylämäkiosuudella lihaksista nykäisi muutamaan otteeseen, vaikka tuntui, ettei tämän hitaammin voi edetä.

Tulokset: XCM SM-kisat (valitse pyöräilytulokset ja Hyvinkää..) 

Kaikesta huolimatta, ja varsinkin näin jälkeenpäin ajatellen, oli mukava kisata. Järjestelyt Hyvinkäällä toimivat oivallisesti. Innostusta jäi sen verran, että tuli ilmoittauduttua Lamminpäässä järjestettävään XCM -cupin päätösosakilpailuun. Tämä siis ensi sunnuntaina 23.9. Laitan kisasta raporttia, kunhan olen maaliin ehtinyt. Toivottavasti ennen Viroon eli Haanjaan lähtöä..

 

Hyvikään kisan loppusuoralla (Kuva: Antti Rantalahti).

 

Treenitasoja normaaliksi hilaten - Haanjaan valmistautuminen

Ei ole helppoa maastopyöräilijän arki, jos molemmat maasturit ovat ajokelvottomia. Ensimmäisestä on ollut runko poikki, ja takuuversiota on nyt odoteltu kolmisen kuukautta. Saapa nähdä koska tulee. Toisesta pyörästä taas jäi yksi takalinkuston mutteri Norjankieliselle tundralle. Pieni, mutta oleellinen vaje. Pahinta tuskaa on kuluneiden viikkojen aikana lievittänyt maantiepyörä, joka on suhteellisen hyvässä vedossa. Nyt kuitenkin jälkimmäinen maastureista on taas lyönnissä, joten maastoonkin pääsee. Suhteellisen oleellinen työväline harjoitteluun, kun yrittää valmistautua maastopyöräilykisaan. Kuukausi tässä on onneksi aikaa.

Kuluneiden viikkojen harjoittelusta:

Heinäkuun lopulta alkaen meni jokunen viikko palautteluun hyvin kevyen treenin merkeissä. Onnistuneesti menneen Norjan kisan jälkeen intoa oli jopa jatkaa kovaakin treeniä, mutta onneksi järki voitti ja maltoin palautella rauhallisesti. Viikolla 30 kevyttä treeniä noin viiden tunnin verran. Asteittain olen lisäillyt määriä: viikolla 31 reilut kahdeksan tuntia, viikolla 32 kymmenisen tuntia (ei tullut loman viimeisestä viikosta samanlaista urakkaa kuin viime vuoden MtbSeikkailussa), viikon 33 tuntimäärä noin 12, sisältäen myös jo hieman kovempitehoista harjoittelua. Myös lihaskuntoharjoittelua olen pitänyt ohjelmassa yhden lepoviikon jälkeen käymällä pari kertaa viikossa bodypumpissa.

Vielä en ole kuitenkaan uskaltanut mennä täyttä höyryä. Kuntoilutason maratonjuoksijoille osoitettu palautumisaikasuositus (joka tietysti riippuu hyvin paljon yksilöstä) on viikko lepoa jokaista maratoniin kulutettua tuntia kohden. Tällaista lueskelin taannoin Juoksija -lehdestä. Pyöräily ei ole elimistölle (ainakaan nivelille) ihan yhtä kova rasitus. Hyvä syy ottaa hieman varaslähtöä Norjan kisasta palautumiseen. 31 viikon pituinen palautusaika vaikuttaa niin pitkältä, että siitä ei kyllä seuraisi mitään hyvää…

Maastopyörän sain taas käyttöön viikolla 34, joten treenitunteja kertyi kuin itsestään. Yhteensä 17 tuntia. Kuukauden tauon jälkeen on ollut hieman hakemista maastoajorytmin kanssa, mutta kyllä kai se siitä lähtee. Onhan tässä vielä kuukausi aikaa starttiin virolaisittain.

Arki alkaa

Syksyn tulon huomaa monella tavoin. Koululaiset ilmestyivät katukuvaan. Mahdollisesti ovat olleet jo kesälläkin, mutta nyt sen huomaa metrin korkeudella kulkevista selkärepuista. Muistakaahan ajaa varovasti liikenteessä, ettei tule vaaratilanteita!

Kuntokeskuksissa loma-ajan päättyminen tarkoittaa vilkastuvaa liikunta-aktiivisuutta. Hyvä niin, sillä liikunta ei oikein annosteltuna ole kenellekään haitaksi.

Liikuntajuttuja tarkasteltaessa oma arki käynnistyi viikko sitten, kun syksyn aikataulut alkoivat kotisalilla. Spinningpyörän selkään istahdin kahden kuukauden tauon jälkeen spin-maratonin merkeissä. Neljän tunnin aikana ehti tulla sellainen hiki, etten sellaista koko kesänä ulkona pyöräillessä ole saavuttanut. Hauskaa kuitenkin oli, niin kuin toivottavasti myös muilla maratoniin osallistuneilla sitkeillä sisseillä. Tästä on mukava jatkaa myös sisäharjoittelun parissa. Ihan seuraavan videon kaltaisia temppuja ei maratonilla tehty...

Spinningmaailman ihmeellisyyksiä

Pyörälenkkejä tulee varmasti tehtyä ulkona niin pitkään kuin säitä riittää. Onhan tuota kisakauttakin jäljellä, vaikka kesän päätapahtumat ovatkin jo onnellisesti ohi. Mahdollisesti käyn Lamminpään XCM kisan ajamassa. Ehkäpä myös syyskuun alussa XCO-cupin osakilpailussa Korsossa. Olisi muuten ensimmäinen olympiatyyppisen radan kiertoharjoitus itselleni. 

Etelä-Viroon, Haanjaan on tarkoitus lähteä syyskuun lopulla tutkimaan paikallista maastopyöräilykulttuuria. Ainakin Suomen puolella ovat virolaiset olleet varsin vahvalla jalalla liikkeellä. Kirjoitan myöhemmin lisää valmistautumisestani niihin karkeloihin.

http://haanja100.ee/

Keitä ne on ne sankarit?

Alkuun varoituksen sana: positiivisuuteen taipuvaisena persoonana hieman itsekin säikähdin tekstin negatiivisuutta lukiessani sitä ennen julkaisua.

Sankarius liitetään usein urheilussa pärjääviin. Sisältäähän urheilu jo sanana varsin tunnepitoisen merkityksen urheudesta, sankaruudesta. Pahimmillaan tämä sankarius nousee jopa kansallisesti tärkeäksi. Liekö todella niin, että ihmiset kokevat suomalaisuutensa paremmaksi, jos keihäs suomalaisesta kädestä lingottuna lentää yhdessä kisassa yli 90 metrin viivan tai jos Myllylän suksi pitää Trondheimissa koko 50 kilometrin matkan. En väheksy näitä upeita suorituksia, mutta jääköhän kansan syviltä riveiltä huomaamatta se tosiasia, että lopulta muut asiat ovat niitä, jotka merkitsevät. Kyseessä on kuitenkin vain urheilu, pienten (ja isojen) leikkiä tuomareiden asettaessa rajat, ettei meno ylly liian totiseksi.

Sankarius saattaa johtaa myös epätoivoisiin ratkaisuihin. Osaltaan media, toiselta osin urheilijan työnantaja asettavat liian kovia odotuksia. Tarkoitan nyt lisäravinteista seuraavaa vaihetta, kiellettyä aluetta. Huono-onnisimmat (ja suomalaiset) jäävät silloin tällöin kiinni. Tätä sitten seuraa dopingin aiheuttama urheilijan julkinen lynkkaus. Trondheimin sankari kärsi tästä lopun elämäänsä, nyttemmin varmasti kaikkien mielestä liikaakin.

Dopingista ei tämän enempää, vaikka tulihan niitä käryjä Lontoossakin. Muitakin esimerkkejä sankaruuden päättymisestä seuraa. Mitä tapahtuu koulunsa aikoinaan keskeyttäneelle kiekkoilijalle, jonka ura päättyy loukkaantumiseen? Voi olla, että NHL -kiekkoilijalle on matkalta jäänyt jotain sukanvarteen, mutta entäs se neloskentän SM-liigajyrä? Sosiaalisen verkoston sekä entisen palkanmaksajan kanssa ainakin kannattaa olla vielä väleissä. Talous ei siltikään ole ainoa tekijä. Mistä löytyy yleisurheilijalle elämänsisältöä, jos loukkaantumista edeltänyt ura sisälsi vuosien ajan perinteiset arkirutiinit aamutreeneistä, lounaan jälkeen otetuista päiväunista ennen päivän varsinaisia harjoituksia ja suoritusten läpikäyntiä valmentajan kanssa päivällisen ja iltapalan välissä? Saattaa olla kalenterissa tyhjää, ellei onnistu jatkamaan uraa valmentajana tai kommentaattorina. Edellä olleet ovat omia ajatuksiani, mutta hyvin näitä asioita tarkastelee myös Tuomas Kyrö kirjassaan Urheilukirja. Suosittelen!

Olipas varsin negatiivisia mietteitä. Ei kai tämä urheilu nyt näin kurjaa ole, tai jätetään ainakin liiat sankariudet pois ja nautitaan. Ugh, olen puhunut!

Ja lopuksi vielä linkki nuoren yleisurheilijan, Noora Toivon blogiin.  Hän käsittelee suomalaisen huippu-urheilijan arkea erittäin upealla tavalla. Kannattaa käväistä lukemassa tämäkin!

Itsensä ylittäminen

"Mahdottoman erottaa mahdollisesta päätös tarttua toimeen."

Männähetkenä istuskelin pitkästä aikaa paikallisliikenteen bussissa. Matkalla Red Hot Chili Peppersin keikalle, vaikket sitä kysynytkään. Silmiini osui infotaulun mainoksia. Ei mainoksista sen enempää, mutta yllä mainittu virke nousi esille. Tulipa sitten inspiraatio kirjoittaa jälleen yksi teksti.

Mahdollisuuksia siis on. Avaruudessa on käyty ja Marsiin jo suunnataan. Epäselvyyksien välttämiseksi tarkennusta sen verran, että itse en ole käynyt. Toisaalta ei ole Aurinkokuningaskaan käynyt Auringossa. Avaruusmatkat sikseen, sillä tarkoitus on nyt(kin) käsitellä pyöräilyä.

Pyörällä olen kuluneen taipaleeni aikana kulkenut kaikki kilometrit laskien hieman alle yhden kierroksen verran Maan ympäri. Kyläkaupassa todettaisiin, että ei näillä vielä Kuuhun mennä. Tämä ei estänyt hakemasta omalle kunnolle ylitsepääsemättömältä kuulostavia pyöräilyyn liittyviä tavoitteita.

Asteittain on näissä tavoitteissa edetty, niin kai sen kuuluu mennäkin. Vajaat kymmenen vuotta sitten osallistuin Pirkan pyöräilyn 134 kilometrin klassikkomatkalle. Hurja matka, kun taipaletta oli reilusti yli satanen ja muutama mäkikin matkalle oli hankittu. 2008 koitin kuntoni kestävyyttä Tahkolla 60 km.n matkalla. Hengissä siitäkin selvisin, vaikka tiukkaa teki. Paria vuotta myöhemmin oli Pirkassa matka kasvanut 217 ja Tahkolla 120 kilometriin (ko. tapahtumat muuten vastaavat melko hyvin rasitukseltaan toisiaan, maantiellä kun jaksaa edetä pidempään rullaavasta alustasta johtuen). Tässä kohtaa mainittakoon, että harjoitusten ajallinen kesto on kasvanut kisatapahtumien kanssa suunnilleen samaan tahtiin. Viime vuonna pitkä Pirkka kävi hyvästä treenistä Tahkon kolmelle kierrokselle. Nälkä on kasvanut syödessä.

Lopun alkua lienee tämän kesän kaksi kisaa, joita silmällä pitäen olen pakertanut liikunnan parissa tunnista toiseen, viikosta toiseen. Ei niistä sen enempää, kun olen jo kertaalleen kirjoittanut. Luettavissa ovat arkistossa edelleen kesä- ja heinäkuun kohdalla. Nekin ovat jo koettuja tapahtumia. Hyviä muistoja jättivät jälkeensä, mutta…

Nyt lainaan fillarifoorumilta alias ellmerin tsemppausviestin loppuosaa (OffroadFinnmarkiin liittyen): 

” Noi on pahoja :( reissuja, noita kun rupeaa harrastamaan niin se on kuin huimausaineet! Aina vaan vetästäwä pitempi trippi. :D”

…sitten huomaa, että nyt ne kisat, joihin on tunteja valmistautunut, ovatkin ohi. Tulee kummallinen olo. Tältäkö tuntuu olympiaurheilijasta, joka on tähdännyt neljä vuotta kisoihin? En edes uskalla ajatella, mitä pyörii viimeisiin olympialaisiinsa valmistautuneella urheilijalla. Tosin onhan sitä elämää urheilun ulkopuolellakin, ehkä. Onhan sitä avaruudessakin…

No. Ei tämä nyt niiiin vakavaa ole. Elämästähän vain on kyse. Juicekin totesi viisaasti, ettei elämästä selviä hengissä. Luo uskoa ja toivoa tulevaisuuteen... Ja onhan noita pyöräilyn kannalta vaativampia juttuja tarjolla moniakin, jos vauhdin sijaan hakee matkasta haasteita. Kaikkia en tietenkään tiedä, mutta joitakin juttuja on jo kartoitettu. Hyvä olisi järki silti pitää näissä suunnitelmissa, vaikka tuntuvat houkuttelevilta näin tietokoneen ääressä tarkasteltuna.

Ensinnäkin maantiellä:

Vätternrundan

Jotunheimenrundt 

…ja maastossa:

Craft Bike TransAlp 

Finnmarkin 700 km kisaa en uskalla lisätä tähän, ettei vain koskaan toteutuisi. Mutta ehkä se 300 km matka jälleen jonain vuonna. Ja nämä eivät sitten ole vielä mitään lupauksia :)

Eteenpäin katsoen ja tulevaan luottaen. Lienee alkurivin lisäksi toimiva motto tehdä mahdottoman kuuloisista asioista edelleen mahdollisia, myös pyöräilyn saralla.

Ai niin, onhan tuossa syys- ja lokakuun vaihteessa tulossa Haanja100 -tapahtuma. Puhuvat siitä Viron Tahkona. Käytössä on kuulemma mailimittari.

Videota Finnmarkin kisasta

Kymmenisen päivää on nyt kulunut Pohjois-Norjan kisareissusta. Pääasiassa olen palautellut, mutta pari pyörälenkkiä on maantiellä ehtinyt tehdä, sekä salillakin käydä kevyesti verryttelemässä. Maastopyörä sen sijaan odottaa kokoamista huoltopuuhien jäljiltä. Mm. yksi mutteri on tilauksessa ja jarrupalat pitäisi vielä uusia. On se nyt kumma ettei meinaa palat kestää edes kahta kisaa... :D

Tässä kun ei suurempia lenkillelähtöpaineita ole ollut, on aikaa riittänyt opiskella videon tekemistä. On muuten tällaiselle aloittelijalle melko työlästä ja hidasta puuhaa. Oman haasteensa on tuonut myös Windowsin Movie maker, joka sopivin väliajoin päätti lakata toimimasta. No, oppia ikä kaikki. Tässä jonkin sortin audiovisuaalinen elämys kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneet maastopyöräilystä. Queenin musiikista pitäminen lienee tässä kohdassa pelkkää plussaa, ja melko kliseinen loppukappalekin on luvassa. Toivottavasti ei tihkaise tekijänoikeuksien kanssa...

Videoon pääset klikkaamalla alla olevaa linkkiä:

http://www.youtube.com/watch?v=24TrtPxThM4&feature=youtu.be

Täältä tähän!

- Mikko

Osa 2. OffroadFinnmark300 - 2012

Reitti oli jaettu kahdeksaan ”etappiin”, joilla sijaitsivat checkpointit. Matkaan lähdettiin yhdeltä iltapäivällä Altasta, jonne myös jossain vaiheessa kaiken onnistuessa palattaisiin jonain ajankohtana. 

Kuvia lähdöstä: Ylhäällä kärkijoukko, keskellä puolivälin porukat ja alhaalla kaksi sisukasta Suomalaista. (Kuvat: Aki Pekkanen)

Alta – Suolovuombi: Matka 68.1 km / Ajoaika 4h 7min. Johtoauton, ts. mönkijän perässä lähti matkaan noin parisataa raikkaasta ulkoilmasta nauttivaa liikkujaa. Alku koostui kaupungin läpi ajosta, hiihtourasta, ja asfalttisiirtymästä, joka pieneni soratieksi ja edelleen kärrypoluksi. Tässä kohtaa päästiin ensimmäiseen nousuun, puoli kilometriä ylös noin kymmenen kilometrin matkalla. Oltiin tunturiylängöllä. Maastona ylängöt tulivat viime vuonna tutuiksi Mikan järjestämällä MtbSeikkailulla. Sama mies lähetti eilen tsemppausviestin, jossa myös muistutti ottamaan muutaman palan suklaata, mikäli matkalla alkaa näkyä pieniä vihreitä miehiä. Ensimmäisellä etapilla kuljettiin helpohkoa kivikkoa sekä joitain suopätkiä. Yritin pitää jalat mahdollisimman pitkään kuivana, sillä märät hanskat ja kengät kuluttavat yllättävän paljon lämpöä ja energiaa. 50 kilometrin kohdalla upposin suohon sen verran, että turvejäljet näkyivät nousseen reiden puolivälin korkeudelle. GoreTex -sukat ovat varsin tehokkaat vedeneristäjät. Toisaalta, kun vesi on sukan sisäpuolella, ei tilanteesta pääse nauttimaan. Alla Akin ottamia kuvia Suolovuombin checkpointilta.

 Ensimmäinen checkpoint saavutettu.

 Anssi pyöränpesu ja -huoltopuuhissa.

 Väliaika, kahvia ja pullaa.

" Yhtään ei oo kylmä eikä väsy."

 Matka jatkuu. Masissa seuraava checkpoint.

Suolovuombi – Masi: 26.4 km / 1h 21min. Matka jatkui autoilijan kannalta huonoa hiekkatietä, eli varsin mukavaa ja hyvin rullaavaa maastopyöräilyalustaa koko matkan seuraavalle checkpointille. Viimeiset kilometrit lasketeltiin viime vuoden seikkailusta tuttua sora- eli tässä kelissä kuratietä pitkin Masin taajamaan. Tältä etapilta jäi sateesta huolimatta äärimmäisen hyvä tuntu. Molemmilla pyörä kulki ja matka eteni. Masissa odotti perusteellisempi tauko. Ruokailun ja gepsiakkujen latauksen ohella pääsi mm. tyhjäämään vedet rakon ohella myös sukista. Matkaa on mukavampi taittaa vain vähän märillä vaatteilla. Alla Akin kuvat Masista:

 Masi saavutettu.

 Pyörän huoltoa.

 Jalkojen huoltoa. Yleensä en tee tällä tavalla ruokapöydän ääressä...

 Kuraista on matkalla ollut.

 Tiia (vas.), Minttu (kesk.) ja Aki (kameran takana) tekivät kympinarvoista työtä huoltopuuhissa.

Masi – Suossjavri: 42.9 km / 3h 56min. Edelleen jatkettiin viime vuodelta tuttua reittiä. Oli kiva Anssin kanssa muistella viime vuoden taistelua ötököitä vastaan lähes hellesäässä. Nyt ei sitä ongelmaa ollut, sillä pienen sateen lisäksi kävi sopivasti hyttysiä loitontava tuuli. Heti etapin alussa tuli sopivasti lämpöjä tuottava nousu, jonka päältä alkoi upea reitti idän suuntaan. Ennen kisaa ajattelin varsinaisten haasteiden alkavan näiltä kohdin. Tässä vaiheessa meno tuntui kuitenkin edelleen vaivattomalta. Jopa sen jälkeen kun pariin otteeseen ylitettiin reidensyvyinen ja vuolasvirtainen joki. Suossjavrella odotti huoltolaukku, josta sai ylleen pukea kuivat ajovaatteet ja pakata repun muutenkin täyteen. Luksusta olivat huollon järjestämä lohikeitto sekä juuri paistetut vohvelit. Tietenkin kahvin, kokiksen ja leipien lisäksi. Aika kului huollossa nopeasti, sillä puolitoista tuntia siinä vierähti. Päivä on jo vaihtunut sunnuntaihin.

Kuvalinkkejä kisajärjestäjän sivuilta / Suossjavri

Suossjavri – Nedre Mollisjok: 26.1 km / 1h 48min. Pyöräily maastossa maistuu, kun miehet on ravittu ja yllä on puhtaat sekä ennen kaikkea kuiva vaatetus. Asensin kameran katolle ja aloin testailemaan kuvaamista. Materiaalia tästä laitan tänne blogiin myöhemmin. Tämä taipale koostui alun asfalttisiirtymän jälkeen noin parinkympin dirt roadista. Autotietä Norjalaiseen tapaan, jossa Land Cruiserilla pystyy liikkumaan, mikäli ei sada. En olisi autolla tänne lähtenyt, vaikka sade oli jo loppunut edellisen etapin aikana. Pyörällä tietä pääsi kulkemaan sujuvalla vauhdilla. Fiilis oli hyvä: kukapa ei pitäisi pyöräilystä pikkutunneilla. Nedre Mollisjok saavutettiin auringon kajon noustessa menosuunnassa oikealta puolelta. Nopea paussi pyörän pesun ja ketjurasvauksen sekä leivän merkeissä.

Kuvalinkkejä kisajärjestäjän sivuilta / Nedre Mollisjok

Nedre Mollisjok – Jotka ved Vei: 58.3 km / 6h 32min. Kameralla muutama maisemakuva ennen seuraavaa etappia ja sen jälkeen videokuvausmoodi päälle (edelleen: videota laitan kunhan ehdin editoimaan).

Henkisesti raskain etappi alkoi tästä. Ainakin itse arvelin etukäteen näin olevan. Veikkaus osoittautui oikeaksi. Mitään suurempia ongelmia ei aiemmin ollut, mutta tällä etapilla alkoi tulla viitteitä. Etapin oli alku hiekkapohjaista mönkijäuraa, joka alkoi muuttua kivikkoisemmaksi tunturille tyypilliseksi kumpumaastoksi. Ja edelleen hyvin tekniseksi kivikoksi. Noin 180 kilometrin jälkeen alkoi matkanteko selkeästi hidastua. Maasto oli teknistä kivikkoa, jossa oman lisämausteensa toivat suon ylitykset ja aamuyön tunnit. Tuoreilla jaloilla noita kivikkoreittejä olisi hienoa ajaa, mutta aamuviideltä 16 tunnin ajon jälkeen haaste -sana kuulosti huonolta. Edellisillan ajajainfossa kysyin kilpailunjohtajalta, mikä ihmeen pistoreitti tälle osuudelle oli laitettu. Vastaus kuului seuraavasti: ”Se on ensiapupisteenä toimiva asumaton tupa siltä varalta että olette kylmissänne ja kuolemaisillanne. Mikäli olette vain kylmissänne, jatkakaa Jotkaan.” En ole ihan varma oliko mies tosissaan. Totinen kuitenkin. Nyt nämä finskit kulkivat sumussa, vaikka ilma oli melko kirkas. Ei tässä nyt sentään kuolemassa olla, vaikka matka hitaasti taittuukin. Jotka Vein huoltoon päästiin, kun lähdöstä oli kulunut hieman alle 20 tuntia. Kuluneella noin 6½ tunnin etapilla oli tehnyt tiukkaa syödä mitään, mutta yllätyin, kun huomasin, että patukoita ja tyhjäksi vedettyjä geelejä oli kuitenkin lahkeen alle kertynyt 11 roskan verran. Ei ihme, että vähän turvotti.

Kuvalinkkejä kisajärjestäjän sivuilta / Jotka

Jotka ved Vei – Jotka Fjellstue: 8.3 km / 1h 00min. Lyhin etappi, joka sisälsi pari mäkinousua. Jälkimmäisen mäen päällä näkyi alhaalla mökkialue, jossa saisi lämmintä ruokaa. Väsy heijastui Anssin silmistä aika suurena. Todennäköisesti itse näytin samalta, mutta onneksi ei peiliä ollut saatavilla. Tauolla kanakeittoa ja muutama kuppi kahvia sillä välin kun Anssi otti pienet päikkärit.  Vajaan tunnin taukoilun jälkeen matka jatkui kohti viimeistä checkpointia ennen maalia.

Jotka Fjellstue – Sorrisniva: 50.7km / 6h 41min. Reitti jatkui ylöspäin. Eipä sitä laaksonpohjalta muualle oikein pääse. Tunturimaastoa edelleen ylä- ja alamäkeen. Maisemat olivat upeita. Fiilistelin jopa horisontista näkyvää vuoririviä, jolle viime vuoden MtbSeikkailijat antoivat nimeksi Euroopan suurin half pipe. Kuvaava sanonta tuosta paikasta. Oma olo tuntui tilanteeseen suhteutettuna hyvältä. Tauko oli tehnyt tehtävänsä. Vain pientä kivunsekaista tunnetta oikeassa polvessa, ei kuitenkaan kovin paha. Kuuluu asiaan, kun taivalta on taitettu jo vuorokausi. 1½ kilometrin asfalttisiirtymän jälkeen takaisin mönkijäuralle ja ylämäkeen. Ylämäen laella Anssi kysyi, pitääkö huolestua, jos näki äsken oikealla puolella valkoisen Volkswagenin. Naurahdin ja mietin pitäisikö vastata että olisit nyt mieluummin nähnyt vaikka Honda Civicin vuosimallia 90. En vitsaillut, mutta helpotuin kun Anssi nauroi ja totesi, ettei kyllä ollut vielä autoon nousemassa… Autot tulivat tuntureille ennen pieniä vihreitä miehiä, mutta onneksi loppumatkasta ei enää nähty kumpiakaan. Parikymmentä kilometriä ennen Sorrisnivaa alkoi sekoilu reitin suhteen. Oma ajattelu taisi olla offlinella, koska en suostunut noudattamaan GPS –trackia. Olin ajajainfossa kuullut, että joita muutoksia reitin loppuun oli tullut ja jälki ei niillä osin pidä paikkaansa, mutta nuolet ja kartta ovat ajan tasalla. Vajaan tunnin verran sitten etsiskeltiin kiintopisteitä tunturista. Haastavaksi asian teki se, ettei kartoissa ollut korkeuskäyrää. Viimein löydettiin reitti oikeaan suuntaan. Siinä kohtaa huomasin, että Garmin teki toimistaan lopun. Träkkiä ei enää olisi. Ajeltiin hiljakseen juuri löydettyä oikeaa polku-uraa, kun takaa tuli sekasarjassa toiseksi ajanut joukkue. Kerroin gps-ongelmistamme ja kysyin voimmeko seurata heitä Sorrisnivaan. Hienoa yhteistyökykyä norjalaisjoukkueelta ja pääsimme melkoisten vaiheiden jälkeen viimeiselle checkpointille ennen maalia. Etapin lopusta mainittakoon erikoisuutena alamäkeen vievä singletrack, jota laskettiin 220 metriä noin kilometrin matkalla. Tuntui, ettei alamäki lopu ikinä. Jarrut kärysivät ja kädet hapottivat. Vastassa huollossa oli tuttuja huoltajia, joten mieli oli korkealla. Aurinkokin paistoi.

Sorrisnivan kuvat (Aki Pekkanen)

 Sorrisnivan checkpoint sijaitsi Altaelvan (suom. Alattionjoki) rannalla.

 Suomipojat saapuvat Sorrisnivaan. Varsinaisen kisareitin lisäksi tällä etapilla tutustuttiin myös muihin polkuihin, jotka olisi voinut jättää toiseen kertaa. Tuloksena ehkä noin 1h kestoinen "pummi" tällä rastivälillä.

 Viimeinen etappi vielä tarkasti kartalla läpikäyden, koska GPS -laite hyytyi ennen kuskeja.

Sorrisniva – Alta: 26km / 1h 52min. Lähellä sivistystä, mutta ajoa vielä jäljellä normaalin iltalenkin verran. Maastollisesti kaikkein monipuolisin ajoetappi, sisältäen soraa, mutaa, (lento)hiekkaa, savea, lehmäaitauksen sekä aivan upeaa singletrackia Altajoen vierustalla. Tämä oli uusi reittimuutos aiemman maantiesiirtymän tilalle. Kilpailunjärjestäjä oli osannut promota loppureitille maastoa, joka ainakin houkuttelee itseni uudelleen sitä ajamaan, vaikken varsinaiseen kisasuoritukseen enää osallistuisikaan. Toki se uusintakaan ei ole poissuljettu vaihtoehto. Viimeiset kilometrit sisälsivät rapsakan ylämäen kaupungin kuntoilureitistöllä. Meni molemmilta ajamalla, vaikkei helpolla. Kaupungin tutut osat näkyivät. Ajettiin tästä toiseen suuntaan 31 tuntia sitten. Maali ja onnittelut Anssille/Anssilta, Mintulta, Akilta ja Tiialta sekä useilta Norjalaiskatsojilta. 

 Maali saavutettu!

 Palautusjuomaa, niin palautuu nopeammin..

 ..ja lämmintä ylle, ettei sairastu. Energiat kropassa on niin vähissä, ettei vastustuskykyä juurikaan enää ole.

OffroadFinnmark300km /2012. 24. sija, aika 1d 6h 59min.