Pyöräilypainotteinen viikonloppu Norjassa, osa 1.

Kuten Tahkon tapauksessa, myös nyt tätä tekstiä tuli niin paljon, että päätin jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee kisaennakkoa ja toinen itse kisaa.

Perjantai

17.00. Saavuin huoltojoukkojen/tukiryhmäni Mintun ja Akin kanssa yhden vuonon pohjalle, Altaan. 

Altan sää ei perjantaina vaikuttanut kovin lohdulliselta.

19.00. Ryttereinformasion i Rica hotel Alta. Täällä homma tuntui menevän aika ammattimaisesti. Reittitiedotteet, sääennustukset, ja paljon muuta tietoa, tosin Norjan kielellä. Tarkoitti siis sitä, että seurailin ympärillä olevia ihmisiä ja tunnistin yhden viimevuotisen kisan voittajaksi. Jossain vaiheessa kysäisin Anssilta, että ollaankohan nyt haukattu vähän liian iso pala. Puolentoista tunnin norskinkielisen esitelmän sisällöistä korvaan särähtivät sanat vär, kald, krav, tai jotain sinne päin. Saatiin kyllä tärkeimmät tiedot vielä virallisen kokoontumisen jälkeen englanniksi. Venäläisillä oli helpompaa, kun olivat hommanneet mukaan tulkin.

 Compulsory information meeting at the Rica Hotel Alta.

Ilta kului hotellilla huoltolaatikoita pakaten. Puolivälissä kisaa oleva Suossjavri oli paikka, johon sai haluamilleen tavaroilla kuljetuksen. Pakatuksi tuli toisen ajovaatekerran lisäksi mm. kymmenen geeliä, 13 myslipatukkaa, urheilujuomajauhetta, Turkinpippuri- ja pähkinäsekoituspussi, kypärävideokamera sekä pyöränhuoltojuttuja.

Säätiedotuksia lueskelin pitkin iltaa yr.no –sääsivustolta. Suosittelen myös Suomessa käytettäväksi, sillä oman kokemukseni perusteella tuntuisi ennustavan tarkemmin kuin esim. Foreca. Lupasi samaa kuin eilen, pari sadepisaraa, kohtalaista Jäämerenpuoleista tuulta, lämpö 4-10 C°. Mieleen nousi Kummelista tutun Pertti Pasasen koko Suomen syyssään virke, jossa vettä sataa... Melko lailla jännitti tämä kilpa. Nukkumaan pääsin puoli kahden aikoihin. Ihme kyllä nukahdin saman tien.

Lauantai. Herätys, aamupala ja ajokamat päälle. Numerolaput ja GPS-paikantimet kansliasta. Samalla päästiin hymyilemään kameralle (tässä kuvalinkissä ei siis ole vanki). Jutustelin muutaman norskin kanssa, kertoivat että sääennuste on hieman parempi, vain paikoin yhtä pisaraa. Hienoa. Kuivana tuuli tuntuu tuntureilla aika paljon mielekkäämmältä.

Kuvia lähtöä edeltävinä tunteina. (Kuvat: Aki Pekkanen)

 Team 355. Seinäjoen pyöräpojat -56/ Finland. Mikko (vas.) ja Anssi.

 

Altan kylänraittia. Lähtö-/maalialue.

 

Miehet lähtövalmiina. Puoli tuntia starttiin.

Puolenpäivän aikoihin alkoi torille kokoontua porukkaa, Siinä sitä ihmeteltiin ja odoteltiin Anssin kanssa lähtöä. Mukana olivat tukijoukot Minttu, Aki ja Tiia. Odottavan aika on pitkä. Kun pääsisi ajamaan, niin ei tarvitsisi näin kovasti jännittää.

Lähtö lähellä - OffroadFinnmark 300

Kirjoitan tätä tekstiä Enontekiön Hetassa. Tämä paikka liittyy oleellisesti päätökseen osallistua OffroadFinnmarkiin. Viime vuonna näihin aikoihin nimittäin lähdin osana isompaa porukkaa kiertämään samoja maastoja kuin tulevana viikonloppuna Anssin kanssa kierretään. Sen seikkailun reittimestari Tapio H meni sitten vinkkaamaan tapahtumasta, joten tällä tiellä ollaan eikä muuta enää voida.

Kisan virallisia kuvia aiemmilta vuosilta.

Parin päivän kuluttua alkaa tähänastisen elämäni vaativin fyysinen suoritus. Päätös tapahtumaan osallistumisesta kyti mielessä useamman viikon, ennen kuin uskalsin siitä ääneen kenellekään mainita. Hulluksi olisi leimattu. Joku voi toki leimata edelleenkin.. Ensimmäinen, jolle mainitsin, oli Anssi. Luonnollinen valinta, kun tälle kisareitille erämaahan ei ketään yksin päästetä. Sopivan kypsyttelyn jälkeen mies suostui lähtemään mukaan, hyvä niin. Löytyi toinenkin riittävän hullu suomalainen. Ensimmäisiä tämän maan edustajia ollaan Altan lähdössä.

En liioittele, jos sanon että viime vuoden syyskuun jälkeen lähes jokaisessa treenissä ja kisassa mielessä on painanut juuri tämä kisa. Niin sanottua mentaalista harjoitusta ja valmistautumista vajaan vuoden verran. Esimerkiksi kulunut TahkoMtb oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että kilpailun viimeisellä kierroksella ajattelin jo tätä kisaa, ja sitä että vielä viides kierros pitäisi mennä ja lisäksi muutama kilometri lisää nousua vailla kunnon polkua. Viime syksyistä Pirkan hölkkää, myöhempiä Pirkan hiihtoa ja pyöräilyä sekä XC-maratoncupin osakilpailuja edelsi melko kovat harjoitukset ennen tapahtumaa, että saisi simuloitua väsymystä ja jumia jaloissa. Sitä tilaa, jonka kanssa tulee kyetä elämään kun lähdetään Masista eteenpäin kulkevaa tunturien kumpuilevaa maastoa ylittäen välillä vuolaita jokia ja suoalueita. Arvelen etukäteen todellisen haasteen OffroadFinnmarkissa alkavan siis tuolta Masin kylästä, vasta vajaan sadan kilometrin polku- ja mönkijäura-ajelujen jälkeen. Siitä jäljellä olevien parin sadan kilometrin matkalla vasta punnitaan, missä liemissä on Ilmajoen pojat keitetty.

Valmistautuminen on omalta osaltani mennyt melko hyvin. Sairastelujen vuoksi olen joutunut pitämään vain pari pakkotaukoa alkuvuodesta. Harjoittelua tammikuun alusta lähtien on kertynyt 426 tuntia ja 54 minuuttia. Sekunteja en laskenut. Tänä aikana on kulunut energiaa pääasiassa lämmöksi 240 109 KCal. Fyysisen harjoituksen sisältäneitä päiviä on tullut 156. Tosin sitten päivän aikana on saattanut olla useita pienempiä osaharjoituksia. Päällimmäisinä esimerkkeinä talvelta jäivät pari hiihtoviikkoa Pyhä-Luoston maisemissa ja talvimaanantaiset  2 x spinningtunti + bodypump + loppuverryttelytreenit.

Kaikki valmistelut kisaan olen tehnyt parhaan kykyni ja tietoni mukaan, joten mies ei voi tämän valmiimpi olla. Tämän viikon on saanut treenien puolesta ottaa rennosti. Siis lauantaihin klo 13.00 (Norjan aikaa) saakka.

Kisasivujen diaesitys viimevuodelta

Viimeiset harjoitukset ennen Norjan matkaa

Viikon kuluttua näihin aikoihin ollaan Anssin kanssa jo toivottavasti suhteellisen lähellä Altassa sijaitsevaa maalia. Kun startti tapahtuu lauantaina yhdeltä iltapäivällä, on matkaa taitettu suunnilleen kolmekymmentä tuntia. Näin siis, jos miehet ja pyörät kestää. Kaikki ainakin on tehty sen eteen, että valmiina oltaisiin. Kerronpa nyt kuluneista viimeisistä treeneistä, jos vaikka jotakuta kiinnostaa lukaista:

Tahkoa seuranneen viikon aikana pääasiassa palauttelin, pari päivää passiivisen palauttelun merkeissä, eli tekemättä mitään liikuntaan liittyvää ja pari seuraavaa päivää sisälsivät kevyttä pyörittelyä yhteensä noin kuuden tunnin verran. Tämän jälkeen laitoin pyörän varastoon viikoksi.

Kuluneen viikonlopun aikana tarjoutui oiva mahdollisuus pitää vielä Pohjanmaan suunnalla OffroadFinnmarkiin valmistava kolmen päivän treenikokonaisuus. Perjantaina ajeltiin Anssin kanssa varsin märissä olosuhteissa sellainen kevyehkö viisituntinen. Sykkeet kulkivat suunnilleen aerobisen kynnyksen tuntumassa (kuulostaapas tieteellisestä…). Lenkki päättyi Kurikkaan ja mökille ja kaasugrillin ääreen ja saunaan ja uimaan ja kahden hengen ajajapalaveriin, jossa katsottiin varustelistat ja kisareitti läpi. Tarkempaa tietoa OR 300km:n reitistä voit klikata täältä.

Mukaan porukkaan saatiin illan aikana vielä Juha ja Tero. Miehet lähtevät parin viikon kuluttua samoihin Pohjois-Norjan maisemiin MtbSeikkailuun. Toisin sanoen viikon mittaiselle maastopyörävaellukselle, jossa itsekin viime vuonna olin. Lupasin järjestää pojille hieman pidemmän maastopyörätreenin Etelä-Pohjanmaan mäkisissä maastoissa! Tänä vuonna valitettavasti jää Seikkailut kisan vuoksi väliin. Urakkaa on pojillakin tiedossa, kun matkaa on taitettavana 500 kilometrin ja kymmenen pystysuoran kilometrin verran karuissa mutta kauniissa tunturimaastoissa. Ajoaikaakin kertynee 40-50 tuntia. Tsempit heille ja muillekin tämän vuoden MtbSeikkailijoille! Saattaa olla mäkiä tiedossa enemmän kuin Pohjanmaalla.

Lauantaina pyörät laitettiin Juhan ja Teron kanssa liikkeelle aamukymmeneltä ja matkaa taitettiin puoli kahdeksaan asti. Matkaa ehti tuona aikana kertyä muutamaa kilometriä vaille sata, josta loppuosa koostui sunnuntaina järjestetyn Jouppiska XCM:n reittiin tutustumisesta. Harjoitus palkittiin jälleen mökillä mm. grillatun porsaan, saunan ja uinnin keinoin. Noh, myönnettäköön että myös lauantaina tuli muutama olut maisteltua..

Kuvia lauantaiselta "Tour de Provinssilta" (Ylemmät kuvat: Juha Autio)

Kolme urheilijanuorukaista lähtee valloittamaan Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevia vuoria. Vasemmalta alkaen Tero, Mikko ja Juha.

 Ensimmäinen vuori valloitettu. Historiantunneilta tutulla nuijasotatantereella, eli Santavuorella.

 Eteläpohjalaista mentaliteettia: "Jonsei meillä oo vuorta, niin sellaanen pitää teherä, notta!" Jouppilanvuori on todiste tästä mentaliteetista ja tämä kuva on todiste siitä, että kolmikko saavutti vuoren. Taustalla siintää joko tangofinaaliin tai Sunnuntain XCM:ään virittäytyvä Seinäjoki. (Kuva: Anssi Tervonen)

Sunnuntaina kello herätti kahdeksalta, ja voin sanoa että teki mieli torkuttaa. Ei auttanut. Puolelta päivää paikallista aikaa oli Jouppiska XCM -kisan startti ja sinnehän olisi päästävä useastakin syytä. Kisapolut kulkevat sillä alueella, josta -90-luvulla olen maastopyöräilyn aloittanut mattamustalla Nishiki Kodiakilla. Tuolloin joustokeuloista oli vasta huhun mukaan kuvia Amerikan pyörälehdissä. Toiseksi pieni seura on tehnyt uskomattoman paljon työtä upean tapahtuman eteen, joten senkin vuoksi oli hienoa olla paikalla. Kisa siis kruunaisi hienolla tavalla maastopyöräilyllisen viikonlopun.

Jouppiskan maratoniin lähdin niin sanotusti harjoittelufiiliksellä, tähtäin tukevasti kuuden päivän kuluttua tapahtuvassa startissa. Tavoite oli pysytellä tukevasti anaerobisen kynnyksen alapuolella, kuitenkin mukavan vauhdikasta menoa hakien. Ensimmäisessä onnistuinkin, mutta sellaista irtonaista kisavauhtia ei oikein löytynyt. Olisiko syynä kahtena edellispäivänä 13 tuntia pyörinyt eturengas? Käsittääkseni takarengaskin pyöri suunnilleen yhtä pitkään. Tässä kisassa renkaat pyörivät maaliin ajassa 3 tuntia, 8 minuuttia ja 44 sekuntia. Ikinä en ole näissä kisoissa kummoisesti pärjännyt, mutta nyt oli ainakin sopiva tekosyy mietittynä. Hieno kisa joka tapauksessa Seinäjoella ja Kanuunamenestystäkin tuli, kun Mauri vei upealla tavalla kisan voiton!

 

Rennolla fiiliksellä kisaa hetki ennen kisaa...

 

... ja kisan jälkeen. (Kuvat: Kaisa Kekola)

  

Ja ettei totuus unohtuisi. niin loppuun fiilistelypätkää OF:n promovideon muodossa. Tätä sitten kohta puoliin :)

Kuulumisia Nilsiän mäkisiltä seutuvilta. Osa 2: TahkoMTB 240 km

Lähtötunnelmia

 Vielä pari minuuttia lähtöön. Anssin kanssa ilmeisesti kertaillaan jotain vanhaa Kummelijuttua. (Kuva: Kaisa Kekola)

Startti: Etualalta järjestyksessä Pekka, Anssi, minä ja Mika. (Kuva: Kaisa Kekola)

Ensimmäinen kierros. Pamauksesta matkaan tuttua asfalttiylämäkeä ajellen auton ja mönkijän perässä. Lähtösuoran jälkeen näkyi myös Seinäjoen poikien banderolli kannustushuutojen kera. SPP-56:n miehillä on mielestäni oivallisesti Tahko-henkeä kuvaava asenne. Oman suorituksen edellä ehtii myös muitakin kannustaa. Erityisesti seurakaveri Anssia, tietenkin!

 Tahkoasennetta SPP-56:n malliin. Kuvassa Juha (vas.), Sampo, Matti ja Kaisa. (Kuva: Karoliina Pienimäki)

Matka erkani melko nopeasti hiekkatielle, jota kuljettiin parijonossa melko nopeasti edeten. Reilun kymmenen kilometrin kohdalla olen (kuvan perusteella, Copyright: R. Antikainen) jonossa kolmantena, Tiimon ja Mikan ajaessa edellä. Viiden ajajan voimin noustiin Kinahmille vievää hiekkatietä, Tiimo Tõnissonin johtaessa joukkoja, melko nopeasti, kuinkas muuten... Letka alkoi pidentyä edessä ja takana siinä vaiheessa, kun päästiin Kinahmin polkunousulle. Tästä eteenpäin ajoinkin sitten loppukierroksen yksikseni. Ehkä hyvä niin, sillä sain määrittää vauhdin maastossa hämärään sopivaksi. En ainakaan ollut tientukkona :) Takasuoralla otin aamupalaksi pussillisen geeliä. 

Kun Kinahmin toinen nousu oli selätetty ekan kerran, huomasin että aamu alkoi sarastaa. Mieli oli korkealla. Ekan kierroksen loppumatka sujui ongelmitta ja fiilistelläkin ehti, muun muassa seuraavasti: Granden jälkeen laskettelurinteiden kupeessa oli vasemmalla puolella lehmäaitaus. Näyttivät nukkuvan. Huudahdin kovaan ääneen, että MUUU! mutta vain yksi nosti päätänsä. Noilla on hermot rautaa, eivät turhia stressaa. Itse kun pysyisi yhtä rauhallisena kisan loppuun asti. Naureskelin mäen laella oudohkolle huumorintajulleni.

Rinteen päältä aurinko näkyi ensimmäistä kertaa tänään ja ensimmäiseen laskuun tultaessa näki hyvin vaikeat kohdat. Laskun kuvittelin etukäteen vaikeammaksi kuin se olikaan. Toivottavasti kaikki osallistujat pääsisivät ehjin nahoin tämän alas. Kolme vuotta sitten tuli itsellä haaveri Rahasmäen huollon jälkeisen pitkän teknisen laskun päätteeksi. Otb:n seurauksena tuli murtuma oikeaan käteen. Oppirahoja joutuu jokainen maastopyöräilijä jossain vaiheessa todennäköisesti maksamaan. Tai sitten on syntynyt erittäin onnellisten tähtien alle. Eka kierros jäi taakse ja tulen neljäntenä lähtöalueen huoltoon. Tiimo on jo aikoja sitten lähtenyt toiselle, mutta Pasi ja Mika ovat vielä huollossa. Saan sujuvasti huoltoaskareet tehtyä. Ei muuta kuin leipää koneeseen ja uudelle kierrokselle, tässä vaiheessa toisena.

Toisen kierroksen ensimmäiset kilometrit ajelen yksikätisenä yrittäen toisella saada leipää suuhun ja kurkusta alas. Jälkimmäinen ei ole mitenkään helppo homma, mutta ei oikein ole varaa olla syömättäkään. Viime vuonna ei laskenut mikään ennen toisen kierroksen puolta väliä ja sen huomasi sekä kramppeina että ajoittaisina tummumisina. Oppirahoja joutuu maksamaan myös tankkauksen saralla. Jonoon järjesty –kyltin kohdalla ennen puusiltaa suu on jo leivästä tyhjä, kieli ja hampaat tukevasti tallessa, joskin jälkimmäisissä on geeleistä jo muodostunut pientä pintakerrostumaa. Helppoa tuo paahtoleipä. Ajofiilis kohdallaan. Tutkijakielellä mainittuna henkinen ja fyysinen Flow -tila.

Toinen kierros puolivälin paremmalla puolella. Mutaa on ollut reitillä ja sitä on myös ajajassa ja ajettavassa. Jälkimmäisessä huolestuttaa voimansiirto, joka päästää arveluttavia ääniä. Välillä kammet lyö tyhjää rahinan kera. Pysähdyn katsomaan, mutten oikein keksi mistä johtuu. Kiristän takavaihtajan vaijeria pykälän vastapäivään, jos olisi uutuuttaan vielä hieman venynyt ja hakee kahden rattaan välillä. Pyörä on vasta runsaan viikon vanha. Sopivasti kolmea viikkoa ennen Tahkoa hajosi vanhan sotaratsun runko ja uusi piti saada, että Tahkolle pääsee tekemään muutakin kuin uimaan ja kuvaamaan maisemia. Mikä tahansa muu hajoamisvuodenaika olisi sopinut paremmin. Uuden pyörän kanssa yhteistä maastotaivalta on kertynyt ennen Tahkolle saapumista 150 km. Silti, osat olen varmistanut, kiristänyt, vääntänyt ja kiillottanut niin, ettei niissä nyt suuria yllätyksiä pitäisi tulla. Ja tehnyt samat toimenpiteet vielä edellisiltana toisen ja kolmannenkin kerran. Älä hajoa pyörä, älä hajoa. Tuulivaaran ja Rahasmäen huoltojen välisellä osuudella muutaman minuutin ketju-ratas -rasahtelun jälkeen napsahtaa ketju poikki. Jos joskus maailma mustenee, niin nyt se on ainakin lähellä. Eihän ketjun katkeamisessa itsessään ole ongelmaa, sen pystyy korjaamaan, mutta rahina mietityttää. Työkalu esille, ketju poikki ja pikaliittimet tilalle. Ei oikein meinaa liittimet napsahtaa kiinni, kun näyttää ketjutkin mutaisilta. Ei ole vettä, millä huuhdella. Urheilujuomaa en tuohon tuhlaa, joten ketjun pää suuhun. Kyllä täytyy miehen pitää kovasti harrastuksestaan, kun imeskelee pyörän ketjuja aamulla puoli kuudelta, keskellä metsää, kymmenien hyttysten ympäröimänä. Ketjun päät puhtaina ja liitintä kiinnittäessä kuuluu kolinaa. Oranssipaitainen Kari vilahtaa ohi kysyen, mitä tapahtui. ”Ei hätää”, vastaan. Mies on ok, eli en ole kaatunut ja ottanut osumaa, mutta pieniä teknisiä ketjujen kanssa. Eipä napsahda vieläkään liittimet yhteen vaikka ketjun päät on imeskelty puhtaammaksi kuin mitä ovat olleet tehtaalta tullessa. Mietiskelyä ja urheilujuomakin meinaa pyrkiä rakosta ulos. Yhdistän nämä ajansäästämiseksi ja vessatauon jälkeen saan kuningasidean unohtaa liittimet ja yksinkertaisesti lyhentää ketjua. Mikä oiva idea, eipä vain tullut näin aamusta heti mieleen. Ketjut kuosissa ja käsin putsaamaan kaikki mudat voimansiirrosta. Nyt huolellisesti. Näyttäisi ketju menevän rattaalla ilman ongelmia. Lähden ajamaan. Kevyt välitys ja pyörä tuntuisi toimivan. En uskalla antaa paljoa voimaa kampeen, kun pelkään että ketju katkeaa taas. Muistijäljet palaavat kahden vuoden takaiseen XCM –Joupiskan kisaan, jossa nousen putkelta isohkolla välityksellä Rupulivuoren nousua, kun yhdessä porrasnousussa ketju katkeaa juuri siitä kohtaa, jonka olen paria päivää aiemmin lyhentämällä liittänyt yhteen. Monestikohan vielä korjaan näitä ketjuja jäljellä olevien 140 kilometrin matkalla? Ihme kyllä muita ajajia ei ole ohi mennyt, vaikka pysähdykseen on tuntunut kuluneen ikuisuus. Kolmantena jatkan, vaikka sijoituksella ei enää ole väliä. Toivon vain, että pyörä kestää ja että saan sen värisen Buffin, jota ei saa kaupasta, vaan ainoastaan raa'alla työnteolla metsässä ryynäten. Ajelen varovasti lopun kierrosta. Ja hyppään satulasta juoksuun jokaisen hieman jyrkemmän ylämäen kohdalla. Voimaa on kuin pienessä tai keskisuuressa kylässä. Adrenaliinit huipussa, kiitos ketjujen. Viime vuonna toisen kierroksen lopulla olin jo aika kuitti. Tällä hetkellä en ole tai en ainakaan huomaa, kun jännitän voimansiirtoa ja sen kestävyyttä.

Puolen välin krouvi ajoaikaan 7.20. Kello on saman verran, jos valtakunnassa ei olla yön aikana siirrytty eri aikavyöhykkeelle. Ilma on lämmennyt ja lähtöalueella näkyy jo olevan elämää. Reilun puolentoista tunnin päästä lähtee isot ja nopeat joukot matkantekoon. Pidän pidemmän huoltotauon ja poistan välikerroksen sekä vaihdan kengät ja hanskat puhtaisiin. Pyörän putsaamista, rasvaa ketjulle, taskut täyteen patukoita ja geeliä. Leipää en ottanut, joten aloitan kolmannen kierroksen ajaen kahdella kädellä. Putkelta en uskalla ylämäkiin ajaa ketjun takia. Pyörittelen omaan rauhalliseen tahtiin. Onneksi huolloissa alkaa jo olla väkeä, että voi muutaman sanan vaihtaa mehuhörpyn ohessa. Ilman ajoseuraa kun on tullut matkaa taitettua jo pitkälle yli sata kilometriä. Jännitys alkaa laueta, kun ketjut tuntuvat kestävän. Meno maistuu. Kinahmilla portaita tunkatessa kello kääntyy yhdeksään. Nopeimmat kuskit ovat nyt liikkeellä. Ei pääse näkemään sen kisan voittotaistelua, paitsi jos pyörä sanoo kahdenkeskisen YYA-sopimuksen irti.

Loppukierroksella poluille alkaa tulla ruuhkaa. 25 kilometrin taivaltajat ovat matkassa. Iloisia ilmeitä näkyy, vaikka varmasti käy voimille heilläkin. Ohittelen edellä meneviä ja tietä saan aina pyydettäessä ja usein myös tsemppauksia. Koitan itsekin tsemppailla kanssapyöräilijöitä. (Näin jälkikäteen kirjoitellessa vielä isot kiitokset siitä, että polku aukeni eikä turhia odotteluja tullut.) Kolmannen kierroksen loppulaskussa näkyy jo paljon katsojia, sillä myös kuudenkympin kärki tulee tunnin sisällä näitä polkuja tallaten. Huikean paljon kannustusta ja urheilujuhlan tuntua. Tällaistako olisi oikean urheilijan elämä? Sisäinen pikkupoika pyrkii esiin, joten annetaanpa vauhdin hurmaa katsojille. Alamäki menee omiin taitoihin nähden hieman liian kovalla nopeudella, kuitenkin pystyssä pysyen. Jarrut käryää.

Kolmas kierros päätöksessä aikaan 11.13. Tarkoitus oli lähteä melko rivakkaan viimeiselle etapille, mutta pääsenkin sen sijaan kahdesti haastateltavaksi. Ensiksi kilpailun lääkäri käy haastelemassa tietoja yleisen olotilani suhteen. Totean, että vähän kai jo pitääkin tuntua 180 km maastoajon jälkeen, mutta että kyllä tässä ihan täysissä järjissä ollaan. Tällä kohtaa oli takavasemmalta ilmestynyt mikrofoni, joten maalialueella ollut yleisökin kuuli kyseessä olevan varsin järkevä mies. Vähän nolotti sillä kohtaa. Haastattelija kyseli tovin muun muassa loppulaskusta ja siitä, mikä sai ja milloin sai osallistumaan pitkälle matkalle. Samalla saan väliaikatietoja edellä menevistä ja onnentoivotukset viimeiselle kierrokselle. Tiimo ja Kari menevät kuulemma kaukana edellä. Tosin ei kyllä edes juolahtanut mieleen lähteä kuromaan etumatkaa kiinni. Kovia kuskeja, joiden vauhtiin ei ole minkään sortin mahdollisuutta. Tosin ennen kisaa ei kyllä ajatuksissa ollut myöskään se, että lähden viimeiselle kierrokselle kolmantena.

Haastattelija välittää ajajien kuulumisia kisayleisölle. Kuvassa haastattelijan pihteihin on joutunut tai päässyt Tahkon vuorineuvoksen tittelin tänä vuonna ansainnut Harri Kekola. Kyseisen tittelin saa kymmenestä TahkoMtb -suorituksesta. (Kuva: Karoliina Pienimäki)

Viimeinen kierros alkaa rauhallisesti kuten kolmaskin. Rauhoitan tarkoituksella aavistuksen verran vauhtia kahdesta syystä. Ensinnäkin säälin pyörää, joka on joutunut kokemaan kohtuuttoman paljon rasitusta mudan ja ravan vuoksi (vältän siis uusia tekniikkamurheita). Toiseksi oma suorituskyky täytyy pitää kunnossa, ettei viimeisellä kierroksella nitkahda missään vaiheessa. Sen lisäksi, että totaalinen sippi vaikuttaisi tähän kisaan, painaa vaakakupissa myös osallistuminen OffroadFinnmarkiin kolmen viikon kuluttua. Siellä tätä herkkua on tarjolla Tahkoon suhteutettuna viiden kierroksen matkan verran.

Neljännellä Kinahmin taivaanportaiden nousulla poluille osuu 60 km:n viimeisen lähdön osallistujia. Myös tätä joukkoa on kiittäminen, sillä ohittamiset sujuvat ongelmitta koko loppumatkan. Ja jälleen tsemppauksia matkaevääksi, iso kiitos siitä! Tuulivaaran huollossa pikainen tauko, jonka aikana kuulen takaa huudahduksen: ”Hyvä Mikko!”. Suu täynnä suolakurkkua en kykene vastaamaan kiittämällä, muuta kuin mielessäni. Harmittaa, kun en huomannut, kuka tsemppasi. Hyvä fiilis! Viimeisen huollon, Rahasmäen ohitan. Olikohan virhe, kun siinä on yleensä parhaat tarjoilut, kuten vohveleita. Pitkän teknisen laskun alussa takaa tulee vauhdilla ohi 120 km kisan kärki, Ville Mäkelä. Saman laskun pohjalla suhahtaa seurakaveri Aki Korpela vauhdilla ohi. Tsemppaamme pikaisen näkemisen aikana toisiamme ja keltainen paita häipyy kauas horisonttiin. Aki on ajamassa upeasti toiseksi! Granden alkuvaiheilla ohitse ajaa Jaakko Mäkelä 120 kisan kolmantena. Tamperelaismetsissä ajaneiden menestys 120 km matkalla on huikeaa. Viimeistä ylämäkeä pukkaa ja nousen putkelle ja runttaan voimieni tunnossa ketjuista välittämättä. Eivät katkenneet. Tahkonrinteiden laella neljättä ja tässä kisassa viimeistä kertaa. Nyt en enää kehtaa jutella lehmille, sen verran on ihmisiä reitin varrella. Loppulasku huolellisesti alas ja maalialueelle vievää hiekkatietä niin lujaa kuin jaloista pääsee, vaikkei nyt ainakaan sijoituksen puolesta ole enää edes kiire. Olen kolmas sarjassa 240km. 

 Maalissa 15 tunnin ja 28 minuutin puurtamisen päätteeksi. Kelpaa tuulettaa! (Kuva: Outi Jussila)

Maalissa onnittelen 120 km:n kärkikolmikon ja hetken kuluttua kuulen 120 km:n neljättä maaliin päässyttä haastateltavan. Ei piru, sehän on Arin ääni. Mies on sijoittunut todella kovassa kahden kierroksen sarjassa neljänneksi! Täydellistä! Ei aikaakaan, kun Jarkko on maalissa, hienosti kuudentena. Anssi täydentää mökkiseurueemme menestyksen kahdeksannella sijallaan 240 km sarjassa. Onnea Rivitahko 4!

Koostetta kisasta:

Sarja M 240 km

1. Tiimo Tõnisson, Porter Racing, Estonia
2. Kari Veikkolainen, Korson Kaiku
3. Mikko Petäjämäki, Kaupin Kanuunat

Matkaan lähti 20 järjestävän organisaation hyväksymää huimapäätä. Maalin saavutti 9 kuskia.

 Sarjan 240 km kolmen kärki. Kari (vas.), Tiimo ja Mikko. (Kuva: Outi Jussila)

Tilastoa omasta ajosta (Polar RS800CX):

1. kierroksen väliaika: 3.20 (kierros 3.20)
2. kierroksen väliaika: 7.20 (4.00)
3. kierroksen väliaika: 11.13 (3.53)
4. kierros, loppuaika: 15.28;35,3 (4.15)

Keskisyke 145, maksimisyke 185

Lämpötila: max 26 °C, min 6 °C, avg 14 °C

Nopeus (km/h): max 48.6, avg 16.2

Matka 240,49 km,

Joitain menetyksiäkin matkalla tuli:

-         11 413 kcal

-         nestettä hikenä, sekä 9 x käärmenäyttely, ei kiinteitä menetyksiä.

-         hieman ketjua

-         muovituppi ohjaustangon päästä

Kuulumisia Nilsiän mäkisiltä seutuvilta. Osa 1: Kisaa edeltävät hetket.

30. kesäkuuta järjestettiin Suomen suurin maastopyöräilytapahtuma, TahkoMTB. Kisa on vuodesta toiseen kerännyt ylivertaisen määrän alan harrastajia Nilsiän Tahkolahdelle. Tänä vuonna osallistujia eräiden arvioiden mukaan oli noin 1900. Tarkempaa lukua en tähän kohtaan osaa sanoa. Matkavaihtoehtoja on tarjolla useita: 25 (km), 45, 60, 120 ja 240. Olin ilmoittautunut näistä viimeiseen. Hinta per kilometri oli kohdillaan.

Aiemmista vuosista poiketen lähdin Tahkolle jo torstaina. Syynä tähän oli puoleltaöin tapahtuva startti, jota ennen halusin saada kunnon yöunet. Tosin jos ihan rehellisesti kerron, niin yöunet olivat olleet kortilla koko edeltävän viikon ja hieman pätkissä meni uni myös Sokos hotel Tahkolahden majoituksessakin. Vika ei ollut majoituksen laadussa, vaan puhtaasti siinä, että jännitti ihan helevatasti. Torstaina kävin tutustumassa rataan joltain osin. Kinahmilla asti en käynyt vaan käännyin 45 km radan suuntaan, josta alkaen oli Nygårdin sanoin märkää. Harrastaakohan Petri pyöräilyä?

Perjantai meni aikaa tappaessa. Kävin kävellen tutustumassa uudistettuun loppulaskuun (kuvat alla). Vaikutti aiempaa jyrkemmältä. Normiolosuhteissa mukavan haastava, mutta kuinka yöllä hämärässä onnistuu tämän ajamaan? Muutama muukin oli rataan tutustumassa, fillarilla tosin

 Taustalla kisan loppulasku. Kuva on otettu suunnilleen niiltä kohdin, kun se alkaa pienellä metsäkierroksella.

Loppulaskun puoliväli. Tässä kohden saattaa jarrulevyt lämmetä.

Tahkoviikonloppua ollaan vietetty aika vakiintuneella mökkikokoonpanolla, joskaan ei koskaan ihan täysin samalla kahta vuotta peräkkäin. Tänä vuonna joukosta poissa oli 120 km kestomenestyjä Mauri, joten muille kasaantui sitten hieman menestyspaineita ;) Mökkikavereita (Ari, Jarkko ja Mikko) alkoi saapua paikalle iltapäivän mittaan. Siinä sitten pyöriä säädeltiin, spekuloitiin reittimuutoksia ja annettiin vinkkejä ensikertaa mukana olevalle Mikolle, joka otti uutena Tahkonkävijänä upeasti 60 km:n haasteen vastaan. Ari ja Jarkko lähtivät tutustumaan loppulaskuun, kun taas itse jäin toteuttamaan yhtä lempiharrastuksistani, nimittäin syömistä. Tällä viikolla sitä on tullut harrastettua ehkä jopa normaalia enemmän, sattuneesta syystä…

Kello 20.00. Neljä tuntia olisi aikaa starttiin. Ei oikein tiennyt, mitä tekisi. Laitoin Faceen viestin, että täällä sitä odotellaan kun ei muuta voida. Telkkarista tuli yleisurheilua, ei pysty jälkikäteen sanoa mitä lajeja seurasin. Ajatukset jossain ihan muualla. Anssi saapui mökkiseuruetta täydentämään ja omaa oloa rauhoitti, kun paikalle tuli toinenkin, joka on ottanut hullun haasteen vastaan. Anssin kanssa tosin on aiemminkin tullut mentyä ihme juttuihin. 26 vuotta sitten ekan kerran risuista puuhun majaa kasaten, kunnes iskät ymmärsivät rakentaa tilalle kestävämmän puumajan. Neljä viikkoa takaperin ajettiin kesälomien alkamisen kunniaksi kolmessa päivässä maastopyörillä 30 tuntia ja 470 km. Välillekin on mahtunut monenlaista elämää, mäkeä ylös ja alas niin kuin elämässä aina. Tuossa ajassa muodostuu aika tarkka kuva edellä menevästä kaverista. Niin iso luottamus, että uskaltaa lähteä lapin erämaihin, vaikka tietää että henki saattaa olla tuon henkilön varassa. Puhua ei välttämättä tarvitse, sillä lapsuuden naapurin ajatuksia osaa tulkita muutenkin. Tuolla kolmen päivän matkalla kuulemani mukaan oikea pohkeeni on isompi (tai sitten vasemmassa ei ole lihaksia, ajattelin). Kummasta pitäisi olla enemmän huolissaan; kokoerosta vai Anssin tutkimuksista? :D

Kello 21.00. Kolme tuntia aikaa lähtöön. Keitin aamupuurot vasta nyt, vaikka heräsin jo 19.00 runsaan puolen tunnin päiväunilta. Ari totesi, että syön jatkuvasti. Protestiksi laitoin kaurapuuron sekaan vielä vähän lisää voita, melko runsaasti suolaa ja nauroin makeasti päälle. Nauru ei peittänyt sitä, että jännittää ihan penteleesti. Katsoin sääennustuksia ties monennenko kerran tulevalle yölle. Päivällä säällä ei ole niin suurta väliä. Ajaa voi missä tahansa säässä, mutta mielialan ja kisan alkamisen kannalta yön kierroksen selvittäminen kuivana olisi hyvä. Hyvältä näytti ennusteet. Taivaskin on kirkas. Saattaisi selvitä ilman valoja vaikka olinkin pakannut matkaan otsalampun, lähinnä henkiseksi tueksi. Kiinanihmekin olisi matkassa, mutta sai luvan jäädä mökkiin.

Kello 22.00. Kaksi tuntia lähtöön. Minuutit kuluivat hitaasti. Jokohan sitä pukisi ajokamat? Ei kai vielä. Puin kuitenkin kun Anssikin kerran. Huoltolaatikon tarkastus: 12 geeliä (kolme per kierros), riittävästi patukoita, sipsipussi, lakuja, magnesiumia ja leipiä (jotka viime vuonna oli ainut asia, mitä sai syötyä), tarvittavat varaosat sekä varalle Mp3-soitin 2. ja 3. kierroksen ajaksi, jos yksin joutuu ajamaan.

Kello 23.00. Tunti aikaa, vähän liian aikaista lähteä lähtöalueelle, mutta lähdettiin silti. Porukkaa alkoi kertyä Piazzan edustalle. Puoliltaöin starttaa sekä 240km että yötahkon ajajat. Kilpailijoiden lisäksi paikalla oli useita ajokavereita, jotka käyvät tsemppaamassa tulevaan koitokseen. Tämä kannustus oli itseeni suuresti vaikuttavaa, sillä ajamalla Tahkon radan kiertänyt tietää, miten rankalta tuntuu 60 km mäkistä maastoajoa. Jos on ajanut 120 km:n, tietää miltä kaksi kierrosta Tahkoa voi tuntua. Sen voi mielessään sitten vielä tuplata. Tällaisia ehti pyöriä mielessä, joten nöyrät kiitokset kaikille matkaansaattaneille ajokavereille. Kroppa kävi tuolloin aikamoisessa ADHD-tilassa, mutta muistelisin, että Jyrki, Sakari ja Harri aka. Gekko kävivät tsemppaamassa. Myös viime vuoden MtbSeikkailijat Pasi ja Mika käyvät toivottamassa onnea. Jälkimmäiset tosin pienellä virneellä, muistuttaen tulevasta Norjan matkan viidennestä kierroksesta. Isot kiitokset kaikille teille, ja muillekin jos jäi tässä mainitsematta. Alla Pasin ottama kuva pari minuuttia ennen lähtöä. Vielä hymyilyttää…

 Kaksi minuuttia ennen starttia lähtijöillä vielä hymy irtoaa. Taustalla MtbSeikkailussa mukana olleet Anssi Tervonen (vas.) ja Kari Veikkolainen. (Kuva: Pasi Mäenpää)

Tahko lähestyy… Oletko valmis?

Näin kuuluu fillarifoorumilla yksi kilpailuosion suosituimmista maastopyöräsäikeistä. Viime vuonnahan matkaa kertyi kolmen kierroksen verran, kun tänään klo 24.00 starttaa neljän kierroksen pituinen urakka. Iloa siis riittää koko rahan edestä, tai sanonpa siten että reitti tarjoaa ekan kierroksen pimeäajon lisäksi kuraa, märkää ja väsymystä mooonta tuntia! Eilen kävin pienen lenkin reitillä tekemässä, ja aiempiin neljään Tahkoon verrattuna rata on paikoittain hyvinkin märkä. Hyvä, ettei ainakaan liian helpolla tuosta pikku kisailusta selviä :) 

Syntymälaiskana kirjoittajana pohjustan tulevan viikonlopun fiiliksiä kopioimalla tähän viimevuonna fillarifoorumille kirjoittamani tekstin. Huomiota kannattaa kiinnittää muun ohella myös tekstin viimeiseen lauseeseen:

(Kirjoitettu 4.7.2011) Laitetaanpa hieman omia mietteitä kuluneesta Tahkosta ja siihen valmistautumisesta omasta näkökulmasta.
Vuosi sitten kahden kierroksen maaliintulon jälkeen alkoi kyteä ajatus osallistumisesta tälle vuodelle 5.00 lähtöön. Toisaalta kilpailullista kestävyysurheilukokemusta sen kummemmin omaamatta ajatus kyllä vähintäänkin arvelutti. Päätöksen tein vasta kesäkuun alussa kun tuntui siltä, että harjoittelu kolmea kierrosta varten oli onnistunut melko hyvin.

Ja sitten itse kisaan:
Lähtöhetki klo 5.00 oli odottava, joskin se hiljaisuus ja rauhallisuus oli jotain tyystin erilaista verrattuna aiempien vuosien lähtöihin. Aivan upea hetki. Useat yöajajat kävivät tsemppaamassa oman urakkansa päätteeksi.
Muutaman kymmenen osallistujan joukko lähti liikkeelle edeten alun tiesiirtymät yhtenäisesti letkassa. Tässä vaiheessa olisi itsellä ollut menohaluja, mutta ajatus tulevista kierroksista kummasti rauhoitti liikaa intoilua. Ennen Kinahmille johtavaa muorinmäentien nousua kärkiryhmä oli jo kaikonnut, mutta matkaa jatkettiin melko isossa letkassa. Aika hienolta tuntui, kun pitkä letka kipusi samaan tahtiin Kinahmi 1:n nousua jalkautumatta. Hyvistä poluista ja inhimilliseltä tuntuvasta lämmöstä johtuen ajo tuntui hyvältä. Loppukierros taidettiin ajaa fillarifoorumin MikMyn kanssa samaa matkaa. Ensimmäinen kierros meni aikaan 3.10.

Toiselle kierrokselle lähdin verkkaisen huoltotauon jälkeen. Lämpötila tuntui jo sen verran nousseen, että oli pakko rauhoittaa menoa että voimia riittäisi loppuun saakka. Lämmönnousun ohella toiseksi ongelmaksi jo ensimmäisellä kierroksella osoittautui energiansaanti. Muulloin niin hyvät marjapiirakat eivät laskeneet, vaan aiheuttivat ainoastaan puistattavan olon. Energiageelit tekivät saman. Toisen kierroksen huoltopisteillä tulikin sitten lähinnä syötyä suolakurkkua ja ruisleipää (ja kaadettua kylmää vettä niskaan, sananmukaisesti). Huoltopisteillä jaksettiin kannustaa ja sillä oli kyllä iso vaikutus omaan jaksamiseen. Kierros meni lähes kokonaan ilman matkaseuraa. Viimeisen kolmanneksen aikana klo 9.00 startanneet 60 ja 120 km:n kärkikuskit tosin alkoivat mennä vauhdilla ohi.. Keskimmäinen kierros tuntui henkisesti kaikkein raskaimmalta. Toisaalta kuumuudesta huolimatta toiselle tauolle tullessani hieman ennen puoltapäivää, aikaa oli kulunut 40 minuuttia vähemmän kuin edellisen vuoden loppuaika oli kahdella kierroksella. Tämä antoi uskoa jaksaa vielä se kolmaskin kierros.

Kolmas kierros alkoi sekoilulla alun asfalttisiirtymällä. Palasin jo takaisin päin, kun luulin ajaneeni ohi hiekkatielle vievästä risteyksestä. Sieltä edestähän se risteys sitten löytyi. Sama harhailu toistui ekan huollon jälkeisen pitkän hiekkatieosuuden jälkeen, kun ajoin ohi Kinahmille kääntyvän polun kohdasta. Ehkä tässä vaiheessa olisi tosiaan pitänyt tehdä niitä saksankielen testejä.. Toisaalta näiden mokien jälkeen tuli kyllä tarkkailtua omaa olotilaa ja ajatuksenjuoksua, eikä mitään loukkaantumiseen johtavaa ajovirhettä onneksi päässyt tulemaan väsymyksen tuoman herpaantumisen vuoksi.
Niin huoltopisteillä kuin toisilta kisaajilta tuli oman jaksamisen kannalta arvokasta tsemppausta. Tästä isot kiitokset! Kun Kinahmi 2.n raskas (!) nousu oli viimeisen kerran ohi, alkoi viimein tuntua siltä, että kyllä tästä maaliin selvitään. Ja lopussa oli varmaan jonkinlaista euforiaa, kun vielä kolmannellakin kierroksella onnistuin nousemaan El Granden jalkautumatta, vaikka tuntui, ettei reisissä ole enää yhtään paukkuja. Maaliin pääsin lopulta hieman alle 11 tunnin suorituksella.
Matka oli kyllä jälkikäteen ajateltuna aivan tajuttoman raskas. Eniten siihen vaikutti varmasti lämpötila. Toivottavasti ensi vuoden ilmoittautumisen aikana nämä mietteet ovat vielä mielessä, eikä tule tehtyä hulluja päätöksiä pidemmistä matkoista!

 -Mikko

Sekuntiviisari jätättää - Kadenssi

Terminä sen verran oleellinen, että ruotsalainen pyöräalan lehtikin sitä käyttää. Kadenssilla tarkoitetaan sitä, millä nopeudella pyöräilijä pyörittää kampea kokonaisen kierroksen. Itse pyrin pyörittämään suhteellisen tasaista kadenssia haarukalla 70–80 kierrosta minuutissa. Täytyy toki saman tien todeta, että vaihteluväli on laajemmin 60 – 110 kierroksen välimaastossa, vähän treenin tarkoituksestakin riippuen. Vaihtelua on hyvä pitää pyöritysnopeudessa, ettei jalka liiaksi totu ja rajoitu työhön pelkästään tietyllä nopeudella. Maantiellä kadenssia on verrattain helppoa kontrolloida ja vaihdella tarpeen mukaan. Toisin on maastossa, jossa juurakot, kivikot ynnä muut estävät tasaista etenemistä silloin kun ei liikuta tasaisella single trackillä, neulaspolulla. Usein ei liikuta. Välillä, etenkin tuolla maaston puolella, huomaa runttaavansa vähän liian suurilla välityksillä ja pienellä kadenssilla. Paha tapa, josta tulisi päästä eroon, ettei ketju katkea ;)

Spinningiä tai siis sisäpyöräilyä ohjatessa kadenssi näyttelee melko isoa osaa. Oikeastaan kadenssivaihteluista rakentuu ohjaamieni tuntien runko.  Toissijaisena, joskaan ei mitenkään vähäpätöisenä tulee sitten musiikin tyylilaji ym. taiteelliset seikat ja se että mukaan saadaan myös yksi kappale Stam1naa tms. ärjyntää... Sisäpyöräilyssä kuten maantielläkin on helppoa kontrolloida kadenssin lisäksi myös tasaista pyöritysliikettä. Jalan tulisi jakaa voimia reiden etuosan lihasten lisäksi myös pakarasta, lonkan koukistajasta sekä säären etu- ja takaosan lihasten toiminnasta. Jos näitä joutuu liiaksi miettimään, ei pyörivä liike ole automatisoitunut. Pistänpä purtavaksi havainnollistavan kuvan:

Ai niin, mainitaanpas nyt tähän kohtaan, ettei Giantin hajonneelle rungolle ole takuuversiota vielä saatu. Niinpä sitten juhannuksen alla päätin hankkia itselleni joululahjan, alkaahan se päivä näillä main käydä yhä lyhyemmäksi. Uusi kulkine on nyt sitten allaolevan kuvan mukainen ja tottelee nimeä Spessu. Ainakaan Tahkolla ei pitäisi jäädä pyörästä kiinni, joten tietää ketä osoittaa sormella, jos matka ei taitu… :D

 Specialized Epic 2011 S-Works.