The Second Chance: Extreme –Tour de Tampere 27.5.2016

Extreme –Tour de Tampere 27.5.2016

What?

-          Guided ultradistance Mtb tour, approximately 23 hours of riding singletracks and gravel roads somewhere around Tampere region.

-          Distance: 300km (there lies earlier routes which willbe quite similar: North loop to Jämi ( there will also be a new 15km’s extra track to Nokia) and south loop around Lake Roine.

-          This is a part of XXI Tour de Tampere (TdT). There will be many quided groups for mountain bikers, but this group will be the opportunity to do an insane distance with other ultrabikers. That’s why we start 15 hours before others, who start their own tour at 10.00 am. on Saturday.

-          Some things about last years extreme-TdT:

o   Video by Ari Autio

o   Feelings after first TdT-Extreme here.

Where?

-          Start- and finishline lies in Tampere Exhibition and Sports Centre. Address: Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere, Finland

When?

-          Friday 27.5. – Saturday 28.5.2016

-          The ride starts 19.00 in Friday and comes to an end about 18.00 o’clock on Saturday.

For Who?

-          Ultradistance experienced mountain bikers, with quite a good technical skills. There is also some stretches of single track including rocks and roots. Especially you should be able to carry about 5 kg’s of liquid, bars, extraclothes, spare parts etc. in your backpack during the tour.

     Why?

-     If you're planning to do some ultradistance mountainbike race or adventure race (for example OFFROADFINNMARK) during this summer, this is a good chance to have very demanding exercise by bike.

What else?

-          There will be some service places during the ride, but you should also carry some food, drink and technical spare parts with you.

-          Limited amount of participants, 20 riders.

-          If you are interested to be a part of this group, please contact mikko.petajamaki@gmail.com for more information.

ps. Next newsletter for TdT-Extreme 2016 will be released in February 2016.

Tummutin maska…

…eli Mammutin tuska, järjestettiin viime viikonloppuna Tammelan ja naapurikuntien alueen maastoissa. Matkan varrelle oli löydetty kaksi kansallispuistoa, Liesjärvi ja Torronsuo. Lisäksi reitille osuivat Saaren kansanpuisto ja Melkuttimet. Myös Ruostejärven virkistysalueen vierustaa ajettiin tovi matkalla kohti maalia.

Ensimmäistä kertaa mammuttimarssin historiassa (tietääkseni?) vaihtoehtona oli valita tuska -niminen reippailu. Sen sijaan aikaisemmin pisin vaihtoehto, mahoton oli kilpailusta poistunut. Ilmeisesti järjestävä taho oli todennut mahottoman sarjan sittenkin olleen melko mahdollinen (joskin itse viime vuonna jouduin tuon keskeyttämään). Siispä kartalle piirrettynä reitti ei olisikaan enää runsaan 170 kilometrin pituinen, vaan nyt lyhin ”pyörä olalla” -tyyppinen reitti olisi pituudeltaan runsaat 200km. Muut sarjat (maraton, marssi ja runtu) olivat pitäneet pintansa ja pituutensa.

Jostain kumman syystä pitkät matkat vetävät pimeydessä kuntoilevaa kansanosaa puoleensa kuin hunaja mehiläisiä. Niinpä nytkin pyöräsarjojen osalta tuska taisi olla suosituin matka. Ilmeisesti vakiohinta houkuttelee kisaamaan koko rahan edestä, sillä kilometriä kohden laskettuna tämä onkin ylivoimaisesti edullisin vaihtoehto.

Sää helli osallistujia tänä vuonna: pakkasen puolella taidettiin hetkellisesti käydä ainoastaan aamuauringon sarastaessa. Uintirastilla ei myöskään ollut jäähileiden välissä pujottelua, vaan ajankohtaan nähden mukavassa +6 -asteen lämmössä sai sammakkouinnin tekniikkaa tapailla.

Koska sekä matka että siihen käytetty aika tuossa kisassa oli pitkä kuin syntilista, en lähde käymään sitä tarkemmin läpi. Sen verran kuitenkin totean, että aiempiin kertoihin verrattuna reitti oli huomattavasti enemmän suunnistustaitoja vaativa. Ei siis suoranaisesti suosinut allekirjoittanutta. Jo toiselle rastille hakeminen tuotti runsaan puolen tunnin pummin. Myös rastille 28 löytäminen ja sitä seuraavalle hakeutuminen tuottivat runsaita menetyksiä kisa-ajassa. Voisin kuvitella, että niillä, jotka GPS -täppiä tämän kisan osalta seurasivat, oli varsin hauskaa. Ja jos vielä haluat seurata kisaa, onnistuu se tämän linkin kautta GPS-pisteitä seuraillen. Niin, ja tulihan niitä onnistuneita rastilähestymisiäkin!

Yleisesti ottaen kisasta jäi melko hyvä fiilis. Siis ottaen huomioon se tosiasia, että tarkoitus on kurjistella pimeässä ja märässä umpimetsässä yötäpäivää yhteen soittoon. Sen sijaan hieman kritiikkiä täytyy antaa reitin suunnittelusta. Mielestäni pyöräilysarjan rasteja ei kannattaisi sijoittaa paikkoihin, joissa pyörällä ei voi/saa ajaa. En tarkoita jalkautumista rastin ollessa mäen päällä tai tunkkaamista suon ja tiheikön läpi vaihtoehtona pitkälle tiekierrolle, vaan esimerkiksi sitä, että kansallispuistoissa ei saa pyörällä ajaa. Välttämättömiä jalkautumisia oli kilometreissä laskettuna useampi (tosin suhteellisiahan nämä pitkät talutukset ovat: runsaan vuoden takainen maastopyöräkisa Pohjois-Norjassa tarjosi pyörän tunkkaamista ja kantamista runsaat 80 kilometriä).

Kuvia en suoranaisesti lähtenyt kisasta ottamaan, mutta muutamalla rastilla ei rastilippua näkynyt, joten niistä laitan todistusaineistoa myös tänne blogiin.

Otos rastilta 11, Karjaharjulta. Kello näyttää ehkä noin 4.30. Takana siis 8 ja ½ tuntia ajoa ja talutusta risukossa.

Huikean hieno näköala Kiljamon lintutornilta (rasti 25) kohti Torronsuota. Valvotun yön jälkeen punaiset silmät ehkä katsovat hieman kieroon...

Rastimääritteistä osapuilleen puolet jo löytynyt tässä kohtaa.

Selfie nro 2: rasti T11 ei oikein ottanut löytyäkseen. noin kolmen vartin etsiskelyn jälkeen löytyi sattumalta sata metriä eri paikasta kuin mihin rastikoordinaatit osoittivat.

 

Etukäteen reittiä suunnitellessani arvioin matkaksi noin 230 km, mutta koska matkalle osui varsin huonokulkuista polkureitistöä, päädyin jossain osin kiertämään isompia teitä pitkin. Näin ollen matkan pituudeksi muotoutui jotain 260-270 km.n välimaastossa. Aikaa tässä hupsuttelussa kului 22½ tuntia, joten voisi sanoa, että pitkästä PK-harjoituksesta meni.

Tuloksia kisasta löytyy täältä.

Kisa: SappeeMtb 2015

Muutaman vuoden tauon jälkeen maastopyöräkisaaminen Sappeen alueella Pälkäneellä sai jälleen jatkoa. Tapahtuman järjestäjätaho oli muuttunut ja muiden kommenttien perusteella myös reitti oli kokenut täydellisen muutoksen. Itse olen jälkimmäiseen seikkaan huono kommentoimaan, sillä ensimmäistä kertaa näillä tanhuvilla olin pyöräilemässä, saati sitten kisaa ajamassa.

Kisasivut 

Samaan aikaan etelässä järjestettiin myös Luukin XCM-osakilpailu, joten suurin osa kisoja kiertävästä maastopyöräkansasta oli toisaalla. Kuitenkin myös Sappeeseen oli saapunut runsaat 80 harrastajaa. Lähtöryhmityksessä uskaltauduin tällä kertaa eturiviin, sillä kisaamattomuudesta huolimatta oli vahva tunne selviytyä maaliin lähempänä kärki- kuin keskijoukkoa.

Reitti kiersi alussa laskettelurinteiden tuntumassa ja heti alkuun lähdettiin vauhdikkaaseen laskuun, jota sitten seurasi nousu takaisin lähtöalueen tuntumaan. Siitä matka jatkui edelleen enduroreittiä laskien kohti Laipanmaan aluetta. Laipanmaa on järjestäjätahon mukaan yksi eteläisen Suomen suurimmista yhtenäisistä erämaa-alueista ja yleisesti ottaen kävelyretkeilijöiden suosimaa seutua.

Heti alussa muusta ryhmästä erkani viiden hengen joukko, joka kymmenen kilometrin kohdalla oli edelleen hajonnut kärkikolmikkoon ja kaksikkoon sijoilla 4. ja 5. Itse kuuluin Aution Arin kanssa tuohon jälkimmäiseen. Kärkiryhmässä kulkivat Tarmo Lehtinen ja Jarkko Pakkanen Kanuunoista sekä kolmantena Heikki Köykkä.

Pyöräiltävinä matkoina tarjolla oli 24-, 38- ja 60 km. Keskimatka oli houkutellut jopa enemmän kuskeja (39 osallistujaa) kuin pisin (36). Reitti molemmilla oli sama, mutta Laipanmaalla pitemmän matkan valinneet tekivät kaksi silmukkalenkkiä. Erämaa tarjosi erämaa-ajoa, eli maastopyöräilyä moneen muuhun tapahtumaan verrattuna varsin paljon. Maastopyöräily tässä yhteydessä tarkoittaa maastossa pyöräilyä. Usein maastopyörillä ajetaan polkuja, nyt käytiin välillä poluttomilla taipaleilla, maastossa siis. Huolimatta polkujen puuttumisesta useissa kohdissa, kokemus oli mielestäni varsin upea. Töitä eteenpäin pääsemiseksi sai tehdä varsinaisen kokovartalojumpan merkeissä. Ja olihan siellä tietysi myös sitä polkupyöräilyäkin. Toki reitti oli mielestäni rytmitetty varsin sopivasti siten, että vuoroin tuli palauttavia metsäautoteitä ennen kuin taas jatkettiin juurakko- ja kivikkojumppaa.

Ensimmäisen silmukkalenkin jaksoin sinnitellä Arin matkassa, mutta ennen toiselle silmukalle pääsyä etenin matkaa vahvalla vitossijalla. Ketään ei näkynyt sen kummemmin edessä kuin takanakaan. Välillä toki kuulin jarrutusääniä, jotka eivät tulleet omasta pyörästäni.

Reitillä hieman huomaamattakin tuli kerättyä nousumetrejä varsin mukavasti runsaat 800 metriä. Tuo yhdistettynä varsin teknisiin pätkiin aiheutti kisan puolivälin paikkeilla kramppeja reisiin. Tosin osasyynsä saattaa olla myös melko vähäisellä kisakokemuksella tälle vuodelle, olihan kyseessä vasta kolmas kisaa maastopyöräillen. Matkantekoa joutui tuosta syystä välillä hieman rauhoittamaan, kunnes krampit hetkeksi taas helpottivat ennen seuraavaa lihasten äkillistä kiristystä.

Etäisyyden kasvaessa ero niin edellä kuin takana ajaviin kasvoi tasaisesti. Ensimmäisellä kierroksella eroa oli viisi ja toisella jo kymmenen minuuttia. Loppumatkasta krampit alkoivat hieman hellittää ja kykenin jopa hieman kiristämään vauhtia. Reitin viimeiset kilometrit kruunasi hieno loppunousu, jossa meno tuntui jopa hyvältä. Maalissa eroa oli silti kertynyt noin varttitunti voittoaikaan. Sijoitus alusta loppuun säilyi viidentenä, joka kyllä oli odotettu tulos, kun tiesi keitä edellä ajaa. Kokonaisuudessaan 60 kilometrin urakkaan aikaa kului 3h27min50s.

Sappee Mtb oli mielestäni hyvin järjestetty kisa ja toivon tapahtuman saavan jatkoa myös tulevina vuosina. 

Täältä voit vielä tarkastella tuloksia kisasta.

Kuvia tapahtuman facebook –sivuilla 

Kisaraportti: Offroadfinnmark 300, 2015

Kisafiilistä heti alkuun järjestäjän videosta, jonne pääsee täältä.(Copyright: Offroadfinnmark/Finnmarksrittene)
------------------------------------------------------------------------

Tiimin värit. Taustalla Altavuonon takana Altan taajama. Kuva: Aki Pekkanen

Tänäkin vuonna kävi matka pohjoiseen Norjaan. Neljännellä kerralla odotti matkana lyhyempi 300 kilometrin lenkki, sillä sen verran tuoreessa muistissa oli viime vuoden 700km, ettei sitä tarvinnut vielä lähteä könyämään.

Keskiviikkona vettä tuli melko paljon, mutta itse kisa meni sateettomassa säässä. Kuva: Minttu Petäjämäki

Aiempina vuosina kisa on sujuvasti ollut osa pidempää Lapin lomamatkaa, mutta tänä vuonna tein reissun lyhyemmällä kaavalla, sillä kotosalle kisastudiota jäivät kaksistaan pitämään pieni Eeli-poika ja Laura. Itsellä jo kisamatkaan lähteminen oli jossain määrin taistelua, sillä näin pitkiä aikoja en ole Eelin syntymän jälkeen poissa kotoa ollut.

Altaan saavuimme tiimikaverini Outin sekä huoltajina jo useasti mukana olleiden Mintun ja Akin kanssa keskiviikkoiltana. Torstaina tutut välppäykset kamojen kanssa sekä ajajakuvassa ja -infossa käynnit. Henkilökohtaisesti voisin sanoa, että aiemmille vuosille tuttu ylimääräinen jännitys loisti poissaolollaan. Välillä mietin, olisiko kyse alilatautuneesta tilasta, mutta toisaalta kaikki valmistelut oli tehty hyvissä ajoin. Sai siis vain odottaa starttia.

Kaupin Kanuunojen värit. Mikko ja Outi pari tuntia ennen kisastarttia. Kuva: Aki Pekkanen

Puoli tuntia ennen kisaa rengaspaineet kohdalleen. Kuva: Aki Pekkanen

Kymmenen minuuttia ennen starttia ryhmittyminen lähtöpaikalle. Kuva: Aki Pekkanen

Lähtöalueelle ryhmittyi yhteensä n. 190 kuskia. Tavoitteena 300 kilometriä. Kuva (C): Offroadfinnmark/Finnmarksrittene

Tänä vuonna 700km sarjaan lähti 15 joukkuetta, jälleen tiistaina. Meidän vuoro oli torstaina, jolloin matkaan lähti noin 190 kuskia. Lähdössä joukot oli jaettu kolmen johtomönkijän taakse. Miesten kärkiryhmä oli ensimmäisenä, seka- ja naissarjat toisen takana sekä reitin läpäisyyn tyytyvät kolmannessa lähtökarsinassa.

Kisan alku

Ensimmäinen kierros meni Altajoen rantoja seuraillen, kunnes tultiin muutaman kilometrin asfalttisiirtymälle. Edelleen matka jatkui Gampvannsliaan, kohti ensimmäistä ylämäkeä, joka loi esimakua siitä, mitä seuraavan vuorokauden aikana olisi tarjolla useasti. Loppuosa ensimmäisestä kierroksesta kulki suo-, kallio- ja latupohjia ja ensimmäiselle checkpointille tulimme ajassa 2h36min.

Noin kymmenen kilometriä kisaa jo takana. Vielä hymyilyttää. Kuva: Aki Pekkanen

50km ajon jälkeen odotti ensimmäinen checkpoint. Kuva: Aki Pekkanen

Ripeät huoltotoimenpiteet ja hieman turhaakin hosumista allekirjoittaneen osalta. Sitten matkaan kohti ison lenkin ensimmäistä huoltopistettä, noin sadan kilometrin kohdilla odottelevaa Tuttebergetia. Matka eteni varsin mukavaan tahtiin ja ensimmäisen kierroksen ruuhkat loistivat poissaolollaan. Altan keskusta-alueen kuntoradan ohituksen jälkeen ylitettiin Altajoen ylittävä silta, jonka jälkeen jo oltiinkin nousussa, joka jatkui läpi Tverrelvdalenin kohti tunturiylänköjä. Nousussa matkaa taittoi useita muitakin tiimejä ja oikeastaan missään vaiheessa ennen Tuttebergetia ei ajettu niin, etteikö muitakin kuskeja olisi ollut näkyvissä. Toiselle checkpointille saavuimme kahden muun mix-sarjan joukkueen kanssa. Matkaa tuohon mennessä oli taitettu 5h34min ja meno maistui vielä varsin hyvälle.

Takana noin 90 kilometriä. Edessä odottaa seuraava checkpoint, Tutteberget. Kuva (C): Offroadfinnmark/Finnmarksrittene

Tuttebergetista kohti Masissa sijaitsevaa checkpointia

Puoleen yöhön aikaa oli vielä parisenkymmentä minuuttia. Liiaksi ei Tuttebergetissa viivytelty -  ainoastaan ketjujen öljyäminen ja nestettä pulloon ja juomapussiin. Ajelimme Outin kanssa kahdestaan lyhyen siirtymän ennen paluuta tutuksi tulleille ATV-urille. Pian alkoi takaa liittyä samaan letkaan muitakin kuskeja ja matkaa teimme isohkona joukkiona noin puoliväliin etappia. Tuossa kohtaa matkantekomme alkoi hidastua, mutta melko sujuvalla tahdilla kuitenkin pääsimme Masin huoltoon. Kisassa tiimien tuli jokaisella checkpointilla pitää viiden minuutin tauko ja vähintään yhdellä tunnin mittainen pit stop. Tiimit saivat itse päättää paikan pitkälle tauolle. Meillä tuo tunti odotti Masissa. Kello näytti aikaa 3.11 aamuyöllä. Matkaa oli tuohon saakka taivallettu 9h11min

Mustia pilviä Masin yllä

Tunnin mittaisella tauolla ehtii tehdä monia asioita kuten käydä suihkussa, vaihtaa kuivat ajokamat, huoltaa pyörä (jossa huoltotiimimme Minttu&Aki toimi upeaa työtä tehden), syödä ja juoda sekä tehdä täydennykset reppuun. Oma olo oli vuorokaudenaikaan nähden lähes tuore. Jutustelua muiden kuskien ja huoltotiimin kanssa ruokailun ja kahvihetken lomassa. Ahdistuksen toi kuitenkin Outin huono olo ja kykenemättömyys tankata energiaa. Tässä vaiheessa mietin ensimmäistä kertaa, joskohan matka jatkuu maaliin saakka.

Matka kuitenkin jatkui kohti haastavaa Masi-Suossjavri -etappia. Etapin alun teimme matkaa erittäin maltillisella tahdilla odottaen, että Outin olo kohenisi. Useat joukkueet ohittivat meidät tuolla etapilla ja mielessäni pyöri yhä vahvemmin keskeytys Suossjavrella. Sitkeästi Outi kuitenkin jatkoi matkaa käytännössä varmaankin ihan nollaenergioilla. Tämä etappi oli arvioitujen kärkiaikojen osalta kaikkein hitain. Ensinnäkin siksi, että alkuetappi sisälsi suhteellisen paljon suoylityksiä. Toisaalta siksi, että matkan varrelle osui myös tunkattavaa parin kilometrin matkalle. Tuo pyörän taluttamisen määrä sai vuosi sitten uuden merkityksen, sillä pitkä matka oli luonteelta tyystin erilainen. Tämän kertainen muutaman kilometrin tunkkaus oli pientä verrattuna viimevuotiseen kymmenien kilometrien taluttamiseen vaivaiskoivikossa. Joka tapauksessa 6h 30min meni tähän etappiin aikaa, kun esimerkiksi kärki ajoi vastaavan matkan 3h 59min.

Suossjavri ja keskeytys

Kaikesta huolimatta Outi oli tsempannut jo pitkän tovin Masista Suossjavrille. Pidimme rauhallisen tauon, josko toipumista tapahtuisi. Jo pienen määrän syöminen tuossa kohtaa aiheutti kuitenkin olon pahenemisen. Syömättäkään ei oikein voisi olla, sillä energiahukka kahdensadan kilometrin tunturiajon jälkeen on valtava. Tauon jälkeen lähdimme seuraavalle etapille tavoitteena Jotka. Parin kilometrin siirtymäosuuden jälkeen kohti ATV-uraa ja ylämäkeä. Tässä kohtaa Outi totesi, että täytyy hetki levätä. Matkaa oli taitettu edellisen tauon jälkeen noin kymmenen minuuttia. Totesin seuraavan etapin olevan moottoriajoneuvojen saavuttamattomissa. Edessä odottaisi ajotahdillamme 7-8 tunnin rupeama seuraavalle checkpointille, jolle ei sinnekään vielä pääsisi autolla mahdollista evakuointia ajatellen. Odottelimme hetken, jonka jälkeen kaikki, mitä edellisellä huollolla oli saatu alas, tuli vauhdilla ylös. Päätös keskeytyksestä oli helppo tehdä. Palasimme takaisin Suossjavrille. Tällä kertaa Team Kaupin Kanuunojen matka riitti 200 kilometriin.

Kisan ulkopuolelta Finisheriksi

Offroadfinnmark on 2-3 ajajan tiimeistä koostuva kilpailu. Kukaan ei saa maastossa edetä yksin. Eipä se tuolla olisi kovin viisastakaan. Suossjavrilla oli jo tovin odotellut norjalainen Jostein Lundberg mahdollisuutta liittyä johonkin joukkueeseen, sillä myös hänen tiimikaverinsa oli keskeyttänyt. Päädyimme jatkamaan viimeisen satasen yhdessä. Sijoituksia ei enää haettaisi, sillä kummallakaan ei ollut tiimiä mukana. Toisaalta jo sinällään erittäin arvokas ja tavoittelemisen arvoinen Finisher-titteli oli vielä tarjolla.

Matkalla kohti Suossjavria olin kantanut huolta tiimikaverin puolesta, niin kuin tällaisessa kisassa kuuluukin. Toisaalta myös mahdollisimman hyvä sijoitus pyöri ajatuksissa, kuten joka kilpailussa kuuluukin. Nyt matkaa sai taittaa sen kummemmin stressaamatta. Ajo oli varsin nautittavaa. Norjalainen, lähes viidenkympin ikään ehtinyt maastokuski näytti alamäissä ajamisen mallia ja itse sai tehdä töitä pysyäkseen kyydissä mukana. Toisaalta ylämäissä homma kääntyi toisin päin. Aurinko paistoi ja matka taittui. Kummallakaan ei ollut suurempia tavoitteita maaliin pääsyn ajan suhteen, vaan sovimme etenevämme sujuvalla tahdilla ja tarpeen mukaan evästauolle pysähtyen. Ikään kuin olisi palannut jälleen MtbSeikkailulle!

Kisareitille osui useita puroylityksiä sekä pari leveämmän joen ylitystä. Kuva (C): Offroadfinnmark/Finnmarksrittene

Ajamisen ohessa keskustelimme molempien kotimaastoista ja siitä, minkä tyyppisillä alustoilla enimmäkseen treenaa. Ei liene yllätys, että Oslon läheltä Spikkestadista kotoisin oleva ajokaverini kertoi ajelevansa enimmäkseen vuoristossa ylä- ja alamäkiä. Hieman erityyppistä kuin Tampereen sinänsä upeat polut. Alamäissä tuon vuoristoajotaustan huomasi. Juttelun lomassa edessä saattoi näkyä joukkue ja kaverini arveli heidän olevan noin viiden minuutin etäisyydellä. Aluksi ihmettelin kommenttia, mutta myöhemmin huomasin, että vauhti pyrki hieman kasvamaan kyseisen kommentin jälkeen. Tämä toistui moneen otteeseen. Vaikka mitään kisatahtia ei ollut tarvetta pitää, ohitimme matkalla Jotkaan arviolta 30 kuskia.

Jotkassa pidimme rauhallisen tauon syöden ja paistatellen päivää upeassa auringonpaisteessa. Tuulenvire oli heikentynyt ja lopulta ilma oli täysin tyyni. Viimeisellä etapilla pääsisi siis nauttimaan Finnmarkin räkkämahdollisuuksista. Toki viimeisellä etapilla Jotkasta Altaan pääsisi vielä nauttimaan myös ylä- ja alamäistä. Olihan matkaa jäljellä noin 50km. Tuon etapin aikana pääsi ensimmäistä kertaa tänä kesänä nauttimaan auringosta niin paljon, että iho paloi hieman.

Loppumatka Jotkasta maaliin taitettiin yhdessä joukkueen Team Spirit kanssa. Tuohon joukkueeseen kuuluivat Tom-Viggo Vårdal ja Anun Vileid. Ensin mainittu muuten saavutti tänä vuonna arvostetun 5*Finisher -tittelin, päästen kisan ns. Hall of Fameen. Jälkimmäinen taisteli polvikivuista huolimatta elämänsä ensimmäiseen OF-maaliinpääsyyn. Sen verran kahdesta edellä mainitusta ajajasta mainittakoon, että he osallistuivat keväällä Tour de Tampereen Extreme -ryhmään pitkänä demoharjoituksena Offroadfinnmarkia ajatellen. Olivat kovasti pitäneet pirkanmaalaisista poluista. Jopa niin paljon, että Tom-Viggo ilmoittautui jo ensi kevään tourille, mikäli se samanlaisena järjestetään!

Hieman ennen iltayhdeksää perjantaina maaliin saapui Team Spirit, Anun Vileid (vas.) ja Tom-Viggo Vårdal. Kuva: Aki Pekkanen

Hetki tämän jälkeen myös kaksikko Jostein Lundberg (vas.) ja Mikko Petäjämäki. Kuva: Aki Pekkanen

Hieman ennen iltayhdeksää ylitimme maalilinjan. Matkaa oli taitettu lähes 27 tuntia. Pyörä ja keho olivat säästyneet pahimmalta rääkiltä ja kaatumisilta. Ensimmäistä kertaa tämän kisan jälkeen olo oli jopa jossain määrin hyvä! Kiitin uutta maastopyöräilijätuttavuutta matkanteosta ja vastailin muutamaan kisajohtajan haastattelukysymykseen. Vaikka kärki oli tullut maaliin jo aikoja sitten, oli Altan keskustorin aukiolle kokoontunut runsaasti paikallisia perjantai-iltaa istumaan. Saatiin kannustavat taputukset niin heiltä kuin luotettavalta huollolta, Mintulta ja Akilta.

Fiilikset tämän vuoden Offroadfinnmarkin jälkeen olivat hyvät. Kuva: Aki Pekkanen

Silmistä saattoi nähdä valvotun yön, vaikka itse ajo meni varsin hyvin ja tuoreen oloisesti. Kuva: Aki Pekkanen

Kilpailun tulossivut löytyvät tästä linkistä. 

Jälkikirjoitus:

Offroadfinnmark on hyvä esimerkki siitä, kuinka pyöräilytapahtuma parhaimmillaan voidaan järjestää. Toisaalta kisan nopeimmat kuskit ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka kova ajaja täytyy olla menestyäkseen näin vaativassa kisassa. Emme suinkaan olleet ainoa joukkue, joka joutui keskeyttämään (vaikkakin kisasijoitusten ulkopuolella pääsinkin maaliin saakka). Erityisen harmillista oli suomalaisen sekajoukkueen, Idströmien keskeyttäminen vahvalta kakkossijalta vain noin 50 kilometriä ennen maaliviivaa. Normaalisti tuollaisen matkan ajaisi vaikka pelkällä tahdonvoimalla, mutta näissä maastoissa vaativuus on sitä luokkaa, että spekulointi on täysin turhaa. Onnittelut Lissulle ja Antille, jotka ainoana suomalaisjoukkueena tämän vuoden kisassa raivasivat tiensä maaliin saakka!