Offroad Finnmark 150, 2024

 Raportti vuoden 2024 kisasta.

Tänä vuonna ohjelmassa oli arkisten kiireiden vuoksi Offroad Finnmarkin tarjoama pikamatka. 150 kilometriä Jäämeren rannalta Finnmarksviddalle ja takaisin.

150 kilometrin kilpailun reitti.

Edellisenä vuonna olin ensimmäistä kertaa ajamassa tätä rataa ja tykästyin kovasti. Olihan nimittäin kiva ajaa mönkijäuraa skarppina ja tuoreilla jaloilla. Noita etappeja kun on pääsääntöisesti ajettu pitkien kisojen loppuvaiheessa, kun takana on ollut ajoa sellaiset 80 tuntia ja 650 kilometriä.

Tänä vuonna 150 km kisa erosi viimevuotisesta siinä, ettei tarvinnut säästellä voimia 700 km kisaan. Se puolestaan tarkoitti, että tänä vuonna oli mahdollisuus ajaa alusta pitäen rajoitinta vasten. Melko hyvin suunnitelmaa vanhalla diesel-koneella pystyinkin toteuttamaan.

Ajajaesittely ennen starttia kuuluu kisan protokollaan. (Kuva: L. Petäjämäki)

 

 

Lähtöä edeltävä kuva. Kelissä ei ole moittimista, paitsi hieman viileämpikin olisi voinut olla. (Kuva: L. Petäjämäki)

 

Prologi, Alta - Alta: 26,7 km

Matkaan lähdettiin jälleen johtomönkijän saattelemana läpi kaupungin, josta edelleen jatkettiin aiemmilta vuosilta tutulle prologikierrokselle. Maasto oli kuivaa ja täten varsin nopeaa ja hyväkulkuista. Lämpötila oli kivunnut hellerajan yläpuolelle, joten palella ei tosiaankaan tarvinnut - pikemminkin päinvastoin. Itselläni oli kisafiilikset korkeimmillaan, olihan edellisestä maastopyöräkisasta kulunut jo aikaa lähes vuosi. Edellinen kisahan olikin juuri näissä maisemissa.

Ajokuva reitin alkupuolelta, Altajoen varrelta. (Kuva: Jon-Vidar Bull)

Hyvällä fiiliksellä ajoin alkukierroksen, sillä varsin useassa paikassa oli paikallisia kannustamassa kisaajia. Ensimmäinen huolto oli samassa paikassa kuin lähtö ja sinne saavuin 26,7 kilometrin ajon jälkeen ajassa 1:11.37.

Alta - Jotka Fjellstue: 58,4 km

Altan huollon jälkeen matka jatkui Altajoen vartta etelää kohti ja parinkymmenen kilometrin ajon jälkeen noustiin kohtuullisen tiukkaa ylämäkeä ensin Detsikabrottalle, ja edelleen Nálganasille. Jälkimmäisen myötä maisema alkoi hiljalleen näyttää merkkejä tunturiylängön lähestymisestä. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja kehossa tuntui kevyitä kiehumisen merkkejä. Krampeilta onneksi ainakin vielä säästyttiin.

Nalganasilta meno jatkui kohti kaakkoa ja Jotkan tunturitupaa. Ylängöllä puhalteli kevyt vastatuuli, mikä hieman hidasti perusvauhtia. Toki meno tuntui mukavalta ja vauhtikarkkeja napsien meno eteni. Jopa maisemista ehdin hieman nauttia, sillä näkyvyys tunturiylängöllä oli hyvä.

Noin 85 kilometrin ja 4:49.24 ajon jälkeen saavuin Jotkaan, jossa oli toinen kisan huoltopisteistä. Pullojen täyttö ja energiaa mielenkiintoisella yhdistelmällä: Cokis, sipsit ja sokerilla höytetty kaurapuuro. Tuo yhdistelmä toimi mukavasti! Meno jatkui runsaan 13 minuutin tauon jälkeen. Mainittakoon tässä kohtaa, että kisasäännöt määräävät jokaisen tauon minimipituudeksi 10 minuuttia. Lyhyemmän tauon pitäneille tulee aikasakkoa.

Vaikka ajo-olosuhteet olivat kuivat, pääsi reitillä myös vesielementin ääreen. (Kuva Anders Abrahamsen)

Jotka Fjellstue - Alta: 61,9 km

Jotkasta meno jatkui muutaman kilometrin verran etelää kohti, kunnes reitin suunta kääntyi kohti luodetta. Tuon suunnanmuutoksen myötä tuuli oli myötäinen ja meno eteni todella sujuvasti. Harvoin olen noissa maisemissa kokenut samanlaista ajamisen flowta.

Maaliin takaisin Altaan saavuin ajassa 8:14.38. Aika oli runsaan tunnin nopeampi kuin edellisenä vuonna. Osin ajo-olosuhteiden vuoksi ja osin siksi, ettei tarvinnut pitää ajaessa käsijarrua, kuten edellisen vuoden tuplakisassa. Sijoitus kaikki kisaajat huomioiden oli 24.

Kisan päätteeksi kiitokset ja onnittelut kisassa samaa matkaa ajaneelle Per Arne Helgesenille. Hänelläkin on vyöllään 700 km kisan finisher-status (Kuva: Offroad Finnmark)

 

Kilpailun lopputulokset täältä.

Linkki kilpailun videokoosteeseen (Bankettivideo, norjaksi).

Loppusanat

Tämän vuoden Offroad Finnmark meni omalta osaltani lyhyellä kaavalla. Suomalaisia oli lisäkseni myös 150 km kisassa. Lisäksi pidempiin kisoihin suomalaiskuskeja osallistui tänä vuonna runsaasti 300 kilometrin kisaan. Pariskunta Jussi ja Riikka osallistuivat ensimmäistä kertaa 700 kilometrin kisaan, suoriutuen upeasti maaliin kisassa, jonka suuri osa joutui keskeyttämään!

700 mix-sarjan voittoisa kaksikko Jussi ja Riikka. Onnittelut! (Kuva Offroad Finnmark)

Offroad Finnmark 150 & 700 kisaraportti, 2023

Johdanto tämän vuoden kisaan

Vuonna 2012 olin ensimmäisen kerran ajamassa Offroad Finnmarkia. Tuon kisan startin jälkeen on matkaa Finnmarkin alueella maastopyöräillen kertynyt jokseenkin paljon, sillä vuoden 2023 osalta itselläni oli kyseessä kymmenes osallistuminen tapahtumaan. Tähän vuoteen mennessä olen ajanut 300 kilometrin matkan neljästi ja 700 kilometrin matkan viidesti. Kilvanajoa on yhteensä kertynyt viddalla 4700 kilometrin verran. Koska kyseessä olisi kymmenes kerta, oli keksittävä jotain spesiaalia.

Offroad Finnmark on vuosien saatossa laajentunut osallistujamäärältään. Yhtenä isona syynä on ollut kolmannen, pituudeltaan 150 kilometrin kilpailumatkan mukaan ottaminen. Matkavaihtoehtoina ajajille on siis 150, 300 ja 700 kilometriä. Kokonaisuudessaan näiden kolmen kisan myötä tarjoutuu ajajille ja katsojille mahdollisuus nauttia arktisen alueen maastopyöräilystä viikon verran.

Viimeisimpien vuosien aikana useampi maastopyöräkuski on pyrkinyt saavuttamaan niin sanotun Offroad Finnmark triplan. Tripla tarkoittaa kaikkien kolmen matkan ajamista läpi aikarajan puitteissa. Tänä vuonna norjalaiset Leif Anders Bongo ja Tor Espen Jolma ottivat haasteen vastaan. Jälkimmäisellä oli ennalta ajatellen parhaat mahdollisuudet triplaan. Olihan hän vuoden 2021 ylivoimainen voittaja 700 kilometrin kuninkuusmatkalla.

Itselläni ei ollut kiinnostusta triplaan. Syy tähän on selvä: jostain syystä viiden aiemman 700 kilometriltä maaliintulon jälkeen ei ole kertaakaan tehnyt mieli lähteä jatkamaan matkaa. En uskonut tämän vuoden tekevän mullistavaa poikkeusta asian suhteen. Jotain kuitenkin kymmenennen kerran kunniaksi piti keksiä. Eräänä vuoden 2022 lokakuisena iltana päädyin ratkaisuun tuplasta: ensin 150 ja paria vuorokautta myöhemmin 700 kilometrin kisa. Ensimmäistä en ollut koskaan aiemmin kokenut, mutta etukäteen ajatus Altan ja Jotkan alueen maastoista niin sanotusti tuoreilla jaloilla ajaen tuntui vähintäänkin kutkuttavalta. Tuon kisan jälkeen olisi mahdollisuus palautua runsas 40 tuntia ennen pääkoitoksen alkua. Edessä olisi itselleni uusi haaste.

1. kilpailu: Offroad Finnmark 150

Luvut saattavat hämärtää ajattelua. Jos puhuu paljon 700 kilometrin matkasta, alkaa 150 kilometrin matka vaikuttaa lyhyeltä, suorastaan itsestään menevältä. Millainen rasitus matkasta muodostuu, riippuu tietenkin kunkin ajajan omasta kokemuksesta. Referenssinä käytän suomalaisille tuttua TahkoMtb:tä, jonka olen ajanut 11 kertaa, pääosin kolmen tai neljän kierroksen matkana. Matkan puolesta OF 150 vastaisi Tahkolla kahta ja puolta kierrosta, mutta kun ottaa huomioon erämaaolosuhteet, asettaisin matkan haastavuudeltaan lähemmäksi kolmea kierrosta.

 

    Kuva alla:  150 kilometrin reitti kartalla.

Edessä ei siis ollut helppo kisa, ja koko kisan ajan tuli pitää mielessä, ettei kaikkia resursseja voinut jättää tälle reitille. Kykenin tuota ajatusta kohtalaisen hyvin noudattamaan, pitäen yllä sopivaa tahtia sekä ilman liiallista sykkeen kohotusta kynnyksen yläpuolelle.

Alkumatka koostui tutusta 26,7 kilometrin prologikierroksesta, jonka jälkeen Altajoen vartta seuraillen edettiin kohti Detsikabrottan kaivoksille vievää pitkähköä nousua. Sieltä matka jatkui edelleen kohti Nalganasta, joka tunnetaan paremmin paluumatkan viimeisenä tunturihuippuna ennen kivikkoista loppulaskua erämaasta takaisin sivistyksen pariin. Tällä kertaa reitti kuitenkin eteni kaakkoon, kohti Tuttebergiä ja edelleen Jotka Fjellstuea. Tuolla reitinosalla reitti oli rutikuivaa ja myötätuuli puhalsi mukavasti lisävauhtia. Tunturiajoa parhaimmillaan.

Jotkan tunturimajaa lähestyttäessä tummia pilviä alkoi kerääntyä Viddan ylle. Iltapäivän paluumatkalle oli ennustettu sadetta, tuulen suunnan pysytellessä samana, mikä tarkoittaisi vastatuulta. Sade yhdistettynä Jäämeren viileään tuuleen kuulosti etukäteen siltä, että on syytä varautua sopivalla vaatetuksella. Kilpailusäännöissä on listattu pakollisina varusteina iso repullinen erilaista tarviketta ja vaatetta. Muun muassa kuoriasu ja vaihtovaatekerta. Olin pakannut kaiken varalta mukaan myös hieman ekstraa, esim. kypäräsuojan, saderukkaset ja Sealzskins-sukat. Tällä matkalla kaikille matkassa oleville varusteille tuli käyttöä. Lämmin pukeutuminen auttoi säästämään energiaa 700 kilometrille.

Paluumatka eteni suurelta osin samaa reittiä, mitä oltiin aiemmin edetty Jotkaan. Lopulta tunturiosio oli ajettu loppuun ja koitti aika laskeutumisen 400 metristä lähelle merenpinnan tasoa. Laskeutumisen myötä myös lämpötila kohosi ja tuulta wei enää juurikaan ollut. Kuoret sai riisua yltä ja jatkaa matkaa niin sanotusti normaaleissa kisavaatteissa. Loppusiirtymä meni mukavissa tunnelmissa ensimmäinen kilpailu päättyi osaltani ajassa 9 h 21 min.

 

Kuva yllä: 150 km päätösjuhlassa pääsin noutamaan 10 x Offroad Finnmark finisher-paidan. Samalla kilpailun operatiivinen johtaja Kjetil Johansen haastatteli sekä viimeisimpään kisamatkaan liittyviä että aiempia kokemuksia.

 

Alla 150 kilometrin palkintojenjaon jälkeinen yhteiskuva Tommi Saarisen kanssa. Molemmat saavuttivat 150 km kisassa erityisen määrän läpäistyjä kisoja. Yllä juuri saadut Finisher-paidat. Tommilla 5xFinisher- ja minulla 10xFinisher-paita. Toki myös itse kisasta kotiinviemisinä tuli sininen 150 km Finisher-paita.

Olotila kisan jälkeen oli varsin hyvä. Totta kai jalat olivat matkan rasituksista väsyneet, mutta mitään kramppeja tai muita vastaavia ei ilmennyt myöhemmin. Tästä olisi hyvä jatkaa kohti tulevaa.

2. kilpailu: Offroad Finnmark 700

700 kilometriä on melko pitkä matka pyörällä ajettavaksi. Norjassa se tarkoittaisi matkaa Oslosta Mo-I-Ranaan, Suomessa matka vastaa suunnilleen ajoa Tampereelta Rovaniemelle. Sinänsä tienvierustaa ajaen tuollainen matka on ihan mukava pitkä lenkki, mutta Finnmarkin tarjoama maasto tekee asiasta hieman haastavamman. Jos kuvittelet ajavasi Tampereelta Rovaniemelle tienvierustalla olevaa ojaa käyttäen, olet kuvitelmissasi pari askelta lähempänä maastoa, jota Finnmarksvidda tarjoaa. Voin todeta kyseessä olevan jokseenkin uniikki kokemus!

Paria vuorokautta aiemmin ajettu 150 kilometrin kisa laski mukavasti jännitystasoja. Pyörä ja varusteet olivat toimineet kuten pitää, eikä fyysisessä olotilassakaan ollut moitittavaa. Luottamus tulevaan oli hyvä!

Starttipäivänä aamupäivän ajajainfossa ei tullut todennäköisesti mitään uutta ja ihmeellistä. Vaikuttikohan siihen se, että info pidettiin norjaksi, enkä ihan kaikkea puhetta ymmärtänyt? Olin tämän vuoden osallistujista ainut, joka oli muualta kuin Tanskasta tai Norjasta. Mainittakoon, että sain tulkkausapua, ja oikeasti kyllä olin tilanteen tasalla.

Kuva yllä: Offroad Finnmark 700 reittikartta ja etappien välimatkat.

Omakuva alla on otettu noin kolme tuntia ennen kilpailusuoritusta.

Kisan alku (maanantai 31.7.2023, 18:00)

Starttia ennen oli puolen tunnin mittainen ajajainfo, jonka jälkeen kilpailijat päästettiin matkaan. Sama aiemmilta vuosilta tuttu alkukierros, jossa ajajat päästettiin irti muutaman kilometrin mittaisen johtomönkijän perässäajon jälkeen. Jokainen aiempi 700 kilometrin kisa on alkanut rapsakalla vauhdilla, eikä tämä vuosi tuonut poikkeusta. Ennen kisaa olin itselleni vannottanut ajavani rauhallisesti, toisin kävi. Reisissä tuntui selkeästi lauantain kisan tuomaa väsymystä ja syke nousi nopeasti anaerobisen kynnyksen yläpuolelle. Olo tosiaan oli aivan kuin olisi toissapäivänä ajanut Tahkolla kolme kierrosta. Nyt sai sitten kokea sitä kymmenennen kerran spesiaalia. Toisaalta pyörä kulki myös ajajavirran mukana melko mukavasti ja ensimmäisessä huollossa olin ajassa 1:12:44, seitsemän minuuttia nopeammin kuin lauantaisessa "pikakisassa".

Ensipuraisut tunturiylängöstä

Etappi kohti Kvaenangvuonoa alkoi Altajoen reunustaa kulkevaa maastopyöräuraa seuraten. Noin 50 kilometrin kohdalla alkoi lopulta nousu kohti ylänköä. Vuoristossa ajo on maastopyöräilyä parhaimmillaan. Tänä vuonna normaalisti varsin mutainen etappi oli erittäin kuiva, ja tasapainoisella ajolla paikoin hyvässä myötätuulessa matka taittui ripeästi. Alta - Kvaenang -väliin aikaa kului 5:24:06. Lux Trail ja droppisatula näyttivät kyntensä tämän etapin pitkissä alamäissä, ja ensimmäistä kertaa vuonolle vievä lasku meni satulassa istuen. Takana oli ensimmäinen satanen kilpailusuoritusta.

Näkymätön seinä

Kvaenangin huoltopisteen jälkeen matka jatkui etelän suuntaan. Jälleen etapin alussa odotti ylämäki: lähtö oli lähes merenpinnan tasossa ja seuraavilla kilometreillä noustaisiin serpentiinitietä 400 metrin korkeuteen. Tämän jälkeen matka jatkui vuoren läpi kaivettuun tunneliin ja edelleen kohti Bidjovaggea, noin 40 vuotta vanhaa kaivosaluetta. Suuri osa matkasta taitettaisiin yli 900 metrin korkeudessa merenpinnasta. Kaikenkaikkiaan etappi on kaikessa karuudessaan lumoava jylhien vuorten vuoksi. Eloperäistä täällä ei juuri näe, jäätikköjä sen sijaan eniten koko reitillä.

Kovasta etelänpuoleisesta tuulesta ei ollut tietoakaan vuoren pohjoispuolta kiivetessä, mutta tunnelin jälkeen puhuri iski kuin seinään olisi törmännyt. Tuntui melko lohduttomalta ajatella, että jokaisen metrin eteen tulee tehdä enemmän työtä. Koitin pitää jäitä hatussa ja olla ajamatta liian kovaa. Tällaisessa tilanteessa vaarana on, että kuluttaa omia energiavaroja liian aikaisessa vaheessa. Jälkeenpäin voin todeta, että liian kovilla tehoilla etenin.

Jos oli matka Kvaenangiin taittunut ennätysajassa, oli tämä etappi ennakoidusti paljon hitaampi. Ulkoisille olosuhteille ei voi mitään. Noin kymmenen kilometriä ennen Bidjovaggen huoltopistettä vesi alkoi kastelemaan vaatteita. Sääennusteen mukaan ei pitänyt sataa, eikä se oikeastaan edes ollut sadetta. Sen sijaan olin noussut pilveen ja ajoviima sai tehokkaasti kasteltua varusteet. Lopulta saavuin huoltopisteelle, söin lämpimän ruuan, laitoin kuorivaatteet ylle ja jatkoin matkantekoa kohti ensimmäistä pitkää huoltotaukoa Kautokeinossa. Oikean jalan polvessa vihloi.

Ennen Kautokeinoa oli edessä suota, vaivaiskoivikkoa sekä useampi 600+ korkeuteen nouseva vaara. Edettiin vaellusreittiä, ja etapilla vastaan tuli kaksi vanhempaa pariskuntaa. Yksikseen ajellessa on mukava nähdä jotain elämää erämaassa. Loppumatkasta oikea polvi alkoi ilmoitella edellisen etapin kuormituksista, joten loppusiirtymä Kautokeinoon meni enemmän vasenta jalkaa käyttäen.

Kautokeinon huolto (tiistai 1.8.2023, 13:16)

Ensimmäinen pitkä huolto runsaan 200 kilometrin ajon jälkeen. Luvassa lämmintä ruokaa ja ansaitut unet, joita tulikin nautittua puolitoista tuntia. Perhe oli vastassa ja se piristi mielialaa, joka polvikipujen myötä oli hieman ollut laskemaan päin. On normaalia, että polvet alkavat jossain vaiheessa kisaa oireilemaan, mutta tässä tapauksessa tuntuma oli aiempiin kokemuksiin verrattuna hieman lohduttomampi.

Toinen vuorokausi

Kautokeinon pitkä huolto oli kestoltaan kolme ja puoli tuntia ja matka sai jatkua kohti pohjoista ja Masin huoltopistettä. Pitkähkö etappi edessä ja etukäteismuistikuvat etapilta rajoittuivat Cuojajohkaan, "Tuuliseen laaksoon", jossa oli jonain vuonna tullut paleltua vastaan käyvän pohjoistuulen vuoksi. Lisäksi pariin kertaan vuosina 2014 ja 2016 oli ylitettävänä Mazejoki, jossa jo itse jokirantaan pääsy saati sieltä pois nouseminen olivat uroteko siinä pusikossa. Kovassa virrassa liukkaiden kivien päällä astelu jokea ylitettäessä olivat ainoastaan mielenkiintoinen lisäkuriositeetti tuossa kokonaisuudessa.

Reitti Masiin oli monilta osin rulaavaa alustaa. Särkylääkkeellä polvikivut sai piiloon, mutta tilalle tuli saman jalan reisilihaskivut poljinta painettaessa. Eivät menneet "flow-trailit" tämän pojan osalta suunnitellusti, vaan melko paljon työntelin pyörää. Tämä näkyi väistämättä etappiin kuluneessa ajassa. Lopulta kuitenkin pääsin Masin huoltopisteelle, jossa tarjolla oli huoltoa pyörällä ja pyöräilijälle.

Masista tuttua reittiä kohti Suossajavrea. Muutama kilometri siirtymää, jonka jälkeen "Maze Killer Hill", jyrkähkö ylämäki, joka kyllä menee tuoreella jalalla mukavasti, kunhan pitää tasaisen pyörityksen. Nyt ei ollut tuoreutta. Lähdin rauhallisesti ajelemaan alkuosan moreenipohjaista serpentiiniä. Toisessa mutkassa tuli kisan ainut kaatuminen. Vauhtia oli tosin maksimissaan nolla kilometria tunnissa. Säädin ajaessa Garminista karttanäyttöä ja samalla eturengas osui ihmispään kokoiseen kiveen. Kun oikean jalan klossi ei irronnut polkimesta, tuli käytyä kyljelleen yhdessä pyörän kanssa. Kotiintuomisiksi jäi puolen kämmenen kokoinen mustelma vasempaan hartiaan. Onneksi tätä näytöstä ei tarvinnut esittää tyhjälle katsomolle. Takana nimittäin ajoi Kirkkoniemestä kotoisin oleva norski, joka oli lähtenyt perääni edellisestä huollosta. Hänellä ei GPS-jälki näkynyt oikein tämän etapin alun osalta ja hän oli odottanut seuraavaa ajajaa, jotta voisi seurata osan matkaa perässä, kunnes jälki näyttäisi taas oikein. (huom. edellä mainittu GPS-jäljen ongelma oli bugi tietyillä laitteilla, esim. Garminin Fenix- ja Edge 1030-laitteilla, eli itselläkin oli sama ongelma, mutta olin piirtänyt reitin ennen kisaa manuaalisesti laitteelleni.)

Ajelimme Kirkkoniemeläisen kanssa samaa matkaa ja olikin kiva vaihteeksi ajaa jonkun kanssa. Noin kymmenen kilometrin ajon jälkeen hänen laitteensa alkoi näyttää oikeaa reittiä, ja hän lähti ajamaan hieman ripeämmin, kun itse linkutin enimmäkseen vasemman jalan veto päällä. Todettakoon, että lopputuloksissa hän sijoittui neljänneksi, joten vauhti pysyi yllä myös reitin loppuun saakka. Suossjavren huolto ilmestyi näkyviin aamutuimaan, klo 04:41 paikallista aikaa. Huollossa muusia ja poronkäristystä sekä aperitiiviksi poron lihalientä. Jälkiruuaksi noin vartin pikatorkut. Matkan suhteen kilpailu oli puolivälissä, 350 kilometriä takana ja saman verran edessä.

Lauran kanssa keskustelin siitä, että loppumatka tulee taittumaan polvi/reisiongelman vuoksi melko hitaasti ja voi olla että joudun keskeyttämään. Tarkempaa päätöstä varmaan sitten seuraavassa huollossa Karasjoella. Siellä olisikin tilanteen arviointiin aikaa, kun pakollista pitkää taukoaikaa jäi Kautokeinosta käytettäväksi viisi ja puoli tuntia.

Ikuinen etappi

Matka kohti Karasjokea alkoi lyhyellä asfalttisiirtymällä, jonka jälkeen edettiin kovapohjaista, mutta mukavan teknistä kivikkoalustaa kohti Mollesjohkaa. Hieman ripsotteli vettä.

Mollesjohkalta suunnattiin itään, mikä tarkoitti sivuvastaista tuulta. Alamäissä pystyi ajella mukavasti, tasaisellakin kohtalaisesti. Ylämäkiin ei tehoja käyttäen uskaltanut ajaa, sillä oikealla jalalla ei polkimelle painetta annettu ilman kivuntunnetta. Paljon tuli työnnettyä pyörää ylämäkiin ja tämä näkyi kellossa. Aikaa etappiin kului 9:21:38, mikä oli ajallisesti kaikista etapeista pisin.

Mukava yksityiskohta ennen Karasjokea tapahtui tunturilta laskun päätteeksi. Kuulin suomenkielisiä kannustuksia jo kaukaa ja kohdalla huomasin, että 300 kilometrin kisaa ajamaan menossa olleet Tiina ja Reima Idström olivat tulleet reitin varrelle kannustamaan. Se piristi kovasti uupuneen ajajan mieltä! Tässä mainittakoon, että Tiina ja Reima tekivät tänä vuonna jälleen vakuuttavaa jälkeä 300 km kisassa, voittaen sekasarjan ja tullen kaikki sarjat huomioiden viidenneksi nopeiten maaliin. Onnittelut vielä tätäkin kautta vahvasta ajosta!

Karasjoen huolto (2.8.2023, 15:30)

Viimein Karasjoelle ja ansaittu lepo, peseytyminen ja ruoka. Takana noin 430 kilometriä mountain bike -henkistä kilvanajoa. Ravintoa pystyi nauttimaan ja untakin onnistuin muutaman tunnin verran nauttimaan. Voimatasot niin mielen kuin kehon osalta olivat hyvät ensimmäistä kertaa sitten avausvuorokauden. Tällä huoltopisteellä tapahtui jotain merkillistä, joka vaatii vielä analyysia. Seuraavalle etapille jatkettaessa polvi- ja reisikivut eivät kampea pyörittäessä aiheuttaneet liiallista kipua.

Edellisellä etapilla olin laskeskellut mahdollisuuksiani päästä maaliin aikarajana puitteissa, mikäli matkanteko edistyy loppumatkan yhtä hitaasti. Karasjoen huollossa käytiin keskusteluja jälleen Lauran kanssa ja hän oli varma, että tulee onnistumaan hyvin. Itse totesin tekeväni lopullisen päätöksen Skoganvarressa.

Auringonlaskun ratsastaja

Etappi Karasjoelta Skoganvarreen voi kiertää Valjokin kautta tai edetä suoremmin luoteeseen. Tänä vuonna reitti meni suorempaan myötäisen tuulen puhaltaessa aavistuksen verran lisää vauhtia, ainakin henkisesti. Matka eteni kohti Stabbursdalenin massiiveja, joten näkymä oli tällä etapilla useasti kohdillaan. Kohti luodetta ja kohti keskiyötä ajaessa laskeva aurinko maalasi vuorten ylle violetin ja punaisen taustan. Maagisia hetkiä.

Kaksi kertaa aiemmin olen saman etapin ajanut tähän suuntaan, joten reitti ei tarjonnut yllätyksiä, vaan eteni tasaisesti, joskin edelleen yritin säästellä oikeaa jalkaa ja olla täten ajamatta liian jyrkkiä ylämäkiä. Skoganvarren huoltopisteelle pääsin aamulla kellon ollessa 05:07. Ensimmäistä kertaa jalan kipujen ilmaantumisen jälkeen oli olo, että täältä päästään maaliin. Toki matkaa edessä olisi vielä 220 kilometriä.

Stabbursdalen, Bojobaeski ja Finnmarkin valtaväylä

Normaalien huoltotoimenpiteiden lisäksi otin Skoganvarren huoltopisteellä ennaltasuunnitellusti puolentoista tunnin unet. Hyvään lepoon kuluneen ajan voi hyvinkin ottaa kiinni ajonopeudessa ja vastaavasti erittäin uupuneena matkaaminen hidastuu ehkä jopa enemmän kuin uniin käyttää aikaa.

Etappi alkoi nousulla ylängölle. Sääennuste oli luvannut rajuja alueellisia vesisateita, ja yhteen sellaiseen jäin Stabbursdalenin vuorten juurelle nousun lomassa. Muuten rankkasateet eivät osuneet reitille sinä aikana kun itse siellä ajoin. Pikemmin oli lämmin ja hulppeissa maisemissa ei ollut valittamista. Etapille osui tämän vuoden kokonaisreitistä ainoita osioita, joita en ollut aiemmin koskaan ajanut. Lisäksi reitillä näkyi karkeasti arvioiden 300 poroa ja vastaava määrä jätöksiä.

Alla kuvia Stabbursdalenin tauolta, jota pidin yhdessä Steffen Berg Søgaardin ja tiimikisan voittaneiden Team Duke Sportin ajajien kanssa.

 

Reitin kääntyessä etelään, kohti Bojobaeskihyttaa saavuttiin samalle reitille, jota 300 kilometrin kisa kulkee. Viimeiset 180 kilometriä olivat siis erämaan polku-uria ajatellen tulevan vuorokauden aikana varsinaisia valtaväyliä kävijämäärän perusteella. Suoranaiselta valtaväylällä menolta ajo ei tuntunut, sillä matkaa viimeiset kilometrit taitettiin kanervikossa, jossa luikerteli noin 20 senttimetriä leveä ajoura.

Bojobaeskhytta valmistautui 300 kilometriä kisaavien ruuhkiin, sillä huoltoteltalla pakattiin tarjoilupöydän tavaroita valmiiksi (kuva alla). Saapuessani paikalle sain premium-luokan huoltopalvelua, olinhan ainut asiakas. Lähtiessäni jatkamaan matkaa paikalle saapui myös miesten tiimikisan sittemmin voittanut tiimi. Olin heidän kanssaan lähtenyt aiemmin Skoganvarresta samaan aikaan ja ajanutkin tovin yhtä matkaa. Sittemmin vauhtini oli aavistuksen heitä ripeämpää.

Ihmishahmoja tyhjässä tunturissa

Ihmismieli on mielenkiintoinen kokonaisuus. Bojobaeskihyttalta lähtiessäni torstai-iltapäivällä olin taittanut taivalta lähes kolme vuorokautta, pääosin yksin ajaen. Pitkään jatkuva valveillaolo ja fyysinen rasitus voi saada aikaan visuaalisia harhoja. Kun mukaan lisää pitkään jatkuvan yksinäisyyden, tunturikoivut alkavat näyttää kaukaa katsottuna vaeltajilta, isommat kivet evästaukoa pitäviltä retkeilijöiltä. Muodostuipa pilvistä taivaalle eri muotoisia kasvoja, muistan hämärästi nähneeni taivaalla myös jonkin tekstin, joka pilvien lomassa näkyi. Tekstin sisältöä en muista. Löydätkö alla olevasta kuvasta kypäräpäisen lisäksi ihmishahmoja nyt? Entä kolmen yön yli valvottuasi?

Torstai-illan lopulla Mollesjohkalla reitti yhtyi kohtaan, jota aiemmin oli ajettu päinvastaiseen suuntaan. Tuttua uraa siis tältäkin vuodelta. Siitä huolimatta viimeiset parikymmentä kilometriä tuntuivat loputtomilta. Silmät meinasivat painua kiinni kesken ajon, jolloin oli parempi hypätä pyörän selästä ja talutella sen aikaa että hieman taas virkistyisi. Mättäälle en halunnut käydä unille hyttysten määrästä johtuen. Lopulta saavutin Suossjavren kakkoshuollon kellon ollessa 00:46 perjantain puolella.

Suossjavren huollossa pidin jälleen väsymyksen vuoksi pidemmän tauon, johon sisältyi runsaan tunnin unet. Unien aikana miesten tiimikisaa johtava joukkue oli saapunut myös huoltoon. Viimeinen satanen jäljellä. Jatkoin matkaa kohti Jotkaa kellon näyttäessä aikaa 03:34.

Loppunäytös

Matka Suossjavrelta eteni unien jälkeen kohtuullisesti. Yöksi oli luvattu sateita, joita olisi mahdollisesti luvassa koko loppumatkaksi. Onnekseni sateet alkoivat vasta aamukuuden tienoilla, jolloin olin jo päässyt yli puolivälin Suossjavren ja Jotka Fjellstuen välistä etappia. Toinen puolikas sitten mentiin märemmissä olosuhteissa.

Kymmenisen kilometriä ennen Jotkaa väsymys alkoi jälleen vaivata ja silmien painuessa kiinni oli pakko taluttaa. Etapin loppu meni melko hitaasti, ja pääsin Jotkan huoltoon aamulla klo 09:50. Siellä toistui sama kaava kuin edellisellä huoltopisteellä: ruokaa, sekä unta. Tällä kertaa otin fjellstuen soffalla puolen tunnin nokoset, jonka jälkeen jatkoin matkaa. Unien aikana paikalle olivat saapuneet toinenkin miesten solo-kisan ajaja sekä naisten solo-kisaa johtanut - ja sittemmin myös voittanut - Gunhild Berntsen. Jutustelimme vaivoistamme ruokapöydän ääressä kuin ikäihmiset. Koitti aika jatkaa viimeiselle etapille.

En tiedä, miten iso merkitys on sillä, että tiedostaa maalin olevan muutaman tunnin ajomatkan päässä. En myöskään tiedä, miten suuri merkitys oli sillä, että kaksi ajajaa oli saavuttanut minut Jotkan huoltopisteelle tultaessa ja siellä ollessa. Joka tapauksessa jostain sain valtavan energiaryöpyn lähteä ajamaan kovaa. Kipulääke oli pitänyt aiemmin mainitsemani jalkavaivat loitolla ja nyt tuntui, että pyörä kulkee kuin unelma. Ylänköalue Tuttebergin ja Nalganasin välillä oli 150 kilometrin kisasta tuoreessa muistissa, joten hallinnan tunne omaan tekemiseen oli käsin kosketeltavaa. Matka taittui kuin ajatus. Ajatuskin kulki paremmin kuin moneen vuorokauteen. Ajoa kevyessa sateessa ja lopulta loppulasku Nalganasilta ensin muta-alamäkeä, sitten kivikko- ja lopulta soratiealamäkeä. Oltiin palattu takaisin lähes merenpinnan tasolle. Matka maaliin oli loppusiirtymää vaille valmis.

Maaliin pääsin perjantaina iltapäivällä, 91 tunnin, 55 minuutin ja 25 sekunnin urakan jälkeen.

Linkki kilpailun tuloksiin.

Offroad Finnmark 300 (2022) -kisaraportti

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2012 osallistuin ensimmäistä kertaa Finnmarkin alueella tapahtuvaan maastopyöräilykisaan. Tuossa ikimuistoisessa ja ensikertalaiselle varsin jännittävässä kilpailussa ajoin yhdessä pitkäaikaisen ystäväni Anssi Tervosen kanssa. Ensimmäinen kerta jätti jälkeensä kokemuksen, jonka myötä olen päätynyt osallistumaan kyseiseen tapahtumaan vuosittain, vuotta 2017 ja 2020 lukuun ottamatta.

Vuotta myöhemmin osallistuin 300 kilometrin kisaan Lauran kanssa ja ehjällä ajolla sijoituimme tuolloin kolmanneksi. Sittemmin matkat ovat pääsääntöisesti olleet kohdallani pidempiä, sillä viidesti osallistuin tapahtumassa tarjolla olleeseen kuninkuusmatkaan, 700 kilometrin kisaan. Tänä vuonna oli paluu pitkän tauon jälkeen tapahtuman päämatkalle, jota virallisesti kutsutaan SmartDok 300 -nimellä. Tiimikaverinani vuoden 2013 tapaan oli Laura, joka on kuluneen kesän panostanut enimmäkseen ultrajuoksuihin, mutta lupautui joukkuekaveriksi myös tähän maastopyöräkisaan.

Kisaa edeltävät päivät

Tiistain ja keskiviikon aikana tie vei Tampereelta Altaan. Keskiviikkona järjestettiin ajajainfo sekä jaettiin kisamateriaalit. Muuten omat tekemiset menivät lähinnä lepäillessä ja omaa starttia odotellessa ehti seurata pitkää matkaa ajavien etenemistä. 700 kilometrin kisaajat olivat startanneet jo maanantaina ja keli oli ollut vähintäänkin haastava: ei pelkästään jatkuvan kaatosateen aiheuttaman märkyyden vuoksi, vaan jokien pinnannousun ja virtauksen kasvamisen vuoksi. Tämän vuoksi järjestäjä oli vienyt köydet pahimpiin ylityksiin. Torstaille ja perjantaille sääennuste näytti sateetonta, jopa aurinkoista säätä. Sellainen otettaisiin toki ilolla vastaan.

Tämän vuoden reitti ja korkeusprofiili. Matkalla tulisi olemaan yhteensä viisi check pointia ja 300 kilometria ajoa, ennen kuin maali olisi saavutettuna.

Huoltopisteet kartalla.

Kilpailu

Kilpailu starttasi torstai-iltana 28.7. klo 18.00 paikallista aikaa. Ennen starttia oli joukkue-esittelyt sekä yleistä tunnelman nostatusta niin kisakuskeille kuin huoltojoukoille ja katsojille.

Kuvat yllä (Marko Haapakangas): Viimeinen tunti ennen lähtöä sisälsi joukkueiden esittelyt. Maalialueella otettiin yhteiskuva meidän kaveriporukasta: Minun ja Lauran lisäksi keskimmäisessä kuvassa maalivaatteen alla myös Team Smilen Janne Isohaka (2. oik.), Sami Sarsama (2. vas.) sekä Tero Niemelä (kesk.)

Alkukierros: Alta - Alta

Ensimmäinen osa kisareittiä koostuu Altan alueen lähikierroksesta. Tuon 27 kilometrin aikana ajetaan aluksi johtomönkijän takana kaupungin läpi, jonka jälkeen alkaa vapaa ajo hiihtouraa ja edelleen monipuolisia singletrackejä niin mäntymetsässä kuin joen reunustaa seuraavia savipohjaisia uria seuraten. Aiempien päivien rankkasateet näkyivät alkureitillä isoina lammikoina. Todennäköisesti sama tulisi jatkumaan myös myöhemmin ylängölle siirryttäessä.

Alkulenkillä ajettiin sulassa sovussa jonossa. Tänä vuonna osallistuvia joukkueita ei ollut ihan viime vuosien veroisesti, joten ruuhkia ei päässyt alkulenkillä syntymään. Alkulenkki otettiin alkusuunnitelman mukaisesti varsin rauhallisesti, ilman suurempia riskejä. Siinä onnistuttiin hyvin ja alkukierros etenikin kelpo aikaan: 1h 25min.

Kuvat yllä (Marko Haapakangas): Näkymää alkukierrokselta. Edellispäivien sateet olivat tehneet reitistä melko märän ja mutaisen. Kaksi laidunmaata ohitettiin myös ja lehmiinkin saattoi törmätä

Alta - Suolovuobmi

Alkulenkin jälkeen matka jatkui Altajoen itäreunaa seuraten kohti etelää. Jos alkulenkillä ei jonoja päässyt muodostumaan, niin tässä vaiheessa polulla sellainen tuli ja matka eteni rauhallisella tahdilla. Vaikea sanoa, oliko vauhti kisaa ajatelleen liiankin rauhallista. Toisaalta hyvissä voimin päästiin polkuosuuden jälkeen jatkamaan tiesiirtymäosuutta kohti Gargian tunturimajaa ja edelleen kohti lähivuorenhuippua, Beskadesta. Beskadeksen valloituksen jälkeen päästiin kisan kannalta aidoimpaan ympäristöön, eli mönkijäurilla ajamaan. Matka eteni tasaisella tahdilla ja toiseen huoltopisteeseen Suolovuobmin tunturimajalle saavuttiin lauantaiaamun pikkutunneilla.

Suolovuobmi - Masi

Melko pikaisen lämpimän ruuan ja pyörän pesujen jälkeen matka jatkui kohti Masia. Tuolle välille osuivat kisan kylmimmät hetket. Kylmimmillään aurigonnousun aikaan aamukolmelta Garminin lämpömittari näytti nollaa astetta ja se hieman tuntui viileytenä jaloissa etenkin soiden ja purojen ylitysten jälkeen. Parin tunnin jälkeen aurinko lämmitti jo mukavasti, joten tänä vuonna kisapalelut rajoittuivat pariin tuntiin. Niitäkin hetkiä on ehtinyt kokea ja toisaalta tänä vuonna 700 kilometrin kisan voittanut Lukas Kauffmann kertoi myös palelleensa reitin loppuvaiheilla. Syynä tähän oli kaatuminen Suossjavren jälkeisen joen ylityksessä tapahtuneessa kaatumisessa. Lämmöt mies oli saanut jollain aikavälillä takaisin ottamalla ajon aikana untuvatakin ylleen. Sinänsä koomista ajaa heinäkuussa maastopyörään untuvatakki yllään, mutta niin se välillä jäämeren välittömässä läheisyydessä menee. Oma kokemus on osoittanut, että kolmen vuorokauden maastoajon jälkeen kehon kyky tuottaa lämpöä ei ole välttämättä enää kaikkein optimaalisin.

Kuva yllä (Mikko Petäjämäki): Vuoden 2022 voittaja Offroad Finnmarkin 700 kilometrin kisassa, itävaltalainen Lukas Kauffmann.

Meillä ajo eteni edelleen varsin mukavaa kyytiä, ja Masi saavutettiin varhain aamulla kellon näyttäessä aikaa 5:45. Ajoa oli siis huoltoon tullessa tehty hieman alle 12 tuntia. Nyt olisi aika pakolliseen tunnin mittaiseen taukoon. Muilla huoltopisteillä täytyi odottaa ennen jatkamista vähintään 10 minuuttia, mutta nyt sai tehdä huollot rauhassa.

Kuva yllä (Mikko Petäjämäki): Masin pakollinen tunnin mittainen tauko mahdollisti kuivan ajovaatekerran vaihtamisen sekä rauhallisen ruokailun.

Masi - Suossjavri

Masissa samaan aikaan huoltotauolla olivat myös toiset suomalaisjoukkueet, Team Smile sekä Ke-Ke Racing Team. Ensin mainitun kanssa lähdimme jatkamaan matkaa Masista lähes samaan aikaan ja oikeastaan koko etappi Masista Suossjavrelle taitettiin samaan tahtiin. Mukava oli vaihtaa ajatuksia myös Samin, Jannen ja Teron kanssa. Heilläkin matka näytti etenevän varsin hyvin. Yksi hieman vuolaampi virta oli ylitettävänä, mutta kisajärjestäjä oli tämän huomioinut tuomalla ylityspaikalle köyden ylitystä helpottamaan. Etapille osui myös reitin korkein kohta, Avjovarri (620 m). Etappi tarjosi kisalle tyypillistä maastoajoa: välillä edettiin hyväpohjaista mönkijäuraa, toisinaan taas kahlattiin suossa tai mutapohjaisissa mönkijäurissa. Näihin voi lisätä vielä muutamat purojen ylitykset.

Suossjavren huoltopiste saavutettiin kellon ollessa 10:27, eli startista aikaa oli kulunut 16 tuntia ja 27 minuuttia. Nyt oli kaksi kolmannesta matkasta takana. Tauolla ruokailun lomassa seurailtiin tulosseurannasta sarjan miesjoukkueiden etenemistä. Kärkijoukkueen kaksikko Oyvind Bothun ja Daniel Leirbakken oli jo lähestymässä kovaa vauhtia Altassa sijaitsevaa maalia. Käsittämättömän kovia tekijöitä, kuten myös toisena joukkueena edennyt kaksikko Tor-Espen Jolma ja Björn-Vidar Suhr. Kolmantena, mutta selkeästi kärkikaksikosta jääneenä matkaa taittoi viime vuoden voittajajoukkueen ajaja Sonke Wenger yhdessä parinsa Noah Sivssonn Pettersenin kanssa. Nämä miesten sarjan sijoitukset pitivät loppuun saakka. Itse olimme edellisellä etapilla ohittaneet yhden sekajoukkueen, mutta omasta sijoituksesta ei ollut tarkkaa tietoa. Oletus oli, että olisimme joko kolmantena tai neljäntenä.

Juuri lähtiessämme Suossjavrelta saapui huoltoon 700 km kisan ajaja Tom-Viggo Vårdal. Mies oli startannut maanantaina iltakuudelta matkaan, joten pitkällä neljättä vuorokautta mies matkaa taittoi. Hienoa oli huomata, että mies oli hyvissä voimin. Muutaman sanan ehdin hänen kanssaan vaihtaa ja kuulemma ensimmäinen vuorokausi oli ollut vaikea kahdesta syystä: ensinnäkin sääolosuhteet alkuviikolla olivat jokseenkin karseat, kun vettä oli tullut jatkuvalla syötöllä, parhaimmillaan 10 millimetrin tuntitahdilla. Toiseksi oman haasteensa miehen kisaan oli tuonut kymmenen päivää ennen starttia todettu korona, joka oli kuulemma vielä kisan alussakin pitänyt sykkeet varsin korkeissa lukemissa. No, pääasia että tällä hetkellä, neljän valvotun yön jälkeenkin mies vaikutti erittäin hyvävoimaiselta niin fyysisesti kuin mentaalisestikin.

Suossjavri - Jotka

Suossjavrelta matkaa jatkettiin Jotkaan, joka olisi viimeinen huoltopiste ennen maalia. Tuolle välille matkaa kertyi 52 kilometriä. Aurinkoisessa säässä vaatetusta sai poikkeuksellisesti keventää kesätasolle, eli lyhyissä pääsi ajamaan. Harvinaista kyllä, hyttyset ja mäkärät eivät juurikaan matkan aikana kiusanneet. Ainoastaan muutaman kerran tuli suihkautettua hyttysmyrkkyä koko kisan aikana. Suossjavren jälkeen tuli tämän kisan suurimman joen ylitys, mutta veden virtaus ja korkeus joessa olivat jo hieman edellispäivien sateiden jäljiltä helpottaneet. Mitään pahaa ongelmaa tästä ylityksestä ei lopulta tullut. Fiilikset ajamiseen olivat tällä etapilla suurimmaksi osaksi huipputasolla.

Kuva yllä (Tero Niemelä): Meidän ja Team Smilen etenemistä joen ylityksen merkeissä. Puoleen reiteen ylettyvä joen pinta ja virtaus olivat jo inhimillisemmällä tasolla kuin pitkän matkan voittajan ylittäessä jokea ja kaatuessa siinä.

Pieniä teknisiä ongelmia tällä etapilla tuli etenkin GPS-laitteeseen, sillä jostain syystä Garmin Edge 1030 ei toistanut reitin gpx-tiedostoa oikeana. Tämä "bugi" oli lisäksi kahdella edellisellä etapilla joissain kohden reittiä, mutta niihin oltiin osattu varautua. Mukana oli onneksi varalaitteena Edge 1000, joka toimi moitteetta. Lisäksi AXS takavaihtajan akku tyhjeni. Tuohon en osaa syytä sanoa, muuten kuin että normaalisti täydeksi ladatun akun tulisi kestää pidempään kuin 20 tuntia. Toki voin olla väärässä asian suhteen. No, siitäkin selvittiin ottamalla vara-akku dropper postista. Toki satulaa ei tästedes enää voinut käyttää eri korkeuksilla. Sinänsä akun tyhjenemisen kanssa ei tullut isoa ongelmaa, mutta enemmän se vaikutti takaraivossa, kun ei ollut varmuutta tekivätkö esimerkiksi jokien ylitykset ja niissä tapahtunut takavaihtajan akun kastuminen sen, että akku tyhjää itseään. Kaikki kääntyi lopulta parhain päin, eikä pyörää loppumatkalla tarvinnut ajaa sinkulana, eli yhdellä vaihteella. Seuraavalle reissulle sitten vara-akkua reppuun mukaan. Lopulta Jotkaan saavuttiin hyvissä sielun ja ruumiin voimissa kellon näyttäessä aikaa 15:56.

Kuva yllä (Mikko Petäjämäki): Jotkan huoltopisteellä pikainen ruokailu, terassilla tietenkin kun kerran terassikelit on.

Jotka - Alta

Jotkassa terassilla pikainen ruokailu, jonka jälkeen matkalle kohti Altaa ja maalia. Vielä oli taivallettava 52 kilometriä. Jos edellispäivien rankkasateet eivät mielestäni olleet näkyneet erityisen poikkeuksellisena märkyytenä soiden tai jokien ylityksissä, oli tilanne tällä etapilla toinen. Tämän vuotinen kisa oli itselleni yhdeksäs, enkä koskaan ole nähnyt Jotka - Alta -välistä etappia näin mutaisena ja märkänä. Eipä siinä suuremmin auttanut jäädä surkuttelemaan, vaan matkaa taitettiin tasaisen rauhalliseen tahtiin. Ehkä suurin kiihdyttelyinto jäi Jotkaan, sillä tämä etappi meni verrattaen hitaasti. Kilpailusijoitukseen etenemistahdilla ei ollut merkitystä, vaan maali saavutettiin kolmantena sekajoukkueena.

MAALI: Alta

Altassa sijaitsevaan maaliin saavuttiin ilta auringon paistaessa ja kellon näyttäessä aikaa 20:32. Loppuajaksi kirjattiin näin ollen 26h 32min 23s. Tästä ajasta taukoihin kului 2h 15min.

Kuvat yllä (Marko Haapakangas): Maali saavutettu. Noin varttia ennen meitä maaliin saapui hyvävoimaisena myös Team Smile, eli Janne, Sami ja Tero. Heidän kanssaan matkaa taitettiin lähes puolet reitistä. Kuvassa ajajien lisäksi myös huolto- ja kannustusjoukkoja. Erityiskiitos huollosta ennen ja jälkeen kisan sekä kuvauksista tämänkin kuvan ottaneelle Markolle!

Kokonaisuudessaan kisa sujui minulta ja Lauralta suunnitelmien mukaisesti ja lopputulokseen voi olla oikein tyytyväinen. Varusteet toimivat lähestulkoon täydellisesti ja fyysiset voimat riittivät hyvin. Pahoja kaatumisia ei tullut ja loukkaantumisilta vältyttiin. Kaiken kaikkiaan siis varsin positiivinen kokemus jälleen kerran!

Kuva yllä (Mikko Petäjämäki): Offroad Finnmarkin päätösjuhlassa eli Bankett:issa oli hyvä meininki - ennen palkintojenjakoa esimerkiksi livemusaa ja tänä vuonna erityisen hyvä ruokakattaus.

Kuva yllä (Janne Isohaka): Mixed-, eli sekasarjan podium. Keskellä voittajajoukkueen Ivan Severinsen, Celine Severinsen ja Stian Kjellmann Larsen. Vasemmalla oransseissa ajopaidoissa hopeaa saaneet Trond Olsen ja Joril Kristin Vedhugnes. Oikealla kolmanneksi sijoittuneina minä ja Laura.

Linkki tuloksiin (Avautuu uuteen ikkunaan)

Offroad FINNMARK 700 Solo 2021

Kisaraportti 700 kilometrin ajosta läpi Finnmarksviddan

Mistä kilpailusta on kyse? Katso kotisivut! (norjankielellä...)

ajajainfo

Kisan pakolliseen osaan kuuluu ajajainfo, jossa käydään läpi säännöt, säätilat sekä muut kilpailusuoritukseen ja -turvallisuuteen liittyvät seikat. Tänä vuonna kilpailu tullaan ajamaan keliolosuhteiden puolesta varsin leppoisissa olosuhteissa, mutta energiaa on pitkien huoltovälien vuoksi syytä varata matkaan riittävästi.

Ajajainfossa kilpailijoille annetaan kisan kannalta oleellinen tieto. (Kuva: M. Petäjämäki)

Alta-startti

Kuvat alla: Suomalaisia kilpailijoita lähti niin tiimikisaan kuin soolosarjaan:
- Ylin kuva: Mika Pasonen (vas.) ja Ari Ruoho
- Keskimmäinen kuva: Antti Lyytikäinen (vas.), Mikko Petäjämäki, Sami Pasanen
- Alin kuva: Sami Tervakari, Hannu Mahlberg

Alkukierros tarjosi jälleen oivan startin kisaan. Mönkijä johdatti ajajat läpi kaupungin, jonka jälkeen alkoi vapaa ajo. Omaa ajoani tein innokkaalla otteella, eli konetta olisi voinut käynnistellä myös rauhallisemmin. Toisaalta tätä oli odotettu koronan vuoksi kaksi vuotta, joten ajohaluja oli vaikka muille jaettavaksi.

Alta (27 km / aika 1:16:08)

Ensimmäisen huollon jälkeen matka jatkui Altajoen toiselle puolelle, jokirantaa seuraillen. Aloin kiinnittämään huomiota ylimääräiseen rahinaan, joka vaikutti kuuluvan voimansiirrosta. Olisihan sitä voinut huollossa rasvata ketjut, mutta muun toiminnan ohessa se unohtui. Edelleen noin 50 kilometrin ajon jälkeen rahina edelleen oli voimistunut siinä määrin, että pysähdyin tutkimaan voimansiirron. Osoittautui, että takapakan paikalleen kiristävä ruuvi oli löystynyt. Työkalua tuohon ei tietenkään repusta löytynyt, niinpä soitin kilpailun johtajalle mahdollisuudesta saada teknistä apua mahdollisimman pian. Säännöt kuitenkin sanovat, että kaikki huoltotoimennpiteet täytyy tehdä huoltopisteillä. Niinpä edessä olisi pitkähkö matka yli vuoristoylängön kohti Kvaenangenia. Olin varmuuden varalta jättänyt auton avaimet Juhan ja Samin hoiviin, jos mahdollista apua tarvittaisiin. Soitin Juhalle ja kerroin tilanteen. Miehet lupasivat lähteä tuomaan varakiekkoja Kvänangeniin. Iso hatunnosto ja kiitos heille, sillä kello oli tuolloin 00:30 tiistaina ja heillä itsellään olisi torstaina startti 300 km:n reitille.

Kuvat alla: Kvänangenvuonoon laskettaessa päästään ajamaan varsin vaikuttavien lohkareiden keskellä (Kuvat: A. Lyytikäinen)

Koitin muutamaan otteeseen kiristää käsin takapakan ruuvin, todeten sen melko pian turhaksi. Muutaman voimakkaamman polkaisun jälkeen se oli jälleen löystynyt. Lopulta päädyin ajamaan pintakaasulla ja pienellä välityksellä. Kun takapakka heiluu vapaasti ilman kiristystä, ei tullut mieleenkään yrittää vääntää jyrkkiä ylämäkiä ajamalla. Taluttaminen ehti tulla tutuksi.

Pääsin kuin pääsinkin kunnialla Kvänangeniin, jossa pyörään vaihdettiin varakiekko. Rahina päättyi siihen paikkaan. Huoltokassista uudet eväät reppuun ja hieman lämmintä ruokaa ennen kuin matka jatkui takaisin ylängölle.

Kvaenangen (105 km / aika 8:06:00)

Matka Bidjovaggeen tarjoaa aluksi sorapintaisen serpentiininousun tunnelille. Vaikka olin tuolla kahdesti aiemmin käynyt, tunnelin toisella puolella avautui henkeäsalpaavat maisemat: karua kivikkoa silmän kantamattomiin. Alkumatkaa saa taittaa sepelipintaista hiekkatietä, mutta jossain vaiheessa päädyttiin ajamaan kuvatunkaltaista kivikkoa. Matka etenee tasaisen varmasti. Mieli on korkealla, kun pyörä toimii moitteetta. Aurinko on paistanut koko matkan Kvänangenista. Onneksi pieni tuulenvire viilentää ja pitää hyönteiset loitolla. Lämpötila nousee aamun kääntyessä päivään. Bidjovaggen huoltoon saavun 175 ajon jälkeen.
Kuvat alla: Bidjovaggen reitillä edetään vuoristoylängöllä (Kuvat: A. Lyytikäinen)

Bidjovagge (175 km / aika 15:47:10)

Edessä olisi verrattain lyhyt etappi - ainoastaan 46 kilometriä. Lämpötila on noussut hellelukemiin, minkä seurauksena saan useita lentäviä pikkukavereita matkaseuraksi. Yhdellä kämmeneniskulla säärestä löytyy kymmenisen kappaletta liiskaantuneita mäkäräisiä. Samassa suhteessa näyttää sääriini tulevan myös punaisia pikkutäpliä. Saavutan noin 15 kilometriä ennen huoltopistettä Team Eiger CK:n, joka kulkee tiimikisan kärjessä (ja joka pitää kärkipaikkansa loppuun saakka). Samoihin aikoihin Garminin akku loppuu, joten navigoin varalaitetta hyödyntäen loppupätkän.

Kuva alla: Matkalla Kautokeinoon pääsi tutustumaan suolla kulkemiseen. Maastopyöräilymatematiikkaa: pohjoisen suo + helle = monta ötökkää ympärillä! (Kuva: A. Lyytikäinen)

Kautokeino (219 km / 20:03:00)

*** Reitin ensimmäinen kolmannes - Linkki Garmin Connectiin: KliK ***
(Akun hyytymisen vuoksi loppusiirtymä Kautokeinoon puuttuu).

Pitkässä pakollisessa huollossa saan ansaitun suihkun, ruuan ja pienen unihetken. Ajoa on takana 20 tuntia, matkassa mitattuna vajaa kolmasosa.

Kautokeinossa vietetty pitkä tauko, jonka aikana sain syötyä ja torkahdettua lyhyesti, antoi voimia tulevaan. Alkuun ajettiin Kautokeinon hiihtouria kohti pohjoista, jonka jälkeen oli edessä noin puolen tunnin tiesiirtymä. Edelleen matka jatkui Masiin vievää postitietä, jota aiempina kertoina oli jatkettu aina Masiin saakka. Tänä vuonna reitti kuitenkin erkani varsin pian kohti itää. Edessä olivat Gaskabeaivarrin kivilouhoksille nousu sekä mönkijäurat kohti Lahpoluoppalia. Ilma viileni nopeasti ja ylhäällä ajaessa näin laaksojen täyttyvän sumusta - edellisen päivän helteet haihtuvat niin sanotusti höyrynä ilmaan. Lämpötila kävi paikoin lähellä nollaa aina, kun laskeuduin näille suoalueille. Tässä vaiheessa jokainen ylämäki tuntui hyvältä, saihan sillä nostettua tehoja ja kehon lämpöä. Suoryteikössä pyörää työntäessä tehojen ylläpitäminen oli jokseenkin hankalaa.


Kuva alla: Yön aikana lämpötila laski huomattavan paljon edellispäivän hellelukemista (Kuva: A. Lyytikäinen)

Masi1 (304 km / 33:49:00)

Masi1 - Mollisjokk -väli tarjosi tuttua Keski-Finnmarkin mönkijäuraa. Masin huollossa sain tankattua mukavasti ja aamuyön vaikeat vaiheet oli ohitettu. Matkateko maistui ja eteneminen oli varsin mukavaa ja sujuvaa. Mollisjokkin huoltopisteelle saavuin keskiviikkona kellon näyttäessä aikaa 12:56.

Kuvat alla: Keski-Finnmarkin maisemia ja saapuminen Mollisjokkin fjellstuelle (Kuva: A. Lyytikäinen)

Mollisjokk (350 km / 39:56:56)

Matka Skoganvarreen oli itselleni ainoa etappi, josta ei ollut aiempien seitsemän kerran kokemuksen perusteella minkäänlaista kuvaa, saati kokemusta. Ajajainfossa oli kehotettu ottamaan etapille riittävästi energiaa mukaan. Ajon aikana selkisi, miksi moinen kehotus annettiin - etapista muodostui mielestäni tämän kilpailun kuningasetappi: Kilometreissä mitattuna matka ei ollut muihin etappeihin verrattuna järin pitkä, mutta tietöntä taipaletta riitti kilometrikaupalla. Nousu ylängölle, josta Stabbursdalenin eteläiset vuoret lähestyivät vääjäämättä. Maantieteellisesti oltiin alueella, jossa jäämeren tuuli pääsi puhaltamaan varsin viileästi. Oma eteneminen tuolla välillä eteni tasaisen rauhallisesti. Yksi asia korostuu yksin erämaassa ajaessa: Toimintakykyisyyden täytyy säilyä. Toisin sanoen energiaa oli syytä nauttia tasaisin väliajoin. Syöminen ei enää parin vuorokauden ajon jälkeen ole mitenkään mielekäs kokemus, mutta kyllä ne energiapatukat upposivat. Kaikilla kisaajilla ei mennyt yhtä hyvin, sillä osa joukkueista joutui keskeyttämään tuon etapin jälkeen, yksi ajaja tuli minua vastaan ilmoittaen, että keskeyttää ja palaa takaisin edelliselle huoltopisteelle. Yksi kuski taas oli haettu tuolta pois helikopterikyydillä.

Viimeiset parikymmentä kilometriä armahtivat siinä mielessä, että ajoura muuttui kumpuilevaksi hiekkatieksi, jota voisi luonnehtia "TahkoMtb-slangilla" Rahasmäen nousuiksi toistuvalla syötöllä. Skoganvarreen pääsin lopulta, ja kisan ainoan "horkkatuokion" koin tässä kohtaa. Horkka tarkoittaa käytännössä sitä, että olet tullut jokseenkin kuluttavalta etapilta huoltoon ja saat ruuan eteesi. Syöt hieman ruokaa, jonka seurauksena ruuansulatus alkaa toimia, vieden viimeisetkin energianrippeet muualta kehosta. Tämä näkyykin sitten ulkopuoliselle melko hauskana näkynä: alat silminähden suuresti täristä, eikä esimerkiksi keitto tahdo pysyä lusikassa. En valitettavasti ole päässyt itseäni tilanteessa sivusta seuraamaan, mutta saattaisi olla vinkeä näkymä! Mainittakoon, että tilanne on nopeasti ohimenevä, yleensä vartin kuluessa asiat korjaantuvat ja toiminta jatkuu normaalina. Pieni uni ennen jatkoa oli hyvä ottaa, ennen kuin matka jatkui kohti Valjokia.

Onko keli enne tulevasta? (Kuva: A. Lyytikäinen)

Skoganvarre (409 km / 48:15:00)

Matka Valjokiin käynnistyy. Nyt on aika suunnata kohti Tenojokea - melkein Suomeen siis! Tämä etappi sisälsi suurelta osin jalkojen kastelua. Enimmäkseen suossa, mutta myös pienten jokien ylityksiä. Lyhyet unet tekivät terää ja matka eteni alustasta huolimatta joutuisasti. Valjokissa pidin lyhyen tauon, sillä Karasjoella olisi aikaa taukoilla pidempään.

Kuvat alla: Skoganvarre - Valjok -väli tarjosi melko monta suota ja uratonta etenemistä vaivaiskoivujen seassa. (Kuva: A. Lyytikäinen)

Valjok (455 km / 55:52:45)

Oltiin Tenojoen varrella. Nyt jos lähtisi uimaan joen poikki itään, pääsisi Utsjoelle! Uintia ei toki harrastettu, vaan meno suuntautui Karasjoelle. Tämä etappi alkoi rouhealla 250 vertikaalisella nousumetrillä. Oltiin päästy taas tunturiin, jossa matka taittui kuitenkin tukevasti tunturikoivujen ympäröimänä. Sinänsä ajo kulki, mutta väsymys alkoi painaa jälleen. Kolmas valvottu yö oli käsillä. Siinä vaiheessa kun huomasin ajon aikana olleeni ehkä sekunnin unessa, säpsähdin ja päätin käydä kanervikkoon makuulle. En tiedä, kuinka pitkäksi aikaa torkahdin, mutta sen jälkeen matka taas eteni. Vaikka alusta oli teknisesti reitin helpoimpia osia, ei matka tuntunut etenevän. Ikuisuudelta tuntuvan ajana jälkeen mönkijäura muuttui hiekkatieksi, joka johdatti pitkään alamäkeen ja Karasjoen taajamaan. Pitkä huolto ja pienet unet tekisivät varmasti jälleen ihmeitä.

Karasjokk (491 km / 60:47:00)

*** Reitin toinen kolmannes - Linkki Garmin Connectiin: KliK ***


Muihin huoltoihin verrattuna Kautokeinon ja Karasjoen huollot ovat mukavia, sillä pääset näkemään useita muitakin ajajia. Ensinnäkin sitä voi peilata omaa rähjääntyneisyyttään muiden vastaavaan. Samoin keskustelut ja fiilisten vaihtamiset: tässä kisassa ei minun sijoituksillani tapella verenmaku suussa, joten kilpailijoiden keskuudessa vallitsee hyvä henki. Samassa veneessä ollaan ja tuolla toisella on varmasti yhtä vaikeaa kuin minullakin. Se luo uskoa tulevaan.

Suihkun, ruuan ja unien jälkeen tapaan Antin, joka näyttää varsin tuoreelta ja hyvävoimaiselta. Vaihdetaan kuulumisia, jonka jälkeen aloitan matkan kohti länttä, kohteena Suossjavri. Ollaan kauimmaisella pisteellä Altassa sijaitsevasta tapahtumakeskuksesta ja on psykologisesti mielekäs tieto, että tästedes maali lähestyy koko ajan myös maantieteellisen etäisyyden suhteen.

Suossjavri (572 km / 72:21:20)

Jokseenkin tasan kolme vuorokautta ajoa on takana. Suossjavren huoltoon on aina yhtä mukava saapua. Henkilökunta siellä on avuliasta ja osaa lukea kisakuskeja siinä määrin, että ilman pyyntöäkin tapahtuu asioita: milloin ajajalle laitetaan villasukat jalkaan, milloin taas ojennetaan eteen buljong (poron lihasta tehty "lihaliemishotti"). Itse olen hyvän ruuan ystävä ja täällä on tavannut olla vastustamattoman hyviä ruokia, niin nytkin. Syön pastaa poronlihakastikkeella, sekä poronlihapataa. Koska on syönyt tukevasti, ei ole mitään erityistä kiirettä poistua lämpimästä tunturituvasta viilenevään Ruijaan. Niinpä keskustelen kisahenkilöstön ja toisen kilpailijan, norjalaisen Hans-Christian Mundalin kanssa. Lisäksi seuraamme muutamaa tuntia aiemmin startanneen OF 300-kisan etenemistä tietokoneruudulta.

Ajajien välinen keskustelu
Itseni tavoin myös herra Mundalilla oli jo kokemusta kisasta. Tämä oli hänen kolmas kisa 700 km:n matkalla. Ensimmäinen oli mennyt hyvin. Toisella kerralla hän oli joutunut keskeyttämään Karasjoelle polvikipujen vuoksi. Myös tällä kerralla Karasjoelle tulo oli tuonut myös polvikivut. Keskeyttäminen oli siinä määrin jäänyt viime kerrasta kalvamaan mieltä, että tällä kertaa hän oli päättänyt saavuttaa maalin. Tässä kisassa en siis ole ainut jääräpää. Keskustelimme monista haasteista, joita matka mukanaan tuo: mitkä ovat olleet haastavimpia kohtia tämän vuoden reitillä, milloin taas mikäkin kehonosa ilmoittaa itsestään. Jälkimmäiseen liittyen keskustelumme kohosi filosofisiin mittapuihin. Mitä tehdä, jos persaus käskee sinun ajaa irti satulasta ja toisaalta reidet ilmoittavat, että mene satulaan? Voisi sanoa kyseessä olevan perinteisen muna-kana -ongelman! Assos auttaa hetkellisesti, muttei siltäkään voi mahdottomuuksia pyytää.

Masi2 (609 km / 76:55:00)

Satanen jäljellä - ei juuri mitään! Masissa otan joka tapauksessa puolentoista tunnin torkut, joilla uskon olevan merkitystä paremman vahdin ylläpitämisessä loppusuoralla. Muutenkin pienet nokoset tuntuvat hyvältä, sillä edessä on alkamassa neljäs valvottu yö tälle viikolle.

Unien ja ruokailun jälkeen matka jatkuu kohti Jotkaa. Tätä reittiä olen aikoinaan edennyt kahdesti, viimeksi vuonna 2016.

Heti alkuun on edessä Masin nousu jokilaaksosta tunturiin. Sama nousu oli tehty jo pari vuorokautta aiemmin. Nyt kuitenkin matka jatkui kohti koillista. Edessä oli uraa, joka tuoreilla jaloilla ja toimivalla keulalla olisi varsinaista flow-uraa: loivia nousuja ja laskuja sopivan kivikkoisella alustalla. Jostain syystä ajajien keskuudessa oli monia, joilla keula oli lakannut toimimasta reissun aikana. Sama kävi myös itselläni, minkä seurauksena kivikkoisten alamäkien jälkeen käsivarret olivat ylikypsäksi keitetyltä spagetilta tuntuvia. Jotkan fjellstuen näkeminen on joka kisassa ollut huojentava näky myös psykologisesti. Tuolla alhaalla odottaa viimeinen huoltopiste ennen maalia!

Kuva alla: Jotkan mökkien näkyminen alhaalla laaksossa piristää aina! (Kuva: A. Lyytikäinen)

Jotka (655 km / 84:33:00)

Huoltopisteellä kanakeittoa ja maitoa melko pikaisella tahdilla. Samalla kurkkaan, missä OF 300 -kisan kärki etenee. Ovat reilun puolen tunnin kuluttua Jotkassa. Kiitän huoltoa ruuasta ja totean jatkavani ilman lepoa, jotta olisin joskus maalissakin. Ajo etenee mukavasti, vaikka kolme ja vuorokautta ovatkin vieneet terävimmän iskun jaloista. Stillaveienin tienvarteen oli jo kerääntynyt katsojia. Ehkei pelkästään minua katsomaan, vaan takaa tulevia kärkikuskeja. Saan kuitenkin kannustuksia "hejaheja" -tervehdyksin,taputuksin ja lehmänkellolla metelöiden.

Mieli oli korkealla. Myös matka eteni vielä kerran korkeammalle. Yksi 500+ tunturi, ennen kuin alkoi loppulasku alas Kulojärvelle. Tuon tunturin päällä kolmesatasen kärki minut ohitti. Muutama sana vaihdettiin ennen kuin he katosivat horisonttiin. Toinen ajaja ko. kisan voittajatiimistä, Noah Sivssønn Pettersen, oli muuten vasta 18-vuotias! Muita ajajia ei tällä välillä näkynyt.

Maali (706 km / 88:10:23)

*** Reitin kolmas kolmannes - Linkki Garmin Connectiin: KliK ***


Alta kylpee auringonvalossa. Kivilouhoksen laskun jälkeen loppureitti jatkuu tiepainotteisesti. Siinä on aikaa fiilistellä ja käydä läpi eri tunnetiloja. Lopun haasteena toimii muutamaa kilometriä ennen maalia oleva ylämäki keskustan lähellä olevan harjun laelle. Tällä kertaa siinä ei ollut kilpailullisia elementtejä mukana, mutta itselle täytyi kuitenkin todistaa, että meneehän se ajamalla ylös :)

Maalissa olin runsaan kolmen vuorokauden ja 16 tunnin ajon jälkeen. Matkaa oli takana 706 kilometriä varsin monipuolisessa maastossa


Kuva alla: Maalissa! (Kuva: K. Johanssen)

Kuva alla: Antin maaliintulokuva

Kuva alla: Samin maaliintulokuva (Kuva: M. Petäjämäki)

Kilpailun tulokset

Tuloksiin: KliK

Loppusanat

Milloinkaan tämä kisa ei ole mennyt läpi helpolla. Toisaalta näin ei kuulu ollakaan, kisajärjestäjän tavoitteena on ollut luoda kisa, joka olisi maailman haastavin maastopyöräkilpailu. En tiedä onko tämä, sillä en ole kaikkia maailman kilpailuja käynyt. Tämä kerta ei tehnyt poikkeusta haastavuuden suhteen.

Edelliseen sooloajooni verrattuna aikaa kului noin 19 tuntia pidempään. Mistä tämä johtuu? Tarkkaa analyysia on vaikea antaa, mutta ensinnäkin kaksi etappia olivat selkeästi hitaammassa maastossa kuljettavia. Toiseksi kahden koronavuoden aikainen kilpailemattomuus ja arkikiireiden vuoksi vähemmälle jäänyt harjoittelu selittävät osan hitaammasta ajasta. Lopulta täytyy todeta, että OF 700 reitti oli tänäkin vuonna haastava: tiimisarjassa kuudesta joukkueesta kaksi pääsi maaliin. Soolosarjan kuskeista maaliin pääsi 17/31 (mukaan lukien kaikki kolme suomalaista: Mikko, Antti ja Sami).


Maalilinja armahtaa väsyneen