Lähtö lähestyy, joten on aika pienelle kisaennakolle. Startti Offroad Finnmark 700 kilometrin kisaan on maanantaina 28.7.2025 klo 18:00 paikallista aikaa. Tänä vuonna osallistun solo-sarjaan.
Pikalinkit
Reitti
Vuoden 2025 reitille on saatu poikkeuksellisen paljon ainakin itselleni uutta uraa. Osa näistä on uria, jotka ovat muutenkin ensimmäistä kertaa käytössä - toisin sanoen uraa tulee sitä mukaa, kun kisaajat samaa Gps-jälkeä etenevät..
![]() |
Kuva: Vuoden 2025 reitti (Copyright: Offroad Finnmark) |
Alkuun tullaan ajamaan tuttu prologi, jonka jälkeen matka suuntautuu kohti länttä. Tällä kertaa ei kuitenkaan Kvänang-vuonon kautta, vaan suoraan Biddjovaggiin. Näiden huoltopisteiden välinen etäisyys tulee olemaan 130 kilometriä, joten reppuun saa ladata energiaa. Tämä onkin kisan pisin huoltopisteiden välinen etappi.
Bidjovaggista Kautokeinoon mennään tutusti ja siellä odottaa pakollinen pidempi tauko, jonka jälkeen matka etenee kohti etelää pääosiltaan täysin uusille urille. Lähelle Suomeakin päästään, sillä Sihccasjärven tunturituvalla on kisan eteläisin huoltopiste. Finnmarkin eteläosassa jatketaan parikymmentä kilometriä kohti länttä ennen kuin lenkki kääntyy takaisin Kautokeinoon. Saavuttaessa toistamiseen Kautokeinoon on takana reilusti yli 300 kilometriä ajoa.
Kautokeinon huollossa käydään siis kahdesti. Mielenkiintoa seuraajille tuo se, että kisaajat saavat itse valita käyttävätkö pakolliseen pitkään huoltotaukoon Kautokeinon ensimmäisen vai toisen käynnin.
Kilpailun puoliväli ohitetaan 100 kilometrin etapilla kohti Suossjärven tunturitupaa. Tämän jälkeen edessä on jälleen tuntematonta, Karasjoelle vievää maastoa. 73 kilometrin matka on kartan mukaan soista aluetta, eli melko hidasta etenemistä oletettavasti tulossa. Ajajainfossa todettiin, että tämän kisan jälkeen tuolla uralla on viiden tunnin verran uutta polkua - päästään siis poluntekopuuhiin kisaamisen ohessa ennen toista pitkää taukoa Karasjoella..
Karasjoen pakollisen tauon jälkeen jälleen tutumpaa matkalla kohti Mollesjohkaa ja tutut urat jatkuvat edelleen Jotkan kautta kohti Altaa.
Poimintoja 700 kilometrille osallistuvista kuskeista
Tiimisarjaan on lähdössä kuusi joukkuetta (12 osallistujaa). Solo-sarjassa osallistujia on 20, joista suomalaisia kolme. Ennakkoon kovimpia kuskeja on vaikea nimetä. Viime vuonna toisena kuskina triplaan yltänyt Erik Bang on mukana tiimisarjassa ja hänellä perusvauhti on varsin kovalla tasolla. Lisäksi solo-sarjaan lähtee viime vuoden voittaja David Riiber, joka on helppo nimetä etukäteen ennakkosuosikiksi kuninkuusmatkalle. Oma tavoite on selkeästi maaliin pääsy, sijoituksen osalta tuloksen näkee sitten, jos päätavoite on saavutettu.
Solo-sarjan kaikki osallistujat näet tästä linkistä. Lisäksi linkki tiimisarjan osallistujiin.
Kisan seuraaminen
Kiinnostuneet voivat seurata sekä tätä (700 km) että myöhemmin alkavaa 300 kilometrin kisaa tulospalvelun avulla.
Myös GPS-seuranta kartalta katsoen on tarjolla.