Pinehill-Extreme 2019 -vieraskynä #2: Matin ajoraportti Täysmatkalta

Pinehill-Extremen reissuraportteja lisää. Tällä kertaa vieraskynävuoron on ottanut Rauhallisemman Täysryhmän mukana vahvasti ajanut Matti Purojärvi. Kiitokset kirjoituksesta Matille!

----

Tästä pitkänlaisesti perspektiiviä maastopyöräilyyn, eli raporttini osallistumisestani Pinehill-Extreme 300 km maastopyörätapahtumaan Tampereella 17-18.5.2019. Kyseessä on siis tapahtuma, ei kisa. Tarinan loppuosalla kerron miten valmistauduin tapahtumaan, harjoittelin talvikauden aikana, sekä tuon esille joitakin muita oleellisia seikkoja.

Johdatuksena kerrottakoon, että kyseisessä tapahtumassa ajetaan maastopyörillä 300 km tavoitteena suorittaa reitti alle 27 tunnin aikana. Tämä tarkoittaa yhtenäistä ajoa ilman pitempiä, eli tunteja kestäviä taukoja. Siis todellinen extremesuoritus, johon ei pysty osallistumaan kuin riittävällä maastopyöräkokemuksella ja peruskunnolla varustettu maastopyöräilijä. Reitin läpäisemiseen tarvitaan ajotaitoa, kestävyyttä, mutta myös riittävää oman kehonsa tuntemusta, mm. kuinka se sietää pitkäkestoista rasitusta ja mitä ravintoa se pystyy vastaanottamaan. Henkistä kanttia ja kestävyyttä vaaditaan myös, sillä maastoajo vaatii keskittymistä myös väsyneenä ja etenkin silloin kun tuntuu pahalta eli kuski tummuu.

Tapahtumakeskus, Niihaman maja perjantain ilta-auringossa.

Matkaan lähdettiin perjantai-iltana klo 18:00. Alkuun ajettiin teknisiä polkuja 60 km, eli hieman vajaat kuusi tuntia kahtena eri lenkkinä palaamalla kummankin kiekuran jälkeen lähtöpaikalle muutaman minuutin tauolle. Ensimmäiset pari tuntia olivat hyvin teknistä ja haastavaa sekä raskasta juurakkojumppaa, kivikkoa ja kalliokinkamia jne. Toinen lenkki oli pitempi, mutta aavistuksen helpompi. Ensimmäiset tunnit olivat siis todellista reiden tyhjentäjäreittiä.

Poluille siirryttiin suoraan ilman lämmittelyjä, eli otettiin heti luulot pois. Onneksi ryhmässämme oli toistakymmentä kuskia, minkä vuoksi letka venyi ajoittain melko pitkäksi. Hakeuduin heti alussa jonon kärkeen, joka aika ajoin pysähtyi odottelemaan häntäpään kuskeja. Tämä helpotti meikäläisen hapensaantia, sillä siitepöly ja jotenkin tukkoinen olo ei sallinut oikein keuhkojen täyttyä kunnolla. Tämän vuoksi olin jo alussa aika ahtaalla, vaikka kuormitus oli siedettävällä tasolla. Viimeiset kaksi tuntia ajettiin valot päällä, sillä oli jo pimeää.

Ryhmä ajaa Kaupin maastoja. Kärjessä ryhmän pääopas Pasi (oik.), Matti ja Harri

Tekniset polut olivat vastaavanlaisia kuin Jyväskylän seudulla (Touruvuoressa, Halssilassa ja Väärämäessä). Kivikkoa ehkä vähemmän, mutta paksua juurta riittävästi. Kalliopolut olivat tosi makeita rantoja kierteleviä maisemareittejä. Mukaan mahtui myös soistunutta latupohjaa.

Kuuden tunnin ajon jälkeen oli noin 25 minuutin tankkaus- ja vaatetustauko, jonka jälkeen siirryttiin kohti Jämiä. Alkuun kevytväylää ja maantietä, mutta nousuja oli silläkin siirtymällä kohti Mustavuorta, jonne kiivettiin katsomaan yöllistä maisemaa. Pari kaveria puhalteli jo tässä vaiheessa. Itselläni oli ihan hyvä olo ja jalka toimi vahvasti. Happea ei vaan edelleenkään oikein meinannut saada, vaikka olin ottanut avaavaa suihketta jo aiemmin teknisellä osuudella.

Mustavuori öiseen aikaan. Täysikuu ja otsalamput valaisevat pimeää maisemaa.

Yöllä oli kylmä, laaksoissa paikoin jopa nollassa. Varpaita paleli enemmän ja vähemmän muutaman tunnin. Pitkät alamäkilaskut olivat melko jäätäviä. Nousuissa lämpeni, mutta happea joutui haukkomaan, kun keuhkot olivat tukkoiset siitepölystä.

Jämin, Kyröskosken ja Kankaanpään maisemissa ajettiin helppoa neulaspolkua upeilla mäntykankailla, joista osa oli valkean jäkälän peitossa. Hienoja paikkoja! Harjuille oli raskasta kiivetä, mutta harjuilta avautuvat maisemat olivat komeita aurinkoisessa kelissä. Vastaavanlaista reittiä löytyy Jyväskylästä Tikkakoskelta, Muuramen harjulta, Kinkoriutalta, Paasivuorelta jne.

Ajon lomassa pidettiin lyhyitä taukoja noin tunnin välein. Jämin lentokentällä pidettiin pari pidempää ruokataukoa. Ensin aamupala lauantaina aamupäivällä, jonka jälkeen ajettiin ketunlenkkinä vajaa 50 km Jämin luoteispuolen maisemissa ja soilla, jossa jalat ja kengät saivat turvekylpyä. Kun palasimme tuolta lenkiltä takaisin, päästiin nauttimaan lounasta. Itse en syönyt lounaalla muuta kuin pari kourallista rusinoita, sama määrä sipsejä, banaanin ja hieman kokista, jonka avulla nieleskelin alas Flapjack patukan. Edellä mainitun kaltainen lounas saattoi olla syynä siihen, että minulla oli seuraavien tuntien aikana todellinen flow olo ja erinomaiset fiilikset. Aivan kuin olisi sunnuntaipyöräilemässä, vaikka takana oli jo yli 200 km.

Kerroin Jämillä muille, että 90-luvulla kävin pienkoneella Jämin kentällä. Mikäli joku olisi silloin ennustanut, että ajan 25 vuotta myöhemmin alueen polkuja maastopyörällä ja vieläpä 300 km reitillä, olisin väittänyt ennustajaa vähintäänkin mielenvikaiseksi.

Toisella tauolla Jämin huollossa.

Jämin tauot ovat takana. Aika monta mäkeä on vielä edessä, joskin teknisesti vaativimmat osiot ovat jo takana päin.

Jämiltä palattiin Tampereelle osittain menomatkan polkuja. Joitakin tiesiirtymiä oli pakko ajaa myös asfalttiteillä. Loput 40 km olivat todella raskaita nousuja sisältävää hiekkatietä sekä latupohjaa ja mönkijäuraa. Koska avaava suihke ei enää auttanut saamaan keuhkoihin parempaa kapasiteettiä, jouduin hapen puutteen vuoksi todella ahtaalle mm. 3 km pituisessa hiekkatienousussa, jossa osa oli todella jyrkkää kiivetä. Kaikkein jyrkin 100 m jäi ajamatta, sillä hengitys vinkui kuin vappupilli. Syke nousi vain 120 paikkeille, mutta huohotin pahasti. Jaloissa oli voimaa edelleen ja loppuosan teknisillä poluilla olleet kinkamat nousivat hyvin, vaikka takana oli jo 280 km. Mutta happi loppui heti, jos nousu kesti pitempään kuin minuutin.

Juomana minulla oli uusi seos, joka toimi loistavasti: maltoa pussissa olevan suosituksen mukainen määrä, vain ripaus inkkarisokeria, ripaus ruususuolaa, pikkuriikkisen verran Argiinia. Tarkoituksella jätin pois urheilujuomajauheen. Intiaanisokeria en laittanut seokseen kuin vain 5 % Jaksamisjuoma-suosituksesta (Jaksamisjuoma ohje löytyy googlaamalla). Joihinkin pakastepusseihin jakamiini jauheannoksiin laitoin extrana Reco-palautusjuomajauhetta. Juomani toimi erinomaisesti. Paluumatkalla, jolloin päivä lämpeni yli 20 asteen, join reilusti enemmän. Lisäravinteena nautin geelejä kofeiinilla ja ilman. Kofeiinikarkit olivat jälleen kovaa huutoa. Taukopaikoilla söin ruisleipää lisukkeilla, rusinoita ja sipsejä.

Pari tummumista tapahtui reitin varrella. Menomatkalla Jämille poikkesimme aamuyön tunneilla syömässä kaurapuuroa ja hilloa välipalaksi. Tämä kostautui kohdallani verensokerin romahtamisena. Kesti tovin ennen kuin toivuin heikotuksesta. Verensokerin romahtaminen ja juomani imeytymisen hidastuminen aiheutti myös muutaman reisikrampin 140 km kohdalla. Ajelin pitkiä pätkiä putkelta (seisaaltaan) isolla vaihteella rauhallisesti polkien. Se sulatti krampit ja taas pääsi istumaan satulaan. Olen tuota putkelta-ajo niksiä käyttänyt aiemminkin kramppeja vastaan useissa pitkissä ajosuorituksissani.

Toinen tummuminen tapahtui viimeisen 40 km kohdalla. Nautin toiseksi viimeisellä huoltopaikalla vaaleaa leipää, kokista ja sipsejä. Ei olisi pitänyt. Imeytyminen häiriintyi ja jälleen sokeriromahdus, mutta onneksi ei kovin paha. Kesti kuitenkin melko kauan ennen kuin tuosta toivuin. Tuo heikko hetki sattui vieläpä aiemmin mainitsemani 3 km:n nousun aikana.

Viimeinen huoltopiste ennen maalia, Topintupa Ylöjärvellä.

Koska reitin pituus (300 km) ei aivan täyttynyt, päätettiin ajaa lopuksi vielä puuttuvat 6 km ulkoiluväylällä. Tässä vaiheessa olin jälleen hyvissä voimissa, vaikkakin keuhkot olivat aivan tukossa siitepölystä.

Maaliin päästiin ajassa 26:30, eli alle 27 tunnin aikarajatavoite täyttyi.

Ryhmästä kahdeksan kuskia saavutti maalin 300 kilometrin ajon jälkeen. Matti kuvassa kolmas oikealta.

Kokemus oli hieno, opettavainen, yllättävä, tunteiden kirjoa laidasta laitaan paitsi, että kertaakaan ei kaduttanut tai harmittanut mikään. Yllätyin, kuinka hyvin selvisin urakasta. Voisin jopa todeta, että helpohkosti, jos siitepölyä ei olisi ollut haittaamassa. Ihmettelen erityisesti, etten kokenut koko reissun aikana juurikaan väsymistä yläkropan ja selän alueella, vaikka juuri niiden odotin mahdollisesti pettävän. Seikkailurepun kanssa tulee helposti selkäoireita lisääntyneestä painosta johtuen.

Ainoa tekninen murhe tuli koettua, kun Jämin alueella ajettaessa takarenkaani alkoi tyhjetä, eikä sitä paikkausneste korjannut. Pumppailin rengasta muutamaan otteeseen, mutta lopulta täytyi laittaa sisäkumi. Muita teknisiä murheita ei koettu.

Ajon jälkeen tarjolla oli ruoka ja sauna. Yövyin tapahtumapaikalla sillä auton rattiin ei ollut asiaa. Seuraavana aamuna piti kotimatkalla pysähtyä tienvarsiparkkiin nukkumaan hetkeksi. Poikkesin myös Muuramen Shelliltä noutamassa pizzan hirmuisen suolaisen nälän tyydyttämiseksi. Sunnuntai meni muutamien päiväunien siivittämänä ilman pahempia olotiloja, ruoka maistui, mutta eivät makeat syötävät.

Tapahtuman jälkeisenä maanantaina olo oli jo kohtuullisen hyvä ja aika energinen, jaloissa lihasarkuutta samoin pakaroissa. Keskiviikko teki mieli ajamaan ja parin tunnin kevyt lenkki tulikin tehtyä. Muualla kropassa ei juurikaan mitään normaalista poikkeavaa, ehkä pientä jäykkyyttä.  Palauttelen viikon verran kevyellä pyörittelyllä ja kävelylenkein koirien kanssa. Seuraavalla viikolla voi jo ajella pyörällä tehokkaammin kohti seuraavia seikkailuja.

Kiitos tapahtuman järjestäjille ja vetäjille! Suosittelen tapahtumaa etenkin niille, jotka haluavat haastaa itseään hieman eri tavoin kuin numerolappu kiinnitettynä.

Maalissa 26 h 30 min lähtöhetken jälkeen!

Miten treenasin ennen tapahtumaa edeltävien kuukausien aikana:

- hiihtoa jonkun verran (1-2 viikossa ehkä..)

- sisäpyöräilyä trainerilla (Zwift) 4-6 tuntia viikossa

- ulkona maastopyöräilyä talvisilla poluilla vaihteleva määrä. Ei kuitenkaan kovin paljon.

- pari pitkää porukkalenkkiä tehtiin huhtikuussa (170 km maantietä ja 70 km maastossa)

- huhtikuussa eri kestoisia intervalleja teknisillä poluilla

- huhtikuussa JYPS endurotyyppisiä porukkalenkkejä pari kappaletta

- ennen tapahtumaa on kertynyt harjoittelua joulukuun alusta seuraavasti: 3180 km ja 232 tuntia mukaan lukien pyöräily, hiihto, kävely jne. Vähäiseen treenimäärään ovat vaikuttaneet pari flunssajaksoa sekä pitkään jatkunut iskiasvaiva.

- treenaamisen vaikutusta ja rasittavuutta seuraan melko tarkkaan olotilan muutoksilla, leposykkeen seuraamisella jne. Keskeytän tehoharkan mikäli kroppa tuntuu liian väsyneeltä. Uskallan levätä useita päiviä tarvittaessa.

- panostan myös ravintoon treenien onnistumiseksi varmistaen, että keho saa riittävästi ravinteita.

Miten valmistauduin tapahtumaan:

- kevensin treeniä jo kaksi viikkoa ennen tapahtumaa. Myös pahentunut iskiasvaiva laittoi kapuloita rattaisiin ja se pakotti lepäämään enemmän kuin suunnittelin. Pidin usean päivän taukoja ajamisesta.

- tapahtumaa edeltävinä päivinä pidin täydellisen vesipaaston ma-ti. Ke-to söin hieman reilummin hiilihydraattipitoista ruokaa ja join hieman maltodekstriinillä täydennettyä sitruunamehua. Maltoa taisi mennä 200 grammaa yhteensä.

- Perjantaina kevyt aamupala, lounas ja menomatkalla tapahtumaan perunamuusia ja kanaa. En juonut mitenkään poikkeavasti esim. lisäten nesteiden nauttimista. 

Mitä nautin suorituksen aikana:

- juomana oli seosta jossa 2:ta litraa kohti 70 g Maltoa, teelusikallinen intiaanisokeria, hyppysellinen ruususuolaa, pikkuriikkisen verran Argiinia parantamaan verenkiertoa.

- pyrin nauttimaan juomaa vähintään 0,5 - 1,0 litraa tunnissa, mutta juomapussikäytössä on vaikea arvioida paljonko tulee juotua. Ajoittain kun ei ollut täyttä varmuutta missä kohtaa pääsee seuraavaan huoltoon, tuli juotua säästellen.

- High5 Iso geelejä tuli otettua vähintään kerran tunnissa. Loppumatkasta lyhyemmillä väleillä. Suositus on 1 kpl per 20 minuuttia. Geelien tarve oli kuitenkin pienempi sillä huoltopaikoilla oli tarjolla leipää, banaania jne.

- mielenvirkistäjä napostelin PowerBar kofeiinipitoisia geelikarkkeja. Ovat hyvänä lisänä ja virkistävät.

- huoltopaikoilla söin maltillisesti ruisleipää, hieman sipsejä ja rusinoita. Join myös huollossa vettä.

- yhdellä tauolla syötiin kaurapuuroa ja hilloa. Minulle se aiheutti verensokerin romahtamisen ja imeytymisen hidastumisen. En syö jatkossa!

- Jämillä (160 km ajettu) syötiin kunnon aamupala seisovasta pöydästä sekä myös lounas myöhemmin iltapäivällä (ajettu 206 km). 

Mitä kuljetin mukanani:

Seikkailurepussa:

- 2 litran juomapussi jossa tekstissäni mainittua juomaseosta. Juoma oli hyvin laihaa.

- 4 isoa energiageeliä joista yhdessä kofeiinia. Suositeltava annostus on 1-2 geeliä per tunti.

- geelikarkkeja joissa kofeiinia

- jokunen myslipatukka

- kipulääkettä jota otin vasta loppumatkasta.

- varavirtalähde jolla latasin ajoittain urheilukelloani. Vinkki: älä osta Garmin Fenixiä jos pitää mitata pitempikestoisia suorituksia siten, että reittijälki on riittävän tarkka. Fenixin akun kesto ei riitä. 

- varalta tuulitakki ja irtohihat ja -lahkeet.

- keuhkoja avaava suihke.

- yöajalle pari lamppua akkuineen (kypärävalo ja tankovalo).

Pyörän satulalaukussa:

- rengastyökalut

- varasisuri

- hiilihappopatruunoita 3 kpl ja niihin sopiva työkalu.

- monitoimityökalu ketjunkatkaisilla

- takavaihtajan korvake ja siihen vaadittu työkalu.

- varaklossi ruuveineen, ketjuliittimiä, muutama ruuvi jotka sopivat vaikkapa jarrusatulan kiinnittämiseen.

Muuta huomioitavaa:

- öisin voi olla hyvin kylmä kuten nytkin oli. Laaksoissa oli jopa pakkasta. Lämmintä vaatetusta on tarpeen olla mukana.

- reppu tulee olla riittävän iso etenkin mikäli lisävaatetusta on tarpeen kuljettaa mukana.

- Bebanthen tai muu rasva tai talkki on todella tarpeen hiertymien ehkäisemisessä. Itselläni Bebanthen toimii erinomaisesti.

- aurinkorasvaa tarvitaan, sillä UV säteilyä saa usean tunnin ajan. 

- tärkeää on, että kun tauko alkaa niin heti suuhun ravintoa ja juomaa. Vasta sen jälkeen valokuvausta, tarpeiden teko jne. Energiahuolto on aina muita taukoaktiviteettejä tärkeämpää.

- tapahtuma järjestetään siitepölyaikaan joka tulee huomioida etenkin niiden kohdalla joille siitepöly tekee allergiaoireita. Minulla ei ole allergiaa, mutta siitepölyä joutuu keuhkoihin siinä määrin, että menivät väkisin tukkoon eikä avaava suihke enää juurikaan auttanut. Tämän vuoksi loppuosan nousut kiipesin hyvin heikosti toimivilla keuhkoilla.

- reitin puolivälin tienoilla on mahdollisuus käydä suihkussa ja vaihtaa ajovaatteet jne. Siis mikäli on huolehtinut vaihtovaatteet huoltoperäkärryn kyytiin.

- tapahtuma on hyvin järjestetty ja huollot on sijoitettu sopivin välimatkoin.

Pinehill-Extreme 2019 -vieraskynä #1: Pasin raportti ajosta

Tulevissa blogeissa palataan Pinehill-Extremeen vierailevien kirjoittajien myötä. Itse kirjoitin ensimmäisen osan, keskittyen pääasiassa ripeämmin etenevän Täysmatkan etenemiseen.

Vierailevien kirjoittajien teksteistä ensimmäinen on Täysmatkan toisen ryhmän pääoppaan Pasin kirjoitus. Teksti on Pasin tuotos ja allekirjoittanut on lisännyt mukaan kuvia, joista kiitokset kuuluvat Aki Pekkaselle ja Tero Hiironniemelle.

----

Pinehill-Extreme 300 hitaamman ryhmän puolesta muutama sananen näin vetovastuullisen osalta.

Hitaamman 300 km täysmatkan spekseissä oli mainittu hieman rauhallisempi eteneminen kuin nopealla ryhmällä. Runkoreitti oli molemmilla ryhmillä sama, noin 300 km, mutta hitaalla ryhmällä aikatavoite oli 3 tuntia vähemmän, joka matemaattisesti tarkoittaa 1,4 km/h hitaampaa keskituntinopeutta. Tämä ei ehkä kuulosta paljolta, mutta matkan kesto huomioon ottaen, nopeusero voi olla jaksamisen suhteen hyvinkin merkittävä. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä puhua Hahtokarin Mikan minulle opettamasta termistä ”perusnopeus”. Kullekin polkijalle tuo perusnopeus voidaan määritellä sellaiseksi henkilökohtaiseksi nopeudeksi, jota pystyy ylläpitämään hyvinkin pitkään. Vauhti on jossain PK2-alueella. 

Täysmatkan oppaat Pasi (vas.) ja Juha.

Ryhmässämme oli useita oppaita. Minä ja Juha ajoimme koko matkan ryhmän mukana ja Laura liittyi ryhmään alkukiemuroiden jälkeen Ylöjärveltä. Siihen saakka Laura oli osaltaan järjestämässä Ylöjärven huoltopistettä puuroineen. Tästä kolmikosta minulla on hitain perusnopeus, joten melko luontevaa oli, että minä vedän ryhmää kahdesta syystä. Ensinnäkin ryhmän vetäjän paikka on fyysisesti kaikkein kevyin. Toiseksi ryhmän raskain raskain paikka on ryhmän peräpäässä, jossa siis perusnopeudeltaan nopeammat pärjäävät paremmin. Juhan kanssa olemme ennenkin ryhmiä vetäneet ja kokemuksesta tiesin, että Juhan perusnopeus on minun vastaavaa nopeampi. Kun vetopaikka ryhmässä vaihtuu (Juha keulille ja minä perään), tietää se minulle kovia aikoja.

Matkan ensimmäiset metrit.

Matkantekoa Luurankolenkillä.

Matkaan startattiin heti nopean ryhmän perään ja ajettiin käytännössä sama Luurankolenkki alkaen lyhyellä polkuosuudella ennen Hepovuoren nousua. Meidän pitkän matkan ryhmän mukaan lähti kourallinen perjantain ilta-ajoon osallistuvia. Ihan kaikille hitaamman ryhmän nopeus tai luurankolenkin teknisyys ei sopinut ja odotteluhetket hieman hidastivat ryhmän etenemistä. Kokonaisuudessa tämä saattoi olla tuleville tunneille pelkästään positiivinen asia. Pieni reitin viilaus toteutettiin lennosta, mutta talven tuhojen jäljiltä polku oli melko tukossa. Se säätö meni kyllä mönkään. Luurankolenkki otti aikaa melko tarkasti kaksi tuntia.

Ensimmäinen huoltotauko kahden tunnin ajon jälkeen.

Ensimmäisen huollon jälkeen suunnattiin omiin lenkkimaastoihini, Lamminrahkan alueelle, jonne on syntymässä Tampereen ja Kangasalan yhteishankkeena uusi kaupunginosa. Lamminrahka on ollut lenkkimaastonani noin 15 vuotta ja viimeisen vuoden aikana olen hieman haikeana seurannut, kun polku toisensa jälkeen muuttuu avohakkuuksi, tiepohjaksi tai tonttialueeksi. Nämä rakennustyöt muuttivat melkoisesti Lamminrahkan polkuosuutta viimeisen parin kuukauden aikana. Tämä taisi olla sitten viimeinen tapahtuma valitettavan monella kyseisen alueen polulla. Lamminrahkalla pidettiin tauko hieman ennen auringon laskun aikaa, otettiin valokuvia ja ihailtiin vanhaa turpeentuotantoaluetta, josta viimeiset turpeet on nostettu yli 110 vuotta sitten.

Lenkille kohti Lamminrahkaa

Matka jatkui edelleen pääosin polkuja ja latupohjia Jussilaan, jossa viriteltiin lamput kiinni yötä varten. Jussilasta Laureeninkallion kautta Matkajärven kiertoon ja Aitovuoren polkujen kautta matka jatkui Ojalaan. Aitovuoren ja Ojalan välistä oikaistiin noin 400 m polkuosuus lähinnä aikataulusyistä. Ojalasta palasimme Niihamaan tauolle Kumpulan, Tasanteen ja Niihaman siirtolapuutarhan kautta. Toinen lenkki otti aikaa hieman alle 4 tuntia ja Niihaman toisella tauolla olimme kokolailla tasan puolen yön aikaan.

Ilmakuvaa Ruutanan suunnalta.

Paluu Niihamaan Ruutanan/Lamminrahkan kierrokselta.

Tauon venähtäessä odotettua pidemmäksi tuli seuraavan määränpään tavoittamisen osalta hieman kiire. Kahden ensimmäisen lenkin jälkeen henkilömäärä supistui muutamalla polkijalla.  Reitti ajettiin suunnitelman mukaan aina Tampereen keskustan ja Pyynikin kautta Pyhäjärven rantoja seuraillen aina Mustavuoreen saakka. 

Mustavuori on siis laskettelurinne Tampereen ja Nokian rajan tuntumassa ja se on ollut suljettuna pitkään. Tulevana talvena Mustavuori Oy on aloittamassa siellä vilkkaan toiminnan ja rinteet avataan laskettelijoille pitkän tauon jälkeen. Viimekesänä rinne-alueen toiminnasta saatiin jo esimakua Mustavuori 24h MTB:n muodossa ja myös vuotuinen Tour de Tampere starttasi Mustavuoresta. Yölliset maisemat kuvattuamme todettiin aikaa seuraavaan huoltoon olevan noin 12 minuuttia ja kilometrejä jäljellä melkoisesti. Juha otti ohjat ja veti melko suorin vedoin, mutta kuitenkin reittiä mukaillen Ylöjärven huoltoon ja aamupuurolle. Runsaasta oikomisesta huolimatta matkaan mahtui ilahduttavan paljon polkua eikä ryhmämme oikomisista huolimatta nopeaan ryhmään verraten kilometrejä ollut menetetty startista laskien kuin noin 3,5. Huoltoon saavuimme hieman aikataulusta myöhässä, mutta nopean ryhmän vielä tyhjentäessä puurokattilaa, vältimme suurimman ruuhkan. Hyvä näin.

Laura liittyi Ylöjärveltä kolmanneksi oppaaksi ja hänen kotipolkujensa vuoksi Laura otti ohjat ryhmässä. Mielessä käväisi, että kaupunkiin saatiin uusi sheriffi, kun tanner pöllysi ja Itä-Tampereen teknisten polkujen jälkeen kilometrejä alkoi kertyä ihan uudella sykkeellä Ylöjärven harjualueen neulaspoluilla. Lauran tuoreet jalat todellakin saivat nostamaan sykettä ainakin itselläni, muulla ryhmällä oli siis tässä vaiheessa jo noin 90 km pohjilla. 

Reitti vei Pikku-Ahveniston, Julkujärven, Metsäkylän ja Pinsiön kautta Ketunkivenkankaalle. Aamu alkoi olla tässä vaiheessa sen verran pitkällä, että lamput pakattiin reppuihin ja aurinko hoiti reitin valaistuksen.  Kolmostien ylityksen jälkeen seurasimme Pirkan Taipaleen reittiä, joka maaliskuun alussa on kovassa käytössä Pirkan Hiihdon ladun mennessä kyseistä reittiä pitkin. Rokkakoski laskettiin alas, mikä alamäkenä jyrkkyydestään huolimatta ei ehkä kovin vauhdikas ole reitin ollessa märkä ja kurainen. Huolimattomalla reittivalinnalla on riskinä, että pyörä pysähtyy pyöräilijän jatkaessa matkaansa.

Hieman ennen Lintuharjun neulaspolkuja pääsimme Tuijan ja Jaskan huollon antimista nauttimaan. Mainittakoon, että poljimme lähestulkoon nopean ryhmän kiinni tällä huoltovälillä.

Huollon jälkeen reitti suuntasi Lintuharjun ja Kyröskosken kautta Hämeenkyrön lentokentälle. Sieltä alkoi lähes yhtämittainen harjupolkuosuus Vatulaan. Tämä pätkä on ollut suosikkini jo pitkään ja ollut Pinehill-Extremen ohjelmistossa jokaisena järjestettynä kertana. Vatulassa harjunpäällä ihailimme hetken maisemia patukkatauon lomassa. Samalla saimme tiedon, että Kuninkaanpolku kannattaa kiertää hiekkatien kautta ja siirtyä takaisin poluille vasta Hämeenkankaan harjuosuuden alkaessa, Näin myös teimme. Ajelimme Hämeenkangasta pitkin Jämille aamupalalle. Taisipa valtaosa käyttää Jämillä myös suihku-option ja jatkaen matkaansa kuivin ja puhtain varustein.

Ryhmä saapuu Jämille aamupalalle.

Pasi Hotelli Jämin edustalla.

Mika "Hammer" Hahtokari liittyi Jämiltä mukaan.

Matka jatkuu Jämiltä kohti Kankaanpäätä.

Jämin ensimmäisen huollon jälkeen lämpötila oli hiipinyt jo yli 20 asteen, joka tiesi lämmintä iltapäivää. Jämin ja Kankaanpään välissä oli ollut merkittävästi tuulenkaatoja, joita ei vielä ollut siivottu pois. Alun perin suunnitellut reitit jouduttiin monin paikoin korvaamaan nopealla latupohjalla. Maastopyörätapahtuman hengessä reitti oli monin paikoin valitettavan mielenkiinnoton, mutta ultrapyöräilytapahtumissa on aina enemmän tai vähemmän nopeata ulkoilureittiä, joten siltä kannalta ajatellen kyseinen osuus sopi tapahtumaan oikein hyvin. Läheltä Kankaanpäätä löytyikin oikein mukavaa polkua, joka yllätti erittäin positiivisesti, sillä ihan kaikkia tämän vuoden reittejä en ollut itsekään aiemmin ajanut. Näillä osuuksilla ryhmämme kärsi ainoasta teknisestä murheesta koko matkan aikana, kun yhden fillarin takarengas alkoi laskea ilmaa pihalle ja muutaman kilometrin välein pidettiin nopea pumppaustauko luottaen ”litkun” tiivistävän vuodon. Vuoto kuitenkin osoittautui vioittuneeksi venttiiliksi ja sisärenkaan asennus oli ainoa vaihtoehto. Kankaanpäässä paikallisella kuntoutuskeskuksella käväistiin kahviosta hakemassa pikkupurtavaa, allekirjoittanut tyytyi jäätelöön.😊

Kankaanpään jäädessä taakse olimme ohittaneet reitin kauimmaisen pisteen ja paluu kohti Tamperetta oli alkanut. Paikallisia latupohjia ajellessa käväistiin pykälää hitaammalla osuudella, joka oli ihan puhtaasti suota ja sitä riitti parisen kilometriä. Suon vieressä paikoin kulki myös lahohkot pitkospuut, mutta kaikki eivät niiden ajelusta ollut innoissaan. Suon jälkeen oltiinkin Niinisalon varuskunnan aitoja kiertävillä poluilla, jota seurasi samat vauhdikkaat latupohjat kohti Jämiä, joita ajettiin aiemmin. Jämin toista huoltoa lähestyttäessä oma lihasvoima alkoi uhkaavasti hiipua, joten Jämillä oli syötävä tukevasti ja monipuolisesti.

Jälkimmäinen Jämin huolloista jää taakse ja viimeiset 80 kilometriä odottaa edessä.

Jämin lounas hieman venähti pitkän puoleiseksi, sillä lounastimme siellä kokolailla pahimpaan ruuhka-aikaan. Ehkä yllättäen kaksi ryhmäläistä keskeytti maastoajon Jämille ja päätti palata asvalttiteitä pitkin lähtöpisteeseen. Tiedän ensimmäisestä Pinehill-tapahtumasta (joka silloin ajettiin Tour de Tampereen osana), kuinka kurjaa on keskeyttää, kun matkaa on jäljellä enää muutama kymmenen kilometriä. Mutta aina keskeytys ei katso aikaa eikä paikkaa. Silloin minulla hajosi takavaihtaja ja pyörästä tuli ajokelvoton. Tekninen keskeytys on ehkä hieman armeliaampi syy kuin se, että oma elimistö päättää toisin. Sekin on koettu. 

Jämiltä lähtiessä lämpömittari näytti yli 24 astetta ja aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta. Tämä tiesi nestettä kuluvan reippaasti. Jokseenkin voimaton oloni ei huollon antimista juurikaan kohentunut, välillä runsaasti ylämäkiä sisältäneillä osuuksilla tunsin olevani melkoisen voimaton ja todella useita mäkiä taluttelin ensimmäistä kertaa elämässäni. Syyksi epäilen energian imeytymisen häiriötä. En tiedä mikä sen aiheutti, koska vastaavaa en ole aiemmin kokenut. Tyypillisesti imeytymisongelmiin liittyy huonovointisuutta tai vastaavaa, mutta muuten olo oli ok, lihasvoimaa ylämäkiin ei vain ollut. Epäilin jopa kuumetta, mutta kotiin päästyäni lämmöt olivat korkeat, kuitenkin normaalin lämpötilan rajoissa. Syitä saattaa olla monia: liian vähän nestettä ja/tai ravintoa, monin paikoin omaa perusnopeutta suurempi vauhti tai korkea lämpötila tai näiden kombinaatio.

Asetin itselleni tavoitteen selviytyä ensin Vatulaan. Siellä olisi käytännössä yksi jyrkkä nousu harjulle ja seuraava etappi olisikin tasamaa-voittoista polkua Kyröskoskelle huoltoon. Kyröskosken huolto tuli vastaan tuskien kautta, mutta tuli kuitenkin. Jämiltä loppumatkalle opasryhmään liittynyt Mika valoi uskoa minuun ja peilasi aiempiin koettuihin reissuihin. Ilman Mikan tsemppausta olisin heittänyt pyyhkeen kehään. Kiitos Mika! Nämä ovat niitä ultra-tapahtumien ja kisojen pieniä juttuja, joista Mikko kirjoitteli. Tällä reissulla se kolahti minulle itselleni, ryhmän vastuuvetäjälle, kun raahauduin voimattomana muun ryhmän perässä.

Kyröskosken huollossa yritin juoda mahdollisimman paljon, täytin repun nestevarannot, napostelin karkkeja, banaania ja leipää siinä toivossa, että edes jokin toimisi. Tiesin, että vastassa on kaksi koettelemusta ennen Topintuvan huoltoa: ennen Sasia savinen metsäautotie sekä ns. ”Pikku-Venäjän” kolmen kilometrin alati jyrkkenevä ylämäki. Kylmänahteen nousu oli kaikille sama ja varmaan kokolailla kaikki talutti mäen, olihan kilometrejä takana noin 250 ja mäki kohtuullisen jyrkkä. 

Mielessäni laskeskelin, että Topintuvalle päästyäni homma on taputeltu ja selviydyn maaliin. Tällä etapilla voisin todeta voimien hieman palanneen, mutta ei kuitenkaan merkittävästi. Suunta oli kuitenkin oikea. Laura ryhmän kärjessä piti ketjun kireällä ja matka taittui joutuisasti. Topintuvalle saavuttiin reittisuunnitelman mukaan nauttimaan lenkin viimeistä kertaa Tuijan ja Jaskan huoltopöydän antimista.

Topintuvalla vähän speksattiin paluureittiä, päätettiin, ettei noudateta ihan orjallisesti runkoreittiä, vaan edetään reippaasti maaliin. Kuitenkin matkalta poimitaan ne parhaat polut. Näihin kuului mm. Julkujärven soramontun reunaa kiertävä single track, Pikku-Ahveniston polku ja kierrettiin Teivaalan harjullakin muutama takuupolku. Lamminpäästä Näsijärven rantoja seuraillen ajettiin Naistenlahteen, josta matka jatkui latupohjaa pitkin Niihamaan. 

Kellot pysähtyivät Niihamassa aikaan 26 h 27 min, joten 27 tunnin aikabudjetti oli alitettu.

Matkamittarit näyttivät ryhmällä muutaman kilometrin hajontaa, itselläni matkamittariin kertyi noin 289 km. Kokonaismatkana 300 kilometrin täyttymisen varmistaakseen osa ryhmästä kävi ajamassa vielä muutaman kilometrin sakkolenkin maaliin saapumisen jälkeen.

Kovaa sakkia! Täysmatka selätettynä ja Niihamassa odottaa sauna, uinti ja ruoka sekä myöhemmin lepo.

Maalin saavutti matkaan lähteneistä kahdeksan henkilöä plus matkalta mukaan liittyneet oppaat. Vilpittömät onnittelut kaikille!  Leikin kesken jättäneille toivon hyviä treenikilometrejä ja parempaa onnea ensivuonna. 😊

Maalissa odotti lasillinen kuplivaa, sekalaista naposteltavaa sekä muutamaa erilaista keittoa Niihaman ulkoilumajan loihtimana. Kyllä maistui!

Omasta laitteesta mitattuna hitaan 300 km ryhmän Garmin-statistiikkana: 289 km, aika liikkeellä 19h 19 min, keskimääräinen liikkumisnopeus 15 km/h, 2650 nousumetriä ja 9881 kilokaloria, ave 120 bpm. Mainittakoon, että nopeassa ryhmässä keskimääräinen liikkumisnopeus oli 15,9 km/h.

Kiitokset osallistujille, tapahtuman organisoijalle oppaille sekä erityisesti huollon väelle ja tapahtuman kuvaajille!

-Pasi Mäenpää-