torstai 16. elokuuta 2012

Keitä ne on ne sankarit?


Alkuun varoituksen sana: positiivisuuteen taipuvaisena persoonana hieman itsekin säikähdin tekstin negatiivisuutta lukiessani sitä ennen julkaisua.
Sankarius liitetään usein urheilussa pärjääviin. Sisältäähän urheilu jo sanana varsin tunnepitoisen merkityksen urheudesta, sankaruudesta. Pahimmillaan tämä sankarius nousee jopa kansallisesti tärkeäksi. Liekö todella niin, että ihmiset kokevat suomalaisuutensa paremmaksi, jos keihäs suomalaisesta kädestä lingottuna lentää yhdessä kisassa yli 90 metrin viivan tai jos Myllylän suksi pitää Trondheimissa koko 50 kilometrin matkan. En väheksy näitä upeita suorituksia, mutta jääköhän kansan syviltä riveiltä huomaamatta se tosiasia, että lopulta muut asiat ovat niitä, jotka merkitsevät. Kyseessä on kuitenkin vain urheilu, pienten (ja isojen) leikkiä tuomareiden asettaessa rajat, ettei meno ylly liian totiseksi.
Sankarius saattaa johtaa myös epätoivoisiin ratkaisuihin. Osaltaan media, toiselta osin urheilijan työnantaja asettavat liian kovia odotuksia. Tarkoitan nyt lisäravinteista seuraavaa vaihetta, kiellettyä aluetta. Huono-onnisimmat (ja suomalaiset) jäävät silloin tällöin kiinni. Tätä sitten seuraa dopingin aiheuttama urheilijan julkinen lynkkaus. Trondheimin sankari kärsi tästä lopun elämäänsä, nyttemmin varmasti kaikkien mielestä liikaakin.
Dopingista ei tämän enempää, vaikka tulihan niitä käryjä Lontoossakin. Muitakin esimerkkejä sankaruuden päättymisestä seuraa. Mitä tapahtuu koulunsa aikoinaan keskeyttäneelle kiekkoilijalle, jonka ura päättyy loukkaantumiseen? Voi olla, että NHL -kiekkoilijalle on matkalta jäänyt jotain sukanvarteen, mutta entäs se neloskentän SM-liigajyrä? Sosiaalisen verkoston sekä entisen palkanmaksajan kanssa ainakin kannattaa olla vielä väleissä. Talous ei siltikään ole ainoa tekijä. Mistä löytyy yleisurheilijalle elämänsisältöä, jos loukkaantumista edeltänyt ura sisälsi vuosien ajan perinteiset arkirutiinit aamutreeneistä, lounaan jälkeen otetuista päiväunista ennen päivän varsinaisia harjoituksia ja suoritusten läpikäyntiä valmentajan kanssa päivällisen ja iltapalan välissä? Saattaa olla kalenterissa tyhjää, ellei onnistu jatkamaan uraa valmentajana tai kommentaattorina. Edellä olleet ovat omia ajatuksiani, mutta hyvin näitä asioita tarkastelee myös Tuomas Kyrö kirjassaan Urheilukirja. Suosittelen!
Olipas varsin negatiivisia mietteitä. Ei kai tämä urheilu nyt näin kurjaa ole, tai jätetään ainakin liiat sankariudet pois ja nautitaan. Ugh, olen puhunut!

Ja lopuksi vielä linkki nuoren yleisurheilijan, Noora Toivon blogiin.  Hän käsittelee suomalaisen huippu-urheilijan arkea erittäin upealla tavalla. Kannattaa käväistä lukemassa tämäkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti