Offroad Finnmark 700 km, 2025

Taustaa kisalle

Vuoden 2025 kisakalenteriin oli merkittynä ainoastaan yksi isompi urheilutavoite - Offroad Finnmark 700. Tämän kauden pääkisan kokonaispituus oli noin 700 kilometriä ja nousua kertyi noin 10 kilometriä. Kisa koostui Altan lähistöllä ajettavasta prologista sekä yhdeksästä erämaaetapista. Vaikka puhun etapeista, kysessä ei ole etappikisa. Kilpailuaika alkoi maanantaina klo 18:00 ja kello pysähtyi, kun maalilinja oli ylitetty.

Kisareitti vuonna 2025. (Kuva: Offroadfinnmark.no)

Kukin etappi päättyy checkpointille, jossa tarjolla on pyöränpesu, energiatäydennystä ja muuta vastaavaa. Lisäksi tietyille checkpointeille järjestäjä kuljettaa kilpailijoiden dropbagit. Pääosin checpointilla täytyi olla vähintään 15 minuuttia. Kautokeinossa ja Karasjoella täytyi sääntöjen mukaan pitää pidempi tauko - vähintään kaksi tuntia, mutta siten, että yhteisaika näissä kahdessa huollossa tuli olla yhteensä yhdeksän tuntia. Kun lisäksi Kautokeinossa oltiin kahdesti, sai kuski itse päättää, kummallako huoltokerralla käytti pakollisen pitkän tauon. Itselleni tämä loi mielenkiintoisen asetelman taktisessa mielessä.

Muutoksia ukkosmyrskyn vuoksi

Ennen lähtöä Norjan meteorologisen instituutin suosituksesta kisaorganisaatio teki ratkaisun viivästyttää kisaajien päästämistä tunturiin lähestyvän ukkosrintaman vuoksi. Käytännössä tämä tarkoitti, että prologi Altajoen ympäristössä ajetaan suunnitellusti, mutta ensimmäinen pakollinen tauko pitenee 60 minuutilla. Lepoa alkukierroksen jälkeen olisi 75 minuuttia, ennen kuin päästäisiin jatkamaan. Vastaavasti Bidjovagge - Kautokeino -etappi ajettaisiin siirtymänä, jotta kisan aikataulu ei veny ja mahdollisimman moni kuski saataisiin aikarajan puitteissa maaliin.

Sääennuste näytti ensimmäiselle illalle ja yölle ukkosrintaman saapumista, minkä vuoksi järjestäjä viivästytti ajajien vuoristoon pääsyä. (Kuva: screenshot, YR.no)

Prologi: Lähtö-Alta 26.8 km (maanantai 19:13:35, etappiaika 1h 13min 35 sek)

"Let's get ready to rumble"

Lähtö tapahtui optimiolosuhteissa ja kannustusta reitin varrella oli aiempien vuosien tapaan runsaasti. Prologi koostui pääosin nopeasta urasta ja se meni ongelmitta. Tänä vuonna onnistuin ajamaan alkukierroksen riittävän matalilla kierroksilla. Yleisesti ottaen tavoite oli ajaa etenkin ensimmäinen vuorokausi maltillisella teholla, jottei meno hyytyisi tulevien vuorokausien aikana.

Lähtöhaastattelusta on selvitty. (Kuvat: Marthe Nyvoll)

Prologi takana. Kisa on vihdoin päässyt käyntiin. (Kuva: Marthe Nyvoll)

Alta-Biddjovaggi 130 km (tiistai 08:29:36, etappiaika 11:59:32)

"Feel the fire, he's entered the ring"

Kisan pisin etappi oli vuorossa heti ensimmäiselle vuorokaudelle. Yleisesti ottaen tämän vuoden kisassa oli kolme etappia, joissa matkaa kertyi vähintään sata kilometriä. Pitkät etapit tuntee kantamansa repun painossa - energia ja lämmin vaatetus eivät saa loppua kesken.

Pidennetyn tauon jälkeen matka jatkui edelleen hyvissä sääolosuhteissa, joskin pilviä alkoi taivaalle kertyä enenevissä määrin. Lähdin matkaan yhdessä toisen suomalaiskuskin, Jirkan kanssa. Olimme ajaneet samaa tahtia prologin, joten oli luontevaa jatkaa matkaa samavauhtisen kaverin kanssa. Jostain syystä Garmin meni jumiin siinä vaihessa, kun latasin Bidjovaggiin johtavan jäljen laitteeseen. Tästäkin syystä oli kiva, että oli ajokaveri, jonka kanssa aloittaa matkanteko. Onneksi sain Garminin toimintaan suhteellisen nopeasti ja Altajoen ylittävällä sillalla se oli jo toiminnassa.

Övre-Altassa ajettaessa reitille osui suhteellisen tiukka hiekkaylämäki. Menimme aluksi tuossa kohdassa hieman harhaan, mutta toki nopeasti pääsimme takaisin kyseiseen hiekkanousuun, jossa ajo tyssäsi ja jouduin taluttamaan mäen ylös. Mäen päällä oli oivallista norjalaiskannustusta: "Mikko, olet mennyt seitsemän kertaa tästä ohi ja nyt ajoit harhaan", "Det här er cykelrittet". Tunsin kasvoilta toki nämä hyvässä hengessä virnistelevät norskit, mutta yllätti kyllä, että minut tunnetaan täkäläisten keskuudessa jo kohtuullisen hyvin.

Övre-Altasta lähdettiin kohti ylänköä - Finnmarksviddaa, joka toimii päänäyttämönä, kun pistetään kuninkuusmatkan kuskeja nopeusjärjestykseen. Ukkosrintama ilmoitteli olemassaolostaan horisontissa näkyvin salamoin ja jyrähtelyin. Melko pian alkoi myös sade, mutta varsinaiset salamaniskut pysyttelivät onneksi loitommalla. Reitin kääntyessä kohti etelää sade oli muuttunut sumuksi, joten tällä etapilla näkyvyys jäi harmillisen vähäiseksi.

Pieni kalustevaurio tuli tälle etapille. Viimeiset tunnit ajelin vinolla satulalla, toisen satulakiskon katketessa tunteja kestäneessä kivikkojumpassa.

Biddjovaggin huoltopiste saavutettiin yhdessä Jirkan sekä Kirkkoniemeläistiimin (Erik, Håvord, Tom-Viggo) kanssa suunnilleen samaan aikaan tiistaiaamuna. Huoltopisteellä sain vaihdettua satulan uuteen. Olin onneksi varannut muiden varaosien ohella myös varasatulan matkaan. Onneksi muille säädöille ei tässä kisassa enää tullut tarvetta.

Biddjovaggi-Kautokeino 47,5 km (tiistai 10:24:30, etappiaika 1:25:48)

"His mindset only knows how to win"

Etappi oli muutettu alun viivästyksen vuoksi kulkemaan tiesiirtymää Kautokeinoon. Teimme hyvää yhteistyötä Jirkan ja kirkkoniemeläisten kanssa. Keskinopeudeksi saatiin tuolle välille 33,2 km/h. Matkan aikana hieman pohdittiin, miten käytetään Kautokeinon pakollinen lepotauko. Olin ryhmästä ainut, joka päätyi jatkamaan nopeammin. Muut jäivät pidemmäksi ajaksi Kautokeinon ensimmäiselle tauolle.

Kautokeino-Sihccajärvi 54.3 km (tiistai 16:50:35, etappiaika 5:28:35)

"Behold here comes the son"

Söin Kautokeinon huoltopisteellä lämpimän ruuan ja tein muutenkin perusteelliset huoltotoimenpiteet, jonka jälkeen matka kohti Sihccajärven huoltopistettä alkoi. Edellä olleet kuskit olivat jääneet pitämään pitkän tauon, joten tässä vaiheessa olin kilpailussa pisimmällä.

Reitti Sihccajärvelle oli kilpailussa täysin uusi, sisältäen alussa tiesiirtymän, josta päästiin Perletur-retkeilyreittiä seuraillen mukavasti rullaavaa alustaa kohti etelää. Jossain kohdassa ura päättyi ja eteneminen tapahtui muutaman kilometrin ainoastaan gps-jälkeä seuraamalla. Etapin lopussa oli jälleen mönkijäuraa, ennen kuin saavuin huoltopisteelle. Olin kuuleman mukaan historian ensimmäinen kisaaja Sihccajärven huollossa.

Saavuin kilpailun historian ensimmäisenä ajajana Sihccajärven huoltopisteelle (Kuvakaappaus kisajärjestäjän Facebook-päivityksestä).

Huoltopisteen isäntä Geir Elde vastaanottamassa huoltoon. Suuresti arvostamani Geir on itsekin ajanut viisi kertaa 700 kilometrin kisan. (Kuvakaappaus kisajärjestäjän Facebook-päivityksestä).

Sihccajärvi-Kautokeino 66,6 km (keskiviikko 01:00:00, etappiaika 7:38:42)

"You'll feel the floor again, unleashing it's hell (of mosquitos)"

Etappi alkoi hiekkatie- ja asfalttisiirtymillä, jonka jälkeen edessä oli jokiylityksiä, pusikoita sekä valtavasti ötököitä. Hyttysmyssy oli kovassa käytössä. Ötököiden määrä oli aivan järjetön. 

Edessä häämötti jo pidempi tauko ja mahdollisuus suihkun ja ruuan lisäksi saada muutama tunti unta. Tämä auttoi etenemään kohtuullista vauhtia, vaikka matkanteossa jo huomasi kilpailun olleen käynnissä jo vuorokauden verran. Saavuin ensimmäisenä myös Kautokeinon toiseen huoltoon.

Reitti sisälsi useita jokiylityksiä. (Screenshot kisajärjestäjän Facebook-sivuilta)

Kautokeinon toisella tauolla pidin pakollisen pitkän tauon. Moni kuski piti tauon jo ensimmäisellä, mutta itse päädyin jälkimmäiseen, sillä vuorokausirytmissä se oli luonnollisempi unensaantia ajatellen. Söin hyvin, kävin suihkussa ja menin hetkeksi nukkumaan. Kaikkiaan käytin ensimmäisessä pitkässä huollossa 5h 13min pakollisesta yhdeksästä tunnista, joten Karasjoella riittäisi lyhyempi pysähdys.

Kautokeino-Suossjarvi 95,5 km (keskiviikko 13:43:13, etappiaika 7:30:12)

"Feel the power a warrior, fight, fight, fight, fight"

Taukoa lämpimässä olisi ollut mielekästä jäädä viettämään pidemmäksikin, mutta matkaan piti lähteä. Matka jatkui kohti pohjoista sateisessa Kautokeinon aamussa. Tällä reitillä edettiin paljolti hiekkatienousuja sekä tunturikoivikkoreiteillä ajoa ja suo-osuuksia. Sadetta riitti koko etapin ajalle ja melko navakassa vastatuulessa sai matkaa taittaa. Sinänsä ajo eteni varsin mukavasti, eli edellisen tauon pitkän unet varmasti lisäsivät ajotehoja.

Suossjärven tauolla tein hieman perusteellisemman huollon, eli vaihdoin ajovaatekerran ja söin hyvin, jotta valmistautuminen seuraavaan etappiin olisi mahdollisimman hyvä - olin kuullut seuraavan etapin sisältävän melko raskaan kävelyosuuden.
 

Suossjarvi-Karasjokk 73,4 km (keskiviikko 23:09:20, etappiaika 8:43:42)

"You'll feel the floor again"

Toinen vuorokausi lopuillaan. Neljäsataa kilometriä takana, kolmesataa jäljellä. Edessä odottava Karasjoen huoltopiste oli lopulta viimeinen, jossa tapahtui keskeyttämisiä. Keskeyttäneitä kuskeja/tiimejä oli yhteensä seitsemän. Maaliin päässeitä 21. 

Matka Suossjärveltä jatkui kevyessä sateessa ja alussa oli varsin mukavaa kulkukelpoista uraa. Hiljalleen mönkijäura hiipui näkyvistä, mikä tarkoitti siirtymistä tarkempaan gps-navigointiin. Lopulta kulkukelpoisuus oli pyöräilyä ajatellen mahdotonta ja aloitettiin pyörän työntäminen - alan piireissä tätä kutsutaan tunkkaamiseksi (mitä ei tosin tule sekoittaa polkujuoksijoiden tunkkausharjoituksiin, joissa edetään mäkeä ylös-alas savoilla tai ilman).

No mikä tekee kävelystä raskasta? Seuraavassa pieni ajatusleikki niille, jotka eivät ole päässeet tundramaastoihin käytännössä perehtymään:

Kuvittele, että edessäsi avautuu näkymä, jossa on noin 60-90 cm korkuinen tiheä pajukko. Nämä pajut kasvavat mättäittäin suoalustalla, eli mättäiden välissä on totta tosiaan vettä - välillä nilkkaan saakka, välillä taas polven syvyyteen. Ohittaessasi muutaman tällaisen pajumättään huomaat toisen jalkasi uppoavan puoleen reiteen ja tömähdät päistikkaa seuraavalle mättäälle. Nouset ylös ja jatkat matkaa, mutta huomaat, että pyöräsi on tarrannut edelliseen mättääseen kiinni takavaihtajasta. Koitat irrottaa pyöräsi huolella, ettei vaihtaja tai korvake väänny. Ja jatkat reippaasti kohti seuraavia vastaavia mättäitä. 

Kävelyosuudesta selvittiin huimalla kahden kilometrin tuntinopeudella. Tämän jälkeen pyöräily väsymyksestä huolimatta tuntui jotenkin erityisen mukavalta. Etapin loppuvaiheella oli vielä tiesiirtymä, jonka aikana nousumetrejä kertyi 15 kilometrille vielä runsas puoli kilometriä.

Karasjoella vielä keskiviikon puolella ja kohtuullisen hyvissä voimissa. Jälleen hyvät huoltotoimenpiteet ja unta niin paljon kuin vajaassa neljässä tunnissa muiden toimien ohella ehtii.

Karasjokk-Mollisjokk 99,2 km (torstai 13:06:08, etappiaika 10:03:48)

"Feel the pain tomorrow"

Sääennuste oli luvannut torstaille lämpenevämpää ja aurinkoista, mikä oli miellyttävä tieto muutaman sade- ja sumupäivän jälkeen. Matka Karasjoelta alkoi itselleni tuttua reittiä kohti Ravnastuaa, josta matka jatkuisi hetken länteen ja edelleen kohti etelää. Tämä etelään ja tarkemmin Jerguliin vievä ura oli itselleni uusi, mutta varsin miellyttävää ajettavaa.

Koko kilpailun hienoimman luontoelämyksen koin Karasjoen varhaisessa aamussa. Katsoin ensin, että kettu liikkuu noin sadan metrin päässä, kääntyen välillä katsomaan kohti ja jatkaen uudelleen samaa tahtia kanssani. Ihemettelin ensin, kun ei sillä ole vaaleaa hännänpäässä ja muutenkin se näyttää hieman harmahtavalta. Lopulta pääsin hieman lähemmäksi todeten eläimellä olevan aavistuksen pyöreämpi kasvoalue. Tulin siihen johtopäätökseen, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni nähnyt naalin luonnollisessa ympäristössä. 

Aurinko alkoi jo lämmittää siinä määrin, että sai ottaa päällimmäisen ajovaatekerroksen pois ja jatkaa niin sanotusti kesävaatteissa. Aurinko lämmitti päivän edetessä varsin tehokkaasti ja nestettä kului. Tarkkana tuli olla sen kanssa, että nautti energiaa tasaisin väliajoin. Loppumatkasta täytyi jo hieman ruveta säännöstelemään nestettä, sillä virtoja, joista pullot voisi täyttää, oli melko harvassa. Hikoilin kuin saunassa!

Huoltopisteellä Vuollet Mollisjohkalla tankkasin Coca Colalla erittäin ansiokkaasti, varmaankin enemmän kuin yksi iso pullo tyhjeni runsaan puolen tunnin mittaisella tauolla. Muutenkin tein huolellisesti kaikki toimenpiteet ja valmistautumiset ennen seuraavaa etappia. Se olisikin tuttua baanaa ainakin vuoden 2018 kisasta.

Mollisjokk-Jotka 61,3 km (torstai 19:43:07, etappiaika 6:02:12)

"Maybe you're strong, but don't stand a change"

Ykkössija oli Karasjoen huollon jälkeen karannut. Kärkikuski Kjell Roger Haetta oli pakollisen tauon jälkeen edennyt omia menojaan kohti kisan voittoa, mutta kakkossijasta kävin kamppailua Leif Anders Bongoa vastaan. Jälkimmäisen kanssa olimmekin Mollisjokin huollossa samaan aikaan, mutta pääsin lähtemään hieman aikaisemmin seuraavalle etapille.

Olin koko aiemman kilpailun pyrkinyt etenemään mahdollisimman taloudellisesti ja välttäen liian kovia tehontuottoja. Tunsin seuraavat kaksi etappia melko hyvin ja tiesin, että minulla olisi tarvittaessa varaa kiristää vauhtia mikäli tarpeen. Kun Jotkaan vievää etappia oli ajettu noin 20 kilometriä, huomasin Bongon olevan samassa pitkässä ylämäessä. Silmämääräinen arvio välimatkasta oli parin minuutin luokkaa. Tässä kohtaa totesin, että viimeisellä sadalla kilometrillä uskallan ajaa lähempänä omaa rajoitinta. Matkantekoa lähes euforiassa.

Matka eteni varsin joutuisasti Keski-Finnmarkin laakeilla, kumpuilevilla ja osin myös soisilla alueilla. Jotkaan tullessani ero taakse oli kasvanut jo 21 minuuttiin. Mikäli kalusterikkoa ei tule, saavuttaisin kisassa kakkossijan. Se olisi soolo-sarjassa ajamistani sijoituksista paras.

Jotka-Alta 46 km (torstai 23:30:49, etappiaika 3:32:19)

"His name will echo on the sea and on the ground"

Jos oli edellinen etappi tuttu, sitä oli myös kisan viimeinen etappi kohti Altaa. Alkuun kiivettiin kohtuullisesti kiviä sisältävä ylämäki, jonka jälkeen laskettiin alas kivikkoinen alamäki. Dronet pörräsivät ympärillä etapin alkuvaiheilla melko aktiivisesti, joten jännä nähdä, onko esimerkiksi bankettivideolle saatu joitain ajosuorituksiani mukaan.

Tämä kisa on pituudeltaan ja ajallisesti niin pitkä, että henkiset ja fyysiset ylämäet ja alamäet seuraavat toisiaan tietyin väliajoin. Tässä vaiheessa kisaa tunsin isoa kiitollisuutta kaikkea sitä kohtaan, mikä on mahdollistanut sen, että saan kokea jotain näin suurta kuluneiden päivien aikana ja toisaalta elämässä yleensäkin. Ilta-aurinko alkoi laskea saapuessani etapin keskiosaan, joka koostui tunturikoivikossa ja puurajan yläpuolella ajosta. Lopulta lähdettiin liuskekiviä sisältävään jyrkähköön loppulaskuun. Lasku jatkui melko pitkään, muuttuen hiekkatieksi ja lopulta asfalttisiirtymäksi. Lopussa vielä tiukka nousu paikalliselle ulkoiluharjulle, josta lasketeltiin kohti kaupunkia ja edelleen kävelykadun läpi maaliin.

Maalin saavutin vielä torstain puolella, mutta kun haastattelut ja promokuvat oli otettu, oli vuorokausi kääntynyt perjantaiksi.

Maaliintulon hetki 700 kilometrin ajamisen jälkeen on jokaisena kertana ollut erittäin mieleenpainuva. (Kuva: Marthe Nyvoll)

Kello 23:30 torstai-iltana olin vielä sen verran voimissani, että jaksoin vastailla haastattelijan kysymyksiin. (Kuva: Marthe Nyvoll)

Se virallisempi maaliintulokuva (Kuva: Marthe Nyvoll)

Lopputuloksena 2. sija 

Sijoitukseni oli 2. Eroa kärkeen tuli noin 3h 45min ja kolmas oli jäänyt 37 minuuttia. Lopulta erot kasvoivat melko isoiksi.

Omaan ajosuoritukseeni olin varsin tyytyväinen. Erityisesti vauhdinjako onnistui mielestäni hyvin. Myöskään kalustorikot eivät suuresti tässä kisassa häirinneet. Luottoratsu toimi upeasti ja toki kuskin tarkka ajo kivikoissa edesauttaa esimerkiksi rengasongelmilta säästymistä.

Muut suomalaiskuskin Kalle ja Jirka ajoivat niin ikään hienosti ollen lopputuloksissa sijoilla 4. ja 6.

LINKKI TULOKSIIN

Suomalaiset 700km kisaajat Jirka (vas.), Mikko ja Kalle perjantaiaamun yhteiskuvassa maalikaaren alla.

Grande Finale - päätösbanketti

Kunnon rääkkiä seuraa tietenkin hieno juhlatilaisuus. Kolmen ruokalajin illallinen, jota seuraa useampi esitys ja palkintojenjako. Alla muutama kuva 700-soolosarjan palkittavista.

 

Bankett, eli gaalaillallinen oli tilaisuus, jossa syötiin ja juotiin hyvin, sekä nautittiin ohjelmasta, kerrattiin tapahtunutta. Lopuksi oli vuorossa palkintojenjako sarjoittain.

Palkinnon ojensi kilpailun daglig leder Kjetil Johansen. (Kuva: Jirka Länsikallio)

Kuvassa 700-solo-sarjan ykkönen ja kakkonen. Kolmanneksi ajanut Leif Anders Bongo oli estynyt saapumasta tilaisuuteen. (Kuva Jirka Länsikallio)

700-solo-kisan kärkikymmenikkö.

Palkinto oli paikallista lasitaidetta. (Kuva: Jirka Länsikallio)

Loppusanat

Onko 700 kilometriä paljon vai vähän? Riippuu varmasti vastaajasta ja etenemistavasta. Itse ajattelen, että automatka Ylöjärveltä Rukalle on varsin pitkä aika istua autossa. Maantiepyörällä todennäköisesti saattaisin läpäistä matkan ison porukan tasaisessa ryhmäajossa noin vuorokauteen. Nyt raportoimastani kisasta vaikeimmat etapit Kautokeinossa ja etenkin Karasjoella sisälsivät pusikoita joissa edetessä ja pyörää perässä repiessä matka taittui kahden kilometrin tuntitahdilla.

Kiitokset

Näin aluksi kiittelen ja kehun kilpailussa käyttämääni sotaratsua, joka kesti varsin vaativia maastoja erinomaisesti, vaikka joutui työskentelemään paikoin kohtuuttomissakin olosuhteissa. Mainittakoon, että kisan voittanut Kjell Roger Haetta ajoi niin ikään Canyon Lux Traililla.

Seuraavaksi kiitän perhettä siitä, että sain mahdollisuuden valmistautua ja osallistua jälleen kisaan, jota suuresti arvostan. Lähipiirille kiitokset kisatapahtumien seuraamisesta ja mukana jännittämisestä. Lisäksi kiitokset kaikille tuttaville, jotka tsemppasitte viestein ja elitte mukana gps-pallon etenemistä seuraten. Ainakin kakkossijasta taistelussa jännitys pysyi pitkään yllä :)

 

Blogin alaotsikoiden yhteydessä olevat sitaatit on poimittu Volbeat-yhtyeen kappaleesta Warrior's call.